jos kerran, niin toisenkin??

Sen voin vannoa kokemuksesta! Kynnys kun on kerran ylitetty niin helppo pettää uudelleen.

ja pitää paikkansa

Minun mieheni on tehnyt sen kerran kymmenessä vuodessa. (tosin nyt oli peräti 13 vuotta väliä)
Joka kerta vannonut ja vakuuttanut ei enää koskaan ja edellisen kerran kirjoitti vapaaehtoisesti luopuvansa kaikesta omaisuudesta jos vielä...

Syyt ovat joka tapauksessa joka kerran löytyneet minusta.

Nyt on jo 70-kymppinen että jaksaakohan enää monta kertaa alkaa...

Viimekertainen oli jo sa tavallinen tarina. Nuori nainen huijasi vanhaa miestä. Oli vaatinut asunnon ja siitä vastineeksi luvannut naimisiinmenon...
Vaan kun ei miehellä lupauksista huolimatta löytynytkään rahaa (oli autuaasti unohtanut kirjoittamansa lupauksen, jonka minä kuiten olin älynnyt pitää mapissa tallessa kaikkin nämä vuodet) ei suuresta rakkaustarinasta tullutkaan mitään.....



Jos ei itkettäisi, niin naurattaisi.....


OLEN HULLU..........


Kaiken kokenut vaimo....

Virheitä tulee tehtyä, mutta on viisautta olla toistamatta virheitään. Kokemusta on!

Oma ex vaimoni oli suhteessa silloiseen (minun) työkaveriini varmaan vuoden. Tuo oli ensimmäinen josta jäi kiinni ja vannoi sen jäävän viimeiseksi käsi raamatulla. Symbolinen ele siksi, että tuo raamattu merkitsi hänelle jotakin.

Ei mennyt varmaan kahta vuotta kun tuli seuraava, vielä kolmannenkin katselin. Tai oikeastaan lapselle hän kiinni jäi ns. rysän päältä.

Sitten tuli ero, alkoi mennä usko vannomisiin. Mitä kohtalotovereita on tullut jututettua, tai sitten tavattua pettäjäosapuolia, niin tuttu on kuvio kaikille.

Itse olen tavannut keskusteluttaa kaikki kakkososapuolet. Voin vakuuttaa, että vaikka kuinka rauhallinen ja hyväntahtoinen olen, olemukseni on ollut sille toiselle juttukaverille hieman pelottava. Täysin asiallista keskustelua siitä, miksi asialla on meidän perheelle suuri merkitys. Heidän kanssaan pettämisen ovat loppuneet ex:ltäni, koska kakkoset ovat tulleet "minulle uskollisiksi".

No, onneksi tuota akkaa ei ole tarvinnut nähdä kertaakaan viimeisen kerran jälkeen. Ei minun, eikä lapsen.

Petin miestäni aikanaan, mutta petokset ovat jääneet osaltani kun on tullut yhteinen lapsi.

Aikanaan petin koska miehenikin petti - peitin omaa pahaa oloani pettämällä. Niin ja pitihän sitä saada varmuus siitä, että kelpaa vielä jollekin.

Mies pettää edelleen, vaikka on lapsikin. En tosin enää jaksa olla kiinnostunut - rakkaus on jo kuollut häntä kohtaan.

Luulen, että se riippuu monesta seikasta. Jos ensimmäinen kerta saa pettäjän katumaan aidosti sitä pettämistä (huom! ei vain mahdollista kiinnijäämistä), ja hän tajuaa miksi petti, mikä siinä oli väärin ja millaisia vaikutuksia sillä oli, en usko, että hän toistaisi teon.

Mutta jos pettäjän ei tarvitse kohdata asiaa sen kummemmin, kuten silloin käy, kun hän ei itse kerro tai myönnä pettäneensä, hän tavallaan petaa itselleen mahdollisuutta pettää uudestaan. Pettäjä voi toki ajatella, ettei enää ikinä petä, mutta kauniiksi ajatukseksi se tahtoo jäädä, mikäli hän ei suostu kantamaan teostaan vastuuta kertomalla siitä. Jos ei pettämisestä tule seuraamuksia, mikä pettäjän muka saisi tajuamaan teon vääryyden? Voiko aitoa katumusta olla, jos pettäjä ei kerro petetylle lainkaan, missä mennään? Jos pettäjä itse ei kerro pettäneensä, hän ei kadu, eikä voi pyytää anteeksi, eikä sitten myöskään saada anteeksi.

Jos ensimmäisestä kerrasta selviää helpolla, pettäjä saa siitä sen kuvan, ettei siitä sen kummempaa voi koskaan seurata. Jos ensimmäinen kerta taas tuo jollekin helvetillisiä syyllisyyden tuskia, toista kertaa tuskin tulee.

Katuminen saa ihmisen muuttumaan. Katuva ihminen tekee kaikkensa, jotta hän voisi hyvittää tekonsa. Mutta ihminen, joka edelleen salailee, eikä kykene rehellisyyteen, ei uskoakseni ole muuttunut.

Miten pettäminen ilmeni. Kertoiko itse ja katui,vai saitkos kiikkiin? Jos petturi on vaan lipsahtanut ja krtoo sen oma-alotteiseti niin uskoisin toiseen mahdollisuuteen,mutta jos huijannut järjestelmällisesti,niin miettisin tosi tarkkaan;)