Olen useamman kuin kerran törmännyt samaan ongelmaan: Miesten on todella vaikea asettua vaimon/naisen puolelle kun on kyse omasta äidistä. Äiti saa olla millainen tahansa, tehdä asioita oman mielensä mukaan, tunkeutua perheen elämään ja sanoa vaimolle asioita päin näköä. Mutta annas olla, kun vaimo erehtyy sanomaan poikkipuolisen sanan anopistaan! Jo on piru irti!
Ainakin meillä se toimii juuri näin, napanuora on vielä tiukasti kaulan ympärillä. Ja nyt alkaa olla mitta aika täysi... Minähän sen kaiken olen tietenkin aiheuttanut, kun en anna anopin tulla kotiini silloin kun hän haluaa. Ja kun nostan äläkän hänen puuttuessa meidän perheen asioihin, asioihin jotka eivät kuulu hänelle missään mielessä.
Onko vaan niin, että aika tekee tehtävänsä? Jossain neljän- viidenkymmenen korvilla mies alkaa ymmärtää vastuun omasta perheestä ja siitä miten tulikaan menetettyä pikkulapsiaika taistellessa?
Ainakin meillä se toimii juuri näin, napanuora on vielä tiukasti kaulan ympärillä. Ja nyt alkaa olla mitta aika täysi... Minähän sen kaiken olen tietenkin aiheuttanut, kun en anna anopin tulla kotiini silloin kun hän haluaa. Ja kun nostan äläkän hänen puuttuessa meidän perheen asioihin, asioihin jotka eivät kuulu hänelle missään mielessä.
Onko vaan niin, että aika tekee tehtävänsä? Jossain neljän- viidenkymmenen korvilla mies alkaa ymmärtää vastuun omasta perheestä ja siitä miten tulikaan menetettyä pikkulapsiaika taistellessa?
Vastaukset 47
Vanhimmat
Usein ongelmat syntyy myös siitä, että miniä ei hyväksy anoppiaan ja hänen mielipiteitään ja manipuloi miestä, valehtelee ja kieroilee ja mustamaalaa miehen äitiä jotta saisi tuhottua heidän välinsä. Silloin vaimolla olisi ote mieheen ja hän voisi pyöritellä tätä kuten tahtoo.
Usein miniä myös haluaa saada anopin puolelleen ja kerjää myötätuntoa kun perheessä tulee riitatilanteita. Hän arvostelee miestään tälle anopille ja säälittelee itseään vain se takia että saisi itselleen kaikki sympatiat. Sitte kun on pässyt niskanpäälle hän kieltää ehdottomasti kaikenlaisen yhteydenpidon anopiltaan ja väittäää sitä sekaantumiseksi. Vaikka juuri itse aiheutti sen, että anoppi koskaan sai tietää mitään heidän ongelmistaan. Miten anoppi voisi sekaantua ilman että tietää ongelmia olevankaan.
Ja se mikä todellisuudessa on sen miehen kaulan ympärillä, ei sentään ole napanuora vaan se joustamaton talutushihna jonka vaimo on siihen tiukkaan pujottanut.
Mies on yleensä se joka ottaa sen vastuun perheestään ja pitää siitä kiinni oman hyvinvointinsa kustannuksellakin, mutta nainen hakee vain huomiota itselleen ja unohtaa jopa lapsensa siinä tiimellyksessä.
Nainen on uskomaton, hän ei kykene katsomaan peiliin ja löytämään mitään vikaa itsestään, kaikki syyt löytyy aina muualta.
Olisiko sinullakin aihetta katsoa sinne peiliin muutoinkin kuin vain ihaillaksesi itseäsi.
Mieti omaa käytöstäsi eri tilanteissa ja ole rehellinen EDES itsellesi !
Taidat olla oikeassa... Huomasin itse olevani juuri tuollainen. En ole tainnut tajuta sitä vaan aikaisemmin... Kiitos!
Kovin olet ristiriitainen, onkohan sinulla kaikki kunnossa.
Alussa puhut kuin suurellakin asiantuntemuksella, usista kerroista ja hetkohta sanot että ainakin meillä.....juu sellaista se on kun ei oikein itsekkään tiedä mistä valittiais ja kenelle ja miksi. Mikä sinun oikea ongeklmasi on, osaatko sanoa ?
Muutama kýsymys:
-miksi anoppi ei saa tehdä oman mielensä mukaan jos sinä saat ?
- miksi et kestä anopin sanomisia jos itsekkin sanot anopille mitä sattuu ?
- kuinka voit yksin päättää siitä saako anoppi käydä teillä vai ei, kai siihen on sananvalta myös miehelläsi ?
- millä tavalla anoppi on todellisuudessa puuttunut perheesi elämään ?
- mitä tapahtuu silloin kun perheessänne on piru irti ?
Mies menettää pikkulapsiaikaa hyvinkin paljon kun joutuu käymään töissä. Jos vielä siinä on vaimo joka alkaa nalkutuksen välittömästi kun mies tulee kotiin, menettää siinä koko perhe paljon muutakin kuin tuota kyseistä aikaa.
Useimmiten näkee, että nainen on se jonka kuuluisi huolehtia lapsi ja koti silloin kun mies on töissä, mutta valitettavan usein se jää tekemättä koska he käyttävät sen ajan netissä haukumalla anoppejaan ja miehiään. Mihin katoaakaan se pikkulapsiaika äideiltä. Lapsen ollessa vuoden ikäinen ei äiti muista mitään lapsen vauvaiästä. Ja näin homma jatkuu vuodesta toiseen.......surullista.
Mietippäs sitä ja jos kykenet, vastaile kysymyksiin joita sinulle on esitetty, jos kykenet siis....
Valotan vähän taustaa. Mieheni on kasvanut ilman isää, hän on kuollut pojan ollessa pieni. Äiti on pakosta joutunut ottamaan suuren vastuun perheestä, johon kuuluu muitakin sisaruksia. Myös asumisjärjestelyt ovat olleet varsin mielenkiintoiset. Varmaankin näistä asioista tämä suhde muotoutuu -miehestäni tulee lammas vahvan ja autoritäärisen äitinsä edessä. Ja kun me kaksi lujatahtoista naista kohtaamme, ei ristiriidoilta voi välttyä.
Eniten siis ärsyttää tuo mieheni lauhkeus äitiänsä kohtaan, hän muuttuu taas pikkupojaksi kun äiti astuu ovesta sisään. "Kyllä äiti" -on miehen motto tuolloin.
Oikeastaan se on aika huvittavaa. Ja itsepä olen mieheni valinnut, valitettavasti se anoppi kuuluu siihen kylkiäisenä...
vahvoin henkisin sitein toisiinsa. siis aina.
Tulee aika, jolloin poika saa sytyttää jouluna ja
loppuelämänsä ajan jouluisin kynttilän äitinsä haudalle. Turha sitten on enää katua. Kyyneleet tulevat niinä jouluiuna ja todella kova kaipaus.
Olet täysin ajattelematon nainen.
Eivät kaikki käy ulvomassa vanhempiensa haudoilla, on vihoviimeinen tapa yrittää vaikuttaa tuolla tavoin toisten käyttäytymiseen! Jos on perheen perustanut, siitä on pidettävä huoli ja äidit ja isät väistykööt takavasemmalle ja opetelkoot viettämään joulunsa ja juhannuksensa omissa oloissaan. On se kumma kun aikuiset ihmiset eivät osaa olla yksikseen! Ja vielä vanhempien haudoista sen verran että on niitäkin, joille on helpotus kun vanhemmat ovat siellä haudassa! Vanhemmat ja varsinkin äidit voisivat miettiä aikansa kuluksi vaikka jouluna: minkälainen äiti minä oikeasti olen?
Kun äiti on kasvattanut pojan joka kelpaa sinulle ja rakastaa yhä poikaansa niin miksi kirjoitat noin katkerasti.
Mietihän oikein rehellisesti millainen miniä sinä olet.
Minä rakastan lapsiani mutta olen hyvilläni jos he viettävät juhlapyhät omissa oloissaan.
En jaksa enkä viitsi passata isoa porukkaa.
täytyy vain toivoa että tuon kirjoittajasta ei koskaan tule äitiä !
Olen sekä äiti että isoäiti. En vain voi sietää sitä, että vanhemmat pelottelevat lapsiaan omalla kuolemallaan halutessaan itselleen jotakin.
Jokaisen perheen on saatava itse päättää juhliensa viettotavoista. Vanhemmat voivat myös sanoa omat toivomuksensa. Ehkä hekin haluavat viettää joulun omissa oloissaan.
Joskus tuntuu siltä, että niin vanhempien kuin lastenkin on tosi vaikea nähdä itsensä sellaisina kuin he todella ovat. Sekin mahdollisuus on otettava huomioon, että meitä ei kukaan kaipaa, kun joskus täältä lopullisesti lähdemme.
että kukaan ei meitä kaipaa kuolemamme jälkeen on todellakin tämän päivän yhteiskunnassa todennäköisempi kuin kaipaus.
Siihen kasvatetaan tätä sukupolvea joka nyt on varttumassa ja tästä eteenpäin asia vain pahenee.
Kukaan ei tarvitse ketään, ei kaipaa ketään, ei välitä kenestäkään. On vain minä itse, minun tarpeeni, minun tunteeni. Aivan sama kuinka toisten käy, mitä he tuntevat, mitä heille kuuluu.
Kaikki vanhat hyvät arvot ihmissuhteissa on heitetty romukoppaan. Kunnioitus ja arvostus ja kiitokset ja hellyydenosoitukset ja rakkaus ovat pian unohdettuja asioita. Niitä ei tarvita.
No, jos se tuo tyytyväisyyden ihmisille ja paremman maailamn niin hvyä niin, vanhat väistykööt.....
niin minua kaipaa niin, että järki meinaa mennä, kun kerran puhuin asiasta.
Onneksi vanhemmalla pojallani ja minulla on se vaivaiset 20 v. ikäeroa,joten kun on pitkäikäinen suku ja olen 95 on poika jo 75 ja ehkä jo seniorialossa hyvässä huollossa.
Onneksi poikani ei huoli suomipissiksiä ja onhan hän maisteri ja hyvin vakavarainen, että kyllä tässä kelpaa minunkin elellä kun hän ja veljensä sijoittelee minun rahojani pörssiosakkeisiin.
Onpahan omaisuus jo karttunut moninkertaisesti.
Eipäs anneta miniälle yhtään mitään ja mitä siitä hyötyisi, koska kuitenkin tehtäisiin heti
kättelyssä avioehto.
siis molemmat. Me, siis mieheni ja minä, samoinkuin poikamme rakastamme ja kunnioitamme toisiamme niin paljon, että kaipaus olisi loputon, jos en tietäisi mediaalisten istuntojen kautta, että elämä todella jatkuu.
Kuolisin, kun ajattelisin, että pienet lastenlapset joutuisivat tämän maapallon ekokatastrofin kouriin. Kaikki hyvin näin, suorastaan erinomaisesti.
Lapsia on hyvin läheisiä ja kummilapsia etc....
Minun aikuiset poikani tulevat aina viettämään
joulua ja juhannusta vanhenmpiensa seurassa já lisäksi toinen käy joka päivä kotona.
Heillä on omat huvilat ja jos emme vanpempina, vaikka meillä on oma kesämökki, olisi miniän puolesta tervetulleita, niin mieheni sanoisi sellaiselle eukolle, että tervemenoa sinne, mistä tulitkin. Se olisi kerrasta poikki. Tsau!
pojan äiti siis 30 ja kun tuollaisia miniöiden kommenteja lukee, niin enpä ihmettele, että fiksut poikani eivät huoli suominaikkosta. Kaikki eväät on.
Ulkonäkö erittäin komea ja suotrastaaan kaunis.
Rahaa kuin roskaa vaan.
Erittäin mukava, mutta sisukas luonne, jota ei jalkarättinä käytetä. Tämä ehkä puhuu sen puolesta, että suominainen ei jaksa kiinnostaa....
Onko sinulle tullut mieleen, että myös nainen saattaa haluta avioehdon? Ei siis eron sattuessa halua antaa tasinkoa miehelle?
tasinkoja, on nääs euromillit pörssissä ja kakkos- ja kolmosasunnoissa ja sijoitusasunnoissa etc.
Kun on avioehto, niin ei kierokaan miniäkokelas pysty yhtään mihinkään ja jos olisi lapsi ja sen veisi. olisin joka päivä oven takana ja hiekkalaatikolla, että silleen.
...mutta eivät ne mammanpojat edes viisikymppisenäkään tajua oman vaimon ja perheen merkitystä. Äiti on äiti loppuun saakka!
Älä jää tuleen makaamaan, ei se miksikään muutu, pahenee vain...
sellainen mies jolla ei äitiä ole !
Jos vaimolle on miehen äitisuhde ongelmallinen, on vaimon mietittävä kaksi kertaa lapsentekoa. Jos poika syntyy, historia toistaa itseään ja se helvetti ei koskaan lopu.
Helpointa olisi vaimollekkin jos vain opettelisi hyväksymään arilaisia ihmisiä tai ottaisi oppia menneestä ajasta ja kunnioittiaisi vanhempaa ihmistä automaattisesti, vanhan polvet kun eivät niin hevin taivu nöyristelyyn.
Jos tutustutte anoppiin ennen naimisiinmenoa niin tiedätte mitä pakettiin kuuluu ja valitsette sen mukaan.
Kaikki naiset eivät ole teidän iotsenne kaltaisia, vaimot, siis kasvakaa ja hyväksykää erilaisuus ja VANHEMMUUS !
Kukahan ajattelija edellisenkin viestin kirjoitti ?
Kyllä se on niin, että molempien osapuolten
(anoppi ja miniä) on jonkin verran taivuttava ja mukauduttava,jotta ihmissuhde saadaan toimimaan.
On aivan turha odottaa, että pelkästään nuoret (siis miniät) taipuisivat ja joustaisivat anopin eri mielentilojen mukaan. Siitä se seuraa muuta kuin välien huononeminen ajan mitaan.
Ja itse olen keski-ikäinen, pitkään naimisissa, mutta anoppi on ulkokehällä,kun ei osaa muuta kuin juoruta ja levittää pahoja puheita.
että, onko nyt kuitenkin niin, että näihin miniöihin, joille "kasaantuu" vaikeita anoppeja, niin olis jotain tekemistä tuon "ikäpolvien välisen kuilun" suhteen, eli nuoremman naisen suhde vanhempaan naiseen...? Useinhan ainoa vanhempi nainen, jonka kanssa tulee toimeen jotenkuten on oma äiti (tai jonka kanssa on pakko tulla toimeen).
Olen ollut huomaavinani, että jotkut nuoret ihmiset ei kertakaikkiaan halua tekemisissä vanhempien ihmisten kanssa, ovat vain jos on pakko. Tämä pätee naisiin ja miehiin.
Harvinaisia poikkeuksia toki on. Siis sellaisia, jotka ilman olosuhteiden sanelemaa pakkoa (sama työpaikka, anoppisuhde jne.) voivat olla ja kommunikoida ns. vapaasti ikäeroista huolimatta, ihmisyys tärkeimpänä motiivinaan..., laajemmin elämää ajattelevana.
vaimohan on vieras henkilö, sukuun ujuttautunut henkilö.
Äiti on äiti koko elämän ajan, eikä sitä kukaan pissis muuksi muuta.
Ei kannata pojan kanssa käydä kilpasille pojan äidistä, kakkoseksi jää.
Mitä turhaa se poika ylipäänsä "akkaa ottaa" kuten Itä-Suomessa sanotaan. Eläisi vaan äitinsä kanssa lämpimissä väleissä koko elämänsä.
Ei siitä miniän tekeleestä ole kuin haittaa, tulee vaan ilman aikojaan sotkemaan selviä sukukuvioita.
Antaa mamman vaan vääntää lihapullia ja perunoita aikamiespojalleen hamaan maailmanloppun saakka.
rakastava ja heistä huolta kantava poika koko elämänsä ajan pitää tiivistä yhteyttä kotiinsa eikä sitä kukaan ulkopuolinen nainen, siis vaimo tai vaimoke, pysty estämään.
sinulle jo lapsena vanhemman ihmisen kunnioitusta ?
Jos itse olet äiti, miten toimit poikasi kanssa tulevaisuudessa. Hyväksytkö nöyrästi sen, että poikasi vihaa sinua siitä hetkestä kun hän alkaa seurustella.
Ja vain sen takia, että se vieras henkilö joka hänen elämäänsä tulee, sitä vaatii.
Siihenkö sinä lapsesi kasvatat.
vihaamiseen johtavaa syytä pitäis miettiä?
miksi poika alkaa vihaamaan äitiä? luuletko,että pojan naisystävä tälläistä vaatii??? ihan totta??
Kyllä, kunnioittamista on opetettu, mutta myös sitä, että kunnioitus ansaitaan...Ei kukaan vihaa ketään kenenkään käskystä; ei tunteita voi määräillä.
Jos poikasi on alkanut vihata sinua alettuaan seurustella, todennäköisesti kysymys on siitä, että hänen silmänsä ovat vihdoin avautuneet ja poika on onnekseen päässyt irti manipuloinnistasi!
Näin on käynyt nykyisen mieheni kohdalla; lastaan yli kaiken rakastava (lue: tyrannisoiva) äiti tuhosi mieheni elämästä ensimmäiset 45 vuotta ja avioliiton.
Terapian ja uuden tasavertaisen ihmissuhteen myötä on tämä entinen äidinpoika vihdoinkin pystynyt kiskomaan oman identiteettinsä äidin esiliinantaskusta ja elämään itseään kunnioittaen omaa tasapainoista elämää.
Ei mikään ihme, että hän haluaa pitää nykyisin äitiinsä riittävää turvaväliä..
Olen itse kolmen pojan äiti; rakastan heitä jokaista, mutta toivon todella ettei kenenkään heistä tarvitse tuntea rakkauttani miksikään kahleeksi!!
Käsitin että täällä ei välttämättä tarvitse puhua nimenomaan henk.koht. asiosita vaan saa kommentoida ihan muutenkin. Sorry, erehdyin.
En tietääkseni sanonut missään vaiheessa että poikani vihaisi minua ! Ei toki, meidän suhteemme on edelleen kunnossa vaikka hän on ollut omillaan jo 15 v.
Hän on kypsä aikuinen mies ja kykenee säilyttämään äitisuhteen vaikka onkin perheellinen. Hän ei tuo parisuhdeongelmiaan äitinsä ratkottavaksi eikä sotke vaimonsa mielipiteitä omiinsa kun on kysymys hänen äidistään eli minusta.
Kun on kysymys vanhemman ihmisen kunnioituksesta, sen pitäisi tulla luonostaan, sitä ei tarvitse sen klummemmin ansaita, se on selkäytimessä jos sen kasvatuksessa on saanut.
tulkitsin väärin. Kommenttisi ärhäkkyydestä päättelin sen osuneen omaan nilkkaan...näin käy kun pelkän tekstin avulla kommunikoidaan.
Tuosta vanhempien kunnioittamisesta olen yhä eri mieltä; tunnen valitettavasti muutamia vanhoja ihmisiä, joiden käyttäytyminen on sitä luokkaa ettei tulisi mieleenkään kunnioittaa heitä millään tavalla.
Ei ikä oikeuta käyttäytymään törkeästi ja loukkaamaan toisia; käytöstavat ja toisen huomioonottaminen kuuluu kyllä kaikille ikäluokille!
jokaista voi kunnioittaa - ja tuleekin ihmisenä, sitä ei ansaita. Vääriä tekoja tekee jokainen. On myös äitejä ja isiä, jotka tekevät kaiken väärin tai ovat tehneet. Sinun asiasi ei ole kuitenkaan heitä tuomita. Jos sinussa siis on sydämen sivistystä, kunnioitat luonnostaan vanhempaasi kuten edellinen kirjoittaja kirjoittaa. Olisimme Jumalan kaltaisia, jos osaisimme arvioida oikein toisen elettyä elämää ja tekoja.
30 . joten ei tarvitse paljon pelätä, että päänsä seinään löisi. Liian hyvän näköinen kuitenkin, mutta kun katsoo muualle ja koska on maisteri, niin ammatti ja harrastukset ja ystävät ja omaiset täyttävät mukavasti päivät.
Ja suuret kiinteistöt ja etc.
Kaikki siis erityisen hyvin..................
Sinä olet hyvä ja huolehtiva emo. Mutta oletko huomannut, että monet vaarat vaanivat poikiasi silti, vaikka he ohjeistuksiasi noudattaen pysyvätkin erossa naisista tai ainakin parisuhteesta ja perhe-elämästä.
Heillä on varmaankin kalliit ja turvalliset autot, mutta silti voi käydä köpelösti. Kuka sitten itkee haudallasi? Voiko tämän uhan eliminoida? Ehkäpä sinä tai miehesi kuskaatte poikia. Olettehan te vanhempia, viisaampia ja kokeneempia.
Entä rantahuvilat? Tulipalo, rosvot, pallosalama! Kamalaa, kuinka vaarallista elämä on.
Mietin myös maisteripoikien sukupuolielämää. Ei tarvinne kertoa, miten voi käydä maksullisissa tai yhden illan jutuissa. Taudit uhkaavat ja sielukin voi mennä ruvelle. Tietysti on se turvallisen tuntuinen oma käsi. Mutta toisaalta seksielämään mielestäni kuuluu (tai voi kuulua) niin paljon muutakin, kuin pelkkää pussien tyhjennystä. Surulliselta tuntuu tuo visio pojista vatkaamassa...no niin. Kastraatio voisi olla ratkaisu, tai olisikohan mitään lääkettä, joka veisi kaikki ajatukset naisista pois. Sitten päästäisiin naikkosista ja niiden tuomista ongelmista ja mahdollisista ongelmista.
Kunniallinen ratkaisu voisi olla meno luostariin.
Tulisi muuta ajateltavaa kuin naiset.
Luostarielämään kuuluu köyhyys, nöyryys ja kuuliaisuus. Sitä kuuliaisuuttahan maisterispoika onkin jo kotona oppinut.
naisentärpeeseen. Sitä ei ole enää, koska nykynaiset eivät ole arvostuksen ansainneita.
Ei tartte mitään käsikuvioita, ei kaikilla ole sellaisia pakottavia tarpeita.
Ne eliminoituu ainakin iän mukaan täysin, kun pää
on jatkuvassa käytössä. Ei kaikki ihmiet tartte seksiä ollenkaan.
Ei mun mieskään tarttenut, vaikka oli molempien poikien odotusaika taukoa lääketieteellisistä syistä.
Vielä: huvilat, pallosalamat ei aiheuta tulipaloja, korkealla mäellä on paljon suuria ja
korkeuksiin kohoavia mäntyjä.
Kummallakaan ei ole autoa.
No meillä on mieheni kanssa.
He käyttävät lukisia kulkuvälineitä ja taksia.
Kortti on, mutta auto ei kiinnosta, vaikka on rahaa kuinka paljon, ei ole tarvetta näytellä jotakin toopea.
Ei ole siis mitään kärsimystä naisenpuutteesta
eikä muuta kuin onnea siitä, että ei ole kauhuskenaarioita vaimokandidaateista.
vaikeaa on pysyä naisten puolelta yksin, koska on se ulkonäkö sellainen, mutta kun ei katso takaisin liian syvään.....etc.
pakottanut. Minä itse aloitin puheen siitä, että jos kuitenkin vähän tutkailisit vaikka netin välityksellä naismaistereita ja niitähän on kyllä riittänyt.
Ei vaivaa enää päätänsä mokomilla asioilla.
Tuttavapiirissä valtavasti sinkkuja.
Ei tarvitse mennä luostariin, koska on niin paljon muuta ajateltavaa kuin naiset siis voi elää oikein hyvin tässä maailmassa omien töiden ja harrastusten, sijoitustoiminnan ja huviloideen ja oman asunnon töiden ja vanhempien ja veljen ja kummilasten ja hyvien ystävien etc.
turvin.....huhhhuhuhhhhhhhh
sitten ettei miehesi ajatellut kuten poikasi (: Miehesi äiti taisi olla normaali ihminen.
Ihan sama, kuka minua uhkaa tai puhuttelee rumasti, olen huomannut, että oma mieheni puolustaa minua aina, tarvittaessa omaa äitiäänsäkin vastaan. Minä puolustan miestäni myös, aina ja kaikessa. Olemme huomanneet, että tämä vahvistaa meitä vain entisestään. Meillä on hyvä yhteishenki. Toivoisin teille kaikille tätä, sillä se on arjessakin hyvä voimavara, kun tietää, että puoliso on aina tukena eikä hylkää.
Sitä se aito rakkaus ja luottamus tekee. Kun muut huomaavat asian, kaikki sujuu ilman ristiriitoja.
täällä on kyllä ihan käsittämätöntä porukkaa, jos jokun mielestä anoppi tunkeutuu niin heti on muka rikkomassa miehensä perhettä.
Minä en vihaa anoppiani, minä jopa pidin hänestä. Lapsemme syntymä kuitenkin muutti kaiken ja ihan mukavasta anopista tuli todella rasittava. Anoppi on aina ollut ihan kamalan utelias ja nyt kun hän on isoäiti, kuuluu hänen mielestään kaikki meidän asiat hänelle. Jos käymme vaikka ostoksilla, tulee anoppi heti meille kylään penkomaan ostoskassit mutisten että "taasko te olette olleet rahaa tuhlaamassa". Tämä on todella kiusallista jos olen vaikka ostanut pikkuhousuja ja tampooneja. Anoppi tulee omilla avaimilla kylään silloin kun hänelle sopii, ja jos silloin satun olemaan makuuhuoneessa rasvaamassa itseäni suihkun jälkeen, tulee hän koputtamatta sisään ja alastomuudestani huolimatta jää huoneeseen lässyttämään vauvalle.
Mies ei viitsi sanoa anopille vastaan koska anoppi heittäytyy marttyyriksi ja alkaa valittamaan kuinka ulkopuoliseksi hän tuntee itsenä ja kuinka kukaan ei arvosta häntä, eikä mies jaksa kuunnella sitä, on tämän itsekin sanonut. Minä en ymmärrä miten tämä voi olla minun syytä, mutta täällä varmasti joku anoppi osaa kertoa minulle.
Kysymys nro 1 :
Miksi ihmeessä olette antaneet anopille KOTINNE avaimet? Se on suorastaan perusvirhe.
Ei koskaan, ei todellaan koskaan pidä tehdä niin...
Älä sitten ihmettele (täällä palstoilla) että kulkee kuin kotonaan teillä. Luulee sitä tosiaan kotinsa jatkeeksi, kun on kerran avaimetkin.
Siis totta kerroit.
Miehet ja varsinkin maatilojen pojat eivät osaa elää ilam äitiä ja isää. Ne on niissä kiinni kuin takiaiset ja mitään ei voi tehdä itsenbäisesti joka asiaan on saatava suostumus vanhemmiltaan.
Ja auta armias jos joskus pitäis puolustaa omaa vaimoaan niin ei voi, eivät varmasti ees älyä että millon niin oitää tehdä. Ne kun vaan näkee ja palvoo omia vanhempiaan ja kyttää tarkasti joka asian ja sanan mitä niille päin tulee muilta että eihän vaan tuu mitään väärää.
Siis kyllä se niin on että kun oman vaimon löytää niin sitä sen pitäis kunnioittaa eikä muita. Sillon saa muut jäädä ja oli mikä tahansa tilanne niin on pystyttävä puolustamaan omaa vaimoaan. Mutten tarkoita kuitenaa sitä että pitäis kokonaan unohtaa tai sulkea omat vanhemmat pois mutta rajansa kaikella. Ei sitä niitten kanssa koko elämää eletä...
Minun mies on juuri tollainen äitin poika, ei koskaan oo puolustanu mua ja suhde on pilalla useamman vuoden jälkeen ja tilanne ei oo muuttunu mihinkään.
roikut tuossa miehessä????? Kertomasi todistaa, ettet ole todella tärkeä miehellesi. Et ole ilmeisesti ansainnut tuota kunnioitusta.
Olen itse maatalon miniä, eikä minulla ole koskaan ollut noita ongelmia, tosin ei ongelmia myöskään appivanhempien kanssa. Antavat elää omaa elämää, vaikka lähellä asuvatkin ja mies elää elämäänsä minun kanssani.
Eroa miehestäsi jos hän ei sinua tyydytä, sillähän se on ratkaistu.
Tässä ei nyt ole kyse mistään roikkumisesta, vaikka sinähän se varmasti paremmin tiedät. Miehessä ei ole mitään vikaa, ja kyllä hän sanookin anopille vastaan monessa asiassa, mutta ei aina viitsi koska anoppi alkaa kiukuttelemaan. Me emme varsinaisesti asu maatilalla, joskin tilanteemme on verrattavissa siihen, olemme siis "uusi sukupolvi" täällä, mutta anoppi ja appi hääräävät täällä vielä, siksi anopilla on omat avaimet. Meidän mkuuhuoneeseen hänellä taas ei ole mitään asiaa, mutta kun mies on hänelle asiasta sanonut, on anoppi alkanut itkeä kun hänet "jätetään ulkopuolelle".
En todellakaan aio erota hyvästä miehestä anopin takia, miehelläkin alkaa palaa pinna, joten heti kun taloudellinen tilanne sallii muutamme täältä mahdollisimman kauas.
On se nyt helvetti kun jos vika ei ole miniässä niin sen on pakko olla miehessä, anopissa kun ei ikinä ole mitään vikaa..
viestisi uudelleen. Ethän siinä muuta tee kuin mollaat miestäsi joka tanssii vanhempiensa pillin mukaan.
Anoppi ei parisuhteeseen pysty nenäänsä tunkemaan jos mies ei sitä hyväksy. Miehen asia on puolustaa omaa perhettään. Jos hän ei sitä tee, voi vain miettiä syytä miksei....
sanoin vaan että mies ei viitsi aina sanoa anopille vastaan koska ei jaksa kuunnella sitä anopin valitusta. Mies siis sanoo vastaan, mutta ei joka kerta, koska anoppi aloittaa sitten "minua ei arvosteta eikä rakasteta, enkä saa osallistua lapsenlapseni elämään" -valituksen, eikä sitä jaksa kukaan, varsinkaan kun joudumme olemaan joka päivä tekemisissä anopin kanssa.
Viestin tarkoitus oli vaan tuoda esille se pointti että täällä tuntuu kaikki tilanteesta riippumatta olevan miniän vika. Sitten kun muutamme pois täältä (ja tämä ei ole mikään minun vaatimukseni, vaan meidän molempien mielestä välttämätöntä perheemme hyvinvoinnille) voi anoppi tulla tänne narisemaan kun kamala miniä rikkoi hänen perheensä.
Siis mistä anoppi itkee? Kun ei pääse makuuhuoneeseenne näkemään, mitä siellä tapahtuu, vai mistä ? En nyt tosiaan ymmärrä.
Eikö teillä ole mitään yksityisyyttä ?
Onkohan anoppisi aihan terve. kun tuo käytös viitta enenmän tai vähemmän hairiintyneeseen ihmiseen. Kovin valitettavaa. Kuinka sinä jaksat ? Minä en jaksaisi. Yksityisyyseeni on nimittäin ehdoton, ainakin anoppiin nähden.
jos anopille sanoo että ei voi tulla makuuhuoneeseen niin anopin mielestä hän ei ole koskaan tervetullut meille, jos anopille sanoo että ei voi leikkiä vauvan kanssa nyt koska meillä on iltahommat käynnissä ja yritetään rauhottua nukkumaan niin anopin mielestä hän ei saa koskaan pitää vauvaa sylissä. Jos haluan sitä yksityisyyttä niin tuommoista pitää sitten kuunnella.
Anoppi on tuollainen koska hänen oma elämänsä on..no, perseestä. Appi on kärttyinen vanha alkoholisti, anopin äiti on sairaana, anoppi on koko ajan hyvin väsynyt ja onneton ja me olemme ainoa "hyvä" asia hänen elämässään, mutta anopin on hankala ymmärtää ettei voi elää omaa elämäänsä meidän kautta.
Kovin olet sinäkin hankalassa tilanteessa anoppisi kanssa. Anoppisi pitäisi hankkin oma elämä eikä yrittää elää teidän perheen tai lapsenlapsensa kautta. Kovin kummallista.
Eikö teillä ollut joku suunnitelma muuttaa pois ?
Näin muistan lukeneeni jostain aikaisemmasta viestistä. Pankaa se muuttosuunnitelma toimeen mahdollisimman pian. Eihän tuollaista elämää kestä kukaan.
Hän näköjään haluaa itsekkäästi kaiken huomion itseensä mielentilansa mukaan - tai itkee. Itku siis on käyttökelpoinen ase silloin, kun elämä alkaa tuntua hänestä rajoittavalta ja kurjalta.
Tuohan on kuin pikkulapsi kaupassa. Jos ei saa sitä haluamaansa tikkaria kassalla, heittäytyy maahan ja alkaa parkua suureen ääneen. Ei siis aikuismaista käytöstä ollenkaan.
Miten on, jos antaisit olla antaisit itkeä ?
Tai ohjaisit vaikka terveyskeskukseen psykologin juttusille. Jättäisikö h teidän perheen rauhaan ja alkaisi tosiaan elää sitä omaa elämäänsä.
Niin kauan kuin annatte hänen käytöksensä ja mielihalujensa hallita oman perheenne elämää, mikään ei todellakan muutu. Teidän täytyy piirtää rajat anopin haluille, koska hän ei itse osaa.