Nyt pitäisi mukavalle perheelle ilmoittaa että lopettaisin työt heillä. Vaihdan vähän parmpi palkkaisiin hommiin, eli en ole maasta poistumassa. Perheessä ei siis mitään vikaa, syyni ovatkin lähinnä henk.kohtaisia. Muuttaisin lähemmäksi ystäviäni ja poikaystävääni, saisin oman (kauan kauvatun ja niin ikävöidyn) asunnon ja säännöllisemmät työajat järkevällä palkalla. Olen ollut perheessä vain 5kk lähtiessäni, mikä tuntuu pahalta sillä ennakkoon sovimme vuodesta.(Tosin minulle tää on toinen vuosi ap:na) Pelottaa hieman heidän reakionsakin. Kun haluan olla reilu ja ilmoittaa heille ajoissa aikeistani, jotta saavat aikaa hankkia uuden ym. mutta oma lehmä on myös ojassa, sillä pitää itsekin kaikki valmistelut tehdä, hommata työ ja asunto, kaikki viranomais-touhut ym. ja mitäpä jos perhe suivaantuukin/loukkaantuu/suuttuu ja täräyttää minulle että läheppäs mahd. pian?
tai lopun aikaa n.1kk tunnelma on jäinen..?
kokemuksia ja mielipiteitä tilanteestani!?
tai lopun aikaa n.1kk tunnelma on jäinen..?
kokemuksia ja mielipiteitä tilanteestani!?
Vastaukset 21
Vanhimmat
ymmärtää tilanteesi, ja varmasti ymmärtää jos selität sen heille mahdollisimman perusteellisesti, eli että vika ei ole heissä.
Tsemppiä!!
elikkä olen lähtemässä perheestä jossa tulisi sen kuukauden irtisanomisajan jälkeen 4 kuukautta täyteen. pelottaa hieman, mutta en näe tässä tällä hetkellä muuta vaihtoehtoa. tulen perheen kanssa todella hyvin toimeen, joskin perheen isän kanssa ei olla "ylimpiä ystäviä", mutta en tiedä onko tämä ainainen siivoaminen ja väsyneenä olo sen jälkeen lasten kanssa hyvä asia yhdellekään osapuolelle varsinkin kun joka hetki vain mietin, miten päästä pois.
vika on siis vähän perheessä, lähinnä siinä, ettei kuvatut työtehtävät sitten ollutkaan täällä paikanpäällä ihan sitä mistä oltiin puhuttu. ollaan yritetty kuitenkin joustaa molemminpuolin, mutta en jaksa enään.
en oikein tiedä millä tavalla lähestyä asiaa. kotisuomeen en haluaisi palata, mutta toisaalta koulut ja kaikki odottaisivat siellä hakijaansa yms.
kerrohan miten jutustelut siellä päässä menee. minäkin tässä pian otan asian puheeksi, kunhan mietin miten se on järkevintä heille esittää.
tarvitsisin jouluun asti silti katon pään päälle.
järjestä kaikki mahdollisimman valmiiksi tai kerää rahaa jotta voit asua vaikkapa viikon tai pari hostellissa (ellet jonkun kaverin luo pääse alkuun asumaan) kunnes saat asuntokuviot yms järjestettyä. huonoimmassa tapauksessa perhe voi heittää sinut ulos parissa päivässä tai vaikka viikon sisällä joten valmistaudu niin, että et ole heistä (asunnosta, ruoasta jne) riippuvainen millään tavalla vaan pärjäät tarpeen tullen itseksesi siitä hetkestä lähtien kun otat asian puheeksi ja päätätte, että aiot keskeyttää vuotesi. perheiden reaktioista ei koskaan tiedä (kuten ei aupairien tai kenenkään muunkaan, kaikki me ollaan ihmisiä ja suhtaudutaan asioihin erilailla). paremmassa tapauksessa ottavat asian vastaan asiallisesti ja voit asua heidän luonaan vielä vaikkapa kuukauden tai kaksi. kannattaa mieletsäni kuitenkin varautua aina pahimpaan.
kauheaa että pitää edes miettiä tuommoista. kyllä au paireillakin pitäis joku ammattiyhdistys olla ja tessit sun muut. onhan se nyt niin vanha perinne sellanenkin jo. ja yleensähän au pairit ovat nuoria tyttöjä niin on se hirvittävää ajatella että voisivat tuosta noin heittää pihalle. oma tytär kanssa lähössä au pairiksi, perhettä vaan vailla mutta pistää miettimähän..
että onko asiallista keskeyttää määräaikainen työsopimus sen takia, ettei nyt enää huvita. Yleensä määräaikainen pesti pitää työelämässä tehdä loppuun ja vasta sitten siirtyä muihin hommiin. Ajatelkaa myös, että perhe saattaa olla täysin riippuvainen au pairin lastenhoitoavusta. Itselläni lapset tulevat koulubussilla kotiin ja au pair hakee heidä pysäkiltä. Minä olen kotona sitten 1,5 tuntia myöhemmin. Työpaikkani on erittäin byrokraattinen ja esim. lyhennetyn työpäivän hakeminen kestää 2 kk ja tulos ei ole varma. Ulkomailla ei aina ole samanlaisia mahdollisuuksia olla pois töistä kuin Suomessa (lapsen sairaudet, lyhennetty työpäivä yms.) Usein siinä palaa sitten seuraavan kesän lomat. Koittakaa olla vastuullisia ja ajatelkaa lasten parasta. Ja jos perhe on satsannut au pairiin kovasti aikaa ja rahaa ja tyttö irtisanoutuu juuri, kun homma on opittu, perheen reaktio voi olla voimakas. Usein "aikuisten" työpaikoista joutuu poistumaan samantien irtisanomisilmoituksen jätettyä. Ja ehkä perhe ei enää luota irtisanoutuneeseen au pairiin, varsinkin jos lähdön syynä on ollut "on niin ikävä kotiin, en jaksa enää, väsyttää niin paljon". Itse en uskaltaisi kyllä jättää lapsia sellaiselle henkilölle, jolla menee noin huonosti.
aika hassu tuo sinun suhtautumisesi asiaan.
kyllä ymmärrän että keskeyttäminen tuottaa ongelmia, niin perheelle kuin aupairillekin, mutta lähinnä sinun mielipiteessäsi pisti silmään se, että et jättäisi lapsiasi sellaisen hoitoon, joka on koti-ikävissään, väsynyt ja ei jaksa enää, mutta silti toivoisit että sellainen aupairi yrittäisi taistella ja jäädä perheeseen sopimuksen mukaan.
aupairin työ ei välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä jos nuo tunteet on mukana ja niiden kanssa töiden tekeminen on ihan hirveää suorastaan. ja varsinkin jos asiasta ei voi puhua perheen vanhempien kanssa, tai olla rehellinen, että kotiinlähtö on enemmän mielessä kuin jääminen. väsymys ja stressi siinä painaa väkisin päälle.
kannattaisi myös huomioda se, että stressi ja väsymys tulee ihan itsestään, kukaan ei voi niitä kontrolloida täysin. kukaan ei nyt tahallaan sellaista tee, ja jos oikeasti tilanne tuntuu ahdistavalta, ei kenenkään tule sitten jäädä sellaiseen paikkaan, ihan jo oman mielenterveytensä takiakin.
Kuvasin edellisessä useampia tapauksia, en vain yhtä. Ehkä kylläkin vähän sekavasti, kun taasharmittaa tuo monien au pairien osoittama vastuun pakoilu. Vuosia au pairien elämää seuranneena vaan on tullut huomattua, että aika helposti sitä stressiä yms. rupeaa muodostumaan, jos muualla näyttäisi olevan helpompaa. Olen yhden vakavasti sairastuneen au pairin hoitanut kotimaahansa, joten luulen kyllä tunnistavani oikeat oireet. Mutta perheet saavat kyllä olla koko ajan varpaillaan, että koskahan se koti-ikävä taas ottaa vallan. Ja koskaan ei saisi olla täysin riippuvainen au pairin olemassaolosta. Täällä ulkomailla vaan sen turvaverkon luominen on hankalampaa kuin Suomessa. Mutta meillä onneksi lapset alkavat olla niin isoja, että voimme toivottaa pian au paireille bye-bye. Monia hyviä ystäviä matkan varrelta olen saanut au paireista, ja olen jopa erään entisen aupparini lapsen kummi. Valitettavasti viime aikaisilla on ollut paljon ongelmia ja vaikeuksia. Mutta lehdistähän on saanut lukea, että Suomessa on paljon kaikenlaista vaikeutta, joka varmaan heijastuu myös nuoriin. Harkitkaa tarkkaan au pairiksi lähtöä. Se on vastuullinen tehtävä.
en nyt tarkoittanutkaan sitä, ettei aupairiksi lähtöä ja vastuullisuutta tarvitsisi ottaa tosissaan. tottakai pitää. pitää todellakin punnita plussat ja miinukset ja miettiä mihin kykenee itse.
mutta silti erehdyksiä sattuu ja niihin pitää myös varautua. perheen, että aupairinkin. turha se on alkaa ketään, aupairiakaan, siitä syyllistämään. varmasti jokaisella on vaikeita tilanteita sekä kotona ja ulkomaillakin että ei auta kuin "paeta" ja pysähtyä hengähtämään välillä ja sitten puntaroida asiat uudelleen. siihen meillä kaikilla on oikeus. aina ei tarvitse jaksaa.
Omalla kohdallani ei siis ole kyse keskeyttämisestä siksi, etten jaksaisi tai ei huvittaisi enää. Saati että koti-ikävä painaisi. Suomeen en ole palaamassa, sillä opiskelut pitävät minut muualla vielä vuosia.
Yhden ap vuoden hoidin jo mallikkaasti ja uskon todella pysyväni yhteydessä tähän perheeseen vielä pitkään.
Päätökseni lähteä nykyisestä perheestäni siis liittyy täysin omiin henk.koht. syihin. Perhe on mitä mahtavin, ja meillä on sujunut kaikki mallikkaasti. Olen ollut hyvä työntekijä.
Tässä iässä ja elämäntilanteessa todella koen mielekkäämmäksi hankkia 'kunnon' työn ja oman asunnon. Tarkoitushakuisesti en halua perhettä pulaan jättää, toivon siis että joustoa löytyy molemmin puolin. Tiedän perheelle järjestyvän seuraava ap nopeasti ja perheen isovanhemmat ovat juuri muuttaneet naapuriin ja ovat varmasti mielellään auttamassa tilanteessa.
Hätää minulla ei ole sen suhteen, että ihan pihalle joutuisin, vaikka perhe suivaantuneena niin vaatisikin. Voin toki asua pidempäänki (kunnes löydän työn) mieheni luona, joten ihan sellaista pelkoa ei minulla ole. Samoin ystäväpiiriini kuuluu ihmisiä, jotka ovat varmasti tässäkin tilanteessa hyödyksi. Niin asunnun hankkimisessa, kuin työpaikankin. Kiitos sosiaalisen luonteeni, tuttavapiirini on laaja- ja monialainen :)
Lähinnä kaipaisin vinkkejä kuinka saisin mahdollisimman diplomaattisesti asian otettua esille perheen kanssa.
Kiitos!
Oma ehdotukseni on että pyydät vanhemmilta aikaa jutella. Ei ruokapöydässä tökseutettävä asia, vaan istutte alas rauhassa, miel.molemmat vanhemmat paikalla. selität, perustelet, painota että olet kiitollinen ajasta heidän perheestä, he ovat olleet tosi ihania, vieraanvaraisia jne. Mutta vaikka palkka on hyvä se ei ole riittävä kaikkeen mitä tarvitset. on aika ottaa askel eteenpäin. Kerro/painota että autat kaikin tavoin löytämään uuden aupparin. PEREHDYTÄT hänet, et jätä perhettä pulaan. Sovi että tarvittaessa voit tehdä lastenvahtikeikkoja tulevaisuudesssa perheelle. jne. hyvin se menee. Ymmärrän tilanteesi .:)
että tuo sinun "nyt ei enää huvita työskennellä perheellenne, asua perheessänne, kun parempaa tuli esille" voi olla jopa pahempi kuin se että oikeasti ei vain jostakin ole aupairiksi hoitamaan tehtäviä?...
toivon kuitenkin siulle hyvää onnea. vaikeaa varmaan onkin "diplomaattisesti" asia hoidella. jospa vain tarjoudut auttamaan niin pitkäksi aikaa kun tarvetta on. en tiedä! :)
onnea matkaan!
Mä oon ihan samaa mieltä, että "tuli parempaa" on epäkypsän, keskenkasvuisen ja vastuuttoman" syy lähteä, pitäisi alussa miettiä mihin ja kuinka pitkäksi aikaa sitoutuu!!!!!
Fiilis on, että kun baarit ja yökerhot on katsastettu ja huomattu ettei täällä sen kummenpia ihmisiä ookaan ja kielten opiskelu tökkii, laukataan takasin mamin hoiviin passattavaksi. Ärsyttäää!!!
lueppas mitä parempaa tuli.
ketjun aloittaja ei ollut todellakaan laukkaamassa mamin syliin. vaan jäämässä samaan maahan tekemään sitä "parempaa"
silti olen samaa mieltä, että tuo tuntuu vähän höpsöltä syyltä jättää perhe pulaan.
miksi aina automaattisesti oletetaan että perhe jää pulaan? eurooppa on täynnä au pairiksi tahtovia naisia ja miehiä, uuden saa tilalle helposti, varsinkin jos joustoa löytyy molemmin puolin hieman. Ei nyt kuitenkaan aleta ylistämään ketään, emme me au pairit korvaamattomia ole ;)
Valitettavasti olen kuullut myös tapauksista, joissa auppari lähtenyt "yön selkään" eli mitään ilmoittamatta tai jättänyt lapun tai tekstarin. Lapset on jätetty hakematta koulusta yms. Tällöin ainakin perhe jää pulaan ja lapset saattavat jopa joutua vaaraan. Ja miten paikallisille viranomaisille selitetään, että juu tyttö ei enää asu meillä, mutta en tiedä missä on. Siinähän saatetaan epäillä vaikka rikosta. Ja perheen vanhemmat saattavat joutua lähiviikkoina töissään ongelmiin, kun toinen joutuukin jäämään kotiin ennen kuin uusi auppari tai lastenhoitomuoto on löydetty. Siinä sitten palaa seuraavan kesän lomat aika nopeasti. Ulkomailla ei ole useinkaan mahdollisuutta jäädä tosta vaan kotiin lasta hoitamaan. Ulkomaiset työnantaja ovat usein erittäin vaativia ja byrokraattisia. Ja sen mumminkin lennättäminen Suomesta vaatii kuitenkin muutaman päivän järjestelyjä.
Uuden aupparin kouluttaminen ja esim. ajoreittien opettaminen kestää muutaman viiikon, joten tänä koulutusaikanakin vanhemmat joutuvat joustamaan töistään. Kaikissa perheissä kun ei ole toinen vanhempi koko ajan kotona. Ja monissa perheissä on vain yksi vanhempi.
Meillä auppari sai rimakauhun oltuaan pari päivää ja lähti juuri samana päivänä kun koulu alkoi. Kyllä siinä oli vitsit vähissä. Koulujen alku on muutenkin niin hässäkkää. Onneksi saimme lapset koulubussipalvelun piiriin ja heille iltapäivähoidon myös järjestettyä. Mutta nyt olemme sitoutuneet näihin kustannuksiin koko vuodeksi, joten meillä ei ole enää sen lisäksi varaa palkata uutta au pairia. Eli nyt mennään tää vuosi tällä kuviolla ja jos tuntuu sujuvan, niin harkitsemme tarkkaan, kannattaako uutta aupparia meille enää edes ottaa. Ehkä palkkaamme sitten muuta kotiapua ja paikallisia lastenvahteja leffailloiksemme. Meillä on nyt ylimääräine huone, jonka osuus vuokrassa on ihan huomattava, on puhelimet, telkkarit ja tietokone tytön huoneessa.
Meilläkin on ollut tosi kivoja tyttöjä vuosien varrella, joten ehkä voisin jatkossa ottaa auppareita esim. vaan kolmen kuukauden sopparilla ja sitten voitaisiin jatkosta sopia sen jälkeen. Ja lentolippua en kyllä enää maksa kuin jälkikäteen, jos sopimusta on noudatettu. Niin ja kielikoulun valinnassa en varmaan enää päädy kalleimpaan. Niitä maksuja tässä vielä lyhennellään jonkin aikaa kuukausittain, kun luottokorttilasku tulee. Vaikka saammekin täällä ulkomaankomennuksella ihan hyvää palkkaa, ei meillä kuitenkaan ole varaa maksella turhasta.
Kuten mulla,tunnelma tuskin muuttuu.
Terveisin,toinen keskeyttaja (3kk ollut taalla,kuukauden kuluttua kotiin)
Kaikkien onnihan se on, jos onnettomat luuserit palaavat kotiinsa. Valtaosa Au Pairin hommiin lähtevistähän on keksenkasvuisia lapsia, joilla ei ole minkäänlaista vastuuntuntoa. Työ pitää jättää, kun poikaystävää on ikävä tai perheen lapset kiukuttelevat...
Eipä semllaiset taida pärjätä missään muuaallakaan.
Onneksi joukossa on myös todella ihania tyttöjä, jotka ymmärtävät lapsia ja ovat tavallisia, avoimia ja reiluja kypsiä nuoria aikuisia.
minä eilen kerroin päätöksestäni, eikä ainakaan tunnelma ole ollenkaan muuttunut tähän mennessä, tullut vain lämpimämmäksi, kun sanoin etten voi hyvin, ollenkaan.
minusta tuntuu, että jos perheen kanssa on muutenkin mennyt hyvin, he ymmärtävät. ja jos lähestyt asiaa aikuismaisesti ja diplomaattisesti, kuten täälläkin on monesti puhuttu.
Hei,
itse olen sitä mieltä, että sovitut asiat tulisi myös hoitaa sovitusti.
Ei oteta au pair paikkaa, jos ideana on vain päästä lähemmäksi poikaystävää tms. Se on perheen luottamuksen pettämistä!
Mutta kukin tavallaan,ja sitä saa mitä tilaa.
Hyvää loppuvuotta sinulle kumminkin ja toivottavasti asiat ovat järjestyneet.
Mutta hyvällä omalla tunnolla myös järjestän asiani, niin että nauttisin mahdollisimman paljon elämästäni, erityisesti nyt kun opiskelut eivät sido. Syksyllä sitten muutto pois tästä kaupungista ja toivon todella, että saan pian enemmän irti tästä kaupungista. Laitamilla kun ei paljoa näe. Ja toden totta, tämän miehen kanssa olemme jo tarpeeksi odotelleet (tarinamme on pitkä
en siis ole au pair paikkaani ottanut ollakseni lähempänä ketään.