Olen nyt niin sydäntänimyöden rehellinen kuin vain voin olla. En halua olla tyly enkä vaikuttaa perverssiltä, mutta oikeasti ja ihan rehellisesti. Ensimmäinen asia, mihin kiinnitän hoimiota naisessa, on takapuoli. Muhkeapakarainen ja leveälanteinen nainen saa mut hermostumaan. Kaksi suurta pystyä kankkua jotka jatkuvat alas vahvoina reisinä on ehdottomasti kauneinta muotoilua mitä tiedän. Itsensä jumalan sorvaama Rubensin nainen.
Naisella on myös hyvä ryhti, mikä entisestään korostaa hänen d-muotoista vartaloprofiiliaan ristiselän kohdalta. Muodoistaan huolimatta nainen on liikunnallinen ja itsestään huolehtiva. Hän ei ole ikuisella dietillä, sillä hän tietää, että naisellisuus piilee myös pienessä rasvakerroksessa. Jos hän sattuu varastoimaan energiaa enemmän kuin kuluttaa, rasvakerroksen lisääntyminen tapahtuu lähinnä reisien ja pakaroiden kohdalta, mitä tunnetusti kutsutaan päärynä-muotona.Vatsansudulta hän ei liho siinä määrin kuin lanteilta. Siistit kädet ja kynnet ovat myös viehättävyyttä listäävä tekijä.
Nainen ei ole edelleen hyvissä väleissä exänsä tai exiensä kanssa, eikä todellakan ole edelleen rakastunut heihin. Exän tullessa jutteleen, hän sivuuttaa exänsä kohteliaasti ja nopeasti osoittaen siten, että exän läsnäolo samassa huoneessa ei muuta mitenkään hänen käytöstään tai suhtautumistaan kanssaihmisiin. Nainen ei ole ylimielisellä tavalla epävarma vaan avoimen sosiaalinen. Hän tietää olevansa naisellinen, mutta ei tuo sitä jatkuvasti julki. Nainen haluaa vakaan ja tasapainoisen suhteen eikä ole kääntämässä kelkkaansa heti kun jokin ongelma ilmenee. Hän osaa sujuvasti luovia tai olla jyrkkä. Riidan sattuaessa hän ei halveksi vaan osaa perustella mielipiteensä ja tahtonsa.
Nainen ei puhu olemisistaan ja aikomuksistaan vaan toteuttaa niitä käytännössä ja arkielämässä.
Esim1. jos nainen on uskovainen, hän on lukenut raamatun, osaa poimia tekstistä olennaisen ja suhteuttaa sen nykyaikaan. Saarnata hän ei tykkää eikä tunne olevansa Jeesuksen morsian eikä tunne kuinka jeesus täyttää hänet.
Esim2. Jos hän on vihreä ajattelija. Hän kierrättää ja kuluttaa sen mukaisesti, mutta ei vaahtoa vihreää aatetta.
Seksuaalisesti nainen on avoin, intohimoinen ja kokeilunhaluinen niissä rajoissa, joihin liittyy vain molemmat osapuolet. Hän oikeasti nauttii sexistä eikä pidä sitä valtavälineenä, palkitsimena tai vertailukohtana. Hänen puheessaan on toisinaan flirttiä, mutta se ei kohdistu kolmanteen osapuoleen tai kolmannelle osapuolelle. Hän ei kummastu, jos haluan nuolla kermavaahtoa hänen hyllyvältä takapuoleltaan, vaan ehdottaa jotain itseään kiinnostavaa aktiviteettiä, jonka objektina vastavuoroisesti toimin minä.
Tämän naisen ikää ei ole tarkkaan määritetty. Tämän naisen ihon, hiuksien ja silmien väriä ei ole määritetty. Tämän naisen hiuksien ja vartalon pituutta ei ole määritetty. Eli >168>.
Tällainen on jumalatar, jonka vierestä voisin herätä joka ikinen päivä. Mikään ei voisi viedä mua sieltä alas, paitsi se jumalatar itse.

Vastaukset 4
Vanhimmat
onko tolla siskoa? :)
Kerrohan vähän itsestäsi.
Tuntemani tyttö on mielestäni kuten kuvailet. Aivan ihana persoona lisäksi. Ikää on noin 25, voin vielä tarkistaa. Hän on kuitenkin sinkku ja asuu pk-seudulla, on muuttanut pohjoisesta. Yliopistosta valmistunut melko vasta.
Itte olen Tampereelta. Etäisyys asettaa tettyjä hidasteita. Tosin olen huomannut, että tapaillessani jonkun kanssa, niin ne tapaamiset keskittyy enimmäkseen viikonloppuihin ja lomiin, vaikka samalta paikkakunnalta molemmat olisi.
No mulla on kyllä opiskelijakortti ja olishan sitä kiva hyödyntää muuallakin kun Tamk:in ruokalassa.
26v/168cm/70kg ja urheilullinen vartalo. Tykkään liikkua. Tosin se liikkuminen on lähinnä kuntosalia ja satunnaista uimista. Ei oiken arkipäivisin kerkee muuta.
Määrätietoinen, huumorintajuinen, intohimoinen, luotettava.
niin joo....
Näytäthän sille sun kaverillesikin mun tekstejä, ettei synny mitään epämiellyttäviä yllätyksiä.
Ehkäpä tossa noi yleimimmät määritelmät minusta. Sähköpostitse lisää.
[email protected]
...etäisyyttä on tosiaan liikaa. Harmi sinänsä!
Etäsuhde on vaan tullut itsekin joskus koettua ja se oli niin raastavaa, että ystävättärelleni en sellaista ihan tilaamaan lähde.