Noin 40 -vuotias ex-vaimo otti ja lähti kovalla kiireellä tuossa alkukeväästä. Itse otin eron jo puolitoista vuotta sitten vakavana vaihtoehtona esille mutta päätin kuitenkin katsoa vielä jonkin aikaa. Viime vuoden lopulla ero tuli uudelleen esille hänen toimestaan, jolloin esitäytin yhteisen eroanomuksen ja annoin sen hänelle pohdittavaksi. Ilman sen kummempaa informointia (vaikka asuimme vielä samassa taloudessa) sain eräänä päivänä käräjäoikeudesta kirjeen, joka osoitti harkinta-ajan alkaneen. Yritin keskustella ex-vaimon kanssa heti sen jälkeen siitä että tärkein tehtävä meille molemmille on nyt turvata kahdeksan vuotiaan poikamme hallittu siirtyminen uuteen elämäntilanteeseen (koska nyt tiedämme että tiemme eroavat). Valitettavasti hänen valmiutensa suunnitelmalliseen ja harkittuun etenemiseen rajoittuivat omaan vimmaan päästä perustamaan uusi pesä. Hauska yksityiskohta oli myös se että hän korosti kaipaavansa vain ja ainoastaan omaa rauhaa jossa hän voi sitten poikamme kanssa ryhtyä rakentamaan heidän elämäänsä. Näinhän asia ei kuitenkaan ollut, vaan käytännössä per heti, kuvioihin ilmaantui (muutaman sadan kilometrin päässä tästä kaupungista) eronnut kolmen lapsen isä joka oli jättänyt lapset äidilleen. Kun sain tämän tietooni totesin ex-vaimolle että asuinolosuhteet jonne lapseni oli muuttanut, eivät vastanneet sitä mitä minulle oli kerrottu. Jätinkin näinollen hyväksymättä maistraatista tulleen osoitteenmuutosvahvistuksen ja päätin edetä rauhallisesti huoltajuussopimuksen osalta koska ositus oli jo tehty. Halusin katsoa miten tilanne kehittyy ja mikä on lapsen etuja parhaiten huomioonottava huoltajuus- ja tapaamiskäytäntö.
Ensimmäisessä vaiheessa tapaamisoikeudet oli aikomus määritellä siten, että lapsemme viettäisi yhden viikonlopun ja viikon kuukaudessa luonani ja äiti toimisi lähivanhempana. Tätä kokeilimme, mutta se ei kuitenkaan toiminut, sillä lapsemme halusi viettää selvästi enemmän aikaa luonani. Toisessa vaiheessa päätimme yrittää ns. jaettua vanhemmuutta, jossa lapsella on kaksi kotia ja hän viettää ajastaan puolet äitinsä ja puolet isänsä luona. Tämä malli toimi kirjaimellisesti vain hetken, sillä poika vietti entistä enemmän aikaa luonani. Syyslukukauden alkaessa lapsemme ei ollut kiinnostunut käytännössä lainkaan viettämään aikaa äitinsä luona, vaikka äiti oli vuokrannut asunnon aivan koulun läheltä jotta poika voisi mennä sinne suoraan koulusta. Seuraavaksi ex-vaimo kävi lastenvalvojan luona tekemässä ja allekirjoittamassa (määräaikaisen 1v) huoltajuussopimuksen, jossa hän toimii etävanhempana ja lapsi saa tavata häntä parittomien viikkojen viikonloppuina sekä parittomien viikkojen arkipäivinä koulun päättymisestä kuitenkin enintään klo 20 asti ellei vanhemmat muuta sovi. Ennen sopimuksen allekirjoittamista omalta osaltani tein jopa huomattavasti äidin etuja paremmin huomioon ottavan ja yksityiskohtaisemman sopimuksen jota ex-vaimo ei vaivautunut kommentoimaan. Kävin sitten allekirjoittamassa tuon hänen ja lastenvalvojan laatiman sopimuksen. Varsinainen käytäntö on osoittautunut kuitenkin täysin toisenlaiseksi. Lapsemme on viimeisen kahden kuukauden aikana viettänyt yhden yön äitinsä luona ja silloinkin sellaisessa tilanteessa, että en antanut hänelle "vaihtoehtoja". Olen määrätietoisesti korostanut eroprosessin käynnistämisestä lähtien sitä että lapsella tulee olla mahdollisuus viettää aikaa molempien vanhempiensa kanssa jotta suhde molempiin vanhempiin säilyy ja lapsi tuntee olevansa kummankin osalta hyväksytty ja rakastettu. Samalla olen painottanut sitä että vanhemmat sopivat ja vastaavat tapaamiskäytäntöjen toimivuudesta, ei niin että hän soittaa lapselle ja kysyy tämän mielipidettä.
Tilanne on siis muuttunut erityisen haastavaksi koska kommunikaatio ex-vaimon kanssa ei nykyään enää käytännössä toimi ja hänen on tuskastuttavan vaikea nähdä roolinsa kypsänä ja vastuullisena etävanhempana.
Tämän pitkän alustuksen jälkeen kysyisinkin onko jollain teistä hyviä vinkkejä miten tässä tilanteessa, jossa etävanhempi ei ymmärrä vastuutaan ja moraalisia velvollisuuksiaan lastansa kohtaan, tulisi toimia? Ensimmäinen tavoitteeni on saada lapsi tapaamaan äitiään säännöllisesti.
Ensimmäisessä vaiheessa tapaamisoikeudet oli aikomus määritellä siten, että lapsemme viettäisi yhden viikonlopun ja viikon kuukaudessa luonani ja äiti toimisi lähivanhempana. Tätä kokeilimme, mutta se ei kuitenkaan toiminut, sillä lapsemme halusi viettää selvästi enemmän aikaa luonani. Toisessa vaiheessa päätimme yrittää ns. jaettua vanhemmuutta, jossa lapsella on kaksi kotia ja hän viettää ajastaan puolet äitinsä ja puolet isänsä luona. Tämä malli toimi kirjaimellisesti vain hetken, sillä poika vietti entistä enemmän aikaa luonani. Syyslukukauden alkaessa lapsemme ei ollut kiinnostunut käytännössä lainkaan viettämään aikaa äitinsä luona, vaikka äiti oli vuokrannut asunnon aivan koulun läheltä jotta poika voisi mennä sinne suoraan koulusta. Seuraavaksi ex-vaimo kävi lastenvalvojan luona tekemässä ja allekirjoittamassa (määräaikaisen 1v) huoltajuussopimuksen, jossa hän toimii etävanhempana ja lapsi saa tavata häntä parittomien viikkojen viikonloppuina sekä parittomien viikkojen arkipäivinä koulun päättymisestä kuitenkin enintään klo 20 asti ellei vanhemmat muuta sovi. Ennen sopimuksen allekirjoittamista omalta osaltani tein jopa huomattavasti äidin etuja paremmin huomioon ottavan ja yksityiskohtaisemman sopimuksen jota ex-vaimo ei vaivautunut kommentoimaan. Kävin sitten allekirjoittamassa tuon hänen ja lastenvalvojan laatiman sopimuksen. Varsinainen käytäntö on osoittautunut kuitenkin täysin toisenlaiseksi. Lapsemme on viimeisen kahden kuukauden aikana viettänyt yhden yön äitinsä luona ja silloinkin sellaisessa tilanteessa, että en antanut hänelle "vaihtoehtoja". Olen määrätietoisesti korostanut eroprosessin käynnistämisestä lähtien sitä että lapsella tulee olla mahdollisuus viettää aikaa molempien vanhempiensa kanssa jotta suhde molempiin vanhempiin säilyy ja lapsi tuntee olevansa kummankin osalta hyväksytty ja rakastettu. Samalla olen painottanut sitä että vanhemmat sopivat ja vastaavat tapaamiskäytäntöjen toimivuudesta, ei niin että hän soittaa lapselle ja kysyy tämän mielipidettä.
Tilanne on siis muuttunut erityisen haastavaksi koska kommunikaatio ex-vaimon kanssa ei nykyään enää käytännössä toimi ja hänen on tuskastuttavan vaikea nähdä roolinsa kypsänä ja vastuullisena etävanhempana.
Tämän pitkän alustuksen jälkeen kysyisinkin onko jollain teistä hyviä vinkkejä miten tässä tilanteessa, jossa etävanhempi ei ymmärrä vastuutaan ja moraalisia velvollisuuksiaan lastansa kohtaan, tulisi toimia? Ensimmäinen tavoitteeni on saada lapsi tapaamaan äitiään säännöllisesti.
Vastaukset 31
Vanhimmat
läheisten ja omakohtaisten kokemuksien perusteella
voin vain todeta, että jos äiti ei halua lastaan
nähdä eikä vastuutaan vanhempana kantaa ei sinulla
juurikaan ole keinoja sitä asennetta muuttaa.
Surullinen tosiasia on se että lapsesi äiti herää
jonain päivänä ja huomaa ,että on liian myöhäistä.
Ainut mitä voit tehdä on keskustella lapsesi kanssa
ja yrittää jollain keinon saada lapsi ymmärtämään
että tilanne ei ole hänen syynsä.
Yritä myös ettei lapsi alkaisi vihaamaan äitiään
kun ikää tulee lisää...helpommin sanottu kuin tehty,
mutta et varmasti halua, että lapsesi joutuu kasvamaan katkeruuden ja vihan tunteiden kanssa.
Ole sinä se rakastava ja vastuullinen vanhempi....
useimmiten vuosien saatossa ne yh-äidit ovat sitä joutuneet olemaan ja lukuisat naiset siitä ovat ansiokkaasti selvinneet.
meil puhuttiin noin 2v sitte erosta mut jatkettiin noin puolvuot sit vaimo muuttu ja nyt lähti mitään sanomatta jätti kaiken sanoi vaan haluun omaa aikaa ja rauhaa teistä?
Olen vähän samoilla linjoilla tuon edellisen kanssa. Tilanne on sellainen, että käytännössä et voi mitenkään pakottaa toista vanhempaa lasta ottamaan, mutta pakko lapsi on aina antaa, vaikka toisessa kodissa olisi asiat vähemmän hyvin.
Näen tilanteessanne jotain hyvääkin, ainakin lapsen kannalta. Ilmeisesti äidin koti ja äidin hoito eivät ole lapsen kannalta sellaista laatua, että hän haluaisi viettää siellä aikaansa. Pahempi tilanne olisi, jos lapsi jatkuvasti kaipaisi äidin luo, mutta äiti kieltäytyisi ottamasta. Jos ajattellaan, että lapsen etu on ensisijainen, niin tässähän se nyt toteutuu. En lainkaan halua sanoa, etteikö suhteet molempiin vanhempiin olisi tärkeitä, mutta 8-vuotias jo osaa sanoa, mistä pitää ja missä viihtyy.
Luota sinä itseesi ja hoida lapsesi, se on parasta ja tärkeintä mitä voit hänelle tarjota. Lapsesta kasvaa yhteiskuntakelpoinen kansalainen myös ainoastaan toisen vanhemman rakkaudella ja hoidolla.
Onnea matkaan, olet varmasti hyvä isä!
aivan oikea asenne sinulla tuntuu lapseesi ja erovanhemmuuteen olevan. Ex-vaimosi sen sijaan kuulostaa siltä kuin olisi hieman hukassa vanhemmuutensa kanssa tällä hetkellä.
Vinkkinä sulle, käypä tuolla www.eroperhe.net/keskustelu -sivuilla. Siellä on monenlaista erotallaajaa, ja hyviä ja asiantuntevia neuvoja sieltä saa aina.
... että lapsesi äiti osoittaa epäkypsyytensä äidiksi tuolla tavoin. Mutta kuten muutkin täällä ovat todenneet, et voi häntä pakottaa muuttamaan asennettaan. Minusta pojalle on hyvä, että hän asuu pääasiassa sinun kanssasi. Pojalla on yksi ja turvallinen koti ilman että täytyy viettää matkalaukkuelämää kahden kodin välillä ja varsinkin jos se on noin vastahakoista sekä äidin että pojan kannalta.
Ymmärrän, että haluat lapsen ja äidin suhteen säilyvän ja jatkuvan, mutta vaikealta tuo kuulostaa...
Vaikka kaikki tiedämme miksi molempien vanhempien läsnäolo lapsen elämässä on tärkeää, ei voi mitään jos toinen vanhemmista ei asiaa ymmärrä. Hän kantanee taakkansa sitten joskus, jos kantaa. Anna pojallesi kaikki tuki, älä väsytä itseäsi eksäsi kanssa, se on tarpeetonta. Et voi vaikuttaa siihen, mitä hän tuntee ja kuinka toimii. Olet vastuussa vain omista teoistasi.
Tärkeämpää kuin tempoileva yhteisvanhemmuus on lapsen turvallinen arki. Suo sinä se hänelle, ja keskity siihen, että teidän elämänne on elämisen arvoista.
Vaikka suureen ääneen puhutaankin vuoroviikko-huoltajuudesta ja sen toimivuudesta, en itse jaksa uskoa siihen. Olen työni kautta liian usein joutunut todistamaan liian monen pienen koululaisen rikkinäisyyden. Tämän päivän maailma on tarpeeksi sekava kenelle tahansa ilman vuoroviikkoasumistakin. Kuka meistä aikuisista haluaisi viikottain muuttaa kahden kodin väliä?
Ei kukaan. Ei lapsikaan.
Koulukirjat, reissuvihot kadoksissa. Kuka veikään kerhoon ja uimahalliin? En pääsekään Simon synttäreille kun olen iskällä... Loputonta taiteilua pienen pääkapasiteetin kustannuksella. Juuri kun kotiutuu, on lähdettävä.
Me aikuiset kuvittelemme liian usein olevamme tasapuolisia, kun emme ole. Lapsiparat, viimeiset orjamme!
Vuoroviikko asuminen on meidän perheen kohdalla onnistunut erittäin hyvin. Myös lapsemme ovat tätä mieltä.
Koulukirjat ja reissuvihot sun muut eivät ole olleet kertaakaan hukassa.
Vuoroviikko asumista on jatkunut viisivuotta.
Tämän onnistuminen on tietenkin riippuvainen lasten persoonista ja vanhempien asenteista.
Jos vanhempien asenne on halu tuhota ex-puoliso hinnalla millä hyvänsä, niin silloin en kyllä suosittele missään nimessä vuoroviikko asumisjärjestelyä. Se vaatii hyvää komunikointi yhteyttä eronneiden vanhempien välillä.
Ja jos lapset tai lapsi on arka ja pelokas luonteeltaan, niin silloin on myös hyvä olla todellakin vain se yksi koti, josta tehdään vierailuja etävanhemman luokse. Myös, jos vanhemmat eivät löydä keskustelu yhteyttä tai jos katkeruus on vielä kovasti pinnalla.
Eli tilanteen mukaan. Ei voida yleistää tässäkään asiassa. Ihmiset ja tilanteet ovat erilaiset ja parasta tehdä ratkaisuja ja päätöksiä oman elämän tilanteen ja omien resurssien mukaisesti.
Ap:n kuvailemassa tilanteessa on tuhansia ja taas tuhansia lähiÄITEJÄ eivätkä hekään saa omalla tahdollaan etäisää tapaamaan lapsiaan. Ei sitten millään! Miksi ap ajattelet, että sinä saisit ex-vaimoasi pidettyä vielä vallan käyttösi alla ja pakottaa häntä sellaiseen, jota hän ei halua tai kykene tekemään!!!
Minäkään en olisi halunnut avioerossa lasta itselleni, koska koin, että isän henkiset ja aineelliset resurssit olisivat olleet paremmat lasta kasvattamaan. Mutta isäpä ei ottanut tätä vaihtoehtoa kuuleviin korviinsa (koska uusi vaimo ei sitä suvainnut).
No, minusta tuli sitten osittain vastoin omaa tahtoani yhteishuoltaja-lähiäiti. Lastani olen toki aina rakastanut ja rakastan edellenkin (nyt 17v), parhaani olen olemassa olevissa olosuhteissa kasvattajana ja äitinä tehnyt, mutta yli voimavarojeni on elämä monta kertaa tässä vuosien aikana mennyt. Ja tämä johtuu juuri minun heikkouksistani (masennusta, paniikkia yms). Onneksi lapsen etäisä asuu kuitenkin lähellä ja on viikottain ollut yhteydessä tyttäreensä ja toki ottanut luokseen sopimusten mukaan ja sen ylikin tarpeen vaatiessa.
Joskus siis se lasta haluamaton "vastuuton" vanhempi (olkoonpa mies tai vaimo) ei yksinkertaisesti koe olevansa kykenevä vaadittuun rooliin etä- tai lähivanehmpana. Siinä tilanteessa on hienoa, jos se toinen puolisoista on terveempi ja tasapainoisemi ja ottaa sen tehtävän, joka hänelle luonnostaan lankeaa. Se on varmasti lapsen etu!
"Minäkään en olisi halunnut avioerossa lasta itselleni"
Tästä ei ole kohdallani ollut kysymys. Se käy myös selvästi ilmi alkuperäisestä kirjoituksestani.
vai että vallan käyttöä on kun isä haluaisi lapsen tapaavan äitiään säännöllisesti. kaikkea sitä kuulee --- lukee.
"Minäkään en olisi halunnut avioerossa lasta itselleni"
Tästä ei ole kohdallani ollut kysymys. Se käy myös selvästi ilmi alkuperäisestä kirjoituksestani.
En minä niin väitäkään, että sinä et haluaisi olla lähi-isä. Viittaan sinun ex-vaimoosi, joka ei mitä ilmeisimmin halua/kykene olemaan edes etä-äiti....
Jos sinä ap suostuisit ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että kyseessä todella voi olla myös VALLAN KÄYTTÖ ex-puolisoa kohtaan (haluat jollain tavalla vielä kontrolloida tekemisiään), niin saattaisit huomata sen vallan käytön todeksi.
Se ei ole vallan käyttöä, jos sinä vain HALUAT sitä... Mutta se on vallan käyttöä jos väen väkisin - tavalla tai toisella - koetat ex-vaimoasi pakottaa tapaamisiin.... Siihen sinulla ei ole oikeutta, eikä valtaa
Onpa jännä tulkinta. Kiitos kuitenkin siitä :-)
Ex-vaimon tekemiset eromme jälkeen eivät ole minua kiinnostaneet ja jos ensimmäisen viestini luit ja tekstin ymmärsit ero on ollut myös oma tahtotilani jo hieman aiemmin. Käännetäänpä tämä logiikkasi toisinpäin: Eli lähempänä totuutta taidetaan olla silloin jos ajatellaankin siten, että kysymyksessä onkin ex-vaimon halu kontrolloida ajankäyttöäni. Mikäli hän osaltaan sitoutuisi noudattamaan tapaamiskäytäntöjä, minulla olisi myös mahdollisuudet (eli joka toinen viikonloppu) suunnittella itselleni aikuisten ohjelmaa. Samaa yksisilmäistä tulkintaa noudattaen hän silloin käyttää lastaan välineenä jolla haluaa rajoittaa elämääni.
Kyllä. Voi asian noinkin päin nähdä ja voihan se niinkin olla, että ex-vaimosi haluaa käyttää valtaa sinun eläämääsi...
Oli miten oli, sinä et voi -lapsesi hyvinvoinnin nimessä - edelleenkään pakottaa ex-vaimoasi ottamaan lasta luokseen jos hän ei sitä halua tai kykene tekemään.
Siinä sitten palkkaat lapsellesi hoitajan viikonloppuisin ja elät sitä aikuista elämääsi miten lystäät. Niin minä tein, kun etäisä ei lasta ottanut. Se on kuule elettävä tilanteen sallimissa puitteissa...
Jos sinua on pompoteltu ja se on mielestäsi ollut ikävää ja epäreilua, niin miksi ihmeessä tuputat muille, tälle AP. Nimettömälle samaa kohtaloa?
Kannattaisko sinunkin ennemmin miettiä miten sellaista tilannetta ei syntyisi ja miten sellaisen voisi ratkaista kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla.
Ehdotan, että jätät nyt ex-vaimosi rauhaan ja keskityt omaan elämääsi, lapsesi kanssa tietysti.
Jäin miettimään, että mitä ex-vaimosi pakenee?
Kertomansa mukaan hän on elänyt parhaat vuotensa elämästään epätyydyttävässä suhteessa joten nyt pitää päästä elämään. No, näitähän vastaavia tapauksia on varsin paljon ja taustalla usein ikäkausikriisi jota tyytymättömyys provosoi ja sitten mennään eikä meinata. Tärkeäähän se tietysti on sydämensä ääntä kuunnella mutta siinäkin voi halutessaan ottaa lapsensa huomioon oikealla tavalla.
Tähän saakka viestisi ovat olleet uskottavia. Nyt vastauksesi ei ole enää kovin fiksu. "Näitä vastaavia tapauksia...". Et kai todella ole kohdellut vaimoasi tuolla tavalla?
Ei ole muita vastaavia tapauksia, mutta sellaiseen uskominen on kyllä hyvä tapa välttää ymmärtäminen täydellisesti.
Minusta tuntuu, että sinä käytät valtaa suhteessa ex-vaimoosi, ja yrität kontrolloida vaimosi tekemisiä myös eron jälkeen. Sinä annoit vaimollesi esitäytetyn erohakemuksen. Ero ei voi tulla tuollaisen jälkeen yllätyksenä, paitsi jos et alun perinkään tarkoittanut erota, vaan ainoastaan alistaa.
Jos lapsesi äidin käytös perustuu ikäkriisiin, sehän on hienoa. Käytös muuttuu "normaaliksi", kun ikäkin menee ohi, ja niin käy vääjäämättä.
Anteeksi, mutta kuulostat anopiltani. Miehessä ei ole mitään vikaa, sillä otin avioeron vain siksi, että se on niin muodikasta. Halloota nyt noille selityksille, ne eivät ole elämää.
Nyt suunnittelet elämänne peilin edessä. Sieltä peilistä näet ihmisen, joka on vastuussa omasta elämästään. Lapsesi ei päätä siitä, missä asuu tai missä viihtyy, vaan sinä aikuisena teet päätökset. Sinun tärkein tehtäväsi tällä hetkellä on pitää huolta siitä, että lapsellasi on edes yksi aikuinen vierellään. Siitä se lähtee.
Kiitos kommenteistasi, jottei varsinainen asia jäisi turhan spekuloinnin "jalkoihin" niin kysymys on yksinkertaisesti siitä millä tavalla lukijat ovat onnistuneet saamaan tapaamiskäytännöt toimimaan em. tilanteessa.
"joku" täällä palstalla tuppaa kovasti löytämään luonnehäiriöisiä narsisteja joka nurkasta.nyt olet kohteena vissiin sinä.niitä ei kannata kommentoida.
Ei kai ajatteleminen ole kiellettyä?
Ei asiat sillä oikene, että on vain samaa mieltä jonkun toisen kanssa.
Ap:n vaimolla on varmaan syynsä olla tapaamatta lastaan. Jokaisen osallisen kannalta olisi parempi selvittää ne syyt ja katsoa sitten tilanne, eikä jättää syitä selvittämättä ja pakkokeinoin saada lopputulos näyttämään hyvältä.
Ap:lla on omat selityksensä siihen, miksi äiti ei tapaa lastaan. Mutta ne ovat ap:n selityksiä, ja niistä huokuu vähättelevä asenne.
Jos kirjoittaa asiasta neutraalisti, voi odottaa neutraaleja vastauksia. Minusta ap:n alkuperäinen kirjoitus on kaikkea muuta kuin neutraali.
Narsistisen luonnehäiriön tähän asiaan sotkit sinä, en minä.
toivon totisesti että ap. ajattelee ja jättää nää palstat kirjoituksineen toiseen arvomaailmaan.sulta taitaa puuttua empatia kyky kokonaan ap.tä kohtaan.onneksi toisilla sitä on.
Minä en käsittänyt, että ap tarvitsee empatiaa. Ja olet kyllä oikeassa, en tunne häntä kohtaan empatiaa, enkä mitään muutakaan.
Miten se empatia auttaa ap:n ex-vaimoa tapaamaan lastaan?
Minä annoin ajateltavaa, mutta olisi varmasti parempi antaa empatiaa; turha antaa arvolahjoja sellaisille, jotka eivät niiden päälle mitään tajua.
Ekaksikin olisipa kaikilla pikkupojilla ja
-tytöillä sinunlaisesi isä joka oikeesti huolehtii, on valitettavaa, että on niin paljon lapsia, jotka joutuvat kasvamaan ilman isää tai edes ketään kunnon mies-esikuvaa.
Vaikka äiti ois kuinka hyvä, on se isä yhtä tärkeä, joten sulle yh-isä 10 pojoa :)
Ja ois kauhean tärkeetä, että paljon poikasi kanssa puuhailisitte kaikenlaista isä-poika-juttuja, ja puhuisitte myös arvostavasti tytöistä ja naisista, niin poikasi kuin ilmaiseksi oppii kunnioittamaan niin mies- kuin naissukupuolta eroista huolimatta, jolloin koko myöhempi elämä tulee oleen hälle mieluisampi ja rauhallisempi. Näin uskon minä ainakin.
Voisikohan olla, että ex-vaimosi tavallaan vetäytyy syrjemmälle, koska on ehkäpä huomannut, että poikanne viihtyy paremmin sinun luonasi, yksinkertaisesti siksi, koska olet samaa sukupuolta oleva vanhempi, ja juuri tuossa iässä lapselle, vaikka kuinka rakastaisi molempia vanhempiaan, on se samaa sukupuolta oleva vanhempi se, johon lapsen on erotilanteessa jotenkin helpompi samaistua ja tuntea sitä "saman sukupuolen suomaa turvaa".
Kukapa tässä neuvomaan, mutta ei varmaan ois suotavaa, että lapsi ainakaan pakotettais äitinsä luo, jos lapsi vaistoaa, että tunnelma äidin luona on tällä hetkellä jotenkin kireä. Ja ois mukavaa, ettei äidistä puhuttaisi mitenkään katkerasti erosta huolimatta (mutta varmaan sinä et sitä teekään? )ja ei niin, että "on se äitiskin dorka kun ei sitä tai tätä jne....." vaan selitettäisiin, että äidillä on omassa elämässään sen verran hankalaa tällä hetkellä ettei oikein ehkä osaa luoda kotoista tunnelmaa pojalleen, mikä kuitenkaan ei merkitse että hän ei poikaa rakastaisi. Ois kanssa hyvä, että poika soittaisi oma-aloitteisesti äidilleen ja tietysti äiti myös pojalleen aina välillä "ihan muuten vaan" vaikka eivät usein tapaisikaan, niin välit ei pääse enempää etääntymään. Tää pitäisi pojalle ihan selvällä suomella suoraan sanoa ja myös perustella miksi se on niin tärkeää. Näin pojalle jäisi päälle koko aika positiivinen kuva myös äidistään erosta huolimatta, ja varmaan myöhemmin hän itse ottaisi yhteyttä äitiinsä, ja äiti olisi varmaan yhtä onnessaan, ja sinä isä myös, sillä sen kuvan sai, että äitikin toki pojastaan välittää, vaikkei oikein ehkä tiedä miten lähestyä häntä, eihän äiti muutoin olisi maininnut, että alkaisi sen yhteisen uuden elämänsä poikanne kanssa eronne jälkeen.
Helppohan se on aina muita neuvoskella jne. mutta kaikkein tärkeintä ois puhua pojalle suoraan ja nätisti ja avoimesti ja asiallisesti ja niin positiivisesti kuin suinkin asian joka käänteessä. Hän on jo sen ikäinen, että ymmärtää ja lapsethan on uskomattoman lojaaleita ja ymmärtäväisiä, kunhan heille puhutaan asiat selvästi ja rauhallisesti semmoisina kuin ne ovat, ja nimenomaan haukkumatta sitä toista vanhempaa. Silloin lapsi ei joudu semmoseen epämääräiseen ja epävarmaan mielentilaan omakuvansakaan kanssa, ja uskon että tilanne sillai kuin itsestään rauhottuu ja poika aikanaan mielellään menee äitiänsä tapaamaan, ja suurena apunaan hänellä tulee olemaan vahva itsetunto, kun on tuommoinen välittävä isä.
Onnea toivotan elämäänne, kyllä se siitä... :)
Kiitos asiallisesta ja hyvästä kirjotuksesta sekä kannustuksesta.
Hyvää jatkoa myös sinulle :-)
Viimesen kolmen vuoden aikana olen kuullut seitsemästä eronneesta parista. Niistä yhdessä lapsen huoltajuusasiat hoidettiin sovussa. Tai niin sovussa kuin ne nyt voi. Eivät kiistele lapsella tai sellasilla korkeintaan henkilökohtaista kinaa. Molemmilla on uusi kumppani ja lapsi on ihan tyytyväinen olosuhteisiin nähden eikä ole joutunut sompaileen vanhempien kiukuttelun mukaan.
Ne kuusi muuta onkin samanlaisia: naisosapuoli häiriköi miestään tekstiviestein/kirjein/puhelinsoitoin, pyytää jatkuvasti lisää rahaa enemmän ja vähemmän asiallisesti perusteltuna, yrittää kieltää tai on onnistunut kieltää lapsilta isän tapaamisen, puhuu peetä lasten isästä muille ihmisille, yksi vaati exmiestä vaihtamaan autoon talvirenkaat kun uhkasi ajella kesärenkailla lasta soittotunnille(!!) ja mies vaihtoi, se mies juoksee muitakin naisen asioita lapsen edun nimissä kun nainen kiristää. Yksi naisosapuoli on vienyt lapsen viikon lapinmatkalle kouluaikana, ei ilmoittanut kouluun eikä isälle, sopimuksessa viiko on merkitty lapsen isän viikoksi mutta nainen valehteli perusteet kun vaihtoi viikon. Lapsen isä joutui kouluun päin ikävään valoon koska lapsihan oli luvattomasti poissa. Koulua ei kiinnosta huoltajuuskiista, vaan se että lapsi on koulussa silloin kun se on isän vastuulla. Kuulema vain poliisi voi puuttua asiaan.
Ihmettelen tätä koska olen itse eronnut nainen. Ei meillä ollut mitään tuon tapaistakaan. Ei silloin kukaan puhunutkaan mistään kiristyksistä. Kummalliseksi on maailma mennyt. Onko naisten itsetunnot niin heikot etteivät eroa kestä, ja ovatko he niin sairaita että lasten kustannuksella halutaan kostaa exille.
"" Tämän pitkän alustuksen jälkeen kysyisinkin onko jollain teistä hyviä vinkkejä miten tässä tilanteessa, jossa etävanhempi ei ymmärrä vastuutaan ja moraalisia velvollisuuksiaan lastansa kohtaan, tulisi toimia? Ensimmäinen tavoitteeni on saada lapsi tapaamaan äitiään säännöllisesti.""
että mulla nousee karvat pystyyn tätä lukiessani! mikä sinä ap luulet olevasi, kun koetat ihmisiä pakottaa sellaiseen mitä he eivät halua/ jaksa/ osaa/ kykene tekemään? enpä yhtään ihmettele, että puolisosi on nyt sinulle ex. taidat olla aika tyranni vallan käyttäjä. isänä varmasti hyvä ja huolehtivainen, mutta siinäkin saa olla kieli keskellä suuta ettei lastaan oman tahtonsa mukaan nujerra tahdottomaksi sätkynukeksi.
ota sinä se vastuu ja ole se aikuinen, jota lapsi tarvitsee. turhaan sinä ex-vaimoasi ja lastasi kiusaat!
haluta toki saat mitä tahansa, mutta ihmisillä on täysi oikeus tehdä itse omat valintansa. ja nyt on tilanne se, että sinä joko jatkat vaimosi ja lapsesi kiusaamista tai sitten olen se viisas ja kypsä aikuinen, joka toimii tilanteen vaatimalla tavalla!
näytä, että olet Aikuinen Mies.
Olipas vauhdikas kommentti josta en kyllä itseäni tunnista :-) Kiitos kuitenkin siitä.
Hyvähän näissä "keskusteluissa" on kieltämättä myös nämä "ääripään" kommentit jotka antavat kontrastia keskusteluun. Ja oikeinhan se on mielipiteensä ilmaista vieläpä hyvän neuvon saattelemana.
Minulla oli ongelmia saada miestä tapaamaan lastaan kun alkoi seurustelemaan. Lapsi jäi heti toiselle sijalle. Eipä siinä oikein mitään keinoja ollut..paitsi yksi.
Ex oli nimittäin äidin poika joka suhteessa. Ai että anoppi on monesti kismittänyt ja kiristänyt hermojani. Kuitenkin soitin hänelle ja kerroin tilanteesta. Hyvin rauhallisesti sävyyn "olen niin huolissani että pojalla ei ole isän mallia" ja "olen alkanut seurustelemaan ja kohta poika alkaa pitämään seurustelukumppaniani isänään". Hups, siitä lähtien on tapaamiset alkanut sujua. Anoppi soittaa parittomien viikkojen sunnuntaisin exälle ja pyytää saada jutella pojan kanssa..;-D
On pakko myöntää että muita keinoja ei olisi ollut. Ja että olen tyytyväinen siihen että isä ja poika tapaavat säännöllisesti. Ja myöskin siitä että isä meni uudelleen naimisiin, sillä poika saa ainakin kunnon ruokaa ja tulee puhtaana kotiin sunnuntaisin.
Minusta on tärkeää että poika tapaa isäänsä, vaikka sinne meno onkin joskus vastemielistä. Kysessä on kuitenkin muutama päivä kuukaudesta.
Jos sinulla on jokin tälläinen kiertotie, käytä sitä. Jos ei ole tai se ei onnistu niin et oikein voi tilanteelle mitään.
Ihanaa kun jollakin on kunnollinen isä!
miten saa myös äidin ymmärtämään, ettei isän uusi seurustelukumppani/kihlattu/vaimo ole lapsen vihollinen ja haitaksi lapselle... etenkin kun lapsi itse pitää kyseisestä naisesta... vai onko niin että koska nainen on äidin vihollinen niin siten myös lasten vihollinen?
Hienoa kun toit aivan uuden näkökulman asian ratkaisemiseksi. Tuotahan pitää tosissaan harkita...