Täytyy heti alkun myöntää, että olen juonut tätä kirjoittaessa. Oli kiva ilta, oli vieraita. Saunottiin ja pelattiin mun miehen ja kahden pariskunnan kanssa korttia. Toinen pariskunta kertoi, että heille syntyy kesällä vauva. Toinen ilmoitti, että he eivät aio hankkia lapsia koskaan. Mun oli vaikee olla kauheen ilonen kummankaan puolesta. Meillä on tilanne se, että mulla ei oo lapsia, ja haluaisin niitä tosi kovasti. Mun miehellä on tytär, ja olen kyllä tiennyt ettei hän ehkä hän halua enempää. Hän on tähän asti sanonut, ettei sano koskaan ei koskaan... Olen elänyt toivossa.
Kun vieraat lähti, asia tuli taas puheeksi. Toki ollaan kännissä, mutta ainakaan meillä ei miehestä selvinpäin saa juuri mitään irti. Mies sanoi mulle, että saan katsoa peiliin, ja että minussa on vika, ettei hän halua kanssani lapsia. Olen kuulemma ollut huono äitipuoli ja meillä on ollut muutenkin riitoja ym. Paljon pitää muuttua, ennenkuin ruvetaan harkitsemaankaan...
Mun mielestä meillä on mennyt varsinkin viime aikoina ihan hyvin, ja tulen lapsenkin kanssa tosi hyvin toimeen. Mies huusi mulle välillä suoraa huutoa asioista, joissa en ole mielestäni tehnyt edes mitään väärin. Hän sanoi, ettei minusta tule koskaan hyvää äitiä, eikä ainakaan meille tule koskaan lapsia.
Tuli nyt ainakin selväksi se asia. Kuulemma hän haluaisi kuitenkin virheistäni ja puutteistani huolimatta olla ja asua kanssani ja rakastaa minua edelleen. Ilme oli kuitenkin vihaa täynnä ja sanat teräviä ja sattuvia. Minun suurin haaveeni on mennä naimisiin ja saada lapsia.
Ekaa kertaa tuli todella sellainen tunne, että tästä ei voi tulla mitään. Meillä on yhteinen velka ja uusi talo. Mä en tiedä mitä mä teen.
Kun vieraat lähti, asia tuli taas puheeksi. Toki ollaan kännissä, mutta ainakaan meillä ei miehestä selvinpäin saa juuri mitään irti. Mies sanoi mulle, että saan katsoa peiliin, ja että minussa on vika, ettei hän halua kanssani lapsia. Olen kuulemma ollut huono äitipuoli ja meillä on ollut muutenkin riitoja ym. Paljon pitää muuttua, ennenkuin ruvetaan harkitsemaankaan...
Mun mielestä meillä on mennyt varsinkin viime aikoina ihan hyvin, ja tulen lapsenkin kanssa tosi hyvin toimeen. Mies huusi mulle välillä suoraa huutoa asioista, joissa en ole mielestäni tehnyt edes mitään väärin. Hän sanoi, ettei minusta tule koskaan hyvää äitiä, eikä ainakaan meille tule koskaan lapsia.
Tuli nyt ainakin selväksi se asia. Kuulemma hän haluaisi kuitenkin virheistäni ja puutteistani huolimatta olla ja asua kanssani ja rakastaa minua edelleen. Ilme oli kuitenkin vihaa täynnä ja sanat teräviä ja sattuvia. Minun suurin haaveeni on mennä naimisiin ja saada lapsia.
Ekaa kertaa tuli todella sellainen tunne, että tästä ei voi tulla mitään. Meillä on yhteinen velka ja uusi talo. Mä en tiedä mitä mä teen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Joo ymmärrän. Tommosta se just on noiden äijien kanssa, jos ne on onnistuneet lisääntymään ennen sua.
KAIKKI, mitä HÄNEN kersansa tekee, on "oikein" ja kaikki, mitä SINÄ sanot (varsinkin kohdistuen HÄNEN lapseensa), on "väärin"...!
Kuka tuollaista jaksaisi pitemmän päälle kestää?!
haaveesi on mennä naimisiin ja saada lapsia, älä tuhlaa elämääsi tähän mieheen, vaan etsi hänet jolla on samat haaveet ja unelmat.
helppo pakata kapsäkkisi ja lähteä. Ei omia lapsia jaloissa ei rakastavaa miestä, vaan mielestäni todella inhottava.
Itse lähtisin heti, en sanoisi sanaakaan.
Onhan sillä miehen lapsellla oma äiti, eikä asia oikeastaan sinulle kuulu mitään.
Jos minua tuolla tavalla loukattaisiin, se olisi
lähtöruutu.............
Otat vain omat kanppeesi mukaan ja sillä selvä.
Sen vuoksi juuri avoero on hyvä verrattuna avioeroon.
Mutta tuossa avoerossa ei ole mitään hyvää.
Naisellahan oli talovelka puoliksi, siinä sitten ruvetaan kuitteja lyömään pöytään.
Vuokra-asunnosta muutamien huonekalujen keskeltä voi lähteä, mutta tuollainen tilanne on hankala. Avioerossa sentään suoritetaan ositus, avoerossa vain tapellaan tauluteeveestä.
rahalla saa on halpaa. Elämättä jäänyttä elämää ei saa millään takaisin. Ei talon takia kannata elämäänsä uhrata.
Tottakai vuokra-asunnosta olisi helpompi lähteä. Eiköhän me kuitenkin nytkin jollakin lailla saataisi asiat järjestettyä. Raha on vaan rahaa, mutta elämääni en halua tuhlata.
Katotaan nyt mitä tästä tulee. Mies ei ole halunnut tänään (ainakaan vielä) puhua koko asiasta, eikä kuulemma muista edes mistä ollaan riidelty. Täytyy keskustella asiasta myöhemmin uudelleen. Rakastan häntä kyllä, mutta en ole valmis silti luopumaan omista unelmistani.
On hän ennemminkin sanonut, ettei välttämättä haluaisi enempää lapsia, ja se on vaivannut minua jo pitkään. Koskaan aikaisemmin hän ei ole kuitenkaan minua siitä syyttänyt.
Ei mua kyllä varmaan koskaan oo loukattu niin pahasti kuin mitä hän yöllä teki. Ei tietty ollu fiksua puhua tollasia asoita kännissä, mutta ei kai se asia siitä muutu. En voi noita sanomisia koskaan unohtaa, ja kyllähän se aivan tosissaan oli. Ihmettelen vaan, että jos kerran olen hänen mielestään ollut huono äitipuoli ja ihminen, enkä koskaan kelpaa hänen lapsilleen äidiksi, niin miten sitten muuten elämänkumppaniksi?
Kiitos teille tuesta!!
Heillähän on uusi talo ja yhteinen laina! asia eroaa avioerosta vain siinä, että avioerossa joutuu pari kertaa vuodessa allekirjoittamaan avioerohakemuksen. Se henkinen puoli ja omaisuuden ositus on molemmissa yhtä vaikeaa.
Halusin kovasti naimisiin, lapsiakin. Miehen mielestä minä en ollut siihen valmis, kunnossa. 10 vuotta olimme yhdessä, mikään ei muuttunut, kunnes lähdin. Ja onneksi lähdin.
Hän ei hyväksynyt minua sellaisena kuin olin, ja syytti minua välillä aivan uskomattomista asioista. Lapsia ei tullut, ei aviolittoa. Opetuksen sain.
vaihda jo ukkoo. Tollanen ole mitään rakkautta, vaan alistamista ja itsetuntosi tuhoamista. Se on keino saada sinut pysymään siinä missä olet. Nyrkin ja hellan välissä, noin vertauskuvallisesti.
Katson häntä nyt ihan eri silmin, tuon jälkeen mitä hän kännissä paukautti. Enkä epäile hänen puhettaan hetkeäkään. Silloin hän sanoi, että keskustellaan mieluummin selvinpäin. Nyt on muutama päivä mennyt, mutta hän ei halua puhua tai kuunnella mitään. Olen muutaman kerran kysynyt, että puhuttaisiinko siitä riidasta.
Ehkä se onkin niin, että hän on kanssani siksi, että helpotan hänen elämäänsä. Hoidan kotia, maksan laskuja, huolehdin lapsesta. Ruoka on valmiina, pyykit pestyinä ja seksiä saa. Hänellä on kanssani ollessaan paljon enemmän aikaa ja rahaa omiin juttuihinsa. Ehkä se tunnepuoli on kuitenkin enimmäkseen minun puoleltani.
Ei voi mun mielestä sanoa, että haluan olla sun kanssa, mutta oot niin huono ihminen, että koskaan ei mennä naimisiin eikä hankita lapsia.
Nyt ymmärrän senkin, miksi hän ei ole halunnut kanssani kihloihinkaan mennä..
Oon niin loukkaantunut.
Ei tää tilanne nyt niin akuutti ole, että kai mä vielä vähän aikaa katson tätä touhua. Oon kyllä jo alkanut asuntoilmoituksiakin kattella. Kalliiksihan se ero tulee tavallaan, jos jouduttas talo myymään ennen kuin on kaksi vuotta siinä asuttu. Ei vaan voi mitään sitten, jos siihen päädytään.
Tosi ikävä tilanne. Noilla miehillä on joskus tapana pantata ajatuksiaan ja tunteitaan, jotta saavutetuista eduista ei tarvitsisi tinkiä. Hyvä, että asiat tuli esille, niin voitte keskustella niistä. Itselläni meni vuosi yhden hepun kanssa, joka ei ollut olleenkaan tosissaan, vaikka antoi muuta ymmärtää.
Olet oikeassa, kyllä sen toisen kanssa kun on ja rakastaa niin haluaa tehdä myös asioita, jotka on toiselle tärkeitä. Hänellä on lapsi, mutta teillä yhdessä ei. Jos hän ei halua lasta kanssasi tai edes kunnon sitoutumista kannattaa sinun miettiä pystytkö niistä haaveista luopumaan katkeroitumatta. Se on samalla vastaus siihen onko ero hyvä, jos asiat eivät muutu.
Kirjoita kirje miehellesi ja kerro miltä sinusta tuntuu. Koettakaa keskustella asioista yhdessä. Kännissä tulee joskus käyttäydyttyä ja lauottua tyhmiä, mutta kyllä asiat silti pitää selvittää.
Kyllä mä tiedän sen, että musta tulee tosi katkera, jos en koskaan saa ees yrittää hankkia lapsia. Oon koko ajan tiennyt, että voi tulla aika, että mun on pakko sen takia lähteä tästä suhteesta. Mies ei vaan koskaan oo sanonu ennen asiaa noin suoraan. Selvinpäin hän on sanonut, että ei jaksaisi ainakaan juuri nyt edes ajatella lasten hankkimista. Olen antanut hänelle aikaa.
Mulla on ollut vauvakuume jo monta vuotta, ennen tätä nykyistä suhdettakin. Ennen kuin aloimme seurustella, kysyin hänen kantaansa lasten hankintaan. Silloin hän sanoi, että kyllä niitä vielä pari menisi. Kysyin häneltä silloin riidellessämme, että sanopa nyt, mikä mielen on muuttanut. Vastaus oli se, että kato peiliin! Kävin katsomassa.
Hänen mielestään minä kiristän kun olen todennut, että jos ei koskaan hankita lapsia niin voi olla, että mun on pakko lähteä joskus.
No, enpä sano niin enää, mutta niinhän se vain taitaa olla. Varsinkin kun tuli nyt ne hänen "todelliset?" ajatuksetkin esille.
Ei oo tullu tilaisuutta / hän ei oo halunnut keskustella asiasta vielä uudelleen. Selvitettävähän tää on kuitenkin ja aika pian vielä.
Sen riidan jälkeen viikko on sujunut normaalisti. Paitsi, että mä en enää tiedä, mitä mä tunnen miestä kohtaan. Ihan niinkuin hän olisi eri mies, kuin kenen kanssa luulin seurustelevani.