Onko kaikki

aikaa? Tuntuuko kenestäkään toisesta kakkosesta, että aika, jonka annoitte miehelle olisi näin jälkikäteen ajateltuna hukkaanheittettyä aikaa? Petollista ja valheissa elettyä? Että jos saisitte vielä kerran valita, niin sitä ei olisi tapahtunutkaan... Minusta tuntuu. Uskoin että rakastuimme, uskoin, että olisin hänelle tärkeä, uskoin, ettei tämä saisi tällaista paskamaista loppua. Tiedän, että nyt te ykköset haukutte, että siitäs sait! Niin... minäkin haukun itseäni siitä kaikesta hyväuskoisuudesta.
9684
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ja varsinkin kun jo alusta sti tietää että ei mitään vakavaa.
Monta kertaa vaikka eron jälkeen on suhteita joissa voi käsitellä eroaan ja saa kuuntelijan.

Eli ei se ole hukkaan heitettyä ja varsinkaan kun ei ketään loukata.
Voihan ystäviä olla.

Äänestä

Ukkomiehen kanssa pelkkänä panopuuna oleminen on todellakin hukkaan heitettyä aikaa. Sitähän sait, mitä tilasit. Kun herrojen kanssa lähtee marjaan, niin ne vievät koko ropposen.

Ei tullut mieleen se, että mitä hallaa aiheutit sen ukkomiehen perheelle ???

Äänestä
  • mutta naiivina vasta jälkikäteen... Olin ollut todella typerä. Vaimolle pettämisestä kerroin minä, sen jälkeen kun mies oli jättänyt minut. Ja senkin tein vain siksi että olin niin vihainen ja katkera. En suhteemme aikana edes ajatellut olevani "vain panopuu", vaan oikeasti jotakin erityistä tälle miehelle. Niin typerä voi olla kun rakastuu. Melkein vuoden tuhlasin tuon miehen kanssa ja lopulta sekoitin koko hänen perhe-elämänsäkin.

    Äänestä

Tietenkin olisi parempi, etten ikinä olisi koko tyyppiin luottanutkaan ja ohittanut heti. Lisäksi olin todella nuori ja kokemus nolla, joten ehkä olisin halunnut aloittaa nuo asiat hiukan pehmeämmin (oikea parisuhde) eikä heti nähdä kuinka synkkä se kolikon kääntöpuoli voi olla.

Mutta nyt jos haetaan jotain positiivista, niin tuli huomattua miten helvetillistä tuo pettäminen voi olla kaikille osapuolille. Petetyksi tulemiseen en pysty vaikuttamaan, mutta kyllä tuo kokemus vahventaa sitä, että en ikinä halua pettää. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta ei tuo menneisyys ainakaan rohkaise siihen hommaan lähtemään.

Ehkä siihen vaikuttaa juuri myös tuo, että olin tosiaan niiin nuori silloin, en edes täysi-ikäinen. Ja sellaista aikaa pidän sopivampana kokemusten hankkimiseen eikä silloin menetys niin suuri ole, jos ei juuri se juttu toimikaan. Sitäpaitsi, enemmän vahinkoa olisi syntynyt jos olisin jäänyt suhteeseen tai se olisi aiheuttanut mahdollisesti eron.

Kaikille tulee noita "paskamaisia loppuja" joskus, mutta sepä ei olekaan sinun loppusi. Tiedä häntä, ehkä löydät paljon paremman, uskollisen, miehen ja olet onnellinen juuri siitä että näin nyt kävi. :)

Nyt siirryn puhumaan yleisesti eroamisesta ja törkeästi unohdan uskottomuus-aiheen. Mitä minä olen huomannut, niin jotkut eronneet löytävät itselleen myös paljon parempaa kuin ennen. En tarkoita välttämättä, että entinen olisi huonompi, mutta kokemusten muovaamana voikin yhteiselo sujua jonkun muun ihmisen kanssa paljon paremmin.

Ja turha täällä heti odottaa, että ykköset heti haukkuisivat. Teepäs pieni ajatteluleikki siitä, että sujautat tuon tekstin jonkun ykkösen suuhun. Ehkä se auttaa myös näkemään sitä petetyn asemaa. Heihinkin sattuu ihan samalla tavalla. Silloinhan kokemus ei olisi täysin turha jos tuo auttaisi ymmärtämään muita ihmisiä ja sellaisia asioita, joita ei kannata tehdä.

Äänestä

Siksi sitä ei kannattaisikaan heittää hukkaan ja elää sellaisen kanssa, joka ei ajattele kuin itseään ja omaa nautintoaan, välittämättä muista.
Haukkujia ei voi ollakkaan, on vain kärsijöitä ja sijaiskärsijöitä jätetyille, sekä petetyille.
Jatka vain elämääsi uudessa ajassa eteenpäin ehkä sen toisen kanssa.

Äänestä

elämästäni hukkaan yli puoli vuotta ukkomiehen kanssa, jolle en oikeasti merkinnytkään mitään! Nyt olen menettänyt uskoni ihmisiin... Tuntuu, että koko tämä pieni paikkakunta tietää millainen olen ollut ja miten käyttäytynyt. Aivan kuin joka puolella minua tarkkailtaisiin ja arvosteltaisiin.
Vaimo on nostettu jalustalle, hän on se, joka on joutunut kärsimään ja saanut sädekehän päänsä päälle. MInulle jäi se huoran maine!

Äänestä

Petettynä vaimona en voi muuta kuin olla tyytyväinen että olet pettynyt itseesi. Niin ovat varmasti monet läheisesikin. Olet tehnyt elämässäsi koko aja´n vääriä valintoja ja elänyt vain omaa napaa tuijottaen. Joskus se sitten iskee takaisin. Olet... ei sinunlaisellesi ole edes sanaa!

Äänestä

hukkaanheitettyä aikaa, jos on perustellut itselleen tapansa toimia. Kirjoitit, että uskoit rakastumiseen ja uskoit olevasi hänelle tärkeä. Aivan. Mikään ei todista sitä vastaan, vaikka suhde päättyykin. Tunteet ja realismi ei aina kohtaa, pelkkä rakkaus ei riitä. Sen takia kakkosen olisikin hyvä olla asettamatta suhteelleen varattuun liian kovia odotuksia.

Äänestä

Kummallista. Vaikka itse lopetin suhteemme, ja vaikka edelleen ajattelen miestä kerran minuutissa, silti toivon, etten olisi ikinä tavannutkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ollutkin hukkaanheitettyä kirjoitti:

aikaa? Tuntuuko kenestäkään toisesta kakkosesta, että aika, jonka annoitte miehelle olisi näin jälkikäteen ajateltuna hukkaanheittettyä aikaa? Petollista ja valheissa elettyä? Että jos saisitte vielä kerran valita, niin sitä ei olisi tapahtunutkaan... Minusta tuntuu. Uskoin että rakastuimme, uskoin, että olisin hänelle tärkeä, uskoin, ettei tämä saisi tällaista paskamaista loppua. Tiedän, että nyt te ykköset haukutte, että siitäs sait! Niin... minäkin haukun itseäni siitä kaikesta hyväuskoisuudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu