mitä hittoa..

Valitin kaverille miten hän tuntuu vain käyttävän minua hyväkseen, hengailevan kanssani silloin kun se hänelle sopii sekä siitä miten hän ei tunnu kuuntelevan minun huoliani ja asioitani tai ottavan niitä vakavissaan. Hän hermostui minuun ja sanoi että vika on minussa ja olen hänessä roikkuja.
Päätin että jos asia niin on niin lopetan sen. Otin etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista. Totta puhuen olin täysin kyrsiintynyt koko tyyppiin ja hänen välinpitämättömään käyttäytymiseen (ja silti hän piti mahtailevista puheista, miten hänelle meidän ystävyys merkitsee niin paljon -> mutta myöntää sitten että hänen mielestään ystävien ei pitäisi olla niin läheisiä, koska ainoa läheinen hänelle pitäisi olla se poikaystävä eikä kaveri.)
Nyt hän uhkasi lopettaa kaveruuden (taas) tekstiviestissä jollen pyytäisi anteeksi omaa käyttäytymistäni. TEKSTIVIESTISSÄ. Monen vuoden ystävyys jota en itse pystynyt katkaisemaan koska monta vuotta oli ainakin omalta kohdaltani tehnyt hänestä tärkeän minulle, vaikka nykyisin tuntuu etten pysty enää sietämään koko tyyppiä (kumpi muuttui, mietin..)
Hän vaati minua pyytämään anteeksi sitä kun en ollut puhunut hänen kanssaan. Sanoin olleeni kiireinen, mitä olin ollutkin! Olin keskittynyt omiin harrastuksiin ja töihin sen sijaan että olisin ollut roikkumassa hänessä ja vaatinut huomiota jota en vain yksinkertaisesti häneltä saa.
Hän sanoi pyytäneensä jo anteeksi (mitä hän ei ollut tehnyt ellei sitten rivien välissä) ja vaati minua pyytämään anteeksi.
Tiedän mitä anteeksi-pyytämiset ovat. Pelkkiä sanoja. Hän pyytää joka kerta anteeksi mutta mikään ei muutu. Mikään ei parane. Sanoin hänelle niin, mutta hän vaati.
Pyysin anteeksi (vaikka täytyy myöntää etten sitä tarkoittanut, koska olin mielestäni oikeutettu olemaan vihainen hänelle enkä usko sanoihin vaan tekoihin) jottei välit menisi. Tunsin oloni kiristetyksi.
Heti kun hän sai sen minusta irti hän rupesi taas välinpitämättömäksi ja ei huomioi minua.
Sanoin että joku päivä hän ehkä ymmärtää mitä hän on tehnyt ja jättänyt tekemättä. Ja että hän vielä joskus saattaisi oppia kuuntelemaan minuakin, mutta hän vain ihmetteli mistä puhuin ja oliko jotain mistä halusin puhua. Jos näin niin minun tulisi lähettää hänelle postia.
Tekisi mieli hakata päätä seinään ja huutaa. Olen todella turhautunut kyseisen tyypin kanssa. Kuin seinälle puhuisi. Ellei hän sitten tarkoituksella vain leikittele kanssani.
Myönnän että vikaa on minussakin, jos vain tietäisin mitä voisin tehdä toisin, tekisin niin, mutta hän ajattelee asian toisin. Hän ei halua MIELLYTTÄÄ ketään. Joten sen sijaan että minkäänlaisia kompromissejä syntyisi joudun jälleen kerran antamaan periksi. Ja hän sanoi minun haluavan aina tahtoni läpi. Milloin minä olen koskaan saanut mitä haluan! Ja se mitä haluan on vähän kunnioitusta, arvostusta ja jonkinlaista yhteyttä kavereihini! En enää tunne heitä enkä jaksa olla yksin kavereiden kanssa jotka ei mulle edes puhu!
Sentään on vielä pari hyvää kaveria.. muuten olisi synkkää.
Tulipahan purettua mieltäni... Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä hän ja eräs toinen oikein ajattelevat. Mikä heidän kantansa on... Yritän sitä kysyä, mutta saa nähdä tuleeko vastausta...
3566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mie tiiän tasan tarkkaa miltä siusta tuntuu...lähes kaikki miu kaverit tekee tota. Siis mie kyllä kuuntelen kaikkien jutut ja vien (tai vein, ko en asu enää samas kaupungis) jos auto ni minne ne pyytää. Tuo on varmaa miu ainoo huono puoli...oon liia kiltti. :( Oon tosin pääsemässä tosta irti. Vituttaa oikeesti jos ois jotai puhuttavaa jollekii ni kukaa ei haluu/jouva kuuntelee. Iha ku miu asiat ei ois nii kiinnostavia ko heiän ovat.
Siulla ei oikeesti oo mitää anteex pyyvettävää. Jotkut tuntuu muutekii iha huvikseen viljelevän anteex pyyntöä. Mie sanoin viime syksynä yhelle kaverille (mies henkilö) et en osaa pyytää anteex...se on iha totta. Ei oo oikeestaa tullu sellast tilannetta et ois tarvinnu. Ja sit taas toiset viljelee sitä iha koko aja.
Parempi ko annat sen ns.ystäväs vaa olla jonku aikaa etkä vastaa mihkää sen yhteyden ottoon...sitte näät onko sillä mitn vaikutusta..jos sen käytös myöhemmi jatkuu samana, ni ei se sitte oo tajunnu mitää eikä oo kunnon ystävä.

Äänestä

Mikset sä sitten pistä hänelle tekstiviestiä jossa sanot "mä säästän sulta meidän kaveruuden poikki pistämis vaivan ja pistän nyt itse välit poikki suhun. Mä en halua kaveerata tuollaisen ystävyyttä hyväksikäyttävän idiootin kanssa...Hyvästi" Jotenkin tuolleen, vai oletko liian kiltti sanomaan suorat sanat?

Äänestä
  • jotta pystyisin pistämään välit poikki ihmisen kanssa joka oli vielä joku vuosi sitten mulle ku pikkusisko. Mulla ei ollu oikein nuorempana välejä perheen kanssa... joten kaverit oli mun koko maailma ja tukiverkko. Yhtäkkiä mä huomaankin että se tukiverkko on hajoamassa. Kai se pitää vaan opetella tulemaan yksin toimeen. Katkerana odotan millonka tosiaan jään yksin ilman yhtään kaveria. Tuntuu ura, opinnot ja poikaystävät olevan tärkeämpiä kuin kaverit.
    Sitä kadehtii niitä joilla on veriveljiä tai sielunsiskoja. Joku kelle soittaa millon vaan kun on yksinäinen ja synkkä olo.
    Keskustelin yhden kaverini kanssa, muttei päästy minkäänlaiseen sopimukseen. Pyysin häneltä anteeksi kun hänelle kerran pahasti sanoin, olin tosissani kun pyysin anteeksi. Hänen mielestään kaikki on siinä. Elämä jatkuu ja kaikki on jälleen hyvin. Mitä lie olin hänelle raivonnut taas ihan typeristä. Mutta mulle kaikki ei oo siinä. Oon yhä yksin kavereiden kanssa ja on surkea olo...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


no huh-huh.. kirjoitti:

Valitin kaverille miten hän tuntuu vain käyttävän minua hyväkseen, hengailevan kanssani silloin kun se hänelle sopii sekä siitä miten hän ei tunnu kuuntelevan minun huoliani ja asioitani tai ottavan niitä vakavissaan. Hän hermostui minuun ja sanoi että vika on minussa ja olen hänessä roikkuja.
Päätin että jos asia niin on niin lopetan sen. Otin etäisyyttä niin paljon kuin mahdollista. Totta puhuen olin täysin kyrsiintynyt koko tyyppiin ja hänen välinpitämättömään käyttäytymiseen (ja silti hän piti mahtailevista puheista, miten hänelle meidän ystävyys merkitsee niin paljon -> mutta myöntää sitten että hänen mielestään ystävien ei pitäisi olla niin läheisiä, koska ainoa läheinen hänelle pitäisi olla se poikaystävä eikä kaveri.)
Nyt hän uhkasi lopettaa kaveruuden (taas) tekstiviestissä jollen pyytäisi anteeksi omaa käyttäytymistäni. TEKSTIVIESTISSÄ. Monen vuoden ystävyys jota en itse pystynyt katkaisemaan koska monta vuotta oli ainakin omalta kohdaltani tehnyt hänestä tärkeän minulle, vaikka nykyisin tuntuu etten pysty enää sietämään koko tyyppiä (kumpi muuttui, mietin..)
Hän vaati minua pyytämään anteeksi sitä kun en ollut puhunut hänen kanssaan. Sanoin olleeni kiireinen, mitä olin ollutkin! Olin keskittynyt omiin harrastuksiin ja töihin sen sijaan että olisin ollut roikkumassa hänessä ja vaatinut huomiota jota en vain yksinkertaisesti häneltä saa.
Hän sanoi pyytäneensä jo anteeksi (mitä hän ei ollut tehnyt ellei sitten rivien välissä) ja vaati minua pyytämään anteeksi.
Tiedän mitä anteeksi-pyytämiset ovat. Pelkkiä sanoja. Hän pyytää joka kerta anteeksi mutta mikään ei muutu. Mikään ei parane. Sanoin hänelle niin, mutta hän vaati.
Pyysin anteeksi (vaikka täytyy myöntää etten sitä tarkoittanut, koska olin mielestäni oikeutettu olemaan vihainen hänelle enkä usko sanoihin vaan tekoihin) jottei välit menisi. Tunsin oloni kiristetyksi.
Heti kun hän sai sen minusta irti hän rupesi taas välinpitämättömäksi ja ei huomioi minua.
Sanoin että joku päivä hän ehkä ymmärtää mitä hän on tehnyt ja jättänyt tekemättä. Ja että hän vielä joskus saattaisi oppia kuuntelemaan minuakin, mutta hän vain ihmetteli mistä puhuin ja oliko jotain mistä halusin puhua. Jos näin niin minun tulisi lähettää hänelle postia.
Tekisi mieli hakata päätä seinään ja huutaa. Olen todella turhautunut kyseisen tyypin kanssa. Kuin seinälle puhuisi. Ellei hän sitten tarkoituksella vain leikittele kanssani.
Myönnän että vikaa on minussakin, jos vain tietäisin mitä voisin tehdä toisin, tekisin niin, mutta hän ajattelee asian toisin. Hän ei halua MIELLYTTÄÄ ketään. Joten sen sijaan että minkäänlaisia kompromissejä syntyisi joudun jälleen kerran antamaan periksi. Ja hän sanoi minun haluavan aina tahtoni läpi. Milloin minä olen koskaan saanut mitä haluan! Ja se mitä haluan on vähän kunnioitusta, arvostusta ja jonkinlaista yhteyttä kavereihini! En enää tunne heitä enkä jaksa olla yksin kavereiden kanssa jotka ei mulle edes puhu!
Sentään on vielä pari hyvää kaveria.. muuten olisi synkkää.
Tulipahan purettua mieltäni... Olisi todella mielenkiintoista tietää mitä hän ja eräs toinen oikein ajattelevat. Mikä heidän kantansa on... Yritän sitä kysyä, mutta saa nähdä tuleeko vastausta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu