Ajattelemisen

Kun olen ikäni maailma kiertänyt niin ei mun mielikuvani suomalaisista naisista alunpitäenkään ollut kovin häävit, mutta puolen vuoden nettideittailun jälkeen tuo kuva suorastaan romahti.Missähän on vika?

Ensinnäkin, suomalaiset naiset tuntuvat vaativan hirveästi kaikkea ulkoista. Tosi moni ilmoitus alkaa että "miestä isolla M:llä". jne.. Ja vaikka nainen ei sitä niin suoraan sanoisikaan, eikä toisi sitä ensi hönkäisyllä esiin että haluaa raamikkaan, ja atleettisen, ja mieluiten yli
190 cm ja ristiverisen MIEHEN jonka kanssa sukat alkaa pyöriä jaloissa, niin kun muutaman kerran on tavannut suomalaisen älykkäänkin tuntisen naisihmisen kanssa, huomaa lopulta että tärkeintä on jonkinlainen ihme ulkoinen miehekkyys.

Muun maalaisten naisten kanssa en ole vastaavaa huomannut. Tuntuu että muualla naiset katsovat myös ns. sisäiseen kauneuteen, miehen luonteeseen,
tuloihin, kunnollisuuteen, rehtiyteen. Mutta mitä olen käsittänyt niin suomalaiselle naiselle vain ulkoinen miehekkyys merkitsee. Välillä tuntuu että se ei edes tarkoita normaalia miehekkyyttä, vaan nimenomaan sellaista testosteronipommia joka räjäyttää järjen ekalla silmäyksellä. En usko että yleistän tässä. Minusta tämä on enemmänkin sääntö suomalaisten naisten kanssa. Olen huomannut että muillakin on samoja ongelmia. Suomalaiselle naiselle ei kertakaikkiaan kelpaa tavallinen, mukava, reilu suomalainen mies.

Moni nainen aloittaa deitti-ilmoituksen että "ei nössöille", tai "ei sitten mitään mamista tai maalaista". Ja miksi miehen pitää olla tumma? Monesti suomalaiset naiset ovat sanoneet minulle, että heiltä katoaa kaikki kiinnostus jos mies on vaalea. Olen ajatellut että kyse on suomalaisen naisen identiteetin hataruudesta. He eivät kykene kokemaan itseään naiseksi normaalissa suhteessa. He kokevat jotain vain suhteessa supermieheen.

Ehkä se on elämysmaailmanköyhyyttä,mielikuvituksettomuutta. Kyvyttömyyttä elää arkea. Kun asiat ovat ulkoisesti hyvin, mikään ei enää tunnukaan miltään, kaikki on mälsää, jne.. Tarvitaan joku joka herättäisi. Iso-Nalle, Tatuoitu-Karhu, Intiaani ja Rekkamies. Sitten he pelaavat tällaisten älyttömien mielikuvien kanssa, koulutetut ja menestyneetkin naiset. Minusta suomalainen nainen on demaskulinisoinut suomalaisen miehen.

Jutun huvittavin ja ironisin puoli on että adoniksia janoavat itse ovat usein jotain ylipainoisia ja näppyläisiä työttömiä patalaiskoja
siideristejä...Olen selittänyt sen itselleni niin, että nainen - varsinkaan, ei kestä hyvinvointia. Hyvinvoinnista alkaa pahoinvointi, päänsärky, ahdistus, hirveät vaatimukset ja venkoilu.
Minusta suomalaisen miehen on parasta niellä kylmä totuus, ja joko totutella olemaan yksin, tai etsiä ulkomainen nainen.
132866
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

pitempi aikaista seuraa. Vähän niinkuin käytettyjen autojen kaupassa. Käydään jokaisen kauppiaan luona ja kysellään ,paljonko tarjoat mitä saan vaihdossa.
Jotkut testaavat myös omaa sen hetkistä hintaa, paljonko tästä nyt sais jne.

Kun muutaman kuukauden pyörit tuolla treffisivustolla niin alat huomaamaan että reilusti yli puolet porukasta on edelleen samoja naamoja kuin
silloin aloittaessasi.

Olen mies ja laitoin kuvallisen ilmoituksen joitakin kuukausia sitten. Seuraa oli kyllä tarjolla ja naisilta tuli yllättävän paljon yhteyden ottoja. Oma "näppi-tuntuma" on että jos
pitäisi valita niin kuvaton kuin kuvallinen.
Kuvallisille tulee niitä flirttejä/viestijä siihen
tahtiin että helposti alkaa olla lihatiski meininki puolin ja toisin.

Äänestä
  • Käytetyjä autoja sentään arvostetaan,en 24:sen deitti Naisia se on fakta.juttuhan on näin: Miehet tietää että tältä saitilta saa pesää,kunhan ei nirsoile ;)
    Naiset tietää saman,kunhan Jeesustelevat ja kikattelevat ettei nyt heti ekalla kerralla,mut sinä olet poikkeus ;)
    Pääasia on että tietää "pelin" hengen!

    Äänestä

  • isonpi huokaus.. kirjoitti:

    Käytetyjä autoja sentään arvostetaan,en 24:sen deitti Naisia se on fakta.juttuhan on näin: Miehet tietää että tältä saitilta saa pesää,kunhan ei nirsoile ;)
    Naiset tietää saman,kunhan Jeesustelevat ja kikattelevat ettei nyt heti ekalla kerralla,mut sinä olet poikkeus ;)
    Pääasia on että tietää "pelin" hengen!

    untuvikko olin minäkin, enkä tajunnut että miehet todellakin haluavat vain sulkia hattuunsa. ihastuin ja kuvittelin että mieskin muka ihastui - ja pah. muutaman kerran jälkeen paksukalloisempikin huomaa että 90 pros miehistä ei ole tosissaan, ja loput ovat niin rumia ettei seuraa irtoa livestä.

    tosiasia on se, että jos miehen ulkonäkö on ok, hänelle riittää kauniita naisia, ja tasoisensa löytävät toisensa. Jos ulkonäköä ei ole, tai/ja luonne ja elämäntavat alempaa tasoa, niin tarjolla on vain nuo näppylänaamaiset siideristit.

    hyvännäköiset miehet naivat ja pelaavat kunnes löytävät prinsessansa.

    palatkaa liveen niin ei tule yllätyksiä!

    Äänestä

  • meni halpaan kirjoitti:

    aivan totta joka sana, on täällä komeita, mutta ne ovat vain pelimiehiä jotka keräävät sulkia hattuunsa ja vaihtelua elämäänsä, sillä eihän yhtä koloa viitsi kauan katsella, vaatii todella paljon että löytyisi joku joka olisi pysähtymisen arvoinen, uskon ettei se pelimiehellä ole edes mielessään, siksi tykkäänkin biisistä uhkapeluri: uhkapeliimme huimimpaan, mä en kyllästy milloinkaan, sua vastaan näin, pelaan mielelläin:)))

    Äänestä

  • meni halpaan kirjoitti:

    untuvikko olin minäkin, enkä tajunnut että miehet todellakin haluavat vain sulkia hattuunsa. ihastuin ja kuvittelin että mieskin muka ihastui - ja pah. muutaman kerran jälkeen paksukalloisempikin huomaa että 90 pros miehistä ei ole tosissaan, ja loput ovat niin rumia ettei seuraa irtoa livestä.

    tosiasia on se, että jos miehen ulkonäkö on ok, hänelle riittää kauniita naisia, ja tasoisensa löytävät toisensa. Jos ulkonäköä ei ole, tai/ja luonne ja elämäntavat alempaa tasoa, niin tarjolla on vain nuo näppylänaamaiset siideristit.

    hyvännäköiset miehet naivat ja pelaavat kunnes löytävät prinsessansa.

    palatkaa liveen niin ei tule yllätyksiä!

    miehistä on pelkästään leikkimässä täällä, meni vikaan. Mun veikkaus on että 99% miehistä on niitä pelaajia. Treffeillä ei tarvi päivystää, kuin pari päivää, niin sen voi todeta ihan itse, jos on hiukankaan "pelisilmää". Ne loput, eli 1% on ihan tositarkoituksella liikkeellä. Aina joku nainen onnistuu nappaamaan siitä minimaalisen pienestä, 1%:n, miesjoukosta itselleen kumppanin. Näitäkin tarinoita on, eli onnea heille!

    Äänestä

  • että 90% kirjoitti:

    uskotella itsellesi ! Me ei uskota kuitenkaan.

    Äänestä

  • meni halpaan kirjoitti:

    untuvikko olin minäkin, enkä tajunnut että miehet todellakin haluavat vain sulkia hattuunsa. ihastuin ja kuvittelin että mieskin muka ihastui - ja pah. muutaman kerran jälkeen paksukalloisempikin huomaa että 90 pros miehistä ei ole tosissaan, ja loput ovat niin rumia ettei seuraa irtoa livestä.

    tosiasia on se, että jos miehen ulkonäkö on ok, hänelle riittää kauniita naisia, ja tasoisensa löytävät toisensa. Jos ulkonäköä ei ole, tai/ja luonne ja elämäntavat alempaa tasoa, niin tarjolla on vain nuo näppylänaamaiset siideristit.

    hyvännäköiset miehet naivat ja pelaavat kunnes löytävät prinsessansa.

    palatkaa liveen niin ei tule yllätyksiä!

    johonkin ylipäänsä reikään...

    Jos haluaa tasoa on kurotettava kauemmas...

    Äänestä

Jo se nyt onkin niin, että ei täältä netistä voi muuta saada, kuin joko pelimiehiä tai jotenkin omituisia naisia tai miehiä. Ne kunnon tyypit ei netissä vaan pyöri. Pidän nimenomaan vaaleista, tummat ja ruskeasilmäiset ei kiinnosta pätkääkään ja arvostan miehessä myös noita piirteitä joista kerroit. Mutta en etsikään seuraa netistä, enää.

Äänestä

Myös lähes koko työikäni maailmaa kierrelleenä olen tehnyt vertailuja miesten kesken. Suomessa miehet käyvät töissä viikot ja viikonloppuna ostetaan se iän ikuinen kossu, tai kaksi. Vedetään pää täyteen ja ollaan niin hemmetin romanttisia sen jälkeen. Liikuntaa karsastetaan yli kaiken ja paras vihannes on lenkkimakkara. Vatsa roikkuu housunkauluksen päällä. Kumartuessa näkyy työmiehen hymy, ja suuhygieniasta ei tietoakaan. Naiseen suhtaudutaan itsestään selvyytenä. Lahjoja tai kukkia ei tarvitse koskaan ostaa, koska amen on sanottu.

Myönnän, että suomalaiset naiset ovat itse osasyyllisiä tähän tilanteeseen kaikenmaailman tasa-arvo jutuillaan. Ok samasta työstä sama palkka jne, mutta minä ainakin arvostaisin pieniä huomion osoituksia aina silloin tällöin. Itsekin niitä jakelen, koska minusta on mukava yllättää toinen jollain pienellä jutulla.

Voihan olla, ettei suomalainen mies enää tiedä, mitä voi ja mitä ei voi tehdä.

Ulkomaalaiset pitävät naista vähän kuin kuningatarta. Siis vaikka ei olisi edes suhteessa heidän kanssaan. Työelämässäkin naista kohdellaan naisena. No jossain maissa joutui tietty todistamaan pätevyytensä koska oli nainen, mutta kun siitä oli selvitty, ei ongelmia enää ollut.

Täällä deittipuolella monella tuntuu olevan käsitys, että naiset ovat huoria tai hulluja. Tiedäthän. Tarjoat 100.000.-/ pano. Jos nainen ei huoli, on hullu, jos ottaa, on huora. Eli, ei voi voittaa.

Minusta on surullista, että yleistät käsityksesi naisista noin totaalisesti. Kuten eräs kirjoittaja sanoi tässä ketjussa, ainakin 1% on ihan ok tyyppejä. Eihän se ole paljon, mutta helmien löytäminen onkin sattuman kauppaa. Monta simpukkaa pitää avata.

Toivotan sinulle onnea jatkossa.

Äänestä
  • NYT
    vitsi tähän väliin

    Mies kysyi vaimolta mihin kummaan hän on saanut kaupparahat kulumaan????
    Johon vaimo vastasi:
    Käänny sivuttain ja katso peiliin!!!!

    Äänestä

No voi. Kyllä me sitten mahdottomia vaadimmekin. Naiset ja miehet. Täällä.

Kas kun tämä leikki voi viedä metsään. Se lupailee yhä uudelleen ja uudelleen mahdollisuuksia kuin hedelmäpeli konsanaan. Siinä matkatessa ei oikein ehdi huomaamaan, että on tekemisissä tuntevien ja ajattelevien ihmisten kanssa. Karmivan hupaisaa onkin sitten se, että vaatimukset kuluttavat omaa elämää - ja jos oikein pahasti sattuu... rikkovat sitä.

Kuvitellaan, että kaikki on vain kevyttä leikkiä. Minulle miehiä ikkunaoston avulla. Juu, niin varmaan! Eihän Elämä sellaista sulata.

Äänestä

..ulkomailta ja voin sanoa että suomalaismiehet eivät ole varmoja suhteesta ulkomaannaisen kans..kulttuuri ja kieli ja mitä kaikkea tuodaan esteeksi...kyllä tässä maassa pärjää yksinkin!!

Äänestä

Eipä rekkamiehiä kyllä pitäisi hehkuttaa.Mitähän ihmeellistä heissä on?Tunnen aikaa suuren määrän "rekkiksiä" jo avioliiton kautta.Suurin osa isomahaisia,johtuu alkoholin käytöstä ja rasvaisesta ruuasta, rääväsuisia,pettureita,sivistymättömiä,naisia joka kaupungissa.Törmäsinpä uuteen rekkamieheen täällä 24 treffeissä ja siinä vasta pukki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aihetta kirjoitti:

Kun olen ikäni maailma kiertänyt niin ei mun mielikuvani suomalaisista naisista alunpitäenkään ollut kovin häävit, mutta puolen vuoden nettideittailun jälkeen tuo kuva suorastaan romahti.Missähän on vika?

Ensinnäkin, suomalaiset naiset tuntuvat vaativan hirveästi kaikkea ulkoista. Tosi moni ilmoitus alkaa että "miestä isolla M:llä". jne.. Ja vaikka nainen ei sitä niin suoraan sanoisikaan, eikä toisi sitä ensi hönkäisyllä esiin että haluaa raamikkaan, ja atleettisen, ja mieluiten yli
190 cm ja ristiverisen MIEHEN jonka kanssa sukat alkaa pyöriä jaloissa, niin kun muutaman kerran on tavannut suomalaisen älykkäänkin tuntisen naisihmisen kanssa, huomaa lopulta että tärkeintä on jonkinlainen ihme ulkoinen miehekkyys.

Muun maalaisten naisten kanssa en ole vastaavaa huomannut. Tuntuu että muualla naiset katsovat myös ns. sisäiseen kauneuteen, miehen luonteeseen,
tuloihin, kunnollisuuteen, rehtiyteen. Mutta mitä olen käsittänyt niin suomalaiselle naiselle vain ulkoinen miehekkyys merkitsee. Välillä tuntuu että se ei edes tarkoita normaalia miehekkyyttä, vaan nimenomaan sellaista testosteronipommia joka räjäyttää järjen ekalla silmäyksellä. En usko että yleistän tässä. Minusta tämä on enemmänkin sääntö suomalaisten naisten kanssa. Olen huomannut että muillakin on samoja ongelmia. Suomalaiselle naiselle ei kertakaikkiaan kelpaa tavallinen, mukava, reilu suomalainen mies.

Moni nainen aloittaa deitti-ilmoituksen että "ei nössöille", tai "ei sitten mitään mamista tai maalaista". Ja miksi miehen pitää olla tumma? Monesti suomalaiset naiset ovat sanoneet minulle, että heiltä katoaa kaikki kiinnostus jos mies on vaalea. Olen ajatellut että kyse on suomalaisen naisen identiteetin hataruudesta. He eivät kykene kokemaan itseään naiseksi normaalissa suhteessa. He kokevat jotain vain suhteessa supermieheen.

Ehkä se on elämysmaailmanköyhyyttä,mielikuvituksettomuutta. Kyvyttömyyttä elää arkea. Kun asiat ovat ulkoisesti hyvin, mikään ei enää tunnukaan miltään, kaikki on mälsää, jne.. Tarvitaan joku joka herättäisi. Iso-Nalle, Tatuoitu-Karhu, Intiaani ja Rekkamies. Sitten he pelaavat tällaisten älyttömien mielikuvien kanssa, koulutetut ja menestyneetkin naiset. Minusta suomalainen nainen on demaskulinisoinut suomalaisen miehen.

Jutun huvittavin ja ironisin puoli on että adoniksia janoavat itse ovat usein jotain ylipainoisia ja näppyläisiä työttömiä patalaiskoja
siideristejä...Olen selittänyt sen itselleni niin, että nainen - varsinkaan, ei kestä hyvinvointia. Hyvinvoinnista alkaa pahoinvointi, päänsärky, ahdistus, hirveät vaatimukset ja venkoilu.
Minusta suomalaisen miehen on parasta niellä kylmä totuus, ja joko totutella olemaan yksin, tai etsiä ulkomainen nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu