Rakastuin luuseriin

Olen elämässä menestyvä ja kunnianhimoinen ihminen, mutta olin ilman rakkautta liian kauan, joten tein elämäni virheen ja tarrasin ensimmäiseen tilaisuuteen, rakastuin ja seurustelin yli 2 vuotta. Nyt tuntuu, että ero on välttämätön, sillä arvomme ovat loppujen lopuksi kuitenkin liian erilaiset. Hänessä oli paljon ihania puolia ja meillä oli paljon yhteistäkin, mutta olennaisissa asioissa olimme liian erilaiset: hän ei halua itsenäistyä, kantaa vastuuta itsestään tai kasvaa aikuiseksi. Suhde söi minua, mutta kuitenkin rakastin häntä. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Vaikka uskon vakaasti, että olen tehnyt oikean valinnan, tuntuu joskus että haluaisin palata yhteen. On niin vaikeata päästää irti ja jatkaa elämää.
72579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Oletko nainen? Koska siltä tuo kuulostaa.

Äänestä

Ite olen seurustellut 3 vuotta ihan samanlaisessa suhteessa. Mutta mikä ihme siinä on, että toisesta on niin vaikea päästää irti. Mies on ihan täys luuseri, ja kaiken lisäks alkoholi maistuu aika mukavasti... Olen niin poikki... Nyt tosiaankin yritän päästä eroon siitä rappiolaisesta :(

Äänestä

satuin myös rakastumaan ekan kerran hieman liian myöhäisellä iällä ja sen takia tämä ero on ollutkin niin vaikeaa..olimme neljä vuotta yhdessä mutta kun tämä mies päättikin yhtäkkiä kaiken lopettaa ilman mitään selitystä niin hänellä olikin jo uusi ..tajusin siinä vaiheessa että olinkin hänelle vain ns.ylimenosuhde tai jotain...hän ei ole koskaan nimittäin ollut yksin.oli mukavia hetkiä mutta tiedän nyt että kaikki oli tarkoitettu vaan sille toiselle mutta olimme niin erilaiset muuten enkä koskaan häntä näköjään tuntenutkaan.

Äänestä
  • ..on monenlaista. Mikään niistä muodoista ei ole uhrille huumorin asia:(
    Eipä luovuteta siellä;) Ehkä löytyy vielä nainen (tai mies) johon voi luottaa. Itsenäisyys on kuitenkin eri asia kuin suhde, jossa vastuu on kuitenkin molemmilla. Vaikka nainen mitä tahansa selkään puukotusta eron hetkellä väittääkin. Tai pahimmillaan, tai olkoon!.

    Äänestä

""Suhde söi minua, mutta kuitenkin rakastin häntä. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? ""

Omma viestini "itken, itken, itken" löytyy kolme riviä tästä ylöspäin. Mies on erilainen, mutta minun tuntemuksen ovat samantapaiset kuin sinunkin.

""olin ilman rakkautta liian kauan, joten tein elämäni virheen ja tarrasin ensimmäiseen tilaisuuteen, rakastuin ja seurustelin ""

Tuo kiteyttää kaiken omalla kohdallani. :/

""On niin vaikeata päästää irti ja jatkaa elämää. ""

Äänestä

joo, samanlain kävi mulle...rakastuin vuosi sitten alle 30v mieheen...meillä oli ihanaa, vaikka seurustelu ei kestänytkään hieman yli puolta vuotta kauempaa...kun tunteet alkoi syventyä, pamautti tää jätkä haluavansa erota, koska ei ole valmis sitoutumaan..no, erottiin, mutta yhteyden pitoa jatkettiin molempien suunnalta...vielä puoli vuotta eromme jälkeen, rakastan häntä yhä...vaikka asun nykyään toisella paikkakunnalla, side väliltämme ei ole katkennut... olen yrittänyt päästää irti kyseisestä herrasta, mutta siinä onnistumatta. En roiku hänessä, hän pitää melkein päivittäin yhteyttä minuun, vaikka ei olla mitään sovittukkaan...pari viikkoa sitten kuulin, että hänellä oli ollut joku muu...no on niitä minullakin ollut, mutta aina on omatunto kolkuttanut(vaikka ei tarvitsisi)...no, kun puhuttiin hänen "jutustaan", lopetti hän sen samantien, syyksi kertoi minulle ettei ole eikä halua unohtaa mua...eikä päästää irti...inhottava "huopaa ja suoda" tilanne...hän kertoo välittävänsä minusta enemmän kuin kenestäkään, mutta silti seurustelu sana on kammotus hänen korvilleen... No, itsellä täytyy olla voimia lopettaa koko pelleily, ja jatkaa elämää...mutta...on tääkin soppa...ikäisekseen hänkään ei osaa ottaa vastuuta omasta elämästään, niinkuin minä monta vuotta nuorempana.....virheeksi suhdettamme en halua missään nimessä kutsua..mutta tätä molemminpuolista tarrautumista siksi kutsun...

Äänestä

Ei muuta kuin sisua nyt kurkkuun ja miettimään sitä, millaisen ihmisen kanssa haluat viettää elämän ehtoota. Onko se ehkä sellainen kuin nykyinen rakkautesi kohde? Tai jotain aivan muuta? Tiedän kyllä että harva pystyy taistelemaan todellista rakastumista vastaan, jos se on tapahtuakseen. On se sen verran voimakas juttu. Mutta sitäkin vastaan voi ajan kanssa taistella, jos rakkaudesta koituu enemmän harmia kuin onnea. Sitkeästi tekemään Dr Philin lailla parempaan elämään tähtäävää suunnitelmaa elämän menoksi etiäpäin ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämäni virhe kirjoitti:

Olen elämässä menestyvä ja kunnianhimoinen ihminen, mutta olin ilman rakkautta liian kauan, joten tein elämäni virheen ja tarrasin ensimmäiseen tilaisuuteen, rakastuin ja seurustelin yli 2 vuotta. Nyt tuntuu, että ero on välttämätön, sillä arvomme ovat loppujen lopuksi kuitenkin liian erilaiset. Hänessä oli paljon ihania puolia ja meillä oli paljon yhteistäkin, mutta olennaisissa asioissa olimme liian erilaiset: hän ei halua itsenäistyä, kantaa vastuuta itsestään tai kasvaa aikuiseksi. Suhde söi minua, mutta kuitenkin rakastin häntä. Onko kenelläkään samanlaisia kokemuksia? Vaikka uskon vakaasti, että olen tehnyt oikean valinnan, tuntuu joskus että haluaisin palata yhteen. On niin vaikeata päästää irti ja jatkaa elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu