Aviomiesparkki?

Olen viettänyt aika monta vuotta sinkkuna ja vuosien varrella vaan vaatimustaso kasvaa, mutta vain yhden asian kohdalla (muuten olen jopa laskenut vaatimuksia) - EI VARATTUJA MUN ELÄMÄÄN!

Mutta, mutta... Eilen aamulla se jysähti: musta on ilmeisesti tullut AVIOMIESPARKKI. Taas kerran löysin vierestäni varatun miehen. Ensimmäisen kerran sanoin ääneen että sinkkuvuosieni miehistä suurin osa on ollut varattuja. Useimmiten yhden yön juttuja, mutta myös pitempia suhteita. En tosin koskaan ole kotiin jäänyt odottelemaan vaan aina pitänyt itseäni suhteesta huolimatta sinkkuna enkä jäänyt unelmoimaan kotiliedestä. Ihan vaan elämän tuomaa realismia...

Viimeisin Mr.Varattu kolahti ja lujaa. En tiedä enemmän se että tajusin että näitä varattuja pyörii mun helmoissa ihan liikaa suhteessa siihen, että mä oikeasti haluan ihmisen jakamaan elämääni ja arkeani. Vai se, että Mr.Varattu onnistui koskettamaan minussa jotain sellaista, että tästä kohtaamisesta toipuminen vie kyllä hetken aikaa. Tuntikausia kestävää jumalaista seksiä ja välissä ehdittiin keskustelmaan oikeita asioita. Ja se järisyttävä tuttuuden ja helppouden tunne, että tämä ihminen ei ole tässä ensimmäistä kertaa vaan -kornisti sanottuna- kuuluu tänne ja tähän mun viereen ja elämään. Enkä halua tuhlata elämääni tälläiseen!!!

No, Mr. tuli ja meni. Mutta tajusin, että tästä "kierteestä" on päästävä eroon. Kysymys vain kuluu MITEN??? En hakeudu (omasta mielestäni ainakaan) varattujen seuraan vaan tuntuu että pidän varatuille miehille näkyvää valokylttiä yläpuollellani ja siinä lukee "Varatut tervetuloa tänne päin"...

Löytyykö jotain "anonyymit aviomiesparkit" -tyyppistä seuraa tai keskustelupalstaa???
11883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

niistä heti eroon pääsee kun näkee varatun alistuneen näkösen vaimon joka melkein pyytää anteeksi olemassa oloaan.

EI ikinä varattua.

Äänestä

Olet todellakin oikealla tiellä. Varatut etsivät ns. helppoja naisia, ja ilmeisesti sinä kuulut heihin. Siis niihin, joita voi ottaa ja jättää eikä sydämessä tunnu miltään.

Olet ilmeisesti alkanut jostain syystä tajuamaan tilanteesi, ja siitä haluan onnitella sinua. Jatkossa kannattaa miettiä minkälaista singaalia lähetät. Antaako ehkä pukeutuminen viestiä siihen suuntaam, että olet helppo pano? Ovatko jutut miehekkään ronskeja, jolloin mieskin alkaa rohkaistua enemmän kuin ehkä toivoisit? Leikitkö kenties avioliittoneuvojaa vai miten ne ukkomiehet sinun parkissasi viihtyvät? Vai oletko kenties vain sopivaa vaihtelua arkeen? Tai ehkä olet vaan niin kiltti, että annat kaikille jotka vaan pyytävät..

Äänestä
  • ..ole mielestäni helppo nakki. Olen aikoinani pukeutunut hyvinkin provosoivasti, mutta nykyään ihan perusfarkku-ja -paitis meiningillä. Osaan kyllä provosoida puketumisella, mutta koska se ei ole tuonut mitään "hyvää" olen tietoisesti vaihtanut tyylin. Toki sitten kun on hyvä mies kierroksessa haluan häntä myös seksikkäällä pukeutumisella huomioida.

    Olen ennemminkin varovainen ja "tyrmään" surkeat isku/lähestymisyritykset hyvinkin tylysti. Mutta noin yleisesti olen baarissa ollessa iloinen, hymyilevä ja jos joku tulee juttelemaan asiallisesti en käännä selkää.

    Olen viime aikoina yrittänyt tentata "miksi juuri minä". Ja tutut miehet vastaavat hyvin usein, että olen (jopa pelottavan) rohkea, itsevarma ja omalla erikoisella tavallani kaunis. Uudet tuttavuudet sanovat usein että ovat kiinnittäneet minuun huomiota koska vaikutan mielenkiintoiselta, olen kaunis ja plaa-plaa-plaa sitä perinteistä s..taa. Naispuolesilta ystäviltäni olen myös tätä kysynyt ja heidän selityksensä on että koska olen itsevarma ja itseni kanssa sinut, vapaat pelkäävät ja varattuja kiehdon.

    Olen aika räväkkä puheissani. Enkä tarkoita tällä nyt sitä että puhuisin rivoja. Vaan että puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja jos joku asia mua kiinnostaa niin kysyn/keskustelen sitten sitä. Ja eräskin näistä varatuista sanoi, että hän ei ole koskaan tavannut ketää niin suorapuheista ja rehellistä (mistä se muuten tietää puhunko totta vai en?!).

    En todellakaan anna kaikille jotka älyvät pyytää :)) Vaadin niin seksiltä paljon, että olen mielummin kokonaan ilman kun huonon kanssa. Mulla oli jopa 8kk tauko tänä vuonna, mutta nyt on mennyt 2 kuukautta ja: 1 varattu työkaveri, 2 varattua seminaarituttua ja 1 varattu baarituttavuus. No, joo oli yksi vapaa, mutta se oli lähes alaikäinen :)

    Äänestä

  • Kurtisaani kirjoitti:

    ..ole mielestäni helppo nakki. Olen aikoinani pukeutunut hyvinkin provosoivasti, mutta nykyään ihan perusfarkku-ja -paitis meiningillä. Osaan kyllä provosoida puketumisella, mutta koska se ei ole tuonut mitään "hyvää" olen tietoisesti vaihtanut tyylin. Toki sitten kun on hyvä mies kierroksessa haluan häntä myös seksikkäällä pukeutumisella huomioida.

    Olen ennemminkin varovainen ja "tyrmään" surkeat isku/lähestymisyritykset hyvinkin tylysti. Mutta noin yleisesti olen baarissa ollessa iloinen, hymyilevä ja jos joku tulee juttelemaan asiallisesti en käännä selkää.

    Olen viime aikoina yrittänyt tentata "miksi juuri minä". Ja tutut miehet vastaavat hyvin usein, että olen (jopa pelottavan) rohkea, itsevarma ja omalla erikoisella tavallani kaunis. Uudet tuttavuudet sanovat usein että ovat kiinnittäneet minuun huomiota koska vaikutan mielenkiintoiselta, olen kaunis ja plaa-plaa-plaa sitä perinteistä s..taa. Naispuolesilta ystäviltäni olen myös tätä kysynyt ja heidän selityksensä on että koska olen itsevarma ja itseni kanssa sinut, vapaat pelkäävät ja varattuja kiehdon.

    Olen aika räväkkä puheissani. Enkä tarkoita tällä nyt sitä että puhuisin rivoja. Vaan että puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja jos joku asia mua kiinnostaa niin kysyn/keskustelen sitten sitä. Ja eräskin näistä varatuista sanoi, että hän ei ole koskaan tavannut ketää niin suorapuheista ja rehellistä (mistä se muuten tietää puhunko totta vai en?!).

    En todellakaan anna kaikille jotka älyvät pyytää :)) Vaadin niin seksiltä paljon, että olen mielummin kokonaan ilman kun huonon kanssa. Mulla oli jopa 8kk tauko tänä vuonna, mutta nyt on mennyt 2 kuukautta ja: 1 varattu työkaveri, 2 varattua seminaarituttua ja 1 varattu baarituttavuus. No, joo oli yksi vapaa, mutta se oli lähes alaikäinen :)

    Enkä todellakaan ryhdy avioliittoneuvojaksi. Pahinta mitä tiedän on päätyä "ylimenokauden naiseksi".

    Hyvää seksiä enkä aseta vaatimuksia (jos se on rakkautta, se jää. Jos ei ole, parempi että lähteekin). Kaiken täytyy perustua vapaaehtoisuudelle. Tosin lykkään kyllä helposti ja nopeasti tiskiharjankin käteen, mutta eivät siitä ole vielä koskaan pelästyneet. Minä olen pitemmät suhteet aina lopettanut (jos eivät ole jääneet kotona kiinni) viimeistään, kun olen tajunnut että kohtaa tulee rikkinäisiä sydämiä.

    niin kovin kliseemäistä. Sinä selität koko ajan ikäänkuin kaikki olisi sinun valintaasi ja vain sinua varten..Olisikohan sinulla narssistinen häiriö, koska miehet tuntuvat olevan sinulle lähinnä statisteja omassa itserakkaudessasi.

    Kovin paljon joudut muuttamaan asennettasi itseen. Et ole sittenkään niin vahva kuin luulet. Et edes niin suorasanainen, koska huijaat taitavasti itseäsi. Olet monen miehen käyttämä, eikä sillä ole loppujen lopuksi merkitystä saitko upeaa seksiä vai et. Kyllähän jakorasian maneerit tarttuvat, ja miehet osaavat lukea sen koodin.

    Äänestä

  • mutta vain kirjoitti:

    ...mielestäsi... No, onhan se mahdollista. Kerroin vain mitä muut ovat sanoneet, en kertonut mitä itse olen itsestäni mieltä.

    Narsismi on nykyhetken muotitauti - vähän niinkuin masennus oli hetki sitten, jolla kaikki ongelmat selitetään.

    Ja JOS se on narsismia, olen siis käytännössä todennäköisesti parantumaton.

    Eikä todellakaan ole mistään mun valinnoista kyse. Mitään tässä maailmassa kukaan ei tee yksin.

    Mitähän ne "jakorasian maneerit" on?

    Jotenkin tuntuu, että katselet omaa toimintaasi kuin ulkopuolelta. Raukkahan sinä olet. Toivotan hyvää jatkoa alkavalle uralle!

    Äänestä

  • Kurtisaani kirjoitti:

    ...mielestäsi... No, onhan se mahdollista. Kerroin vain mitä muut ovat sanoneet, en kertonut mitä itse olen itsestäni mieltä.

    Narsismi on nykyhetken muotitauti - vähän niinkuin masennus oli hetki sitten, jolla kaikki ongelmat selitetään.

    Ja JOS se on narsismia, olen siis käytännössä todennäköisesti parantumaton.

    Eikä todellakaan ole mistään mun valinnoista kyse. Mitään tässä maailmassa kukaan ei tee yksin.

    Mitähän ne "jakorasian maneerit" on?

    Jakorasian maneerit:
    -ylikorostunut seksuaalisuus kontaktissa vastakkaiseen sukupuoleen. Seksin avulla luullaan saavutettavan toisen sukupuolen hyväksyntä.
    -virheellinen käsitys itsestä johtuen siitä, että "peilit" ympärillä ovat vääristyneitä.
    -tottuminen siihen, että käytetään jatkuvasti hyväksi, ja myös tästä viestiminen ulsopäin.
    -omilla seksikokemuksillaan rehvastelu.
    -antaa miehille luvan panna ilmaiseksi, koska ne muutkin ovat niin tehneet. Alitajuntainen hyväksyminen sille, että on syöksykierteessä alas.
    -istuu usein tyrkyllä baarissa, jossa selkääntaputtelijoita aina piisaa..

    Äänestä

wiitsi ees wastata tuollaisiin juttuihin...tyhmä oot,sua on kai pantu kanssa kuin WIERASTA SIKAA.
Sit sä wiel kehtaat kysyy,miten pääsis eroon???TYHMÄ.

Äänestä

aina ukkomiesten vierestä aamulla johtuu siitä, että sinulla on jo niin huono maine, ettei kukaan vapaa mies huoli sinua. Vain ukkomiehille kelpaat panoksi.

Äänestä

ihan ok ja muutenkin tarpeellinen. Saahan varatut helposti lisä paikan mihin spermansa ruiskii.

Kyllä tuollaisia naisia sais olla enemmänkin, niin miesten elämä helpottuis huomattavasti ja sais kerrankin kunnolla naida kotona ja vieraissa, eikä olla puutteessa.

Toivon että jatkat alkuperäisellä tiellä, niin moni mies vielä saa sinusta helpotusta.

AVIOMIESPARKKEJA ENEMMÄN, ROJUT TORVEEN!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kurtisaani kirjoitti:

Olen viettänyt aika monta vuotta sinkkuna ja vuosien varrella vaan vaatimustaso kasvaa, mutta vain yhden asian kohdalla (muuten olen jopa laskenut vaatimuksia) - EI VARATTUJA MUN ELÄMÄÄN!

Mutta, mutta... Eilen aamulla se jysähti: musta on ilmeisesti tullut AVIOMIESPARKKI. Taas kerran löysin vierestäni varatun miehen. Ensimmäisen kerran sanoin ääneen että sinkkuvuosieni miehistä suurin osa on ollut varattuja. Useimmiten yhden yön juttuja, mutta myös pitempia suhteita. En tosin koskaan ole kotiin jäänyt odottelemaan vaan aina pitänyt itseäni suhteesta huolimatta sinkkuna enkä jäänyt unelmoimaan kotiliedestä. Ihan vaan elämän tuomaa realismia...

Viimeisin Mr.Varattu kolahti ja lujaa. En tiedä enemmän se että tajusin että näitä varattuja pyörii mun helmoissa ihan liikaa suhteessa siihen, että mä oikeasti haluan ihmisen jakamaan elämääni ja arkeani. Vai se, että Mr.Varattu onnistui koskettamaan minussa jotain sellaista, että tästä kohtaamisesta toipuminen vie kyllä hetken aikaa. Tuntikausia kestävää jumalaista seksiä ja välissä ehdittiin keskustelmaan oikeita asioita. Ja se järisyttävä tuttuuden ja helppouden tunne, että tämä ihminen ei ole tässä ensimmäistä kertaa vaan -kornisti sanottuna- kuuluu tänne ja tähän mun viereen ja elämään. Enkä halua tuhlata elämääni tälläiseen!!!

No, Mr. tuli ja meni. Mutta tajusin, että tästä "kierteestä" on päästävä eroon. Kysymys vain kuluu MITEN??? En hakeudu (omasta mielestäni ainakaan) varattujen seuraan vaan tuntuu että pidän varatuille miehille näkyvää valokylttiä yläpuollellani ja siinä lukee "Varatut tervetuloa tänne päin"...

Löytyykö jotain "anonyymit aviomiesparkit" -tyyppistä seuraa tai keskustelupalstaa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu