työelämävalmennus

jos on työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa 8euroo/16euron ylläpitokorvauksella toisella puolella suomea niin saako veroilmoituksessa laittaa vähennyksiin matkakulut eli kilometrit harjoitteluajalta omalla autolla joutunut kulkea minulta tulisi 12000 km miten on?
5508
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kyllä minä laittaisin vähennyksiin ja selvityksen mukaan. Se on sitten veroviraston asia, miten suhtautuu. Tosin luulen, ettei nuo mene työmatkakuluihin, mutta on siellä muistaakseni joku sellainenkin kohta, kuin vähentyneen veronmaksukyvyn vähennye tai jotain sellaista, jonne voi panna esim. tuloihin nähden ylisuuret terveyskustannukset yms.

Kannattaa vähän kysellä jostain sellaisesta paikasta, josta saa veroneuvontaa.

Äänestä

epäilempä ettei niitä hyväksytä, koska sinä et ole työsuhteessa etkä saa palkkaa. Vaikka sinä teet töitä, niin virallisesti sinä vain nostat yhteiskunnan tukia.

Työharjoittelussa olevaa verotetaan aivan samalla tavoin kuin kotonakin olevaa työtöntä, sillä heille ei tule tulonhankkimisvähennyksiä ja sen vuoksi verotus on kovempaa kuin samaa palkkaa saavalla.

Äänestä

nimenomaa ylläpito korvaus, tällä tulee siis maksaa työstä aiheutuva kulu, jos kulu on suurempi tai enemmän kuin kahdeksan euroa tulee jutella asiasta sosiaalitoimistossa ennen "työn" vastaanottoa tai mahdollisesti sen kuukauden aikana jolloin huomaa asian näin olevan.

Äänestä
  • tällä hetkellä, jos olet kuvaamasi kaltaisessa tilanteessa et saa ansiotuloja, vaan työttömyydestäsi aiheutuvaa korvausta. ansiotuloverotusta sovelletaan työssä olevaan henkilöön. kiitos filatov.

    Äänestä

Jos tulo lasketaan Kela-korvaukseksi tai työttömyyskorvauksekai, niin olet heikoilla. Jos lasketaan palkaksi, niin vähennys onnistuu normaalisti. Vähennystä ei voi ttietystikään saada maksettuja veroja enempää.

Kilometrit korvataan vain työpaikan ja kodin väliltä, ei esim. ykkös- ja kakkosasunnon välisiä kilometrejä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


8kk kirjoitti:

jos on työharjoittelussa/työelämävalmennuksessa 8euroo/16euron ylläpitokorvauksella toisella puolella suomea niin saako veroilmoituksessa laittaa vähennyksiin matkakulut eli kilometrit harjoitteluajalta omalla autolla joutunut kulkea minulta tulisi 12000 km miten on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu