Moi,
Nyt kaikilla klassisen musiikin ystävillä ja besserwissereillä on mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Olen vähitellen alkanut huomaamaan itsessäni oudon piirteen: olen alkanut kuuntelemaan satunnaisesti Classic Radiota. Aikaisemmin musiikkimakuni on ollut enemmänkin ns. populaarimusiikkiin suuntautunutta (joskin melko laajasti ja vailla raja-aitoja). Nyt haluaisin tutustua enemmän klassiseen musiikkiin, mutta mistä aloittaa. VOISIKO JOKU YSTÄVÄLLISESTI LISTATA ESIM. 10 EHDOTONTA MERKKITEOSTA, joita kannattaisi levyhyllyynsä hankkia ja joista klassisen musiikin diggailun voi turvallisesti aloittaa.
Nyt kaikilla klassisen musiikin ystävillä ja besserwissereillä on mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Olen vähitellen alkanut huomaamaan itsessäni oudon piirteen: olen alkanut kuuntelemaan satunnaisesti Classic Radiota. Aikaisemmin musiikkimakuni on ollut enemmänkin ns. populaarimusiikkiin suuntautunutta (joskin melko laajasti ja vailla raja-aitoja). Nyt haluaisin tutustua enemmän klassiseen musiikkiin, mutta mistä aloittaa. VOISIKO JOKU YSTÄVÄLLISESTI LISTATA ESIM. 10 EHDOTONTA MERKKITEOSTA, joita kannattaisi levyhyllyynsä hankkia ja joista klassisen musiikin diggailun voi turvallisesti aloittaa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
En Classic Radiosta tiedä, mutta kaiva esiin Classic FM. Sitä kautta olen muutamankin ihmisen jo tutustuttanut klassisen maailmaan.
Classic Radio = Classic FM. Tämän kansainvälisesti toimivan yhtiön omistuspohja on luullakseni lähinnä englantilainen. Classic FM toimii useassa eri maassa; Suomessa yhtiö on merkitty kaupparekisteriin nimellä Classic Radio Oy.
Oman työpaikkani (1 miehen toimisto) taustaviihteestä vastaava radiovastaanotin on viritetty jatkuvasti Classic FM:n taajuudelle.
Perusteoksia kun halusit... Tätä ei todellakaan tarvitse pitää raamattuna, mutta näillä pääsee hyvin alkuun...
1)A.Dvorak:Sinfonia nro 9 "Uuudesta Maailmasta"
2)W.A.Mozart:Sinfoniat 39-41
3)Schubert:Sinfonia nro 8 "Keskeneräinen"
4)Orff:Carmina Burana
5)S.Rahmaninof:Pianokonsertto
6)J.Sibelius:Sinfoniat ja Viulukonsertto
7)Sostakovit`s:Leningrad-sinfonia
8)Beethoven:5.sinfonia
9)Holst:Planeetat
10)Wagner (kaikki)
PLUS paljon muuta. Halpaa se ei tule olemaan, mutta toivottavasti sen arvoista. Kannattaa tutustua laajemmin myös Andrew Loyd Webberin leffamusiikkiin :)
Ihan hyvä luettelo perustaksi. Mozartin osalta on muofdostunut jo kaanoniksi mainita 3 viimeistä sinfoniaa (n:ot 39-41), ne kun sävellettiin melkein "yhtä pötköä". Itse laskisin vielä mukaan upeisiin "perusteoksiin" Mozartilta numeron 38, "Prahalaisen", jota kaikki klassisen musiikin harrastajatkaan eivät oikein tunne.
No laitetaan tuohon Shostakovitsiin vielä 5. sinfonia! Sitten vähän uudempaa, muttei ihan uutta, nimittäin Stravinskyn kevätuhri, eli Le Sacre du Printemps. Ei pidä unohtaa vanhempaa musiikkia, Bachin Matteus- ja Johannespassio. Ja mikä tärkeintä Marc-Antoine Charpentier ihan mikä vaan ooppera tai ihan mikä vaan oratorio.
Romantiikan ajan oopperat kannattaa ostaa DVD:nä. Ei järin halpaa, mutta kannattaa!
ja siitä puuttuu vielä Ravelit ja muut ranskalaiset...tuli vaan mieleen
Ja vielä lisäys: W.A.Mozart: Requiem
Haltioidun joka kerta kun sen kuuntelen!
Ja Tshaikovskyn baletit, pähkinänsärkijä ja prinsessa ruusunen.
Saitkin tiedusteluusi aimo pläjäyksen ehdotuksia.
Aivan tässä henkeäni haukon; on sen verran kovaa kamaa kaikki. Yhdyn nimim. Mursun mainintaan DVD-oopperoista; kannattaa ehdottomasti hankkia tässä formaatissa tämän upean taidelajin tallenteita.
Olisipa ollut mahdollista silloin ennen...
Silloin ennen kun minulle noviisina kolahti nimenomaan Shostakovitshin 5.! Carmina Burana...Sibeliuksen
1. ja 2....Brahmsia ei tainnut kukaan mainita. Liekö pois muodista, mutta kyllä meikku kävi kirjastossa esim. 4:ttä kuuntelemassa ja oli perin haltoissaan. Ennenkuin oli varaa ostaa levy ihan ikiomaksi.
Olet pitkän, mutta äärimmäisen mielenkiintoisen polun alussa, näemmä. Onnea vaan!
Tässä on teoksia joista itse pidän ihan valtavasti. Edellä on jo mainittu monta hyvää mutta mikäli vähääkään pidät viulunsoitosta niin suosittelen Vivaldin 4 vuodenaikaa. Toinen teos mikä avautuu aika helposti noviisille on Edvard Griegin Peer Gynt. Lisäksi tuohon viuluun löytyy Paganinin teoksia ja tietysti yksi Tartinin "paholaistrilli" on viulukappa ylitse muiden.
Kevyempään menoon voisi suositella Straussin Tonava kaunoista ja muita wienervalssin aarteita.
Mestarikustantamolta on ilmestynyt Klassisen musiikin helmet kirja/cd-levy sarja. Yksi kirja sisältää cd-levyn ja yksityiskohtaisen esittelyn kyseisestä teoksesta. Tuossa sarjassa on lähestulkoon tärkeimmät klassisen musiikin perusteokset ja paljon taustatietoa teoksien syntymisestä ja itse säveltäjistä.
Kiitos vastauksistanne. Haluaisin kuitenkin vielä tarkennuksen siihen, mistä tiedän, että levytetty versio on sekä musiikillisesti että teknisesti hyvä. Eri säveltäjien teoksiahan on vaikka minkä orkesterin esittämänä, kenen johtamana ja julkaisemana. Onhan teatteriesityksissäkin eroja riippuen teatterista, ohjaajasta ja näyttelijöistä. Onko klassisessa musiikissa sama juttu?
Kyllä sinä aloittelijana aikamoisessa pinteessä olet kun alat levyjä hankkia. Edelleenkin kun levytyksiä suolletaan koko ajan lisää kaikista jo meidän konkareiden puhkikuuntelemista teoksista. Niinikään vanhat vinyyliajan äänitykset kaivetaan esille ja siirretään CD-formaattiin. Runsaudenpula siis. Ei auta kuin luottaa hyvään onneen, omiin korviinsa ja ottaa riskejä. Siitä se sitten alkaa...
Kandee tosiaan katsoa tarkasti, että levy ei ole pelkkä studio performed (tai jotain). Naxos on ainakin hyvä levymerkki ja kirjoittamaton sääntö on hinta. Toki klassista saa välillä hyvinkin halvalla (varsinkin kokoelmia), mutta kannattaa ostaa aina koko teos eikä vain osia sieltä ja täältä.
Esim. Anttilan levyosasto on mielestäni suhteellisen hyvä ja laaja ja täytyy olla huonoa onnea matkassa jos sieltä löytää HUONOJA levytyksiä. Netistäkin löytyy: http://www.warnerclassics.com/finlandia/onlinecat.html
Olen löytänyt ainakin Anttilasta tosi huonoja levytyksiä...Naxos on hyvä siinä mielessä, että se
on todella halpa, mutta...taso on joskus vähän...
Mut se riippuu tietysti kans vähän siitä, mistä tykkää...mut kyl kannatais vähän kysyä asiantuntevilta ihmisiltä, mitä levytyksiä ne tietyistä teoksista suosittelee...
Hanki käsiisi "The Rough Guide for Classical Music". Joko kirjastosta tai kirjakaupasta. Tuo opus sisältää suurinpiirtein kaiken sen tiedon, mitä aloitteleva klassisen musiikin harrastaja tarvitsee.
Ja netistä löytyy tällainenkin sivu:
http://www.classical.net/music/guide/
Beginner's Guide oli aika hyvä linkkivinkki näin alkuun.
Itse aloitin aktiivisen tutustumisen klassiseen musiikkiin vasta vuosi sitten. Vauhti kasvaa ja sukellus musiikkiin menee aina vain syvemmälle. Kevyen musiikin kuuntelu on jäämässä yhä taaemmaksi ja hinku uuden mieliteoksen löytämiseen sen kuin kasvaa.
Tietenkin tässä alussa tulee ns. mokia kun alan konkarit mollaavat itsestäänselvyyksistä tietämättömyyttä mutta haitanneeko tuo. Itselleni olen antanut aikaa loppuelämän klassiseen musiikkiin perehtymiselle.
Onko käytettävissäsi hyvää kirjastoa? Lainaa levyjä ja vertaile!
Itselläni on esim. Dvorakin sellokonsertosta neljä eri versiota - kaikki upeita, mutta erilaisia.
Käy myös konserteissa niin paljon kuin sielu ja lompakko sietävät, hetken kuluttua huomaat miten luukut alkavat aueta, ja se on mahtavaa!
Itse hullaannuin Beethovenin pianosonaatteihin (alkoi "tietysti" nrosta 14 eli "Kuutamosta", ikää oli itsellä saman verran 33 vuotta sitten) Kaikki kaverit menivät ihan toiseen suuntaan, eikä ollut edes levysoitinta kuin yhdellä opettajalla.
Opettele perustyylisuunnat edes noin näppituntumalta, vaikkapa alkuun jaolla aika ennen Bachia ja Bachin jälkeen - klassinen aika (johon ei siis oikeastaan kuulu kuin Haydn-Mozart-Beethoven aikalaiset) - oopperan synty - kamarimusiikin synty - romantiikka - kansallisromanttinen aika vars. pohjoismaissa, mm. Sibelius - 1900-luvun musiikki jne.
Etsi ja löydä esittäjiä, jotka haluavat tuoda säveltäjän viestin esiin eivätkä vain itseään. Lue Ralf Gothonin kirjat! Sunnuntaisin tv1 näyttää usein hienoja henkilökuvauksia, viimeksi Alfred Brendel, jonka konsertti näytettiin edellisenä sunnuntaina. Näiltä ihmisiltä opit ymmärtämään kokonaisnäkemyksiä etkä vain palasia sieltä täältä.
Vertaa "suurien" esim. Beethovenin isoille orkestereille tehtyjä teoksia, esim. sinfoniat, heidän kamarimusiikkiinsa - ja olet taas uudenlaisen aarreaitan lumoissa.
Elämäsi antoisin seikkailu on alkamassa! Nauti joka hetkestä!
Onko käytössäsi kirjasto? Lainaa levyjä ja vertaa. Itselläni on esim. Dvorakin sellokonsertosta neljä versiota, kaikki upeita mutta erilaisia.
Selvitä itsellesi tyylisuunnat edes noin näppituntumalla, helpottaa. Vaikkapa aikajanalla ennen Bachia/Bachin jälkeen - klassinen aika (Haydn, Mozart, Beethoven aikalaiset), oopperan ja kamarimusiikin synty, romantiikka, kansallisromanttinen aika vars. Pohjoismaissa, 1900-luvun musiikki, etc.
Käy konserteissa niin paljon kuin voit, ja ykskaks huomaatkin, että luukut ovat auki! Vaude!
Vertaa "suurien", esim. Beethovenin suurien orkesterien teoksia (esim. sinfoniat)hänen kamarimusiikkiinsa, ja taas aukeni uusi aarrelöytö.
Etsi taiteilijoita, jotka korostavat säveltäjän viestiä eivätkä itseään. Lue Ralf Gothonin kirjat! Sunnuntaisin tv1 lähettää usein hienoja dokumentteja, viimeksi Alfred Brendel.
Rakastu. Itse rakastuin Beethoveniin pianosonaatteihin (alkaen "tietysti" nrosta 14 eli Kuutamosta, itsellä oli ikää sama luku 33 vuotta sitten).
Pidä jalat maassa mutta katse taivaalla ja anna sielun lentää. Elämäsi suurin seikkailu on alkamassa, nauti joka hetkestä. Onneksi olkoon!
Sorry, kone huuteli erroria ja hävitti tekstin. Kirjoitin uudelleen muistellen että mitähän tuli joristua - --- ja nyt ne sitten ovat molemmat tuossa...
Huh, hetken jo luulin - onneksi kaikki olikin vaan Erroria! Upeasti toit asian ytimen esille.
Jos todella jaksaa ja viitsii LAINATA levyjä kirjastosta voi sitä kautta päästä tosi hyvin jyvälle. Ja halvalla. Niin meikku aikanaan. Ja juuri mainitsemasi Dvorakin (valitettavasti en jaksa tuohon hakea tsekin SUHUÄRRÄÄ!) upea sellokonsertto on teos jota voidaan veivata niin maan monella - ja upealla tavalla! Pelkästään solistisoittimen äänenväri voi olla ihan äärest laitaan.
Onneksi olkoon "Noviisille"; kelpaa näiden avituksien jälkeen ryhtyä nk. urakkaan!
...ei sen vaarallisempaa...päreetkin silloin tällöin...
Semmoinen "tutkiva" näkökulma tuli vielä mieleen, taisi olla Leonard Bernsteinin opetuksia: kuuntele musiikkia kielen kautta. Bernsteinin mukaan esim. Sibeliuksen musiikki on selkeästi suomea, ranskalaiset tunnistaa myös kielestä, samoin saksalaiset ja venäläiset. Olen kokeillut jo usean vuoden ajan, ja voi hämmästyksen sormi kummastuksen suussa, se toimii!
Edellyttää tiettyä kielen/kielten tajua, ei tarvitse täydellisesti hallita. Ja taas lähdettiin eri näkökulmasta seikkailemaan.
Ja Noviisille vielä varoituksen sana: kun pikkusormen annat, niin paluuta ei ole. Voit jopa yllättää itsesi nyrpistämästä nenääsi yksitoikkoisille jumputuksille ja tylsistymässä kuoliaaksi viimeisen discohitin soidessa.
Morjens Anna! Tuossa saunan lauteilla tuli mieleen: ymmärrän, että kirjoitan vähän eri asiasta kuin mitä tarkoitat. Kuitenkin;
oletkos koskaan kuullut Leos Janácekin Jenufa-oopperaa? Siinä on teos joka on sävelletty kieleen. Siis kertakaikkisesti! Tsekin kieltä en osaa, enkä varmaan ilmoisna ikänä oppisikaan niitä äänteitä, mutta se kuulostaa äärimmäisen kauniilta juuri tässä oopperassa. Sävelten tukemana. Hankkiudupas kuuntelemaan. Mielellään tietysti "alkuperäiskansan" esittämänä. "Karita the Great" on ollut tämän oopperan tähtenä Lontoossa ja New Yorkissa aivan vastikään. Olen kuullut häntä pari vuotta sitten radiosta livenä Jenufan roolissa. Kaikki hyvin, mutta ei sitä "oikeaa" tsekin artikulointia suomityttö tai -poika opi. Tuo vastikään ilmestynyt levytys kiinnostaa kyllä kovasti. Varsinkin kun siinä on mukana tämä Suomimaan tämän hetken upein lyyrinen tenori, Jorma Silvasti. Ensi tilistä...
Janacékilla on monta hienoa oopperaa, mutta tässä mainitussa tämä kielen ja sävelen harmonia on ylivertaista.
Heippa vaan Kije (anteeksi kun en jaksa kaivaa symbolia tuohon e:n päälle)
Pätkiä Jenufasta olen kuullut (jopa Prahassa) ja Karitan kehut lukenut. Ehdottomasti hankintalistalla kun rikastun. Ja sehän on vaan ajan kysymys, milloin ryöstettäväksi sopiva pankki osuu kohdalle.
Toinen ihan ehdoton "kieliooppera" on Jevgeni Onegin - se on niin nerokas, että Pushkinin alkuperäisrunoa pystyy seuraamaan vaivatta, jos kieltä osaa. Ja vaikkei osaisikaan, niin musiikki on kaunista pietarilaisvenäjää.
Tuo kielijuttu ei siis ajatuksena vaadi lainkaan tekstiä, vaan - jos vielä otetaan vaikka Debussy esimerkiksi - niin ranskaa tuo sävelkieli on. Chopin mielenkiintoinen sekoitus niinkuin säveltäjä itsekin, puolaa ja ranskaa. Hauska leikki, eikä maksa mitään...
Onko pääkkysi pyörällä "meidän" näistä intomielisistä suosituksista? Olisi nimittäin kiva kuulla. Sait "lisäyksenä" Mösjöö Mozarin Requiem´in. Ihan pakko on suositella toista kuolinmessua (hui, miltä se kuulostaa suomeksi kirjoitettuna!), nimittäin Faurén Requiem´ia.
Aivan "taivaallista" musiikkia. Vähän ehkä lapsellisen kuulosta näin ateistin korvissa, mutta kuitenkin. Tosi kaunista.