Tilanottaminen ja antaminen

mä patistelen avoa lähtemään hänen kavereiden kanssa heidän illanviettoihin ja välillä avo taas minua milloin mihinkin kissanristiäisiin. Mutta taidamme viihtyä liian hyvin yhdessä.
Toinen on se, että molempien mielestä meillä on liian vähän töiden takia yhteistä aikaa.
Rutinoita ei ole tullut, muusta kuin jos joutuu olemaan avon vapaan viikonlopun työn takia jossakin huitsin nevadassa.

Taas riippuu kokonaan siitä, kuinka usein nainen harrastaa ja minkä laatuisesta harrastuksesta on kyse. Jos naisen "sosiaaliset tarpeet" vaativat ystävien tapaamista ja/tai istumista baarissa monta kertaa viikossa, niin ei kiitos. Tai jos harrastus on kuin pakkomielle jota pitää harrastaa monta tuntia päivässä (oli kyse sitten lenkkeilystä, hevosista tai nettailusta), ei sekään ole hyvä.

Mutta ei sellainen roikkujanainen jolla ei ole lainkaan omaa elämää eikä ystäviä ole sekään hyvä. Kultainen keskitie kulkee tässäkin asiassa. Sopivassa suhteessa yhteisiä ja omia menoja.

Vaimoni on aikuinen ihminen, jolla on itsestään selvä oikeus valita ystävänsä, harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteensa, ilman pelkoa minun paheksunnastani. Olen luonnollisesti hänelle kateellinen.

Suhteen alkuhan on nyt aina sellaista paita ja peppu meininkiä. Kyllä se yleensä aika nopeasti siitä laantuu ja kummatkin elää sitä omaakin elämäänsä siinä välissä.

Erilaisissa elämäntilanteissa olemme eri tavoin.

Nuori kaunis tyttö rakastui minuun ja minä häneen. Oltiin kuin paita ja peppu: aina yhdessä ja puhuttiin samasta. Tytöllä oli paljon unelmia, joita kohden haaveissaan hän leijui rakkauden siivin. Radikaalikin hän oli. Osasi eritellä itsensä luutuneista vanhemmistaan. Menimme naimisiin.

Kun vaimoni oli ensimmäistä kertaa raskaana hän ripustautui (turvautui) minuun monissa asioissa. Hän otti tilaa perheelle ohjaamalla toimintaani olettamaansa ideaali-perheen suuntaan.

Imetti ja vaihtoi vaippaa. Heräsi ja huolsi. Hoiti hyvin hommansa. Luutuneesta äidistä tuli avulias ja tietävä ystävä. Rakkaasta miehestä tuki ja turva.

Lasten jo hieman vartuttua vaimolla tuli irtautumisvaihe ja hän hakeutui tietoisen paljon työnsä ja ystäviensä luo. Minusta tuli uhka vapaudelle, sillä välillä olin vapaan ajankäytön suunnittelun esteenä.

Pitkänä työttömyysaikanaan vaimo käytti paljon aikaa kouluttautumiseen ja erilaisiin harrastuksiin (kuntosalit, sauvakävelyt ja ravintolaillat). Tasapainoa kotiin ja minun työskentelylle hän haki korostamalla kodinhoidon raskautta ja sitä, miten hänet on "jätetty" yksin vastaamaan kaikesta.

Tuo kaikki oli siivoamista, josta toki kuitenkin osan, vaikkakin pienemmän, tein.

Nykyään hän menee omia menojaan. Ei sano pahaa sanaa minusta kuulteni eikä valita sitä että, minä kotona viihtyvä "toffelimies", olisin jättänyt hänet yksin.

Löysi siis rauhan ja hyvän elämän. Se ideaali-perhe, jonka halusi rakentaa, ei ollut hänelle sopiva elämänmuoto.

Hän siis otti ja lähti, vei rahasta puolet. Mutta jätti minulle "kaiken". Eli siivoan ja hoidan itsenäisesti työni ohella lapset, laskut ja kodin. Eli sen, mikä toiselle oli viimeiset vuodet kaikki, "ja niin raskasta", hah hah haa...

Meillä minä menevämpi ja harrastavampi, mistä tulee riitoja ajankäytön suhteen. Miehellä ei harrasteita eikä ystäviä, joten on mustis "minun jutuilleni". En vaan aina jaksaisi nyhjätä kotona katsomassa televisiota...
Joskus houkuttelen hänet hirveällä työllä ja tuskalla mukaan esim. lenkille tai uimaan..
Miehille mulla oiskin kysymys: mikä siinä sohvassa niin houkuttaa???

Meillä tyttökaveri on takertuja, minä itse tykkään vapaudesta. Konflikteja on aina silloin tällöin, mut nyt asiat on aika hyvällä mallilla. Se on vaihdossa ja ollaan vähän niinku katkolla, katotaan miltä se yhteiselo maistuu kuhan se palaa suomeen.

Meillä oli sellainen ongelma että minä teen aika paljon töitä 6 päivää viikossa kesällä ja jos koulu lasketaan työks niin saman verran ympärivuoden ja sit harrastan liikuntaa vielä lisäksi. Yhteistä aikaa on vaikea järjestää muuta kuin ilta kuudesta etiäpäin, ja viikonloput menee sit nukkuessa ja töissä joten tällainen hänen kaipaamansa laatu-aika on se ongelma. Sen hän korvaa takertumalla minuun koko ajan. Välillä ahdistaa tosi kovasti, koska en saa yksin lähteä baariin tai muuanne tuulettumaan ja näkemään tuttuja ilman että hän on mukana. Minä kun olen parhaimmillani poikaystävänä kun pääsen kaipaamaan vähän välillä.