ongelmani on se että poikaystäväni ja minä emme ole aivan samaa mieltä näkemistiheydestä...asumme eri paikkakunnilla joten nähdään tällä hetkellä yleensä vain viikonloppuisin...Hänen mielestään kuitenkin kaksikaan viikkoa ei ole kovin paljon olla näkemättä,ja kertoo sit esimerkkejä siitä kuinka se muillaki onnistuu mut et mä tahdon vetää siitä kauhean jutun...Hänellä kun on sitä muutakin elämää että pitäisi nähdä kavereita yhtä usein kuin minua jne..Sain tästä kuitenkin aika ison riidan aikaan kun olin suunnitellut kaikkea kivaa meille viikonlopuksi ja hän sitten ilmoittaakin perjantaina että saattaisi mennä niitä kavereita katsoon ku niitä ei ole nähny moneen viikkoon..Tästä sitten "hieman" pettyneenä suutahdin ja hän valitti että yritän määrätä sen tekemisiä..Kiva siinä sitten ku heillä on suunnitteilla ensi vklopuksi jätkien kans pikkujoulut ettei sittekkään oltais välttämättä nähty..Mietin vain että pitäskö sit vaan hyväksyy se että nähtäs kahen viikon välein vai vaatia itelle vähä enempi aikaa?itellä ainaki sellane olo et mielummin olis rakkaansa kans enemmä ku näkisin kavereitani..vai pitäiskö munki sit vaan hankkia sitä "omaa elämää"? kertokaa mitä mieltä ootte!
näkeminen
ikävä
61233
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jos poikaystävä todella rakastaisi sinua ja haluaisi olla kanssasi; ei ikinä tekisi noin! Olet varmaan vaan jokin korvike kavereille...vakipano...Rakkaudesta ei ole kysymys.
Jos kunnioitat itseäsi ja haluat ihmissuhteen, jossa kunnoitetaan toista tasa-arvoisena, annat pojan jäädä sinne kavereidensa luo ihan kaikessa rauhassa. Löydät kyllä vielä sen oikeankin rakkauden...joka ei korvaa sinua kavereilla!
Kun lukee toisten juttuja, niin kaikki on niin päivän selvää. Ulkopuoliset vaan näkee paremmin.
Olisin vastannut aivan samoin sanoin. Toivottavasti, ilmeisesti nainen, jaksaa vetää oikeat johtopäätökset. Ketään ei kannata venailla.
Olen todella sitä tehnyt.
Voimia
Ei seurustelun aloittaminen tarkoita muun elämän lopettamista tai kaikkien viikonloppujen pyhittämistä kumppanille. Hyvä suhde rakentuu luottamukseen ja mahdollisuuteen elää omaakin elämää suhteen rinnalla.
Jos kaverit menevät toistuvasti näkemisten edelle olisin huolissani, mutta jos toinen joskus haluaa nähdä myös ystäviään niin sallittakoon se hänelle.
Tässä taitavat kirjoittaa juuri ne ihmiset, joilla ei todellisia ystäviä ole ollenkaan. Ainakin itse tulisin onnettomaksi, jos ainoa läheinen ihminenh elämässäni olisi kumppanini. Välillä sitä kaipaa myös samaa sukupuolta olevien seuraa ja on mukava vaihtaa näiden kanssa ajatuksia omasta elämästään yms.
Anna miehen nähdä ystäviään, tee kuitenkin selväksi, että sinulle on tärkeää nähdä häntä säännöllisesti. Ja hanki sitä omaakin elämää, tapaa ystäviä yms. Suhteen alussa moni saattaa unohtaa ystävät ja haluta olla vain rakkaansa kainalossa, mutta ennemmin tai myöhemmin tilanne usein muuttuu.
Omalla kohdallani on kaksi suhdetta päättynyt osittaisin siksi, etteivät kumppanini tulleet toimeen ystävieni kanssa ja jouduin valitsemaan. Kannattaa myös tutustua miehen ystäviin, ehkä parhaimmillaan saatte yhteisiä ystäviä joiden kanssa on mukava viettää aikaa.
Olen samaa mieltä kuin sinä, jos kyseessä on yksittäinen tai silloin tällöin tapaus. Jotekin tuli sellainen olo, että se taas ja taas teki niin. Mulla on muuten hyviä ystäviä ja kavereita ja tuttuja, enemmän niinkin, ettei ehdi kaikkien kaa seurustelemaan, kun työ ja lapset vie ajan. Mun avomies ei ole mun seurasta kiinnostunut, että saisin kyllä kyllä mennä ja hän saa mennä. En ole kertaakaan estellyt.
Jokainen kuitenkin tekee oman elämänsä valinnat ja on niistä vastuussa. En syyttele ketään.
Mulla on juuri sellainen parisuhde, jossa olemme yhdessä vain viikonloput. Kohta vuosi oltu yhdessä ja aina yhtä ihanaa nähdä toinen. Nyt olemme menossa kihloihin, emmekä aio muuttaa tapaamme tavata vain viikonloput.
Itsellänikin on arki niin kiireistä lasten kanssa ja työ henkisesti raskasta.
Tällainen suhde sopii meille kummallekin. Ehkä sitten joskus muutaman vuoden päästä, kun lapset ovat lähteneet kotoa, saatamme ajatella asuvamme yhdessä. Vielä ei ole sen aika.
Tällainen pitää olla molemmille sopiva ratkaisu. Jos toinen ei sitä hyväksy, suhde ei onnistu. Tulee liikaa ahdistusta ja stressiä, ajatukset pyörivät vain päässä. Luottamus on tärkeää.
mielestäni jo viikko on ikuisuus olla näkemättä toista. Omalla kohdallani suhde oli alussa ihana ja nähtiin koko ajan, mutta nyt toista on alkanut kiinnostaa enemmän kaverit. oli parikin viikkoa kun odotin että hän kertoisi haluavansa nähdä minut, mutta mitään ei kuulunut. sitten kun vihdoin näimme, huomasin ettei hän oikeasti halunnut olla seurassani vaan koko ajan jossain muualla. Tämän hän myös itse myönsi minulle, ja kun kysyin miksi hän sitten on kanssani niin hän sanoi että hän välittää minusta, mutta ei enään tunne minua kohtaan mitään niin paljon kuin ennen. Minä yritin ja yritin olla mukava ja antaa hänelle liikkumatilaa, mutta tästä alkoi yksi asia, yksinäisyys. Olin niin yksinäinen, että sorruin pettämään miestäni.Kerroin sen tietenkin hänelle heti seuraavana päivänä ja hän kertoi että se oli hänelle suuri helpotus, koska nyt hän voi pistää kanssani poikki. Mutta sitten tajusin että en sitä itse halunnut, joten menin kertomaan sen hänelle. Ei hän minua tietenkään uskonut ja siitä alkoikin huuto ja tappelu. Mutta seuraavana päivänä hän sanoi ettei tahdo menettää minua kokonaan ja ehdotti että olemme vain läheisiä ystäviä. Kaduttaa ja paljon, koska haluaisin hänen antavan anteeksi ja että voimme vielä saada yhteisen tulevaisuuden. Ei ole pidemmän päälle hyvä nähdä liian usein, mutta vielä huonompi on nähdä liian harvoin..:/