Aika monella tuntuu olevan pientä kitkaa appivanhempiensa, erityisesti anopin kanssa..
juu, en ole poikkeus. Itseasiassa munulla ei ole mitään appivanhempiani vastaan, mutta jostain syystä kommunikointi ei vain toimi. Aina kun tapaan heidät, tilane on yhtä jännittynyt.. Todennäköisesti tunne on molemminpuolinen, mutta silti harmittaa. Mielestäni en ole koskaan heitä loukannut.
Muistan, kun poikamme syntyi. Menimme vauvan kanssa mummilaan ja anoppi tokaisi kahvit laitettuaan, että ole sinä tuolla toisessa huoneessa vauvan kanssa.. tule sitten kahville, kun me muut olemme juoneet... tuntui vähän omituiselle, vaikka miehemi mielestä hän ei sillä mitään tarkoittanutkaan. Niin, ja vastaavia tilanteita tuli useita myöhemminkin...
Juu, mutta on meitä tosiaan moneen junaan.. Itse en moisella asialla enää päätani vaivaa. Minulla on perheeni, olkoon heillä omansa.
juu, en ole poikkeus. Itseasiassa munulla ei ole mitään appivanhempiani vastaan, mutta jostain syystä kommunikointi ei vain toimi. Aina kun tapaan heidät, tilane on yhtä jännittynyt.. Todennäköisesti tunne on molemminpuolinen, mutta silti harmittaa. Mielestäni en ole koskaan heitä loukannut.
Muistan, kun poikamme syntyi. Menimme vauvan kanssa mummilaan ja anoppi tokaisi kahvit laitettuaan, että ole sinä tuolla toisessa huoneessa vauvan kanssa.. tule sitten kahville, kun me muut olemme juoneet... tuntui vähän omituiselle, vaikka miehemi mielestä hän ei sillä mitään tarkoittanutkaan. Niin, ja vastaavia tilanteita tuli useita myöhemminkin...
Juu, mutta on meitä tosiaan moneen junaan.. Itse en moisella asialla enää päätani vaivaa. Minulla on perheeni, olkoon heillä omansa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
pitää täysin ilmana. en ole mitään, minulla ei ole mitään eikä minua ole olemassa.
puhutaan ohi, tai jos minulle on asiaa, sanotaan se mieheni kautta. jos koetan puhua ja keskustella ihan mistä tahansa, se on joko täysin tyhmää tai päälleni puhutaan ja vaihdetaan puheenaihetta.
olen todella ahdistunut tilanteesta, nuo olivat vain pari laimeinta esimerkkiä. olen yleensä rauhallinen ihminen, mutta anopin ajattelukin saa nykyään myrskyn juomalasiin. Minussa on sellaista raivoa, että ihan säikähdän itsekin.
Olen hakeutunut psykiatrin puheille (psykologin käynnistä ei saa kela-korvauksia eikä ole varaa muuten). haluan saada selvyyden miksi tunnen näin voimakasta vihaa ja miten pääsen siitä yli. en voi elää tämmöistä elämää kun tuntuu että voisin käydä anoppini kurkkuun kiinni. Tarvitsen apua, ja sitä myös ymmärrän hakea.
..tuota voisi kutsua sellaiseksi sosiaaliseksi eristämiseksi!! Anoppisi harjoittaa henkistä väkivaltaa, näin on! Meillä on vähän samanlainen tilanne..
Yritä päästä sen yläpuolelle, äläkä välitä moisesta. Voimia sinulle!
Haluan tuoda vähän taustaa ja toivottavasti lohtua naisille jotka kamppailevat anoppinsa kanssa. Oma äitini (may she rest in piece) oli manipuloiva äiti ja anoppi. Kontrolloiva ja syyllistävä äiti. Itse vaan jostain syystä kasvoin sen verran vahvaksi luonteeksi etten jäänyt äidin alistamaksi (enää) aikuisena. Mutta se peli mitä hän piti silloisten tyttöystävieni suhteen oli vertaansa vailla. Äiti hymyili kauniisti kihlatulleni, ja heti kun sai tilaisuuden olla kahden kanssani, haukkui minulle ko. tytön aivan maan rakoon. Äidille ei kelvannut kukaan tyttö kaverikseni.
Onneksi tajusin ajoissa että äiti ei lopulta hyväksynyt minuakaan sellaisena kuin olen, joten oli lopulta helppoa päästää irti lapsuudesta ja äidistä. Mutta tunnen hyvin tilanteet missä äiti/anoppi koittaa myrkyttää lapsensa ja hänen kumppaninsa välit.