lapsuuden traumat

Joidenkin terapeuttien mielestä ihmiset alitajuisesti valitsevat kumppanin, jolla on samantyyppinen lapsuuden "perushaava", koska asioiden selvittäminen tällaisen puolison kanssa auttaa eheyttämään myös tuon lapsuuden trauman. Yksinkertaistetusti kai näin: jos on juoppo isä/äiti, otetaan juoppo mies/vaimo, joka sitten yritetään "pelastaa".

Lehdestä luin moisesta. Oletko samaa mieltä?
91082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Voihan sitä noinkin ajatella, mutta itse en lähtisi trauma-sanasta liikkeelle. Meidän kaikkien elämään vaikuttavat lapsuuden ajan tapahtumat ja tuntemukset, ja sieltä periytyvät sisäiset rakenteet ohjaavat jossain määrin käyttäytymistämme myöhemmin. Jos olet ollut pikkusiskona veljeskatraan parissa ja tullut aina vähän kiusatuksi ja pompotelluksi (leikkimielisesti), niin ihmekös tuo jos kaipaat sellaista pikkasen röyhkeää mutta kuitenkin mukavaa miestä lähellesi. Ei tarvitse silti puhua traumasta. Psykologian sanastoa käytetään nykyään silloinkin kun ei pitäisi...

Äänestä
  • ollut mun oma mielipide, ja se on reväisty lehdestä ( artikkeli ei ollut tieteellinen, vaikka haastateltu olikin "asiantuntija").

    Äänestä

minun suhteessa ainakin totta. minulla äiti lähti kotoa kun olin 10, olen aina ottanu miehen joka käyttäytyy samoin, tulee ja menee. hyvin paljon kaikilla samoja vinkeitä kun äidilläkin on. oma puolisoni taasen on ottanut minut pulisokseen, olen kriittinen ja takertuva, niinkuin hänen äitinsä on.

Äänestä
  • Kyllä ehdottomasti samaa mieltä, mutta ehkä väärin puhua traumoista. Kaikilla ei ole ollut traumoja lapsuudessa. Ja ehkä väärin yleistää, jotkut valitsevat jotain aivan muuta, uutta, jännittävää. He ovat riittävän vahvoja siihen, voat onnistuneet katkaisemaan napanuoran. Olen itse ottanut miehen joka on kuten isäni, herkkä, vanhanaikainen, älykäs ja kiltti mutta samalla salamyhkäinen, etäinen, epävarma ja itsekeskeinen. Sitä saa mitä tilaa....

    Äänestä

Kyllä siin äjotain perää on, että koetamme myöhemmissä läheisissä ihmissuhteissamme jotenkin ratkaista niitä asioita, jotka vanhempiemme kanssa ei onnistunut - siis alitajuisesti.

Ulkoiset olosuhteet eivät välttämättä toistu sellaisenaan, mutta se tunneilmapiiri, jossa on lapsena elänyt tuntuu tutulta ja sitä kohti kuljemme...

Itse olen nainen. Äitini oli totaalisen tunteeton. Isä kiltti ja hellä.

Tuli kai tuo tunnetila hoidettua, kun huomasin olleeni 15 vuotta naimisissa miehen kanssa, jonka psyyke oli samanlainen kuin äitini. Tunnelma tuttu. Erohan siitä tuli. (Kuten tuli äidistäkin aikoinaan kuoleman kautta.)

Kaipa sitten sain traumani (terapian avulla) selvitettyä, kun yli neljän kympin iässä viimein törmäsin (isäni kaltaiseen!) kultaiseen, kilttiin ja hellään mieheen, joka tajuaa myös tunne-elämää.

Nykyään siis menee hyvin. Mutta se edelltti kovaa tietä ja paljoa kyyneleitä ja työtä.

Äänestä

Tommy Hellsten on kirjoittanut näistä asioista monia loistavia kirjoja (siis suomeksi, on suomalainen, jos joku ei sattusi tuntemaan "tapausta")

Oli suuri helpotus löytää nuo kirjat, joissa oikeastaan kerrotaan se, minkä jo osaksi tietääkin, asiat eivät vain ole kiteytyneet omassa päässä, että pääsisi menneisyyden rasituksista kokonaan eroon.
Tuskin niistä koskaan kokonaan pääsee, mutta noitten kirjojen kirjojen avulla pääsin melkolailla sopuun itseni kanssa.
Hyviä analyysejä elämän tilanteisiin ja elämään sovellettavaksi ja oman itsensä ymmärtämiseen. Kirjoittajahan itsekin on käynyt
läpi kriisejä omassa elämässään.

Äänestä
  • on myös havaittavissa jotain tuollaista, joskaan ei lainkaan oidipaalista. Epätavallisista perheoloista lähtöisin olevana koen havaitsevani pinnan alla piilevät perhetilanteet myös muiden kohdalla ainakin jossain määrin selvästi. Ehkä tässä on jotain perää, sillä tiesin jo vuosia sitten nykyisen rakkaimpani perheestä, sen vain näki hänestä - koska itsellä oli samanlaista.

    Nyt kun olemme jo vanhempia ja suhtautuminen historiaan on muuttunut itsenäisemmäksi, olemme huomanneet perhesuhteidemme samankaltaisuuden. Vieläkin on vaikeita aikoja perheen suhteen, mutta niistä selviää, kun tietää toisen ymmärtävän. Puhuminen ei ole ongelma, sitä ei tarvitse pelätä, kun on lähellä ihminen, joka varmasti tietää, miltä tuntuu.

    Ehkä attribuutioteoria toimii, kaltaistensa seuraan hakeutuu omaa maailmankuvaansa vahvistaakseen. Joka tapauksessa olen välillä itkenytkin iloani sen suhteen, että on joku, joka ensimmäisenä koskaan saa kuulla menneisyyden kipeät asiat, ja saan itse olla ensimmäinen hänen historiastaan kuuleva.

    Äänestä

  • suhteessani kirjoitti:

    on myös havaittavissa jotain tuollaista, joskaan ei lainkaan oidipaalista. Epätavallisista perheoloista lähtöisin olevana koen havaitsevani pinnan alla piilevät perhetilanteet myös muiden kohdalla ainakin jossain määrin selvästi. Ehkä tässä on jotain perää, sillä tiesin jo vuosia sitten nykyisen rakkaimpani perheestä, sen vain näki hänestä - koska itsellä oli samanlaista.

    Nyt kun olemme jo vanhempia ja suhtautuminen historiaan on muuttunut itsenäisemmäksi, olemme huomanneet perhesuhteidemme samankaltaisuuden. Vieläkin on vaikeita aikoja perheen suhteen, mutta niistä selviää, kun tietää toisen ymmärtävän. Puhuminen ei ole ongelma, sitä ei tarvitse pelätä, kun on lähellä ihminen, joka varmasti tietää, miltä tuntuu.

    Ehkä attribuutioteoria toimii, kaltaistensa seuraan hakeutuu omaa maailmankuvaansa vahvistaakseen. Joka tapauksessa olen välillä itkenytkin iloani sen suhteen, että on joku, joka ensimmäisenä koskaan saa kuulla menneisyyden kipeät asiat, ja saan itse olla ensimmäinen hänen historiastaan kuuleva.

    omaa maailmankuvaansa, vaan paremminkin sen takia, että on jäänyt sen vangiksi.
    pitää riuhtaista itsensä irti.
    joskus pitää kyetä lopettamaan se menneisyydessä rypeminen.
    muuten sama surkeus jatkuu... ja jatkuu...

    Äänestä

  • vahvistaakseen kirjoitti:

    omaa maailmankuvaansa, vaan paremminkin sen takia, että on jäänyt sen vangiksi.
    pitää riuhtaista itsensä irti.
    joskus pitää kyetä lopettamaan se menneisyydessä rypeminen.
    muuten sama surkeus jatkuu... ja jatkuu...

    mukaan maailmankuvansa vangiksi jäänyt pyrkii juuri vahvistamaan sitä.

    Eikä menneisyydessä rypeminen todellakaan ole sama asia kuin tabujen käsitteleminen, niistä selviytyminen ja voiman saaminen parisuhteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja parisuhde kirjoitti:

Joidenkin terapeuttien mielestä ihmiset alitajuisesti valitsevat kumppanin, jolla on samantyyppinen lapsuuden "perushaava", koska asioiden selvittäminen tällaisen puolison kanssa auttaa eheyttämään myös tuon lapsuuden trauman. Yksinkertaistetusti kai näin: jos on juoppo isä/äiti, otetaan juoppo mies/vaimo, joka sitten yritetään "pelastaa".

Lehdestä luin moisesta. Oletko samaa mieltä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu