Vasemmistoliitto

Tulee saamaan ainakin minun ääneni. Mielestäni heillä on parhaimmat ajatukset, pienistä puolueista. Esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä hallitukseen.
14798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

On varsin huvittavaa huomata, että Vasemmistoliitto ajaa parhaiten minunkin asiaani. Olen tällä hetkellä vakituisessa työssä ja tienaan 2500e/kk.

Sosiaalidemokraatit on muuttunut oikeistolaisemmaksi kuin keskusta konsanaan. Tehdään kummallisia lehmänkauppoja ja tavallisen duunarin asia on unohdettu täysin. Ulkomailta tulevan halpatyövoiman tuloa ei haluta estää ja samaan aikaan heikennetään jatkuvasti irtisanomisturvaa. Täysin oikeistolaista politiikkaa sano.

Äänestä
  • Itsekkin olen insinööri ja hankkeeni 3600€/kk, mutta mielestäni Vasemmistoliiton ajamat asiat ovat siintä huolimatta itselleni tärkeitä.

    Äänestä

Suomen ahkerimmat pätkätyöllistäjät ovat demari-organisaatioita:
http://www.yle.fi/tekstitv/txt/P108_01.html

Miksi Halonen ei tuohon (eteenkin) naisten pätkätyöllistämiseen puutu? Vai onko se tässäkin niin, että korppi ei korppia noki?

No, jääpähän "Haloselle naisen 80 senttiä" -renkutus ahkeraan käyttöön, kun kaverit vähän jeesaa...

Äänestä

Kannattaa varoa vasemmistoliittoa, siellä piilee pahan kommunismin siemen.

Kaikki vasemmistolaiset, myös demarit ajavat kovan riistoverotuksen politiikkaa eli vievät riistoveroilla palkansaajilta tulot pois!

Vasemmistopolitiikka on kansalaisvastaista politiikka ja tukee ainoastaan byrokratiaa.

Oikeisto ajaa demokratian ja kansan etua, sillä se suosii matalampaa verotusta.

Matala verotus luo lisää työpaikkoja sekä antaa työntekijöille suuremmat nettotulot. Kova verotus ainoastaan luo taantumusta ja tuloloukkuja.

Kaikenlainen sosialistinen politiikka on pelkkää kansalaisten alistamista.

Sosialismi romahti jo omaa toimimattomuuttaan ja pahuuttaan.

Kyseessä pahuuden aate.

Äänestä
  • Ensin pitää huolehtia että on jaettavaa.
    Sitten voi olla jakamassa.
    Vasemmistoliitto ja osin demaritkin yrittävät pitää huolen ettei jaettavaa synny.
    Tasataan siis köyhyyttä ! "Demokraattisesti!"

    Neuvostoliittokin sortui juuri tuohon.
    Tuotettiin kalliilla ja jaettiin sitten niukkuutta.

    Itä-Saksan romahtamisen jälkeen 6000 hengen tehdas meni Siemensille. Ensin pudotetiin väki 3000 henkeen ja lopulta 1000 henkeen.
    Silti tuotetaan enemmän kuin ennen.
    Kumpi pystyy maksamaan parempaa palkkaa, uusi vai vanha tehdas?
    Sinänsä on vahinko että työpaikkoja menetettiin.
    Kenen mielestä vanhalla systeemillä olisi voinut nostaa työntekijöitten elintasoa ?

    Äänestä

  • Todellisuus on, että kapitalismille käy samoin kuin sosialismille, sekin kaatuu omaan mahdottomuuteen. En pysty, eikä varmaankaan kukaan muukaan, sanomaan mikä järjestelmä on seuraavaksi "se ihannoitu". Ei tulojen tasainen jakautuma kurjista rikkaidenkaan elämää, mutta antaa parhaimman tuloksen keskituloiselle. Mitä työpaikkojen lisääntymiseen kapitalistisilla keinoilla tulee, ei mielestäni ole kenenkään etu, että ihmiset tekevät työtä palkalla, jolla ei saavuta edes keskiverto elämisen tasoa. Onneksi itse olen saanut ilmaisen koulutuksen ja päässyt "hyviin" töihin, mutta sääliksi käy niitä jotka ovat tippuneet nyky-yhteiskunnan vauhdista. Olen ehdottomasti valmis maksamaan veroja nykyistäkin enemmän, mikäli palvelut niin vaativat.

    Äänestä

  • Ex vihreä kirjoitti:

    Todellisuus on, että kapitalismille käy samoin kuin sosialismille, sekin kaatuu omaan mahdottomuuteen. En pysty, eikä varmaankaan kukaan muukaan, sanomaan mikä järjestelmä on seuraavaksi "se ihannoitu". Ei tulojen tasainen jakautuma kurjista rikkaidenkaan elämää, mutta antaa parhaimman tuloksen keskituloiselle. Mitä työpaikkojen lisääntymiseen kapitalistisilla keinoilla tulee, ei mielestäni ole kenenkään etu, että ihmiset tekevät työtä palkalla, jolla ei saavuta edes keskiverto elämisen tasoa. Onneksi itse olen saanut ilmaisen koulutuksen ja päässyt "hyviin" töihin, mutta sääliksi käy niitä jotka ovat tippuneet nyky-yhteiskunnan vauhdista. Olen ehdottomasti valmis maksamaan veroja nykyistäkin enemmän, mikäli palvelut niin vaativat.

    Ei ikinä eikä missään jokainen pysty saavuttamaan keskiverto elintasoa !

    Se kun lasketaan aina vallitsevasta tilanteesta.
    Puolet on yläpuolella ja puolet alapuolella. Samalla mittarilla laskettuna,

    Äänestä

Uuden vaaliohjelman mukaan kommunistit vastustavat köyhyyttä. Okein on. Kaikki vaan meillä neuvostoliiton malliin, on niin ihanasti asiat siellä! Demarit ovat persiistä?

Äänestä

Ei vasureita.
Makeilevat, että pääsisivät taas hallitukseen kurittamaan köyhiä.
Vasurit siunasi kaikki köyhien sorto-ohjelmat hallituksessa. Ensi Anderssoni, sitten sänkätukka(ei koskaan olutkaan sosialisti???).
Jos lyhyt muisti ja uunotettava, siitä vaan!

Äänestä

...ministeritason ehdokkaita vasemmistoliitolla, varsinkin kun heidän tähti Suvi-Anne päätti lähteä OIKEISIIN töihin.

Täytyy kunnioittaa Siimestä, ei ole helppo lähteä sosialisti-politiikkona yksityissektorille!

Vihreillä on päteviä edustajiakin ja he saavat ajatellakkin omilla aivoilla (ei ole tiukkaa puoluekuria). Hyvänä uutena edustaja esimerkkinä voisi mainita JJ Kasvin.

Saa nähdä miten käy vihreitten pj:lle, on lähes mahdoton paikka päästä pohjois-karjalasta läpi pienpuolueen ehdokkaana.

Jos hallituspaikkaa ja pienpuoluetta etsit, niin silloin takuuvarma puolue on RKP.

ps.ei tule vasemmisto pääsemään hallitukseen, seuraava hallitus on joko porvarihallitus tai punamulta, ja heistä kumpikaan ei halua vasureita mukaan!

Äänestä
  • Vai,että meni suvi-anne "oikeisiin" töihin.Heh,heh.
    Sekö tekee ihmisestä ministeritasolle sopivan,että on työnantajajärjestön palkkalistoilla?

    Äänestä

  • jonkeri kirjoitti:

    Vai,että meni suvi-anne "oikeisiin" töihin.Heh,heh.
    Sekö tekee ihmisestä ministeritasolle sopivan,että on työnantajajärjestön palkkalistoilla?

    ..Siimeksen ammattitaidon arvostuksen!

    Ei tarvinnut tehdä SDP-Backmanneja, jossa totesi yhteen suomen vaativimmasta toimesta, että hän itse on siihen pätevin (ilman työkokemusta/koulutusta).

    Vai oletko mistään lukenut kommentteja, etteikö Suvi-Annella olisi riittänyt pätevyyttä ministeri-postin hoitamisessa. (harvoin kehun vasemmistolaisia, mutta nyt näyttää että heiltä on pätevät henkilöt vähissä).

    Äänestä

  • ei AY:lle kirjoitti:

    ..Siimeksen ammattitaidon arvostuksen!

    Ei tarvinnut tehdä SDP-Backmanneja, jossa totesi yhteen suomen vaativimmasta toimesta, että hän itse on siihen pätevin (ilman työkokemusta/koulutusta).

    Vai oletko mistään lukenut kommentteja, etteikö Suvi-Annella olisi riittänyt pätevyyttä ministeri-postin hoitamisessa. (harvoin kehun vasemmistolaisia, mutta nyt näyttää että heiltä on pätevät henkilöt vähissä).

    Tuo on sun mielipiteesi ja jääköön omaan arvoonsa

    Äänestä

he ovat kommunistien perillisiä.
Kommunismi on maailmanhistorian verisin ideologia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex vihreä kirjoitti:

Tulee saamaan ainakin minun ääneni. Mielestäni heillä on parhaimmat ajatukset, pienistä puolueista. Esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä, ei ole minkäänlaista mahdollisuutta päästä hallitukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu