on nyt sitten päättymässä. Olemme yhteis päätöksellä, siis me aikuiset ja lapset, päättänyt että parempi näin.
Meillä oli jo pari vuotta sitten tapetilla tämä samainen asia mutta silloin päätimme vielä yrittää. Yrittämisestä ei tullut mitään ja tässä sitä nyt ollaan. Ollaan tavallaan eletty saman katon alla kavereina lasten takia.. mutta eihän tämmöinen järjestely pidemmän päälle onnistu. Meillä ei nimittäin ole mitään muuta yhteistä kun nuo lapset ja asuntolaina. Me ei puhuta muusta kun lapsista ja jos ei niistä mitään puhumista niin sitten ollaan hiljaa, me ei riidellä, me ei käydä yhdessä missään, ei yhteisiä kavereita, ei yhteisiä harrastuksia, meillä siis ei ole mitään yhteistä, paitsi ed. mainitut lapset ja velka...
Yritetty ihan oikeasti ollaan mutta kun ei niin ei. Päädyimme siis ihan ystävina erota, ja mies jää asumaan samaan kaupunkiin jotta lapset pääsevät käymään koska vaan koska niistä ei aleta riidellä, onhan ne yhtä lailla mieheni lapsia eikä niitten pitäisi karsiä siitä että tiemme eroaa. Lapsetkin olivat sitä mieltä että parempi on kun emme asu yhdessä kun me ollaan kuulema niin outoja.. tottakai ne on huomannut tätä jääkylmää ilmapiiriä joka meillä vallitsee ja kärsivät varmaan siitä yhtä lailla kun me aikuiset.
Me ollaan siis sovussa päätetty ratkoa kaikki käytännön ongelmat sillä että minä maksan mieheni osuuden talosta hänelle ja minä jään lasten kanssa asumaan taloon. Huonekalut on jo jaettu.
Tulevaisuudessa yritämme auttaa toisiamme jos jotain ongelmia koska me ei vihata toisiamme vaan ollaan jatkossakin ystäviä, ja ystäväthän auttavat toisia.
Meillä oli jo pari vuotta sitten tapetilla tämä samainen asia mutta silloin päätimme vielä yrittää. Yrittämisestä ei tullut mitään ja tässä sitä nyt ollaan. Ollaan tavallaan eletty saman katon alla kavereina lasten takia.. mutta eihän tämmöinen järjestely pidemmän päälle onnistu. Meillä ei nimittäin ole mitään muuta yhteistä kun nuo lapset ja asuntolaina. Me ei puhuta muusta kun lapsista ja jos ei niistä mitään puhumista niin sitten ollaan hiljaa, me ei riidellä, me ei käydä yhdessä missään, ei yhteisiä kavereita, ei yhteisiä harrastuksia, meillä siis ei ole mitään yhteistä, paitsi ed. mainitut lapset ja velka...
Yritetty ihan oikeasti ollaan mutta kun ei niin ei. Päädyimme siis ihan ystävina erota, ja mies jää asumaan samaan kaupunkiin jotta lapset pääsevät käymään koska vaan koska niistä ei aleta riidellä, onhan ne yhtä lailla mieheni lapsia eikä niitten pitäisi karsiä siitä että tiemme eroaa. Lapsetkin olivat sitä mieltä että parempi on kun emme asu yhdessä kun me ollaan kuulema niin outoja.. tottakai ne on huomannut tätä jääkylmää ilmapiiriä joka meillä vallitsee ja kärsivät varmaan siitä yhtä lailla kun me aikuiset.
Me ollaan siis sovussa päätetty ratkoa kaikki käytännön ongelmat sillä että minä maksan mieheni osuuden talosta hänelle ja minä jään lasten kanssa asumaan taloon. Huonekalut on jo jaettu.
Tulevaisuudessa yritämme auttaa toisiamme jos jotain ongelmia koska me ei vihata toisiamme vaan ollaan jatkossakin ystäviä, ja ystäväthän auttavat toisia.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuohan on hieno kuvio . Itsellä on vielä 5 vuotta velkoja päällä, sitten nosta kytkintä, kas kun yhteiselo on juuri tuollaista .
Tämä 5 v siksi, että on varaa maksella ruokot, lasten elintason haluan turvata.
Niinja ikää nyt 44 , M.
Järki se on joka rulaa.
Onpas lähes täsmälleen sama tilanne, kuin meillä. Oltu 20 v yhdessä, ei riitaa, ei yhteisiä harrastuksia, ei yht. ystäviä..ei puhuta muusta, kuin lapsista ja vaimo puhuu vaan työasioistaan.
Seksi katosi ainanaan meidän väliltä ja se on loitontanut meitä vuosien aikana kauas toisistamme. Lapset 14 ja 17 v, lasten takia on oltu yhdessä. Mietin joka hetki milloin lähden.
Mekin yritimme pienoiseroa vuosi sitten, mutta tein sen liian lyhyellä aikataululla. Lapset eivät pysyneet matkassa.
Olen mies, tai taa olla ainoa ero tilanteessamme.
sillä erotuksella, että olemme jo toteuttaneet eron ja asumme erillään. Kaikki yhteinen vain hiipui pois ja jäljelle jäi kaveruus. Ei edes ystävyys. Tuli liikaa etäisyyttä ja mies tuntuu ihan vieraalta ihmiseltä. Hän oli paljon pois kotoa, viihtyi työkuvioissaan. Minä taas rakensin oman elämäni. Ystävämmekään eivät ole yhteisiä. Seksi loppui jossain vaiheessa, kun läheisyys puuttui.
Nyt on helpottunut olo ja kaikki on hyvin. Yritän kovasti olla päästämättä mieleeni ajatusta, että olisi pitänyt toteuttaa ero jo aikaisemmin.
miehet menevät seksin houkuttelemina naimisiin????
onko se seksin houkutus pelkästään miehen syy mennä naimisiin. Kyllä naisellekin avioseksi on tärkeätä - ainakin minulle. Mutta kuten sanoin, etäisyyttä tuli liikaa, mies muuttui sängyssä passiiviseksi ja lopulta kieltäytyi kokonaan. Mikä minä sitten olen toista painostamaan. Kerran sorruin jopa suorastaan rukoilemaan häneltä, mutta se olikin sitten laitimmainen kerta ja piste koko keskinäiselle tarinallemme.
Oon kuullut tarinoita, että miehet suostuis rukoilemaan useamminkin, mutta kyllä naiselliselle itsetunnolle kerta oli riittävästi. Ellei jopa liikaa.
Muutimme erilleen kolme vuotta sitten, emme eronneet. Avioliittovuosia on 14.
Avioehto on ja kummankin varallisuudet ovat siis erillään, Seksi sujuu ja käy kuumana niin kuin aina ennenkin. Nautimme omasta tilasta, ja toisaalta sitten yhdessä olosta, ja seksistä.
Olemme vuoroin kummankin luona, ja teemme yhteisiä asioita, ja toistemme harrastuksia.
Kumpikin olemme ura-ihmisiä, ja työ näyttelee kummallekkin suurta osaa elämästä, jaamme myös toistemme työkokemukset.
vanhempamme/sukulaisemme eivät oikein tiedä missä mennään, mutta väliäkös hällä? Me nautimme tilanteesta. Avioliitosta voi myös luoda sellaisen jossa viihtyy. Meillä on myös kaksi lasta jotka haluavat asua "maalais"-asunnossamme.
Kävi ikäänkuin niin, että kaikki vaan hiipuu pois. (Meillä avioliittovuosia 19)
Meillä ainoa jäljellä oleva taitaa olla seksi, ja sitäkin harvoin.
Jäin miettimään lausettasi jossa kerroit lasten olleen eropäätöksessä mukana. Minkä ikäsiä lapsia teillä on ja montako "sijaiskärsijää" oli näin ollen mukana erossa ?
Meillä vanhin jo täysi-ikäinen, mutta nuorempien ( 11-, 10-, 5-vuotiaat) tuleva reaktio arveluttaa enkä oikein tiedä miten ottaa asia esille.
Meillä minä taidan olla se pois-muuttaja, enkä ole vielä osannut miettiä sitäkään, kummalle kukin lapsista menee. Yksin en työni puolesta pysty kaikkia kolmea "huoltamaan"..
Miten kerroitte erosta?
Onko eronne jo virallinen?
Ystäviä. En tiedä ollaanko me sitä (tulevan ex-)mieheni kanssa. Kaikki on niin kylmää. Kolmansia osapuolia ei tietääkseni ole, ei minulla ainakaan.
Olen miettinyt miltä tuleva poismuuttoni tulee tuntumaan, kaipaako sitä kuitenkin toista, viimeistään silloin kun kaikki on jaettu ja huomaa olevansa omillaan. kuinka sinun kävi?
...ja miltä sen ex-puolison näkemien jälkikäteen tuntuu? Tuleeko mitään hyvää, ehkä jopa kaipausta vanhasta mieleen kun tapaa?
Jos kuitenkin väleissä, onko tulevina jouluina ehkä sentään edes syödä yhdessä niin että lapset saisivat perhejuhlaan perhejuhlan tuntua?
Olen niin sekaisin, etten tiedä mitä kirjoittaa. Jos olet kuitenkin jo siinävaiheessa eroprosessia että osaisit hiukan antaa osviittaa, olisin kiitollinen vastauksestasi...