Hei!
Olin tuossa reissulla Amerikassa ja tapasin siellä erään miehen. Vietimme vain kaksi päivää yhdessa, koska mun lentoni lähti. Jälkeenpäin kaduin, koska en siirtänyt lentoani. No kuitenkin ollaan oltu melkein päivittäin sähköpostilla yhteydessa nyt kuukauden verran.
Mies ei ole minun tyyppiäni. Tai siis sellainen, joka on siinä typerässä listassa "tälläisen miehen haluan". Olen elänyt kolmessa aika pitkässä suhteessa ja tapaillut joitakin miehiä, mutta koskaan mulla ei ole ollut niin hauskaa kuin hänen kanssaan. En tiedä mitä tehdä. Haluisin lentää jenkkeihin sen luokse, mutta en sitten tiedä onko siinä järkeä.. Pitäisikö vain hyvällä unohtaa koko mies ja ajatelle, että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Koska oikeastihan en tunne koko ihmistä hyvin ja mielikuvani hänestä ei välttämättä ole kauhean realistinen. Onko tämä vain jotain sellaista illuusiota vai oikeata ihastumista?
Kaksi päivää sitten tapasin täällä Suomessa suomalaisen ja pussailimme ja mulle tuli aivan kauhea morkkis. Ihan kuin oisin pettänyt. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Olin tuossa reissulla Amerikassa ja tapasin siellä erään miehen. Vietimme vain kaksi päivää yhdessa, koska mun lentoni lähti. Jälkeenpäin kaduin, koska en siirtänyt lentoani. No kuitenkin ollaan oltu melkein päivittäin sähköpostilla yhteydessa nyt kuukauden verran.
Mies ei ole minun tyyppiäni. Tai siis sellainen, joka on siinä typerässä listassa "tälläisen miehen haluan". Olen elänyt kolmessa aika pitkässä suhteessa ja tapaillut joitakin miehiä, mutta koskaan mulla ei ole ollut niin hauskaa kuin hänen kanssaan. En tiedä mitä tehdä. Haluisin lentää jenkkeihin sen luokse, mutta en sitten tiedä onko siinä järkeä.. Pitäisikö vain hyvällä unohtaa koko mies ja ajatelle, että hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. Koska oikeastihan en tunne koko ihmistä hyvin ja mielikuvani hänestä ei välttämättä ole kauhean realistinen. Onko tämä vain jotain sellaista illuusiota vai oikeata ihastumista?
Kaksi päivää sitten tapasin täällä Suomessa suomalaisen ja pussailimme ja mulle tuli aivan kauhea morkkis. Ihan kuin oisin pettänyt. Onko kellään vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 21
Vanhimmat
Tapasin kesällä euroopassa yhden saksalaisen miehen, aivan ihanan. Vietettiin aikaa yhdessä vain muutamana iltana(tavattiin vasta loppulomasta) ja en tiedä miten siinä sitten niin kävi että menin ja ihastuin tyyppiin aivan täysillä. En ole tavannut aikoihin ketään joka olisi noin kolahtanut muhun. Viimeisenä iltana(tai oikeastaan aamullayöstä) sitten vaan itkettiin molemmat... Olin joteskin yllättynyt miehen itkusta... melkein alkaa nytkin itkettää kun mietin tota tilannetta.
Mutta täytyy sanoa että noi loman viimeiset päivät ja illat oli elämäni hienoimpia tähän mennessä kokemiani ja vaikka en enää koskaan näkisi häntä uudestaan niin silti se ei koskaan unohdu. Ja vieläkin, tästä on siis jo melkein 4 kk aikaa niin mulla on ikävä sitä todella paljon... ja on kyllä tullut itkettyä eräätkin itkut... joo ollaan me meilailtu mutta aika harvakseltaan mutta kun en vaan voi unohtaa...
Ja silti toivon että me vielä nähtäisiin joskus koska tää ei vaan voi mennä näin että kun tapaa elämänsä miehen niin sitten sitä ei saakkaan ittelleen...
Ja sama juttu kun sullakin... enhän mä sitä miestä loppujen lopuksi tunne hyvin mutta kun vaan synkkasi niin hyvin ja niin nopeasti. Ei se voi olla pelkkää sattumaa että me tavattiin ja ihastuttiin ja sitten ei mitään... kaipa tällä kaikella on tarkoituksensa joka joskus selviää...
Aina on toivoa!
jep jep.
Jep, suomalaiset naiset tunnetaan maailmalla juuri tästä nopeudestaan. True love löytyy sekunnissa (kunhan mies on vain ulkomaalainen). Vähän samoin toimii venäläiset tytöt. :)
Se on tosin suomalaisten (ja muiden itäblokin naisten) ominaispiirre, että jopa saksalaiset äijät ovat heidän mielestään kuuminta hottia.
Voi voi... ei siinä kuule merkkaa että mistäpäin on kotoisin jos ihastuu niin ihastuu. Ihan samalla lailla voisi käydä suomessa ja on niin käynytkin joskus. Ja tämä saksalainen ukkeli nyt vaan sattuu olemaan sitä kuuminta hottia :)
Etteköhän te itsekin tiedosta, että nimenomaan se ulkomaalaisuus saa teissä aikaan näitä "love at first sight" -reaktioita. Vaikka onhan tuo tietty noloa myöntää.
tota sun kirjotusta ja ihan oikeesti luulin, että oon unissani käyny kirjottelemassa ite:D Mun tarina on koko lailla sama, saksassa muutama päivä yhdessä ja hirveä ihastus. Olkoonkin, että oltiin jo pari viikkoa kavereita ennenkuin leimahti ja muutama päivä ehdittiin "yhdessä" olla. Se kolahti niin kovasti ja surtiin molemmat niin mielettömästi kun loma päätty. Ja ehdottomasti parhaat päivät mun elämässä:D
Jatkettiinkin juttua sen jälkeen aktiivisesti mailitse parisen kuukautta, mutta sitten päätettiin, että ehkä on helpompi olla vaan ystäviä, kun suhde olis liian vaikea tällä hetkellä. Meitä liittää yhteen myös muut yhteiset ystävät, joten luulisin kaiken menevän parhain päin ja ystävyyden säilyvän ja toki toivotaan tapaavamme vielä:)
Mutta tosiaan eräätkin itkut on itketty, mutta luulen että kaikki käy lopulta kohtalon määräyksen mukaan, saa nähdä mihin se meidät heittää:) Se on ollu munkin suuri kysymys, että mikä on idea siinä on että tavattiin ja ihastuttiin; siinä on pakko olla joku tarkotus. Katotaan mitä elämä tuo tullessaan;)
että miksi tapasimme. Se oli vielä kaiken lisäksi aika erikoinen tapaaminen. Matkustin bussilla toiseen osavaltioon ja bussiyhtiöni hukkasi rinkkani ja hänen matkalaukkunsa. Olimme ainoat keiden laukut hukkui. Joten lähdimme yhdessä infotiskille asiaa selvittämään ja sitten meidän piti venata 6 tuntia. No kummallakaan ei ollut mitää tekemistä, joten hengailimme yhdessä. Sitten itse sain rinkkani, mutta hän ei saanut matkatavaroitaan. No sitten hengailimmekin loppu ajan, kunnes mun piti lähteä.
Kuten sanoin ei se mies ollut mun tyyppiä. En ois muuten ikinä tutustunut siihen, mutta oli tavallaan pakko. Ja nyt huomaan, kuinka kova ikävä mun on sitä ja kuinka hauskaa meillä oli yhessä. Niin mukavaa mulla ei ole ollut kenekään kanssa. Kait sillä jokin tarkoitus oli, että ne matkatavarat hävis ja tavattiin, mutta ei ole kiva, kun en vaan pysty kiinostumaan kenestäkään täällä Suomessa, kun on koko ajan toi mies mielessä. Pitäiskö vaan lähteä uudestaan reissuun sinne, ni sais ainakin mielenrauhan..?? vaikka ihan pariksi viikoksi.
En tiedä, että olisko meillä mitään tulevaisuutta, koska olemme ehkä liian erilaisia, mutta toisaalta meillä synkkas hyvin. Tuntuu, etten pysty aloittamaan täällä mitään juttua kenekään kanssa, ennekuin saan selville, et oisko toi mun tulevaisuuden mies.
Niin ei tässä oikein muuta voi tehdä kuin mennä eteenpäin ja katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tietysti toivon että vielä joskus nähdään uudelleen sillä ei tää voi mennä vaan näin. Tällä hetkellä on vaan ihania muistoja ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa saisin lisää ihania muistoja tämän ukkelin kanssa...
Ja jos mulla olisi ollut mahdollisuus lähteä loman jälkeen "rakkauteni" luo uudelleen niin oisin kyllä mennyt mutta en tiedä oisko sillä ollut sitten pidemmän päälle mitään hyötyä koska ikävähän siitä vaan olisi kasvanut kasvamistaan. J a tällä hetkellä ei meidän jutusta varmaan tulisi mitään mutta koskaan ei tiedä tulevaisuudesta...
Ja sitten suomityttöjä vielä väitetään tyhmiksi, ei kylä piä paikkaansa. :-D Kyllähän tosta nyt on heti selvä että tämä jenkki on sun elämäsi mies.
että en ole tyhmä.. Olen matkustanut ympäri maailmaa paljon ja tavannut erilaisia ihmisiä. Mulla on paljon kavereita ympäri maailmaa. En todellakaan luule kenestäkään hetken tuttavuudesta, että se olis elämän mies. Ja toisekseen mulla ei ole mikään hinku saada ulkomaalaista miestä. Itse pikemminkin välttelen, että ihastuisin ulkomaalaiseen, koska sitten seurais vain ikävä jne..
Mun kysymys olikin vain, että jos mulla on ylimääräistä rahaa ja olen muutenkin taas kohta matkustamassa, ni kannatiasiko mennä moikkaamaan sitä?
että mene tapaamaan. Jos se oikeesti sua jää vaivaamaan, niin kannattaa kokeilla. Siis siinä mielessä, että sä voit todellaki ottaa sen vaan loman kannalta. Tietysti siinä on se surkea puoli sitten, että saatatte todella ihastua mistä seuraa taas ongelmia, jos kaukosuhteessa pitää elää. Silläkin uhalla sanoisin, että tartu hetkeen ja elä sen mukaan, mene ja tapaa se!:) Ikinä ei tiedä, mitä huomenna voi tapahtua...
Jos oisin sinä niin menisin ja ottaisin selvää että tuleeko jutusta mitään ja millainen ukkeli se oikeastaan on... eihän siinä voi mitään hävitäkkään. Eipähän ainakaan jää kaivelemaan mieltä että mitäs jos kuiteskin...
Minunkin tekisi niin mieli mennä moikkaamaan sakemanniani mutta ehkä ensi keväänä...
Älkää nyt hyvänen aika reissatko ympäri maailmaa miesten perässä! Siinä on jotain tosi noloa, ja epätoivoista, jos joku (vielä vähän "epäilyttävästä itäblokin maasta" tuleva) tyttö juoksee jenkin tai saksalaisen perässä. :( Veikkaan, ettette ainakaan omia pisteitänne nosta pojan silmissä, yleensä kun pitäisi antaa pojan juosta tytön perässä!!!
Eikä tämä ole mikään tasa-arvojuttu... Ottakaa vaan yhteyttä ja kutsukaa vaik Suomeen mieluummin, sittenpähän näette kiinnostaako tyyppiä.
Mä tapasin tämän miehen muutama kuukausi sitten uudelleen lomareissullani.Ollaan oltu yhteyksissä meileillä jonkun verran mutta ei mitenkään kauheasti. Vaikka aikaa on kulunut viime kesästä niin silti siinä tapaamisessa oli "sähköä ilmassa" :) Kun näin sen uudelleen nyt niin sydän tykytti ja vatsassa oli perhosia. Välitän vieläkin hänestä tosi paljon. Meillä oli mukava ilta. Oli ihana olla sitä lähellä taas, kosketuksia, käsi kädessä, pikku pusuja... Mulla oli ollut sitä ikävä niinkuin sillä minua.
Sovittiin näkevämme seuraavana iltana uudelleen mutta hän ei päässytkään tulemaan seuraavana iltana. Menin aivan rikki, en ollut tajunnut ennen että miten paljon mä siitä tyypistä välitän. Muutaman kyyneleen mä siinä vuodatin ja salaa tietty toivoin että se ilmestyisi paikalle kummiskin. Mutta elämä jatkui taas, tunnen että me vielä kohdataan ja meidän välillä on jotain, en tiedä mitä se on mutta tiedän että mä välitän siitä todella paljon. Olen onnellinen että sain nähdä hänet sen muutaman tunnin mutta silti niin surullinen toisaalta...
Ehkä nähdään kesällä... ja hän sanoi kovasti haluvansa tulla joku kerta suomeen. En elättele mitään turhia toivoja mutta on ihanaa että jossain tuolla tuhansien kilometrien päässä on joku joka miettii minua joskus...
Parempi olisi että voisi unohtaa mutta kun ei vaan voi. Se on vienyt palan minusta eikä se pala enään koskaan palaa.
Jos todella ajattelet mahdollista tulevaisuutta uuden ystavasi kanssa, miksi et ensi kesana tulisi lomallasi toihin, vaikka aupair jarjeston kautta perheeseen "aidin kesa apulaiseksi" samaan valtioon jossa ystavasi asuu.
Silloinhan sinulla olisi hyva tilaisuus tutustua haneen ja nakisit onko hanesta aviomies ehdokkaaksi (ilman laillista avioliittoa sina et voi olla USAssa kauaa). Kesan jalkeen oli paatoksesi mika tahaansa, saisit hanet pois mielestasi (tai jatkuvasti mielessasi) ja voisit kevyin mielein jatkaa elamaasi ja sujuvammalla englanninkielella :)
Olen jo kauan ennen miettinyt tota aupair hommaa.. Kesä vois olla ihan hyvä. Tykkäsin ihan muutenkin olla jenkeissä, joten ei se mua haittaa, että jos näkisin sen, eikä siitä mitään tulisi.
En halua, että se tulee tänne Suomeen. Se kyllä sitä ehdottikin, mutta kun olen 24h töissä tai opiskelen. Joten mun vapaa-aika on todella vähäistä. Muutenkin se asui aavikoiden keskellä, joten kylmä ja pimeä Suomi vois olla vähän kova pala yhdellä kertaa..
Tätä palstaa lukiessani en koskaan lakkaa hämmästelemästä, mihin kaikkeen suomalainen nainen on valmis taipumaan vain saadakseen ulkomaisen miehen. Melko junttia meininkiä.
Te ootte kuule vaan kateellisia... ja kyllähän sitä suomalaisten miesten eteenkin on taivuttu!! Olkoon sitten vaikka kuinka junttia tahansa mutta minkäs sitä teet jos tapaat jonkun tyypin(olkoon sitten ulkomaalainen taikka suomalainen) ja sen kanssa vaan kuuluu "se klik" ;)
No, ehkä sitä on tosiaan kateellinen, kun muiden maiden naiset eivät ulkomaalaisudesta niin sekaisin mene kuin suomalaiset (noh, ehkä Aasiasta löytyy). Näin ollen sitä on vähän altavastaajana tässä asiassa. :)
Silti on naurettavaa lähteä jonkun parin tunnin tuttavuuden jälkeen suunnilleen avioliittoa suunnittelemaan jonkun jenkki redneckin kanssa. Tähän pystyy vain suomalainen nainen.
sen miehen perään jos kerran tuolta tuntuu!!! Pääsetpä ainakin täältä pois!
Minä tapasin erään tyypin puolitoista vuotta sitten. Times Squarella.
Ihan "vahingossa" (se on siis pitempi stoori) aloimme kirjoitella. Aluksi siinä oli vähän jotain jännitettä, ihastumista tai flirttiä, mutta se syveni ystävyydeksi. Viimeksi siellä ollessani tapasimme ja meillä oli mukavaa.
Nyt olen menossa taas Yhdysvaltoihin, ja koska uudeksi vuodeksi en löytänyt majoitusta New Yorkista, menen tämän tyypin luo pariksi yöksi. Ei, en odota mitään, vaikka olenkin (tai olin) ihastunut. Tiedämme kumpikin faktat eli meistä ei paria tule.
Ystäviä ei voi koskaan olla liikaa maailmalla...
Se, että olet ihastunut, ei tee sinusta tyhmää. Eikä ihastus sulje pois ystävyyden mahdollisuutta. Älä kuitenkaan hötkyile asian kanssa, mutta mene ja tutustu, jos siltä tuntuu. Maailma on nykyään kovin pieni.