Silmälasit hukkaan

Hukkasin töissä silmälasini. Kysyin esimieheltäni onko meillä vakuutusta joka korvaisi lasit ja hänen vastauksensa oli ei. Lasit ovat kuitenkin kalliita ostaa ja ihmettelenkin nyt oliko esimieheni oikeassa. Olen käsittänyt että työnantajalla on OLTAVA vakuutus joka kattaa tällaiset asiat.

Kuin siis on?
3421
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

On että lasien RIKKOUTUMISET työaikana korvataan (tosin siinäkin monesti vähän muristaan jos on joku päälleistuminen).

Jos kyse on aivan puhtaasti omasta hasardista eli hukkaamisesta, jonka itsekin myönsit, niin tällaisia eivät vakuutukset koske. Eli pomo sanoi sinällään virheellisesti, että jos lasit olisivat hajonneet (tietenkin esitettävä, et voi enää muuttaa selitystä) niin vakuutusten olisi korvattava lakisääteisillä työntekijöiden vakuutuksilla joita työpaikoilla olisi oltava. Mutta hukkaaminen menee omaan piikkiin, siinä ei ole sen kummempaa.

Äänestä
  • Eipä muuta :)

    Äänestä

Työnantaja korvaa rillisi jos naamassasi on jälkiä. Jos taas hävitit niin kotivakuutus korvaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sokea pöllö kirjoitti:

Hukkasin töissä silmälasini. Kysyin esimieheltäni onko meillä vakuutusta joka korvaisi lasit ja hänen vastauksensa oli ei. Lasit ovat kuitenkin kalliita ostaa ja ihmettelenkin nyt oliko esimieheni oikeassa. Olen käsittänyt että työnantajalla on OLTAVA vakuutus joka kattaa tällaiset asiat.

Kuin siis on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu