Käytkö terapiassa

Pitääkö sinun käydä kakkonen tai vaimo terapiassa pettäjämiehen takia?
Miten jatkoit eteenpäin?
101044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

niin haluan. Itse sinne aluksi lähdinkin, koska huomasin, että väsyin liikaa valvoen öitä ja itkien ja totesin, että muutaman nukkumattoman yön jälkeen ei asiat mene yksin muuta kuin huonompaan suuntaan.

Minulla kun ei ole näet ketään kelle huolistani kertoisin ja tämä on paikka, jossa saan edes jollekin kertoa asioistani.

Mieheni on ollut uskoton jo muutamankin kerran todistettavasti ja tämän vuoksi en enää jaksanut. Sain sieltä myös unilääkkeitä, joita vain ja ainoastaan ajoittain käytän. Muuta lääkitystä en käytä, vaikka tarjonneet kyllä ovat.

Äänestä

ihan vaan siksi että pääsisin eroon rakastajastani (miehestä) joka käyttää minua hyväkseen niin taloudellisesti kuin muutenkin.

Äänestä
  • Missä käytte terapiassa? Luulen, että olisin itsekin sen tarpeessa. En vain tiedä mistä aloittaa.

    Äänestä

  • menisit lopullisesti hoitoon kun annat pompottaa itseäsi.

    Äänestä

ainakin tapauksissa kun tuntee että käytetään hyväksi, sekä neuvoo ymmärtämään omia tunteita ns. erottamaan oikean väärästä.

Äänestä

olin jo aloittanut terapian muutenkin vanhojen asioiden takia,mutta nyt mieheni petturuus on noussut ykkösaiheeksi..Jatkan terapiaa,tarvitsen myös lääkityksen ahdistukseen/masennukseen.

Äänestä

Kävin tosiaan pitkään terapiassa, ja yritin jatkaa liittoamme. Se oli turhaa, vaikkakin joitain ajatuksia asenteelliselta terapeutilta jäi elämänohjeeksi. Minua petti vaimoni varmaan viisi pitkää vuotta, olen siis mies. Osa suhteista oli hoitoja, pahin oli pitkä suhde työkaveriini. Se sattui, sairaslomaa tuli pidettyä terapian lomassa puoli vuotta. Menin täysin työkyvyttömäksi ja elämänhaluttomaksi. Miettikää mitä teette!

Jätin hänet sitten kerran ja elän lapsemme yksinhuoltajana onnellisena. Hän ei vaikuta enää elämäämme millään tavoin.

Äänestä

mielialalääkkeitä miehen pitkäaikaisen petoksen seurauksena.

Jos olisi ollut vain satunnainen pettäminen, olisin asian kestänyt mutta pettäminen jatkui ja jatkui vuosien ajan. Lopulta mielenterveys petti.

Olisi voinut erota ja pelata rehellistä peliä, mutta ei kun piti minut epätietoisena, valehteli, kielsi ja peitteli...

Äänestä
  • mielialalääkkeitä en oo syöny, vain joskus unilääkettä ja sitäkin harvoin.

    En ymmärrä miksi pitää salata ja valehdella suhde toiseen, vaikka toinen sitä suoraa kysyy

    Äänestä

naimisissa oltukkaan. Avoliitossa. Jouduin sairaalahoitoon jätettyäni miehen joka petti ja siitä seurasi pitkä seurustelemattomuus ja työkyvyttömyys puoleksi vuodeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pettäjämiehen takia? kirjoitti:

Pitääkö sinun käydä kakkonen tai vaimo terapiassa pettäjämiehen takia?
Miten jatkoit eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu