Entiset deitit...

Ei tämä välttämättä kuulu osioon "miehen logiikka", voisi kuulua myös "naisen logiikkaan", mutta kirjoitanpas nyt kun joskus vähän mietityttää.

Ennen nykyistä miestäni ehdin käydä jokusen kerran treffeillä muutaman miekkosen kanssa. Ei kuitenkaan oikein sytyttänyt, eli mitään seurustelusuhdetta ei syntynyt kenenkään kanssa.

Kuitenkin vielä muutaman vuoden jälkeen kolme miekkosta ottavat yhteyttä, vaikka tietävät että olen vissisti varattu. Olen sanonut, että en halua että viestittelevät sillä se ei ole mitenkään mukavaa eikä kohteliasta.

Yksi tyyppi peräti innostui soittelemaan, puhelin pirisi niin älyttömästi keskellä lauatai-iltaa ja olin tuolloin mieheni seurassa. Katkaisin pärinät pariin kertaan, mutta sinnikäs tyyppi yritti soittaa aina uudelleen ja uudelleen. Lopulta katkaisin virran puhelimestani.
Sähköpostia saan myös. Yleensä kysyvät kuulumisia, haluaisivat viedä minut kahville tai syömään, tekevät välitiedusteluja että vieläkö minulla on sama mies.
Valitettavasti olen joutunut ärähtämään, että en kaipaa yhteydenottoja kiitos. Ei mene kuitenkaan kaaleen.
Joskus voi olla ehkä 1-2 kk taukoa, että joku ei yritä pommittaa, oletan että silloin ovat saaneet jonkun suhteen pystyyn. Mutta annas olla kun yritys kaatuu niin taas on sähköpostia odottamassa että eivät löydä kunnon naisia, taas pettyneet, lähdenkö kahville, olenko jo vapaa...

Kivahan se on olla korvaamaton ja ainutlaatuinen, mutta miten taulapäät saa tajuamaan että tämä tuntuu jo häirinnälle !!??
Onko muilla vastaavia kokemuksia että joku jää roikkumaan perään?
111115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

salainen numero, simppeliä.

Äänestä
  • Lipuu vähän ap:n kysymyksestä, liittyy tuohon salaiseen puh.numeroon.

    Esim. Minä vaihdoin salaiseen numeroon ja ongelmia alkoi esiintyä, puheluita alkoi tulla lastemme puheluihin ja kuitenkin niissä puheluissa minä olin se ketä haettiin ja toisaalta aloin pelätä jos läheisilleni tapahtuisi jotakin ja he EIVÄT todellakaan muista minun kännyni numeroa, miten minuun silloin pystyttäisiin ottamaan yhteyttä kun numeroani ei mistään löydy! Alkoi mielikuvitukseni laukata ja pelkäsin aina pahinta joten poistatin salaisen numeroni ja nyt "hermoni" lepäävät, minut saa kännystäni kiinni ken tahtoo!

    Sorry Ap:lle kysymyksesi aihe karkasi, mutta...! :)

    Äänestä

  • Nopea ja helppo ratkaisu toden totta. Itselläni on ollut salainen numero varmaan viimeiset 5 vuotta. Työnantajilla, sukulaisilla, ystävillä ja vaikka kuinka monella tutulla tuo numero on ja noille puolitutuillekin on riittänyt ilmoitus siitä, että numero on salainen eikä sitä siis jaeta kenelle tahansa. Tämä järjestely on toiminut erinomaisesti. Vaikka joku nimeni tietäisikin ei numeroa saa mistään.

    Jos joku todella tuota numeroa tarvitsee kyseessä on silloin henkilö, joka liittyy esim.työasioihin ja työnantajillani on lupa antaa numero eteenpäin.

    Ei yöllisiä häirikkösoittoja eikä ongelmia. Helppo ratkaisu tuollaisten baarituttavien "pudottamiseen" jos kännipäissään on sattunut numeronsa antamaan.

    Äänestä

  • kysymykseen!

    Tottahan osoitteen saa selville sitäpaitsi, ja voi lähettää kirjeen tai sähköpostia?

    Vaan kysymys: Mikä näitä puupäitä vaivaa?????

    Äänestä

  • AretousaLoggedOut kirjoitti:

    Nopea ja helppo ratkaisu toden totta. Itselläni on ollut salainen numero varmaan viimeiset 5 vuotta. Työnantajilla, sukulaisilla, ystävillä ja vaikka kuinka monella tutulla tuo numero on ja noille puolitutuillekin on riittänyt ilmoitus siitä, että numero on salainen eikä sitä siis jaeta kenelle tahansa. Tämä järjestely on toiminut erinomaisesti. Vaikka joku nimeni tietäisikin ei numeroa saa mistään.

    Jos joku todella tuota numeroa tarvitsee kyseessä on silloin henkilö, joka liittyy esim.työasioihin ja työnantajillani on lupa antaa numero eteenpäin.

    Ei yöllisiä häirikkösoittoja eikä ongelmia. Helppo ratkaisu tuollaisten baarituttavien "pudottamiseen" jos kännipäissään on sattunut numeronsa antamaan.

    Eihän sitä salaistakaan voi joka hetki vaihtaa? Jos esim. antaa kerran kuussa kapakissa jollekin nronsa, eihän se ole enää salainen tähän uuteen mieheen nähden? Se pitää siis vaihtaa kerran kuussa ainakin, että öisin ei pirinä herätä itseä eikä puolisoa.

    Äänestä

  • eikä vastaus kirjoitti:

    kysymykseen!

    Tottahan osoitteen saa selville sitäpaitsi, ja voi lähettää kirjeen tai sähköpostia?

    Vaan kysymys: Mikä näitä puupäitä vaivaa?????

    ihminen voi vaan muuttaa omaa käytöstään.
    Tästä syystä en viitsinyt edes yrittää analysoida mikä kaiken maailman pölkkypäitä riivaa, tyhmyys, vittumainen luonne, mielenvikaisuus? Mistäpä sen voi tietää.
    Koitin tuossa vaan miettiä, mitä voi tehdä itse.

    Äänestä

Vielä vuosienkin jälkeen tulee puheluita ja tekstareita testitason deiteiltä tai kapakassa tavatuilta flirteiltä, jotka haluaisivat tavata.

Eikä mikään lause tunnu olevan riittävän selkeä, jotta soittelijat / tekstailijat ymmärtäisivät, ettei heidän yhteydenottojaan kaivata. Ei edes naimisiinmeno rauhoittanut tilannetta.

Kai maailmassa on muitakin naisia kuin entiset viritykset? Herätkää jo tähän päivään ja katsokaa eteenpäin. Mennyt on mennyttä. Ei edellisen päivän pizzakaan maistu enää hyvältä seuraavana päivänä lämmitettynä.

Scalelle: Eikö ole aika kohtuutonta, että ap joutuisi salaamaan yhteystietonsa kaikilta muilta hänen numeroaan tarvitsevilta (työyhteistyökumppaneilta, vanhoilta ystäviltä, etäisemmiltä sukulaisilta) vain sen takia, ettei miehet tajua pyynnöistä huolimatta jättää entistä deittiään rauhaan.

Äänestä
  • Lähinnä tuli vaan mieleen tuo vaihtoehto jos kerran äijät on niin urpoja, että eivät älyä muuten lopettaa vonkaamista.
    Ei taida montaa muuta vaihtoehtoa olla? Voisi tietenkin kokeilla sellaista vaihtoehtoa jonka itse toteutimme, kun naiselleni alkoi tulla läähätys-soittoja. Sovimme avon kanssa, että mä vastaan puhelimeen.
    Muutaman kerran kun olin kyseisen runkkarin haukkunut pahemman kerran, härikkösoitot loppuivat.
    Tosin jälkeenpäin poliisit sanoivat, että olisi ollut parempi kytkeä puhelimeen seurantalaite ja näin saattaa runkkari vastuuseen.
    Avo pelkäsi niin paljon näitä soittoja, joten enhän miehenä voinut muuta kuin pistää runkkarilta luun kurkkuun.

    Äänestä

Noita roikkujia kai aina jostain löytyy, valitettavasti. Miehenä on vaikea ymmärtää mikä ihme jonkun toisen miehen ajaa moiseen epätoivoon...

Äänestä

Niin toivoisin sinun antavan tämmöisen jätkän puhelinnumeron/yhteystiedot, jotta voisin itse käydä "ärähtämässä" tämmöiselle jätkälle!!

Äänestä

Yleensä sähköpostiohjelmissa pystyy joko kokonaan blokkaamaan tietyistä osoitteista tulevat viestit tai tekemään säännön, joka esimerkiksi siirtää viestin suoraan roskakoriin. Tietääkseni myös useimmissa puhelimissa pystyy estämään tietyistä puhelinnumeroista tulevat soitot. Näin pystyt karsimaan ainakin osan yhteydenottoyrityksistä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Suhteessa kirjoitti:

Ei tämä välttämättä kuulu osioon "miehen logiikka", voisi kuulua myös "naisen logiikkaan", mutta kirjoitanpas nyt kun joskus vähän mietityttää.

Ennen nykyistä miestäni ehdin käydä jokusen kerran treffeillä muutaman miekkosen kanssa. Ei kuitenkaan oikein sytyttänyt, eli mitään seurustelusuhdetta ei syntynyt kenenkään kanssa.

Kuitenkin vielä muutaman vuoden jälkeen kolme miekkosta ottavat yhteyttä, vaikka tietävät että olen vissisti varattu. Olen sanonut, että en halua että viestittelevät sillä se ei ole mitenkään mukavaa eikä kohteliasta.

Yksi tyyppi peräti innostui soittelemaan, puhelin pirisi niin älyttömästi keskellä lauatai-iltaa ja olin tuolloin mieheni seurassa. Katkaisin pärinät pariin kertaan, mutta sinnikäs tyyppi yritti soittaa aina uudelleen ja uudelleen. Lopulta katkaisin virran puhelimestani.
Sähköpostia saan myös. Yleensä kysyvät kuulumisia, haluaisivat viedä minut kahville tai syömään, tekevät välitiedusteluja että vieläkö minulla on sama mies.
Valitettavasti olen joutunut ärähtämään, että en kaipaa yhteydenottoja kiitos. Ei mene kuitenkaan kaaleen.
Joskus voi olla ehkä 1-2 kk taukoa, että joku ei yritä pommittaa, oletan että silloin ovat saaneet jonkun suhteen pystyyn. Mutta annas olla kun yritys kaatuu niin taas on sähköpostia odottamassa että eivät löydä kunnon naisia, taas pettyneet, lähdenkö kahville, olenko jo vapaa...

Kivahan se on olla korvaamaton ja ainutlaatuinen, mutta miten taulapäät saa tajuamaan että tämä tuntuu jo häirinnälle !!??
Onko muilla vastaavia kokemuksia että joku jää roikkumaan perään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu