MATCH.COM EI TOIMI!

MATCH.COM PALVELU PETOSTA?

Laitoin jokin aika sitten seuranhakutietoni www.match.com -sivustolle. KaksisuuntaineN palvelu maksoi reilut 29 € kuukausi.

- Olen ennenkin käyttänyt muiden sinkkusivustojen palveluja ja saanut varsin mukavasti vastauksia. Oma esittelytekstini on ollut ystävienikin mielestä varsin mielenkiintoinen, normaalin hyvä, minusta itsestäni kertova, kuvia mukana.
- En ole mikään hiviö vaan tyttömäinen normaali nainen joka haluaisi löytää kumppanin.

Match.com -palvelusivustoilla kehutaan niiden tehoa, sitä kuinka sillä ja tuolla menetelmällä päästään vieläkin parempaan match -partnerin löytämiseen. - Kyllä nappaa kun me kaksi hakevaa ihmistä kohtaamme tuon match -myllyn kautta!

Myös eräs tuttavani pani tietonsa sivustolle. Upean ihana fiksu leskeksi jäänyt nainen.

Mutta kas kummaa, kumpikaan me emme ole saaneet vastauksia, ainoastaa epämäärisiä silmäniskuja "matchääviltä" tahoilta ties mistä maailmanääristä eikä takuulla omien kriteeriemme mukaisia match -partnereita. Yhteenkään omaan "match -partnerille" lähettämäämme viestiin ei ole vastattu muuta kuin paluupostin automaatin kutt "hän ei ole kiinnostunut" -viesti.

Muilla kokemuksia www.match.com -palvelusta? Ovatko sivut täyttä bluffia, silkkaa rahastusta, kikkailua, petosta? Onko noilla sivustoilla "tekaistuja" automaatisesti vastaavia partnereita?

- JOS NÄIN ON,ALKÄÄHYVÄT IHMISET MAKSAKO SIITÄ "PALVELUSTA"!! TÄYTTÄ POTASKAA! ÄLÄKÄSTÄ RAHASTUSTA!
201605
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen pohtinut ihan samaa! Muista deittisivustoista olen aina saanut kymmeniä vastauksia. Deittinetissä kuvattomaan ilmoon on tullut keskimäärin 40 vastausta, Suomi24:ssä kuvalliseen profiiliin niin paljon, etten ole edes jaksanut laskea. Match.comissa olen lähestynyt ehkä noin kymmentä miestä - YKSI vastasi mutta ei sitten parin viikon kirjoittelun jälkeen halunnutkaan tavata. Ihan käsittämätöntä, miehet eivät reagoi meileihin eivätkä silmäniskuihin. Mistä voisi johtua? Onko palvelussa vain niin paljon miehiä, jotka eivät ole maksaneet sen käytöstä? Silloinhan ei voi lähettää meiliä. No, oma johtopäätökseni on, että palvelu on tosi paska. Muualla saa pakit ilmaiseksi. :-> En aio suositella kyseistä sivustoa kenellekään enkä enää itse maksaa kuukauden jälkeen sen käytöstä.

Äänestä
  • panin minäkin matchiin profiilin ja sieltä pukkaa viestiä että tämä nainen on kiinnostunut ja tämä ja sit vielä sekin kuvan kanssa jonka kanssa kävin treffeillläkin suomi 24 löydettynä.
    eli akat vaan hakee hakee hakee, en ymmärrä.
    en kai minä rupea maksamaan siitä että joku on kiinnostunut koneen mukaan-
    sit kuitenkaaan ei ole. pamkaa akat vaan profiilinne ilmaisille palstoille jos haluatte seuraa. minä maksan jo ihan tarpeeksi kun syötän ja juotan akkoja joista ei kuulu sen jälkeen mitään ..onkohan vikana se että en vongu sexiä vaan etsin sellaista joka ei olisi löysäperse, mutta kaikki lopulta on paljastunut yhtä lukuun ottamatta sellaisiksi

    Äänestä

  • reilu vastaus kirjoitti:

    panin minäkin matchiin profiilin ja sieltä pukkaa viestiä että tämä nainen on kiinnostunut ja tämä ja sit vielä sekin kuvan kanssa jonka kanssa kävin treffeillläkin suomi 24 löydettynä.
    eli akat vaan hakee hakee hakee, en ymmärrä.
    en kai minä rupea maksamaan siitä että joku on kiinnostunut koneen mukaan-
    sit kuitenkaaan ei ole. pamkaa akat vaan profiilinne ilmaisille palstoille jos haluatte seuraa. minä maksan jo ihan tarpeeksi kun syötän ja juotan akkoja joista ei kuulu sen jälkeen mitään ..onkohan vikana se että en vongu sexiä vaan etsin sellaista joka ei olisi löysäperse, mutta kaikki lopulta on paljastunut yhtä lukuun ottamatta sellaisiksi

    Vastauksesi on tosiaan siinä mielessä reilu, että siitä voi suoraan lukea ominaisuuksiasi.

    Henkilökohtaisesti haluaisinkin tietää aina jo ennen tapaamista miten vastapuoli arvostaa lähimmäisiään, ja miten hän suhtautuu naisiin yleensä, erityisesti miten hän suhtautuu entisiin treffituttuihinsa ja tyttöystäviinsä, ja muihin exiinsä. Se kertoo ihmisestä tärkeimmän.

    Olen käynyt muutamilla treffeillä. Kolmesti olen maksanut miehen juomiset, syömiset jopa elokuvalipunkin, minulle on kyllä kerran tarjottu pieni kuppi kahvia. Kenenkään edellä mainitun kanssa emme jatkaneet tutustumista.

    Minun mielestäni miesten on turha touhottaa tarjoamisillaan - niin olematonta se on riippumatta siitä mitkä ovat tulot (olen itse matalapalkkainen) - eikä silläkään vähällä ole mitään merkitystä jos asenteet ja arvot muuten mättää.

    Mistä asti treffeilläkäynti on oikeuttanut vastapuolen selvittämään/vakoilemaan jatkossa toisen rakkauselämän vilkkautta??? Ja, kuka antaa sinulle tai treffeille kanssasi erehtyneille kirkkaamman kruunun rakkauselämästä pidättäytymisestä??? Jumalako?

    Äänestä

  • oletpa reilu kirjoitti:

    Missä sun itsekunnioitus, nainen? Kyllä se vielä nykymaailmassa niin menee, että herrasmies tarjoaa ensitreffeillä, pihi maksaa omansa ja maksattaa naisella omansa, ja moniongelmainen moukka maksattaa naisella kaiken. Itsellä loppuisi kyllä siihen paikkaan treffit kun mies alkaisi tuollaisia ehdotella. Ja sanokoon miehet ihan mitä tykkäävät siitä miten haluan rusinat pullasta ja olen epätasa-arvoinen tms. Ei kiinnosta. Kysymys ei ole rahasta vaan peruskohteliaisuudesta. Sellaisen kanssa, jolle tuossa tilanteessa on rahasta kysymys, ei varmasti olisi muutenkaan yhteistä tulevaisuutta(itse tykkään esim. kokata miehelle hienostikin, ostella lahjoja jne., ja jos toinen ei ole valmis edes leffalippua maksamaan, niin no, thanks). Ja tähän ilmiöön olen törmännyt lähinnä vain Suomessa, menkääpäs miehet yrittämään maksattaa treffit ranskalaisella tai jenkkitytöllä, katsotaan mikä on reaktio :).

    Äänestä

  • Voi ei!! kirjoitti:

    Tuossa olet kyllä tosi oikeessa, että se miten kohtelee entisiään/muita tuttujaan, kertoo ihmisestä paljon. Kirjoittajalla kelle vastasit tuntui olevan juuri sellainen käsitys, että jos ollaan treffeillä asti, on pakko tapahtua jotain tai sitten hänet on petetty ja siitä tottakai katkeroidutaan. En ihmettele, jos on ekatreffien jälkeen huomattu mikä on miehiään, eikä toisia treffejä kuulu, jos on tuollainen asenne uusia tuttavuuksia kohtaan..

    Äänestä

Saitti toimii ainakin minun kohdallani huomattavasti paremmin kuin suomi24 treffit. Yhteydenottoja tulee todella hyvin.
Komemukseni suomi24:sta taas on todella huonot. Tänne on pesiytynyt ihan ihme porukkaa.

Sitäpaitsi pellet, pelurit ja varatut karsiutuvat maksullisilla kanavilla, ja onkos toi 29 € nyt sitten paljon? Hyvä kun tyhjätaskutkin karsiutuu pois.

Äänestä
  • Tein myös aikoinaan profiilin tuonne match.comiin, mutta minua ihmetyttää, että miksi pitää luottokorttien numeroita ilmoitella netissä. Paljon varoitellaan näistä phisingeistä yms. Miksi maksua ei voi suorittaa salatulla verkkopankkiyhteydellä. Sitä minä vaan ihmettelen!!!!!

    Olen myös kokeillut tuota suomi24:n treffipalstaa, mutta paljon samoja tyyppejä näkyy sielläkin liikkuvan. Tosin, ei mitään konkreettisesti huomioon otettavaa ole tullut vstaan, vaikka kuinka kirjoitellaan ja taas kirjoitellaan.....! Minullakin on sähköposti täynnä miesten silmäniskuja. Mutta, vaikka siellä olisi mielenkiintoisiakin, niin tuon maksusysteemin vuoksi ei voi jatkaa. En halua antaa korttien numeroita kansainvälisiin sivustoihin. Sorry vaan miehet. Teitä olisi niin monta mukavaa silmäniskijää.........!

    Niin ja tuo näyttävä kampanja: Kokeile ilmaiseksi!!! Hohhoijaa! Ensin pitää maksaa kuukausimaksu, ja sitten saa vasta kokeilla! Aika epäreilua!!!

    Voi voi, kun luoja lemmen loi, eikä luonu niinku
    lupas!

    Äänestä

Ei toimi Match.com!
Välillä tulee mieleen, että onkohan siellä tekaistuja profiileja joita ylläpito pyörittää.

Äänestä
  • Selitys lienee yksinkertaisesti se, että Match.comissa olijat tietävät mitä etsivät, eikä heille kelpaa ilmoitus kuin ilmoitus. Karsinta on paljon kovempaa kuin monessa maksuttomassa paikassa.

    Sinänsähän vastaamattomuudessa ei ole mitään kummallista, koska eivät miehet välttämättä saa yhtään vastausta esimerkiksi Deitti.netiin pistettyyn ilmoitukseen, vaikka ilmoitus olisi fiksu, hienotunteinen ja kekseliäskin.

    Kaikki miehet eivät juokse naisten perässä, vaikka naiset niin helposti kuvittelevatkin. Minäkin olen sellainen mies, ettei minulle kuka tahansa kelpaa. Ehkä yhteen viidestä sadasta ilmoituksesta saatan vastata.

    Äänestä

Kyllä kokemukseni ovat aivan samat, match.comista ei tule vastaukia. Luulen että siellä on tekaistuja profiileja jotka vastaavat automaatin kautta.

kukaan lähipiirissäni ei ole onnistunut tuota kautta. Rahaahan se 29 euroakin on varsinkin kun se on hukkauheitetyä rahaa.

Petosta lienee koko match.com sivusto. Siinäpä oliis Iltikselle taijollekin muulle sensaatiolehdelle sopiva testikohde! Deittipalstat.

Äänestä

tuosta ei muuta ymmärrystä jäänyt kuin et luulet maksamalla deitti palvelusta saavasi jotakin takuita siitä että joku ottaisi yhteyttä ja näin ollen olisi kiinnostunut sinusta. ei se ihan kyl niin toimi, maksat tai et, ei se silti tarkoita että koskaan löytäisit ketään sen paremmin.

Äänestä
  • "tuosta ei muuta ymmärrystä jäänyt kuin et luulet maksamalla deitti palvelusta saavasi jotakin takuita siitä että joku ottaisi yhteyttä ja näin ollen olisi kiinnostunut sinusta. ei se ihan kyl niin toimi, maksat tai et, ei se silti tarkoita että koskaan löytäisit ketään sen paremmin."

    No ei minusta kannata maksaa 29 euroa kk deittipalvelusta, jonka kautta ei saa deittejä. Etenkin jos ilmaisten palveluiden kautta niitä tulee enemmän kuin tarpeeksi.

    Deittipalvelun idea on järjestää niitä deittejä, sen takia siitä maksetaan. Deittipalvelu, jonka kautta _nainen_ ei saa yhteydenottoja, on yksinkertaisesti paska.

    Äänestä

  • Syltty__ kirjoitti:

    "tuosta ei muuta ymmärrystä jäänyt kuin et luulet maksamalla deitti palvelusta saavasi jotakin takuita siitä että joku ottaisi yhteyttä ja näin ollen olisi kiinnostunut sinusta. ei se ihan kyl niin toimi, maksat tai et, ei se silti tarkoita että koskaan löytäisit ketään sen paremmin."

    no minkä ne sille voi siellä match.comissa jos kukaan ei huoli niin rumaa tai muuten vain vastenmielistä akkaa kuten tuo kaisa-anna tai muut kumppanit. porukkaa ei vain kiinnosta heissä mikään.

    Äänestä

  • Syltty__ kirjoitti:

    "tuosta ei muuta ymmärrystä jäänyt kuin et luulet maksamalla deitti palvelusta saavasi jotakin takuita siitä että joku ottaisi yhteyttä ja näin ollen olisi kiinnostunut sinusta. ei se ihan kyl niin toimi, maksat tai et, ei se silti tarkoita että koskaan löytäisit ketään sen paremmin."

    No ei minusta kannata maksaa 29 euroa kk deittipalvelusta, jonka kautta ei saa deittejä. Etenkin jos ilmaisten palveluiden kautta niitä tulee enemmän kuin tarpeeksi.

    Deittipalvelun idea on järjestää niitä deittejä, sen takia siitä maksetaan. Deittipalvelu, jonka kautta _nainen_ ei saa yhteydenottoja, on yksinkertaisesti paska.

    "Deittipalvelu, jonka kautta _nainen_ ei saa yhteydenottoja, on yksinkertaisesti paska."

    Minusta taas deittipalvelu, jossa miesten taso on korkea, on hyvä. Uskoisit jo, että kun miehen taso on tarpeeksi korkea, niin kuka tahansa nainen ei kelpaa. Älä uita verkkojasi palvelussa, jossa seura on sinulle liian korketasoista.

    Äänestä

  • Syltty__ kirjoitti:

    "tuosta ei muuta ymmärrystä jäänyt kuin et luulet maksamalla deitti palvelusta saavasi jotakin takuita siitä että joku ottaisi yhteyttä ja näin ollen olisi kiinnostunut sinusta. ei se ihan kyl niin toimi, maksat tai et, ei se silti tarkoita että koskaan löytäisit ketään sen paremmin."

    No ei minusta kannata maksaa 29 euroa kk deittipalvelusta, jonka kautta ei saa deittejä. Etenkin jos ilmaisten palveluiden kautta niitä tulee enemmän kuin tarpeeksi.

    Deittipalvelun idea on järjestää niitä deittejä, sen takia siitä maksetaan. Deittipalvelu, jonka kautta _nainen_ ei saa yhteydenottoja, on yksinkertaisesti paska.

    Joo tyhjää rahastusta tuntuuolevan match.com. Ei toimi, ilmaispalstalt aolen saanut kivoja yhteyenottoja, match.comista en ainuttakaan toimivaa. Tekaistuja juttuja tuntuu olevan.

    jossain muualla tuot akyllä sanottaisiinb petokseksi...

    Äänestä

mutta ei helvetti. En pääse lukemaan sähköposteja jos en maksa 29 euroa kuukaudessa. Kirottu mikkisoft

Äänestä
  • Eli kannattaa olla maksamatta siihen asti, kun näkee tuleeko vastauksia ja sitten maksaa kun laatikko pullollaaan :). Näin voi varmistua ettei maksa tyhjästä.

    Äänestä

  • En ymmärrä, miksi nähdä vaivaa ja tehdä profiili match.comiin, jos ei halua maksaa sen käytöstä. Mitä hyötyä on pitää siellä profiilia, jos ei voi vastata kenellekään? Aika älytöntä. Ihmettelen muutenkin, miksi ihmiset voivat etsiä seuraa baarista ja käyttää siihen rahaa, mutta netissä seuranhaun pitäisi olla ilmaista. Baarissa menee rahaa juomiseen, sisäänpääsymaksuun, narikkaan, taksiin jne. Ja kuinka usein sieltä mitään löytää? Ihan samalla tavalla menee rahaa hukkaan siinä. Luulisi, että tosissaan seuraa etsivät maksaisivat ennemmin siitä, että saavat käyttää deittipalvelua, jossa muutkin ovat tositarkoituksella liikkeellä. Netistä on muutenkin helpompi etsiä seuraa kuin baarista.

    Äänestä

  • Se juuri on tuon homman ydin; saat viestejä niin kauan että innostut maksamaan...ne viestit taitavat olla vain silmän lumeena että maksaisit...todellisuudessa aivät liene aitoja seuranhakuviestejä. Houkutuslintuja vain!

    Äänestä

  • Jee jee kirjoitti:

    Se juuri on tuon homman ydin; saat viestejä niin kauan että innostut maksamaan...ne viestit taitavat olla vain silmän lumeena että maksaisit...todellisuudessa aivät liene aitoja seuranhakuviestejä. Houkutuslintuja vain!

    Omat 1-kk;den maksulliset kokemukset Match.comista ovat huonot.Sen järjestelmän sähköpostit eivät aina kulje, eräs henkilö jolla myös oli maksettu tili lähetti minulle sähköpostia sen paskan järjestelmän kautta mutta ikinä sitä ei minulle tullut. Profiiliin ei voi eikä saa liittää omaa sähköpostiosoitetta.
    Siellä on paljon joilla ei ole sitä maksullista tiliä ja tilittömät eivät voi olla yhteydessä toisiinsa. Rahastusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KAISA-ANNA kirjoitti:

MATCH.COM PALVELU PETOSTA?

Laitoin jokin aika sitten seuranhakutietoni www.match.com -sivustolle. KaksisuuntaineN palvelu maksoi reilut 29 € kuukausi.

- Olen ennenkin käyttänyt muiden sinkkusivustojen palveluja ja saanut varsin mukavasti vastauksia. Oma esittelytekstini on ollut ystävienikin mielestä varsin mielenkiintoinen, normaalin hyvä, minusta itsestäni kertova, kuvia mukana.
- En ole mikään hiviö vaan tyttömäinen normaali nainen joka haluaisi löytää kumppanin.

Match.com -palvelusivustoilla kehutaan niiden tehoa, sitä kuinka sillä ja tuolla menetelmällä päästään vieläkin parempaan match -partnerin löytämiseen. - Kyllä nappaa kun me kaksi hakevaa ihmistä kohtaamme tuon match -myllyn kautta!

Myös eräs tuttavani pani tietonsa sivustolle. Upean ihana fiksu leskeksi jäänyt nainen.

Mutta kas kummaa, kumpikaan me emme ole saaneet vastauksia, ainoastaa epämäärisiä silmäniskuja "matchääviltä" tahoilta ties mistä maailmanääristä eikä takuulla omien kriteeriemme mukaisia match -partnereita. Yhteenkään omaan "match -partnerille" lähettämäämme viestiin ei ole vastattu muuta kuin paluupostin automaatin kutt "hän ei ole kiinnostunut" -viesti.

Muilla kokemuksia www.match.com -palvelusta? Ovatko sivut täyttä bluffia, silkkaa rahastusta, kikkailua, petosta? Onko noilla sivustoilla "tekaistuja" automaatisesti vastaavia partnereita?

- JOS NÄIN ON,ALKÄÄHYVÄT IHMISET MAKSAKO SIITÄ "PALVELUSTA"!! TÄYTTÄ POTASKAA! ÄLÄKÄSTÄ RAHASTUSTA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu