Inhimillisemmin?

Vastustan henkeen ja vereen näitä nykyisiä hyväksikäytön menetelmiä ja siis EN ehdota seuraavaa – tämähän olisi nykyjärjestelmän hyväksymistä. Ajatusleikkinä ja todellisuuden paremmin esilletuovana tämä groteski kuvaelma kuitenkin puolustaa paikkaansa.

Kun henkilö siirretään "harjoittelemaan" tai "valmentautumaan" työelämään, kyseessähän on todettu olevan mitä yleisimmin aivan normaali, tulosta tuottava mutta palkaton työ. Tuskin voidaan olettaa, että jonkun tulisi erityisesti harjoitella vaikkapa pakkaamista puolisen vuotta.

Filatovin itsensä suusta on jo muutamaan kertaan kuultu että asia on OK, koska nämä henkilöt saattavat sitten työllistyä ihan oikeasti.

Käytännössähän kysymys on siitä, että pakkotyöllistetyn tulisi OSTAA itselleen työpaikka – mutta myyjä saa päättää, antaako rahoille vastinetta. ”Kaupanteko” näillä ehdoin on lisäksi säädetty ostajan kannalta pakolliseksi.

No niin. Järjestelmässäni – jota EN siis ehdota – katsotaan mikä on työsuorituksen todellinen hinta, ts. palkka. Jos eroa pakkotyöllistetyn saaman korvauksen ja hommasta normaalisti maksettavan palkan välillä on vaikkapa nettona 1200 euroa/kk ja orjapesti kestää puoli vuotta, kertyy tästä 7200 euron "pesämuna".

Työrupeaman päättyessä orjuutetulle annetaan kaksi mahdollisuutta: hän saa joko ansaitsemansa palkan – tai voi halutessaan ostaa sillä itselleen firmasta vakipestin oikealla palkalla.

Vitsin toiseksi terävin kärki piilee siinä, että tämä käytäntö aivan varmasti herättäisi valtavan pahennuksen tulvan. SAK, puolueet ja jokainen kynnellekykenevä instanssi vaahtoaisi, kuinka mahdoton on ajatus että tässä maassa jouduttaisiin jo OSTAMAAN työpaikkoja raa'alla rahalla.

Se, että niitä joutuu nykyisin kalastelemaan ilmaista pakkotyötä tekemällä – vailla minkäänlaisia takeita ”kauppojen” syntymisestä – ei ole herättänyt napinaa. Tuntuu, kuin työnteko olisi ajattelussa jotenkin irrallaan tuloksen (eli siis rahan) teosta. Olisikin hauska nähdä, miten asian luonne muuttuisi, kun peliin astelisi Pyhä Raha aivan konkreettisena.

Vitsin terävin kärki on siinä, että tämä törkeältä hyväksikäytöltä kuulostava järjestelmä olisi kuitenkin huomattavastikin inhimillisempi ja oikeudenmukaisempi kuin nykyinen.
0115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Fund kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu