Eli onko suhteellani mitään toivoa...
Olen ollut jo kauan onneton, toki väliin mahtuu onnenhetkiäkin, mutta enemmän sitä itkua..
Ongelmamme on että tunnen itsni aivan turhaksi. Jos(kun) tulee riitaa miehen kanssa, hän menee tietokoneen ääreen istumaan, ei puhu eikä vastaa kun yritän aloittaa keskustelua..tunnen olevani ilmaa..Ymmärtäisin jos puolisoni ei vastaisi jos huutaisin tai vastaavaa mutta en edes toimi niin..yritän vaan saada aikaan keskustelun jotta saisimme asiamme kuntoon..tällaista on ollut lähestulkoon koko suhteemme ajan (4vuotta)ja nyt en tiedä haluanko jaksaa enää yhtään enempää..
toki suhteessamme on myös paljon muita ongelmia, mutta suurin ongelma on että en tunne itsäni tärkeäksi. Olen sanonutkin tuosta miehelleni, mutta tuntuu että hän ei ota pahaa oloani tosissaan..
jos joku muutaman neuvon antaisi, olisin kiitollinen..
Olen ollut jo kauan onneton, toki väliin mahtuu onnenhetkiäkin, mutta enemmän sitä itkua..
Ongelmamme on että tunnen itsni aivan turhaksi. Jos(kun) tulee riitaa miehen kanssa, hän menee tietokoneen ääreen istumaan, ei puhu eikä vastaa kun yritän aloittaa keskustelua..tunnen olevani ilmaa..Ymmärtäisin jos puolisoni ei vastaisi jos huutaisin tai vastaavaa mutta en edes toimi niin..yritän vaan saada aikaan keskustelun jotta saisimme asiamme kuntoon..tällaista on ollut lähestulkoon koko suhteemme ajan (4vuotta)ja nyt en tiedä haluanko jaksaa enää yhtään enempää..
toki suhteessamme on myös paljon muita ongelmia, mutta suurin ongelma on että en tunne itsäni tärkeäksi. Olen sanonutkin tuosta miehelleni, mutta tuntuu että hän ei ota pahaa oloani tosissaan..
jos joku muutaman neuvon antaisi, olisin kiitollinen..
Vastaukset 16
Vanhimmat
Olen täysin samassa tilanteessa kanssasi, enkä tiedä mitä tehdä. Joka viikonloppu on itkua ja toivoa paremmasta, mutta tiedän jo nyt ettei se ole mahdollista :(. Hyviäkin hetkiä on, mutta ne huonot tuntuvat painavan enemmän.
Ongelmia suhteessamme ovat ajan puute ja sitten kun sitä aikaa on niin mieheni on hyvin väsynyt ja ei ole kiinnostunut minusta (seksistä). Tunnen itseni tosi turhaksi. Tätä on jo jatkunut koko tämän vuoden ja eroa olen miettinyt lähes viikottain. Tiedän kuitenkin, että rakastamme toisiamme ja kaikki siksi on niin vaikeaa.
Jos otat puheeksi eroamisen, se saattaa saada miehesi varpailleen. Jos se siis haluaa todella sun kanssas olla.
Itse olen juuri eronnut. Neljä vuotta yhdessä oloa ja puolitoista niistä saman katon alla. Naiseni ihastui toiseen ja jo pari kertaa on sen takia oltu eroamassa. Pettämistä ei ole ollut, mutta jatkuva empiminen kenen kanssa hän haluaisi olla johti tähän. Yhtenä päivänä sanoo rakastavansa, toisena ei saa minkäänlaista huomion osoitusta. Maailmassa ei varmasti ole toista niin vaikeaa asiaa, kuin erota ihmisestä jota niin rakastaa. Nyt se on lopullista.
Olen kyllä jo tiennyt pitemmän aikaa, että jossain vaiheessa se ero tulee. Naiseni nimittäin ei osaa puhua tunteistaan, eikä edes halua yrittää. Kaipaisin puolisoltani tukea henkisesti vaikeissa paikoissa, mutta sitä en uskalla pyytää, koska toinen vooi pitää minua heikkona. Eihän sen näin pitäisi olla? Haluaisin huomiota, halimista ja pusuttelua, keskustelua ja kehuja, huono itsetunto kun välillä aina vaivaa. Seksiäkin mielelläni vaikka joka päivä, mutta kun toinen ei samaa halua, niin vaikea siinä on olla. Hauskaa pitäisi kuulemma olla enemmän, mutta kuinka sitä voi olla, jos yhdessä ei juuri mitään muuta tee kuin nuku tai katso telkkaria!?
Te kumpainenkin vaikutatte sellaisilta herkiltä ja lämpimiltä naisilta, jota kaipaisin vierelleni. Sellaista jota saa pitää hyvänä, eikä se siitä ahdistu. Kukkia tuodessani hymyilee ja suukottaa onnellisena, eikä harmittele maljakon puuttumista. Kertokaa vain mistä teitä löytää?
niin..sanoin miehelleni eilen että olen katsellut yksiöitä, siihen hän sanoi että onpas asiat taas huonost.Tämän sanottuaan meni tietokoneensa ääreen eikä otttanut asiaa enää puheeksi sen jälkeen..eli olen ilmaa ja ihan sama..
jos vaan kaikki olisi ohi silmänräpäyksessä..aaargh..vaikeaa tämä elämä välillä..
Kirjoitinkin jo tuolla ylempänä, että asiat on samoin. Meillä onneksi mieheni on pahoillaan, kun olen puhunut muuttamisesta erilleen.
Teettekö miehesi kanssa mitään yhdessä? Pystytköö puhumaan hänen kanssaan, vai mykistyykö hän vain sen koneen ääreen?
Miehes ei tunnu ottavan vakavasti sua. Sille on varmaan itsestään selvyys, että olette yhdessä. Hankala tilanne tuollainenkin. Eräs tuttu nainen oli täysin samassa tilanteessa, kuin sinä. Hän ei enää jossain vaiheessa sitä jaksanut ja jätti miehen. Jälkeenpäin heidän suhteensa on ollut parempi kuin seurustellessa. Mies ymmärsi mitä oli menettämässä ja muuttui kaverini mukaan aika tavalla.
Vaikeahan näihin asioihin on mitään absoluuttista oikeaa vastausta löytää. Jos on pitkään yrittänyt, eikä tilanne muutu miksikään kannattaa kyllä lyödä hanskat tiskiin ja katsella rauhassa ympärilleen. Olen sitä mieltä, että nuorella ikää täytyy katsella maailmaa ja ottaa opikseen, jotta sitten kun perheen perustaminen on ajankohtaista, tietää mitä haluaa ja millaisen ihmisen kanssa on onnellinen.
Helpottavaa kuulla että on kohtalotovereita jotka painii samanlaisten asioiden parissa (en toki ole iloinen tilanteestasi!!!)...
Mieheni on hyvä keskustelija tiettyyn rajaan asti.Jos keskustelu siirtyy suhteen kehityskohteisiin muttuu hän jotenkin lapselliseksi..Tuntuu että sanomani menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos..Ja hän ei näe suhteessamme mitään vikaa..eli plus miinus nolla.
Usein riidan alkaessa mies menee koneelle, eikä enää pukahda..Jälkikäteen väittää että ei ole hiiltynyt mistään vaan ettei hän jaksa vastaavanlaisia "keskusteluja"...
Voimia sulle
kappale; Stella: Piste.
Kuuntele sanat ja mieti sen jälkeen asioita.
Hänen toteamuksensa oli ihan faktaa, siis olivathan ne asiat huonosti vai eivätkö ne olleet?
Kuka tuollaisista ihme kimuranttinaisista selvää ottaa.
Jos mies sekaantuu tuollaisiin, niin menettää samalla ihmisarvonsa.
Moi,
Lueskelin näitä viestejänne, mieleeni muistuu monta tuttua tapausta omasta elämästä. Mies ei halua kuunnella/keskustella.
Itse koin ilon pilkahduksen, kun aloimme keskustella asioista ollessamme ravintolassa syömässä. Siis minä otin asian esille varovasti ja lähinnä joka lauseen jälkeen kysyen :"Mitä mieltä sä oot tästä?" Eli tarkoituksena nimenomaan saada mies uskaltautumaan kertomaan omista ajatuksistaan. Ravintola oli sinänsä hyvä paikka, koska siellä en ainakaan itse julkisen paikan vuoksi kehtaa pillahtaa itkuun tai alkaa huutamaan ja syyttämään toista. On siis "pakko" keskustella sivistyneesti :)
Tuolloin sain myös kuulla, ettei mies jaksa ottaa tosissaan mua, jos tunteet vyöryy yli. Eli hän arvostaa sitä että asioista keskustellaan asioina, samoin kuin tunteista voi keskustella ilman että niitä tarvitsee ylivuotavasti tuoda mukaan. Hän kaipaa tunteiden älyllistämisen ennekuin pystyy näkemään ne tosiksi. Ja myönnän omalta osaltani, että usein se itku vaan sekoittaa tilannetta...
En siis kiellä osoittamasta tunteita, se on tarpeellista ja todella tärkeää. Mutta ainakin tässä parisuhteessa ne uppoavat mieheen nimenomaan älyn ja järjen kautta.
Tsemiä!
olen myöskin parisuhteessa jossa koen itseni aivan turhaksi, tosin sillä poikkeuksella että on minusta hyötyä keittiössä ja kodin hoidossa yleensä, koska niihin mieheni ei puutu ellen itse siihen useampaan otteeseen kehota häntä.
luin kaikkien tähän mennessä laittamat kommentit ja tälle ainoalle miehelle joka vastasi täytyy kyllä sanoa että toivon että vielä löydät kaltaisesi naisen, sillä itse ainakin olisin sinunlaisestasi aivan otettu:)
itse olen elänyt parisuhteessani kohta viisi vuotta ja siitä kolme vuotta asuttu yhdessä ja varmaan kohta noin vuoden päivät taisteltu erotakko vaiko ei. minä olen aina ollut se tyytymätön osapuoli, joka joskus on uudet asuntopaperitkin täyttänyt ja olen useaan kertaan yrittänyt keskustella asioista riitaantumatta.yleensä käy niin että mies ottaa marttyyri-asenteen ja saa minut tuntemaan itseni täysin typeräksi ja lopulta aina kuitenkin kaikki päättyy niin että minä annan periksi ja uskon muutokseen, vaikka koskaan se muutos ei ole kestänyt kuukautta kauempaa.
kun toista ihmistä rakastaa niin järjettömän paljon on todella vaikea opetella sitä vihaamaan edes siksi aikaa että uskaltaisi erota.mutta tällaisessa tilanteessa ei jaksa kohta enää elääkkään...
Sun viestis ansiosta hymyilin vähän:) (viime päivinä jäänyt vähemmälle). Kiitos siitä. Kirjottelin tänään ajatuksiani paperille, kirjeeksi exälle. Toivottavasti saan jotakin vastakaikua. Ehkä se helpottaa oloa, kun saa jutella asioista ja ehkä ymmärtääkin vähän enemmän toista. Tai, ymmärränhän minä jonkin verran. Oikea ratkaisu tämä on. Jos toinen ei tiedä mitä haluaa ja muuttaa jatkuvasti mielipidettä kaikesta, niin ei siinä ole kenelläkään hyvä olla.
Siinä mielessä tuntuu aika pahalta, kun vielä hetki sitten toinen pyytelee anteeksi sekoilujaan, kertoo miten valtavasti rakastaa ja kertoo ihmettelevänsä kuinka kaltaiseni kuulemma ihanan ja huomaavaisen jne. miehen on edes onnistunut löytämään. Pari viikkoa ja taas on ahdistus, kun joutuu iltaisin tulemaan kotiin, kun muualla on hauskempaa. Eikö nykyään mikään riitä? Täytyykö tänä päivänä ruveta lestadiolaiseksi, jotta saa kestävän parisuhteen??
Kysymys teille, ihanat naiset:) -> mistä minä teidän kaltaisianne etsisin? Oletteko niitä kympin oppilaita koulusta ja vietätte iltanne kirjastoissa, vai käyttekö usein baarissa bilettämässä? Tällä hetkellä uusi suhde ei kiinnosta, mutta kun sen aika tulee, niin haluaisin todella löytää naisen, joka arvostaa muutakin kuin biletystä ja hauskan pitoa (toki sitäkin pitää olla:)).
Heh, minut löytää baarista, vaikka biletän harvoin, koska olen baarissa töissä. Juhlimassakin käyn noin kerran kuussa, mutta jos lähden ilman miestäni, en osaa pitää edes hauskaa. Koska tuntuu, että toinen jää yksin. Mutta mikseivät miehet koskaan ajattele noin?
En tosiaan ole mikään kympin oppilas ja sekin johtuu siitä, että haluan viettää vähäiset ajat mieheni kanssa. Silloin jätän lukemisenkin :( Rakastan koti-iltoja, viikonloppuja vain kahdestaan vaikka jossain mökillä.
Kuinka vanha tyttöystäväsi on, vaikuttaa että hän ei vielä ole valmis sitoutumaan?
Parikymmppinen hän on ja se on ihan totta, ettei hän ole valmis sitoutumaan. En ole varma olisinko ihan vielä itsekään. Haluaa katsella muita paikkoja ja muita miehiä. Ymmärrän kyllä sen. Itsekin olen sitä mieltä, että nuorena täytyy katsella ympärilleen ja tutustua useampaan ihmiseen. Tämä eroaminen on vain niin pirun vaikeaa, kun toista koko sydämestään rakastaa:/
Pelottaakin vielä, jos en löydäkkään toista naista, joka minusta kiinnostuisi. Itsekin tykkään paljon mieluummin vain viettää iltaa kotona naiseni kanssa, kuin esim. baarissa. Luonteeltani olen hieman ujo, joten mikään naisteniskemiskone en ole:)
kuulostat ihan minun tyyppiseltä mieheltä. mistä teitä tuollaisia miehiä loytää?
itsellänikin erotilanne meneillään, miehen aloitteesta. tarvii kuulemma aikaa miettiäkseen tunteita minua kohtaan ja mitä tulevaisuudelta haluaa.
minä taas rakastan tätä miestä sydämeni pohjasta. olen aivan rikki erosta ja varma etten tule koskaan hänenlaistaan enää loytämään.
hän on luvannut että harkitsee vielä yhteenpaluuta, tämä odottaminen on vain aivan hirveää...
tsemppiä teille kaikille saman asian kanssa painiskeleville!
En vähään aikaan ole tällä palstalla käynyt (en halua ahdistua enää enempää kaiken maailman erojutuista), mutta kylläpä tuli hyvä mieli kun luin viestisi:) Ei siksi, että sulla menee huonosti suhteessasi, se on ikävää, mutta että jossain kuitenkin on minullekin puolisko:) Ainoa mutka siinä on vain se, ettei ole hajuakaan mistä alkaa etsiä. Baareissa suurin osa naisista vaikuttaa niin pinnallisilta ja tuntuu, että etsivät vain hupia yhdeksi yöksi. Hmm.. :)
Mutta tsemppiä sulle! Tuo on just pahin vaihe, kun kaikki on epäselvää, mitä tulee tapahtumaan jne.
Jos miehes ei ota sua vakavasti ja haluaa katsella muita, niin anna sen mennä. Ei kannata jäädä roikkumaan. Eron jälkeen varmasti helpottaa, kun ei tarvitse enää elää epätietoisuudessa. Kyllä se takaisin ruikuttaa, jos tajuaa sut todella haluavansa. Parempi niin, kuin että joutuisit elämään jatkuvassa epätietoisuudessa toisen tunteista. Olen nyt kantapään kautta oppinut, että parisuhde toimii vain kun kumpikin panostaa siihen. Jos toinen on jatkuvasti "puolivaloilla" mukana ja haikailee muiden perään, on parempi jättää sellainen suhde. Tulee kumminkin aika, jolloin se toinen tietää mitä todella haluaa ja silloin saattaa tajuta, mitä on sinussa menettänyt. Siinä vaiheessa sinä olet tilanteen herra ja saat päättää kenen kanssa haluat olla. Ehditpähän ainakin katsella itsekin ympärillesi ja saatat vaikka löytää itsellesi vieläkin rakkaamman ihmisen:)
..sentään olet jaksanut jo 4-vuotta tota.Mulla mies aloitti tään henkisen väkivallan käytön noin kaks kuukautta sitten ja hermoja raastaa kun ei puhu eikä pukaha...tärkeistä asioista.
Mies tekee silleen kun tulee töistä et syö,käy vessasa,menee suihkuun,päiväunille n.3h. ja sitten istuu kun naulittu tietokoneella pelaamassa todella ykstoikkosta peliä siihen asti kun bigbrotheri alkaa ja sen jälkeen jatkaa myöhään aamuyöllä.
Ammattilaisetkin sanoo et puhumalla asiat ratkaistaan mut saatana tuota ukkoa ei kiinnosta.
Ilmeisestikkin tää on savustamista asunnosta ja en aijo antaa niin helpolla periksi et lähtisin...kun ei hyväällä kuuntele ja ala neuvotteleen oon parikertaa käynyt pääkatkasiasta sammuuttaan kämpästä virran niin kyllä sillä sapettaa.....
Miehet sanoo aina et akka nalkuttaa mut itehän ne provosoi mykkäkoululla siihen.
Ajattelin alkaa(kun ei lapsia)antamaan sille potut pottuina ja lähen ekaa kertaa kartsalle ja huudan ovesta ettei tarvi odottaa....katotaan miten nöyrää poikaa ollaan kohta.