mitä tää

-tätä on kestänyt yli puol vuotta. seksiä vasta kuukausi sitten, kun en ole mikään jakorasia. tietysti kehui, ettei parempaa ole saanut.
-tavattu n. kerta kuussa, yleensä minun luona. pari sattumalta kertaa ja hän on ollut kovin iloinen tapaamisesta.
-mustasukkainen, muiden miesten kanssa ei saisi edes jutella. tahtoo uskollisuutta, mutta ei lupaa sitä itse, enkä ole tivannutkaan, mutta kiistää olleensa muiden kanssa (tietty)
-saattaa laittaa viestiä, että halipula. ikävöi, kun en pitänyt yhteyttä. muistaa ulkomaan matkoillaan.
-temperamenttinen, suuttuu omituisista asioista ja on pitkävihainen, jopa kuukauden. Tällöin ei ota yhteyttä, eikä häneen saa yhteyttä.
-ottaa yhteyttä ehkä sen kerta kaksi kuussa, mutta saattaa kadota yhtä mystisesti ja sanoo olevansa kiireinen/kipeä, eikä sitten muuta kuulukkaan.
-ei halua jutella omista asioistaan, joskus hieman avautunut. eikä kysele tekemisiäni. joskus kysyy viestillä, mitä teet, muttei sitten muuta.

jos nyt jaksoit tänne asti lukea ja jotain tolkkua sait, niin mitä kummaa tämäkin mies tahtoo, vakipanon? etsii sitä oikeaa ja on kuulemma antanut minulle mahdollisuuden... muuttuukohan tää tästä mihkään ja miten sitä hienovaraisesti tiedustelisi? juu, ihan suoraan meinaan kumminkin kysyä...
121060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Entä mitä sinä tahdot? Tasapainoisen, välittävän miehen, jonka seurassa...mitä? Vai mitä?

Äänestä

vaikuttaa siltä et on varattu. unohda löydät kyllä toisen joka arvostaa sua.vakipanoahan ne monet hakee

Äänestä

siltä vaikuttais

Äänestä
  • onko olemassa paikkaa mistä saa tietää onko aviossa?
    en kuitenkaan tätä usko.
    muita kyllä hakusassa on, se on varmaa.

    Äänestä

Olen itse ikävä kyllä törmännyt aikuisiällä muutamaankin vastaavaan tyyppiin, jotka käyttäytyvät kuvaamallasi tavalla. Onpa sitten selvinnyt myöhemmin, että kierroksessa useampi nainen yhtä aikaa, siksi ei paljoa ole itsestään kertoneet muuta kuin työkiireitä, työmatkoja jne., kun yhteydenpidoissa ollut taukoja.

Äänestä

Elämästäsi tulee todella hankalaa jos joudut koko ajan miettimään mitä toinen ajattelee ja miettii.

Äänestä

No tuskin kyseinen mies ainakaan kovin ihastunut sinuun on,
jos noin harvoin yhteyttä pitää. Taidat olla hänelle sellainen
"paremman puutteessa" -nainen, johon otetaan yhteyttä kun
se halipula vaivaa eikä ole parempaakaan seuraa saatavilla.

Toinen vaihtoehto on se, että mies on varattu tai hänellä
on muitakin naisia joita pyörittelee sinun lisäksesi.
Sinuun ottaa sitten yhteyttä kun muilta naisilta jää aikaa.
Ne kuulumisten kyselyt yms. voivat olla vain tapa muistuttaa
itsestään, niin että hän saa sinut pysymään kiinnostuneena
ja narun päässä.

Veikkaan, että tilanne ei tule muuttumaan ainakaan parempaan
suuntaan. En kyllä löisi vetoa minkään vakavan suhteen tai
rakkaustarinan puolesta.

On tietysti sellainenkin vaihtoehto, että mies on epävarma
sinun tunteistasi, eikä siksi uskalla kunnolla alkaa sinua
piirittämään, vaan odottaa että sinä teet aloitteen johonkin
vakevempaan suhteeseen.

Äänestä

Sulla velvollisuuksia, rajoituksia, äijällä ei, melko reilua,,,siis miehen kannalta.
Haluatko sä oikeesti tuonkaltaista seuraa?

Äänestä

että,
-suomi ei ole äidinkieli, joten hän välttää sitä.
-työaikamme ei käy yksiin. ei siis nukkuma aikakaan.
-väilimatka vaivaa, vaikkei pitkä olekkaan.
-perhe vie aikaa paljon.
-ei tiettävästi varattu, muttei kulje kylillä tyttönsä kanssa, tai kenenkään muunkaan. ollaan sentään näyttäydytty julkisesti yhdessä.

Kovin on uskottavia selityksiä, mutta jos välittää niin kyllähän sitä aikaa löytyy!!! täytyy kokeilla "tyrkyttää" itteensä ja aloittaa sitten uusi vuosi ;)

Äänestä

Suosittelen että lopetat yhteydenpidon tuollaisen kanssa. On varmaan jo varattu. Kovin salaperäinen ainakin jos ei muuta. Mut joo, etköhän sä löydä paremman ja avoimemman.

Äänestä
  • Haluatko tuollaisen miehen, joka ei selvästikään arvosta sua eikä ole kovin tasa-painoinen. Säästä energiasi paremman miehen löytämiseen.

    Äänestä

Suosittelen että lopetat yhteydenpidon kokonaan moiseen tyyppiin. Vähän liian salaperäinen ja taitaa tuo varattukin olla, jos ei muuten vaan joku ihmeen pelaaja. Kyllä sä löydät kuule ihan oikeesti avoimen ja mukavan miehen vielä. Heivaa tuo elämästäsi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


mies tahtoo? kirjoitti:

-tätä on kestänyt yli puol vuotta. seksiä vasta kuukausi sitten, kun en ole mikään jakorasia. tietysti kehui, ettei parempaa ole saanut.
-tavattu n. kerta kuussa, yleensä minun luona. pari sattumalta kertaa ja hän on ollut kovin iloinen tapaamisesta.
-mustasukkainen, muiden miesten kanssa ei saisi edes jutella. tahtoo uskollisuutta, mutta ei lupaa sitä itse, enkä ole tivannutkaan, mutta kiistää olleensa muiden kanssa (tietty)
-saattaa laittaa viestiä, että halipula. ikävöi, kun en pitänyt yhteyttä. muistaa ulkomaan matkoillaan.
-temperamenttinen, suuttuu omituisista asioista ja on pitkävihainen, jopa kuukauden. Tällöin ei ota yhteyttä, eikä häneen saa yhteyttä.
-ottaa yhteyttä ehkä sen kerta kaksi kuussa, mutta saattaa kadota yhtä mystisesti ja sanoo olevansa kiireinen/kipeä, eikä sitten muuta kuulukkaan.
-ei halua jutella omista asioistaan, joskus hieman avautunut. eikä kysele tekemisiäni. joskus kysyy viestillä, mitä teet, muttei sitten muuta.

jos nyt jaksoit tänne asti lukea ja jotain tolkkua sait, niin mitä kummaa tämäkin mies tahtoo, vakipanon? etsii sitä oikeaa ja on kuulemma antanut minulle mahdollisuuden... muuttuukohan tää tästä mihkään ja miten sitä hienovaraisesti tiedustelisi? juu, ihan suoraan meinaan kumminkin kysyä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu