Mun työsopparissa lukee että minulle maksetaan summa x ja työaika 40 tuntia.
Palkka on tes.
Teen ylityötunteja korvauksetta ja lisäksi joka toinen viikonlopp yhden päivän - pomolle ilmaiseksi.
Ala on ns. elämäntapa/kutsumusalaa ja työnantaja ei käsitä että jollekin voi maksaa 5x 8 tunnin päivistä - onhan hän itse yrittäjä joka paahtaa huomattavasti enemmän.
Ala on unelma-alaani ja määräaikainen työsuhde lopuillaan.
En vain enää aio suostua tekemään tuota ylimääräistä joka toisen viikon työpäivää, ilmaista työpäivää. Haluan tehdä vain sen 5x8 tuntia, laki ei velvoittane minua enempään.
Vaan voi olla pieni ongelma. Yhdistelmätukijuttua saattaa olla mahdollista jatkaa, jolloin työnantajan itsensä maksettavaksi jää enemmän.
Ja hän vetää herneen nenään taatusti kun kerron etten aio enää tehdä ylimääräistä työpäivää.
Suoraan sanoen en tiedä, millaisia vaihtoehtoja minulla on. Pysynkö periaatteessani vai suostunko vanhoilla ehdoilla. Sanonko työkkärille ettei minua ollut varaa enää palkata? Entä jos työkkärille sanotaankin etten ota työtä vastaan? Aukaisenko silloin suuni ja kerron minkälaisista työajoista onkaan kyse?
Moraalista ongelmaa on myöskin - pääsen alaan nähden nyt jo helpolla, koko touhu alalla on aivan villiä, harmaa talous rehottaa jne.. ja harvaa laillisia työaikoja/palkkaa vaativia työnhakijoita harvoin palkataan.
Mutta minua rassaa henkisesti tuo ylimääräinen päivä. Sitäpaitsi minulle luvattiin että 5x8 tuntia käy - kunnes eteeni tuotiin työsopimus. Vasta silloin alettiin kärttää suullisena sopimuksena tätä ylimääräistä päivää. Sain marttyyrikohtauksen typeryyksissäni ja suostuin. Kerroin kyllä kantani mutta suostuin. Enää en aio suostua, se vie aikaa omasta henkilökohtaisesta elämästäni.
Työnantaja vaan ei ole tajuavaista sorttia. Pahinta on se, että viihdyn kyllä muuten työpaikalla, mutta se syyllistäminen mikä tästä tulee, vituttaa etukäteen - takuulla on unohdettu millä tyylillä minut "saatiin huijattua" tekemään vielä enemmän ylimääräistä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei!
Kyllä olet mennyt sielusi myymään työnantajalle. Mitään ilmaisia töitä ei taatusti tarvitse tehdä. Et tietenkään enää lupaudu mihinkään ylipitkään työviikkoon. Lienee laitonta koko homma. Ihme jos pyytävät kirjoittamaan ko. laisen sopimuksen. Työsopimuslaissa sanotaan asiat aika tarkkaan. Sinä kerrot työkkäriin ko. firman laittomuuksista. Myös ylityöt on tultava oikein laskettuna. Joko vapaa-aikana tai rahana.