Kaipailisin rohkaisevia tarinoita, kommentteja ja kokemuksia siitä, miten tulee onnistumaan suhde, jossa toisella osapuolella ei ole seksikokemuksia muista kuin nykyisestä kumppanistaan.
Olen 25-vuotias nainen ja vuoden verran seurustellut miehen kanssa, joka oli ensimmäinen seksikumppanini ja samalla myös ensimmäinen vakava ihmissuhteeni. Seksi sujuu edelleen loistavasti ja rakastan miestäni, mutta hetkittäin nousee mieleen, että tuleeko jossain vaiheessa katumus siitä ettei koskaan ehtinyt kokeilla seksiä kenenkään muun kanssa. Ehkä seurusteluakaan. Onko minulla siis jäänyt liian paljon kokematta ja onko suhteemme tästä syystä tuhoon tuomittu? Kysymyksiä joita olen viime aikoina miettinyt. Nyt kun tuntuu, että olisi hetki jolloin pitäisi päättää ns. vakavammasta sitoutumisesta.
Olen kuitenkin tapaillut erilaisia miehiä ja viettänyt ihan täysipainoista elämää ennen kuin tapasin tämän miehen, jonka kanssa haluaisin yhteisen elämän ja ehkäpä perheenkin.
Onko kukaan tavannut sitä Oikeataan ensi yrittämällä? Mielelläni kuulisin myös tarinoita onnistuineista suhteista, joissa neitsyys on menetetty sille samalle henkilölle, jonka kanssa aiotaan olla ihan koko loppuelämä? Tapahtuuko tallaista enää nykyaikana?
Olen 25-vuotias nainen ja vuoden verran seurustellut miehen kanssa, joka oli ensimmäinen seksikumppanini ja samalla myös ensimmäinen vakava ihmissuhteeni. Seksi sujuu edelleen loistavasti ja rakastan miestäni, mutta hetkittäin nousee mieleen, että tuleeko jossain vaiheessa katumus siitä ettei koskaan ehtinyt kokeilla seksiä kenenkään muun kanssa. Ehkä seurusteluakaan. Onko minulla siis jäänyt liian paljon kokematta ja onko suhteemme tästä syystä tuhoon tuomittu? Kysymyksiä joita olen viime aikoina miettinyt. Nyt kun tuntuu, että olisi hetki jolloin pitäisi päättää ns. vakavammasta sitoutumisesta.
Olen kuitenkin tapaillut erilaisia miehiä ja viettänyt ihan täysipainoista elämää ennen kuin tapasin tämän miehen, jonka kanssa haluaisin yhteisen elämän ja ehkäpä perheenkin.
Onko kukaan tavannut sitä Oikeataan ensi yrittämällä? Mielelläni kuulisin myös tarinoita onnistuineista suhteista, joissa neitsyys on menetetty sille samalle henkilölle, jonka kanssa aiotaan olla ihan koko loppuelämä? Tapahtuuko tallaista enää nykyaikana?
Vastaukset 6
Vanhimmat
liikaa vertailla omaa suhdettaan toisiin.
Jokainen suhde on ainutlaatuinen.
Mikä toisilla onnistuu, toisilla ei, se on ihmisistä kiinni.
Miksi ihmeessä haahuilla muualle, jos kaikki on hyvin? Minusta se on kyllä jo tyhjästä ongelman kehittämistä, jos miettii, että jotain jää kokematta, kun aika menee vaan tämän ihanan kumppanin kanssa.
Keskity vaalimaan sitä hienoa suhdetta, mikä sinulla nyt on ja nauti siitä! Kehitä suhdettasi, keskustele ja kerro miehellesikin, kuinka hyvä sinulla on olla.
Ja vastauksena kysymykseesi: Ei ole "sitä yhtä oikeaa". On suuri joukko ihmisiä, joista voi tulla sinulle ihana elämän ikäinen puoliso, kjos niin haluatte. On myös hyvin suuri joukko ihmisiä, joihin voi aluksi ihastua, syvästikin, mutta tutustumisen jälkeen huomaa, "tama on se väärä".
Hän oli 24 vuotias kun tapasimme ja olimme naimisissa 20 vuotta. Erossa olin itse aloitteentekijänä, hän olisi jatkanut liittoa,
joten ei se ole este pitkälle parisuhteelle ettei ole muita partnereita ollut ennen. Riippuu tietenkin ihmisestä.
Mutta onnea teille, älä tee ongelmaa asiasta joka ei ole ongelma :)
Kuulostaa mukavalta, olen samaa mieltä edellisen viestittäjän kanssa; turha tehdä paljon melua tyhjästä. Nauti vain olostasi.
Mieheni ja minä tunsimme toisemme kymmenen vuoden ajan, aivan lapsista alkaen, ennen kuin aloimme seurustella. Toki välissä oli se kuuluisa vaikea murrosikä, jolloin emme kestäneet nähdäkään toisiamme, mutta koko ajan kummallekin oli selvää - halusi sitä myöntää tai ei -, että toisen kanssa on meneillään jotain aivan erityistä. Itselläni käväisi joskus mielessä sekin pelottava ajatus, että jos kaikki se jää saamatta selville, se jää vainoamaan minua kaikissa tulevissa suhteissani. Kuinkas sitten kävikään, kuin ihan itsestään, silmämme aukenivat ja nyt elellään onnellisessa parisuhteessa. Yksikään suhde ei voi olla jatkuvaa noususuhdannetta, vaan tarvitaan myös ne lamat, jotta tajuaa mitä todella tahtoo. Itse pidän yhtenä kauneimmista tunteista sitä, kun lamankin keskellä tietää varmaksi sen, että vierellä on juuri se ihminen, jonka siinä pitääkin olla.
PS. Olimme toistemme ensimmäiset sanan laajoissa merkityksissä.
kummitätini ja -setäni alkoivat seurustelemaan kun olivat 15 ja 16 vuotiaita, ja nyt ovat viisikymppisiä, ja ovat sen koko ajan olleet yhdessä :) joten, anna suhteen kulkea omia aikojaan eteenpäin, toivoen parasta :)
Eräs kaverini aikoinaan valitti tuota samaa. Nyt on jo yhden pojan äitikin eikä ole enää samanlaisia valitusääniä kuulunut :) Kyllä ne asiat sitten unohtuvat. Itselläni on ollu paljon yhden illan juttuja, jotka olisin oikeastaan mielummin jättänyt väliin... Ei se kuule loppupeleissä sen kummallisempaa ole, seksi on kuitenkin aina ihaninta sen oman kullan kanssa ;)