Olen tapaillut erästä miestä, joka näyttää olevan sellainen tapaus, että hän tahtoo edetä hitaasti. Olemme siis vain pussailleet ja itselläni alkaisi jo hormoonit hyrräämään ja paikat kastumaan ajatuksesta päästä pidemmälle. Mies ei ole ujo, mutta olen saanut sen käsityksen, että hän vaan ei tahdo hypätä petiin ihan kaikkien kanssa, vaan käyttäytyy ennemmin melko hillitysti.
Siispä siis. Aloitanko saman hillityn linjan: pelkkää pusuttelua ja haleja. Vai jatkanko tähän saakka noudattamaani, hieman "tunkeilevaa" linjaani: kiusoittelen ja hipelöin miestä silloin tällöin.
Emme ole enää mitään kakaroita, molemmat ollaan kolmekymppisiä. Molemmilla on enemmän ja vähemmän kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta. Olen vain uuden tilanteen edessä: mies harkitsee todella pitkään. Olen jopa miettinyt sitäkin, että epäröiköhän hän, tai eikö olekaan kiinnostunut minusta riittävästi.
Siispä siis. Aloitanko saman hillityn linjan: pelkkää pusuttelua ja haleja. Vai jatkanko tähän saakka noudattamaani, hieman "tunkeilevaa" linjaani: kiusoittelen ja hipelöin miestä silloin tällöin.
Emme ole enää mitään kakaroita, molemmat ollaan kolmekymppisiä. Molemmilla on enemmän ja vähemmän kokemuksia vastakkaisesta sukupuolesta. Olen vain uuden tilanteen edessä: mies harkitsee todella pitkään. Olen jopa miettinyt sitäkin, että epäröiköhän hän, tai eikö olekaan kiinnostunut minusta riittävästi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ehkäpä hän ei ole vielä riittävästi kiinnostunut sinusta. Ehkäpä hän on herrasmies joka haluaa ensin katsoa onko sun kanssa hyvä olla noin muuten. Kuinka kauan tätä tapailua on kestänyt? Eiköhän se seksi tule mukaan kuvioihin automaattisesti jonkin ajan kuluttua. Älä ole liian päällekäyvä.
kaikista helpoiten ottamalla "etäisyyttä" häneen. Voihan olla ettei hän osaa tulla lähellesi jos aina vihjailet? -Joskus minusta tuntuu että miehiä pitää "työntää pois" jotta tulisivat lähelle. Hyödyntää käänteispsykologiaa tai jotain?
Olen ollut samassa tilanteessa enkä varsinaisesti ollut luovuttamassa mutta en enää voinut "vihjaista" kun alkoi tuntumaan siltä että "jessus sentään, jollet oo jo tajunnu olet pässi". Annoin miehen olla. Olin kohtelias mutta vähän ehkä etäinen. En soitellut, en vihjaillut, jätin pallon hänelle... meni viikko (elämäni tuskallisin ja pisin luulisin)ja sitten hän soitti että on ikävää minua. Että voidaanko tavata ja voinko jäädä yöksi?
OHHOO... enpä olisi uskonut! Toisin kävi kun luulin.
Aina voit kokeilla. Ei kai sinulla mitään menetettävää ole?
Hyvä että meitä tällaisia miehiä on muitakin kuin minä. Oppivatpa naisetkin arvostamaan sitten sitä saamista.
Ei meille kaikille miehille ole niin helppoa tuosta vaan hypätä sänkyyn vaikka sitä itse haluaisikin. Itsellä on usein käynyt niin että haluaisi kyllä kovastikin...mutta hommasta ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi mitään koska jännittää liikaa...eli kun ei ole osannut olla luontevasti toisen kanssa. Ajan myötä kun on tutustunut toiseen tilanne on aina helpottunut eikä ole enää ollut mitään ongelmia. Eli ei tässäkään tapauksessa ole välttämättä kysymys epäröimisestä tai kiinnostuksen puutteesta...
sankarini. Yhden miehen yksinäinen kosto pihtaaville naisille. Eipä ole monessa miehessä semmoista luonteenlujuutta. Ei minussakaan.
se jännittää liikaa ja pelkää ettei kykene.
luulee et sinussa on koska olet juuri päättänyt seurustelusi jonkun toisen kanssa, niin joku tautikin. visvasyylän pelko pitää kyllä oman munan housuissa ja herpeksen itämisaika kanssa.
ehkä hän antaa ajan kulua eli kuukauden ja jos ei mitään hälyyttävää niin sit voi antaa munaa sulle
No siis visvasyylä ja herpeshän voivat olla oireettomina vuosikausia.
Mutta olemme keskustelleet sukupuolitaudeista, molemmat ovat käyneet testeissä eikä kummallakaan ole ollut tauteja, tai kontakteja testien jälkeen...
Naiminen on helppoa jos ei välitä yhtään muusta kuin seksistä.Kun on oikea ihastuminen tai rakkaus kyseessä,niin se on huikea asia.Itse menetin poikuuteni kahdesti ja se toinen kerta jäi elämäni historiaan.
ettei ole mitään tauteja edellisistä miehistä niin saattaa asia edetä :)
Tunnistin itseni tuosta alkuperäisestä viestistä. Kannattaa antaa sille miehelle riittävästi aikaa jos tosiaan haluat kunnon suhdetta. Voit kiusoitella, mutta älä nyt "raiskaa" sitä miestä tai se lähtee varmasti karkuun. :)
se on "auervaara" joka odottaa kunnes käyt tarpeeksi kuumana, olet himosta sekopäinen ja harkintakykysi on täysin unohtunut......
miehellä on pieni muna tai pelkää ettei stondaa. Miehelläkin voi olla itsetunto-ongelmia ja muuta päässä vinksallaan..
Tavallisiin selitys lienee kuitenkin se,että kaveri on pettynyt aikaisemmissa ihmissuhteissaan ja haluaa edetä varovasti.