Onko vahinkoilmoituksessa valehtelu sallittua

Automme perään ajettiin. Peräänajaja tunnusti heti syyllisyytensä ja erimielisyyksiä ei ollut. Vahinkoilmoitukseen hän oli myös ilmoittanut olevansa syyllinen peräänajoon, mutta oli kuitenkin sepittänyt jotain aivan ihmeellistä, sillä vakuutusyhtiön ratkaisu oli, että automme vaurioita ei korvata. Nyt yli kuukauden selvittelyn jälkeen on pystytty todistamaan vastapuolen tarinat valheeksi. Vakuutusyhtiö korvaa automme vahingot.

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta. Saako vahinkoilmoitukseen kirjoitella mitä tahansa valheita, ettei siitä aiheutuvasta ylimääräisestä harmista ja kustannuksista ole korvausvelvollinen.

Kertokaa jos jollain on yhtä uskomattomia kokemuksia.
21809
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siihen mitä tahansa saa kirjotella. kyllä siinä lukee että kuvaus tapahtuneesta. Tuossa tapauksessa voi joutua hyvällä tuurilla käräjille.

Itse olen oppinut että pidän vahinkoilmoituksia autossa mukana, jos jotain käy niin paperit tehdään paikan päällä, ja itse vien ne vakuutusyhtiölle.
itselleni kävi kerran silleen että auton keulaa peruutettiin huoltoaseman pihalla. peruuttaja oli samana päivänä saanut kortin.
soitin poliisit paikalle. no niillä ei ollut mitään intoa tehdä mitään. peruuttaja myönsi syyllisyyden kuitenkin, ja ilmoitti vievänsä paperit.
no seuraavana päivänä mieli muuttui, ja ilmoitti että ei hän ole aiheuttanut mun autoon mitää vaurioita,. ehkä etuvilkun voi myöntää. se nimittäin meni ihan siruiksi. no sitten tämän sankarin isä vielä soitteli ettei hän vie mitään ennekuinnäkee auton. Sitten meni mulla hermot, ja sanoin( huusin) että vittu on se kumma että ekana rikotaan, ja ei oteta vastuuta. ja sulla ei ole mitään tarvetta nähdä autoa. sen on jo korjaamo nähnyt. sen jälkeen paperit kyllä meni yhtiölle.
kaikkiaan uusiksi meni etuvalot,puskuri yms (4000 mk).
tämän takia opin tuon jutun että paperit itselle samantien. ettei kertomuksia tai tunnustusta enää vaihdella.

Äänestä

Rasismikortti toimii tässäkin... uskomatonta. Ja uhkaus vetää vakuutukset pois vakuutusyhtiöstä, kun kyseessä on yritys isommalla kalustolla, näkyy toimivan! Vakuutusyhtiöiden tutkijat päättävät lopputuloksen, vaikka eivät näe muuta, kuin kertomukset, jotka ovat ristiriidassa keskenään, eli toinen puhuu totta ja toinen täyttä pskaa. Jälkimmäisellä viittaan kommentin alkuosaan. Oikeus ei toteudu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Syytön kirjoitti:

Automme perään ajettiin. Peräänajaja tunnusti heti syyllisyytensä ja erimielisyyksiä ei ollut. Vahinkoilmoitukseen hän oli myös ilmoittanut olevansa syyllinen peräänajoon, mutta oli kuitenkin sepittänyt jotain aivan ihmeellistä, sillä vakuutusyhtiön ratkaisu oli, että automme vaurioita ei korvata. Nyt yli kuukauden selvittelyn jälkeen on pystytty todistamaan vastapuolen tarinat valheeksi. Vakuutusyhtiö korvaa automme vahingot.

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta. Saako vahinkoilmoitukseen kirjoitella mitä tahansa valheita, ettei siitä aiheutuvasta ylimääräisestä harmista ja kustannuksista ole korvausvelvollinen.

Kertokaa jos jollain on yhtä uskomattomia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu