http://www.iltalehti.fi/uutiset/200611190102800_uu.shtml
Puolustusvoimien talvi- ja jatkosodan aikana ottamat niin sanotut kauhukuvat tulevat julkisiksi maanantaina, ja samalla ne siirretään osaksi Sota-arkistoa.
Asiasta kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.
Kuvia on kolmisensataa, ja tähän asti niitä ovat nähneet lähinnä vain tutkijat. Aineiston joukossa on muun muassa kuvia neuvostopartisaanien tuhoamista suomalaiskylistä, joissa surmattiin naisia ja lapsia. Lisäksi mukana on kuvia kenttäoikeuden istunnoista ja teloituksista.
Kuvien salaamisperusteena on ollut lähinnä poliittinen, sillä arkaluontoisten kuvien pelättiin ärsyttävän Neuvostoliittoa. Salaamisella myös suojeltiin vainajien omaisia.
Nykyisen julkisuuslain mukaan salaaminen ei voi jatkua.
Puolustusvoimien talvi- ja jatkosodan aikana ottamat niin sanotut kauhukuvat tulevat julkisiksi maanantaina, ja samalla ne siirretään osaksi Sota-arkistoa.
Asiasta kertoi Helsingin Sanomat sunnuntaina.
Kuvia on kolmisensataa, ja tähän asti niitä ovat nähneet lähinnä vain tutkijat. Aineiston joukossa on muun muassa kuvia neuvostopartisaanien tuhoamista suomalaiskylistä, joissa surmattiin naisia ja lapsia. Lisäksi mukana on kuvia kenttäoikeuden istunnoista ja teloituksista.
Kuvien salaamisperusteena on ollut lähinnä poliittinen, sillä arkaluontoisten kuvien pelättiin ärsyttävän Neuvostoliittoa. Salaamisella myös suojeltiin vainajien omaisia.
Nykyisen julkisuuslain mukaan salaaminen ei voi jatkua.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt kaikki aivopestyt isänmaalliset oikeistolaiset ryntäävät innolla katsomaan kuinka suomi antoi neuvostoliitolle kyytiä. Ja sitten ylistetään aina näitä sotatoimia. Oksettavaa miksei voisi antaa noiden sotien jo olla siirtyä elämään eteenpäin onhan jo vuosi 2006.
Puolustusvoimat näyttävät näitä raakalaismaisia lahtarivideoita sitten nuorille asevelvollisille jotta nämä kaikki saataisiin pakolla armeijaan ja kuolemaan ja tappamaan merkityksettömien aisoiden puolesta. Eikö näitä sotavideoita ole jo tarpeeksi, pitääkö toistaa sama viimesotien juoni saada tapattaa ja murhata tuhansia viattomia ihmisiä jotka eivät ole mitenkään syyllisiä sotaan. Saadaan taas sotainvalideja, nykyisellä käytännöllä, joka ei toimi. Olisin minä sitten väärässä, sovitaan niin. Mutta tulosten perusteella asevelvollisuus ei toimi. Siitä kertovat jo hirvittävät ihmismenetykset itsenäisyyden vuoksi.
Nyt sitten Neuvostoliiton stasi-listat julki.
Kuvien salaamista perustellaan Neuvostoliitolla. Kuitenkin sitä on jatkettu vielä 15 vuotta NL:n katoamisen jälkeenkin. Salattujen kuvien joukossa on myös otoksia joilla ei ole mitään tekemistä NL:n kanssa, esim. suomalaisia sotilaita teloittamassa toisia suomalaisia sotilaita kenttäoikeuksissa.
Tosiasiallinen syy salaamiseen on se, että kuvat kannibalismista, auton lavalle kasatuista ruumisröykkiöistä, tapetuista ja silvotuista ihmisistä, ovat sellaista kamaa joka armeijan mielestä ei sovi ihmisten nähtäväksi PR-syistä. Suomessa on sodan ympärille rakennettu ylistyksen ja kunnian hohde. Sotiminen on jotenkin jaloa ja hienoa, sotiminen tekee ihmisestä suuren sankarin. Monilla nuorilla on melko ihannoiva käsitys sodistamme.
Sotakuvista näkee kuitenkin sodan todellisuuden: se on yököttäviä tuloksia tuottavaa kuolemaa, kitumista, kärsimystä, nälkää, pelkoa, raakuutta.
Armeija ei halua tällaisia kuvia julkisuuteen, se haluaa mieluummin kuvia paraatimarsseista ja kiillotetuista maihinnoususaappaista ja Adolf Ehrnroothista kertomassa tohkeissaan sotajuttuja.
Hesarikaan ei edes julkaissut pahimpia kuvia, mitähän siellä arkistoissa vielä oikein onkaan. Mielestäni kaikki hirveimmätkin kuvat tulisi julkaista, jotta kansakunta saisi oikean kuvan sodasta, eikä nykyisenlaista kaunistelevaa kiiltokuvaa.
Niin mikä oikein mahtaa olla se syy siihen, miksi näitä kyseisiä kuvia ei voitu julkaista aikaisemmin? Neuvostoliitto romahti jo 15 vuotta sitten, sitä paitsi joillakin kuvilla ei ole edes mitään tekemistä Neuvostoliiton kanssa. Tietenkin suomen puolustusvoimat on pyrkinyt salaamaan epämiellyttäviä kuvia, joissa suomalaiset sotilaat tappavat omia aseistakieltäytyjiä ja rintamakarkureitaan.
Tässä pelkona on tietenkin myös se, että suomalaiset saattavat kyseenalaistaa sotaveteraanien "sankaruuden" jos kaikki epämiellyttävät kuvat saataisiin julkisuuteen. Nyt sodasta ja sotilaista on haluttu antaa suomalaisille mahdollisimman myönteinen ja sankarimainen kuvaus, että mahdollisimman monet nuoret miehet saataisiin armeijaan, kun he ovat saaneet ensin mahdollisimman myönteisen käsityksen sotimisesta ja tästä "sotasankaruudesta".
Tosiasia on kuitenkin se että, sota on pelkkää raakalaismaista tappamista, väkivaltaa ja kuolemaa, tästä huolimatta suomalaisille on kuitenkin pyritty antamaan erittäin myönteinen kuvaus omista sotilaistamme, sekä heidän tekemistään "sankariteoista". Mielestäni toisten ihmisten tappamisessa ja omien miesten teloittamisessa ei ole mitään sankarimaista, jota kannattaisi ihailla.
esim liikenneonnettomuuksien uhreista pitäisi olla joka päivä lehdissä, mieluummin värikuvina. Vai pitäisikö?
http://youtube.com/watch?v=GVkoYGlthH0
Suomalainen sotilas turvaa rauhan tähän maahan, että säästyisimme sodan julmuuksilta.
Puolustusvoimat käyttävät syöttinä armeijan romantisoimista, ja sen ylväyttä. Tähän syöttiin on helppo langeta varsinkin kun suku painostaa tykinruoaksi alistumista.
Haise nyt "vi*ulle"! Miten ne "liikenneonnettomuudet" käytyihin sotiin liittyvät!? Liikenneonnettomuudet täytyisi pitää paikallisuutisten tasolla varoittamalla muita liikenteessä, mutta talvi- ja jatkosota olivat valtakunnan tasolla merkittäviä suomalaisille, joiden aineistot ovat täyttä hepreaa kaikille ja viisaat haluavat siitä selvyyden "Suomen historiaan" ja sen saavatkin ottaa. Kuinka merkittävä sulle on yksi "liikenneonnettomuus" Suomen kartalla!? Se ei ole edes historian kirjoihin painettu, ellei ole "laajamittainen liikenneonnettomuus"? Laajamittaisuudella tarkoitan sitä, että monta ihmistä saa surman!
Kuka tahansa saa nähdäkseen hirvittäviä kuvia ja filminpätkiä eri sodista aivan niin paljon, kuin jaksaa katsoa.
Ei vaadi suurta älyä ja päättelykykyä havaitakseen Suomen sotien olleen yhtä julmia ja verisiä, kuin mikä tahansa muu sota. Havaintoon ei tarvita edes näitä tuoreita kuvajulkaisuja.
Annan edelleen ylistystä ja kunniaa niille miehille ja naisille jotka kykenivät tekemään velvollisuutensa kauhujen keskellä.
Valtiollinen sankarimyytti on asia erikseen. Se on jokaikisessä maassa puhtaaksi kiilloitettu. Se on sinänsä myös tavallisesti totta. Mutta vain tarkasti valikoitu osatotuus.
Monetkin nuoret varmasti pitävät sotimista jotenkin "coolina" Onhan nuo komeita kaikki univormut yms. mutta hirveätä sodankäyminen on. Työpaikoilla ja kouluissakin on yleensä vieläkin joku talvisodan meininki meneillään. Ei hyväksytä esim. sivareita. Itsekin saanut usein kuunnella negatiivisia kommentteja kun en ole armeijaa käynyt. Olen siis huonompi ihminen kun en osaa tappaa toista aseella? Toisaalta huomannut että monet armeijan käyneetkin ovat uusavuttomia jotka asuvat vielä äidin helmoissa.. Koulullakin (siis ammattikoulussa) on ollut vähän jenkkityyliin tällaisia armeijan "värväreitä" ja ilmoitustaulullakin on jotain armeijan mainoksia. Koska tämä väkivallan ihannointi ja talvisotameininki Suomessa loppuu. Nyt ollaan kuitenkin 2000-luvulla...
Oikeastaan se tärkein olivat omaiset.Toinen oli taas se,että neuvostomieliset ihmiset saattoivat niistä häiriintyä .Eihän "sankaripartisaaneista" voinut puhua pahaa,hehän tuhosivat "sotilastukikohtia".