Iron Maiden
Hikipedia
Iron Maiden on hevibändi, jonka kuuntelun Käyttäjä:Lollerball aloitti kai joskus syksyllä 2004.
Steve Harris perusti Iron Maidenin saunassa vuonna 1975. Seuraavana vuonna 1976 kaikki yhtyeen jäsenet saivat kaksi vuotta vankeutta "sodomiasta ja räikeästä siveettömyydestä". Vuonna 1980 yhtye levytti Kreikassa ensimmäisen levynsä, Einon haukan.
Iron Maiden keskittyi 1980-luvulla plagiaattien ja pilkkalaulujen tekoon, mutta 1990-luvun alkuvuosina se alkoi tehdä omaa materiaalia. Vuodesta 1997 lähtien se on keskittynyt lähinnä faneille vittuiluun omilla kotisivuillaan.
1980-luvulla hysteeriset amerikkalaiset kuvittelivat, että Iron Maidenilla olisi ollut joitain yhteyksiä Vihtahousuun, mutta tämä ei pidä paikkaansa, sillä kello on tätä kirjoitettaessa 21:04.
Hyvin suosittua Rautaneidon forumia ylläpitää Korkeasaaren apinatarha ja yksi yli-lihava lehmä joka ei mahtunut Hartwall areenan ovista sisään joten hän nautti keikasta sateessa ulkona.
[muokkaa]Diskografia
Flight of the Sperm (1980)
Dance of the Hitler (1981)
The Sign of the Cock (1982)
Piece of Shit (1983)
Sex slave (1984)
Somewhere in Hartwall Arena 14.11.2006.(Semi-Official live bootleg) (1986)
666th Son of a 666th Son (1988)
No Prayer for Your Soul (1990)
Fear of the Queers (1992)
The XXX Factor (1995)
Virtual Sex (1998)
Brave New Arsehole (2000)
Number of the Damien (2003)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei nyt oikein lähde lentoon tuo vitsi. Maidenille voisi vittuilla paljon kekseliäämminkin. Voi tietysti olla, että tuosta joku bändin fani muodon vuoksi suuttuukin. Eipä aloituksella muutta pointtia taida ollakaan.