En ole koskaan sanonut tai tehnyt tahallani mitään pahaa, mutta jostain syystä minua kohtelee miehen vanhemmat ilkeästi ja heidän toisen pojan vaimoa paljon nätimmin. Mistähän voisi johtua? Yritän olla aina varovainen puheissani, etten sanoisi mitään, mistä ne voisi alkaa piikitellä minulle. Olen viime aikoina yrittänyt välttää, ettemme enää edes kävisi siellä, kun joka reissun perään tulee paha mieli. En oikein raski sanoa takaisin, etten saisi suun soittajan leimaa otsaani. Ihmettelen tätä kohtelun erilaisuutta. Omat vanhempani kohtelevat kaikkien lapsiensa puolisoita tosi helläkätisesti eikä meillä koskaan ole ollut ongelmia.
Tasavertaisiako?
surettaa...
3704
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Miehen vanhemmat ovat ilkeitä, omat vanhemmat ihania.
vaan kyse on nimenomaan luonteenlaadusta tai pikemmin sen vinoutumasta; siitä kärsivät monet nuoret ja vanhat ja se on kaikille - myös lopulta heille itselleen suuri taakka ja kärsimys
Johan sen todistaa koulu- ja työpaikkakiusaaminenkin.