Äiti kuoli lauantaina vaikean sairauden murtamana. Syövän etäpesäkkeet todettiin pään alueella toista vuotta sitten. Äidin kuolemaa edeltävä vuosi on ollut rankkaa aikaa. Minusta on kauheaa ja kummallista, kun nyt tulee sellaisiakin kommentteja että johan tuota on toista vuotta valmistauduttu ja se siitä. Mielestäni surutyötä ei voi tehdä etukäteen, sen aika tulee tosiasiassa kuitenkin vasta läheisen kuoleman jälkeen. Silti, vaikka äiti OLI sairas, etenkin viimeiset viikot olivat vaikeita, silti sattuu ja luopuminen on tullut vasta nyt. Miesystäväni veli kuoli yllättäen kaksi ja puoli kuukautta sitten. Olin hänelle tukena ihan niin paljon kuin hän tarvitsi. Nyt en häneltä liiemmin tukea saa ja olenkin mennyt jo niin lukkoon, että tunnen raivoa ja vihaa, iso tuskan möykky sisällä. Ajatella, jos meidän oliskin kaikkien parempi tehdä surutyömme etukäteen, jos niin on että pystyis, perusteluna: kaikki kuolemme joskus. Sitten vaan todettais että kuollut on ja laitettais hautaan, että se siitä.
onhan oikeus suruun
äitin tyttö
4672
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minulla surutyö alkoi vasta muutaman kuukauden päästä tyttäreni kuolemasta, sitä ennen olin jollain lailla shokissa. Hänen kuolemastaan on vasta puoli vuotta mutta surutyö on vasta alkumetreillä ja tulee jatkumaan läpi elämän. Sitä ei voi nopeuttaa eikähän sitä varmaan kukaan haluakaan. Se vaan koskee niin kovasti joka päivä eivätkä monet sitä ymmärrä ennen kun se koskettaa itseään. Kuitenkaan elämä ei lopu hautaan vaan vaihtuu uuteen parempaan, tähän minä uskon sillä se on ainoa lohtu. Voimia kaikille läheisensä menettäneille
Minun poikani (19v)lähti täältä 4,5 kk sitten. Surutyö alkoi vasta toista kuukautta sitten. Shokissa meni varmasti tuo kaksi kuukautta.
On niin hirveä ikävä, suru ja menettämisen tuska.
Olisimme kokeneet yhdessä vielä niin paljon ihania asioita...Hän oli ja on minulle niin rakas...Ja minä itken jälleen.
Minä menetin äitini kesällä ja sen jälkeen on tapahtunut niin paljon ettei oikein ns. kunnollinen surutyö ole vielä päässyt edes kunnolla alkamaan.. Vaikka ymmärrän hyvin ettei äitiä ole enää, niin silti on hetkiä kun vaan odotan puhelimen soivan.. Tiedän että jossain kohtaa on vaan pakko pysähtyä!!
Voimia ja jaksamista sinulle!!
toivon sinullekin, äidin tyttö!
Kyllä minäkin kuuntelin kaikkia mahdollisia ääniä, että milloin hän tulee, kuuluuko puhe, tuleeko auto pihaan, käykö ulko-ovi ja potkaistaanko kengät pois, alkaako hänen kännykkänsä soida niinkuin se soi aina hänen kotona ollessaan...otan jopa joskus kännykkäni käteen ja katson, onko tullut pojaltani viestiä, mutta sitten tajuan, että eihän niitä tule enää...on vain tallessa ne viestit, joita hän laittoi kesäkuussa...esim. kiitos äiti:) kun laitoin tilille rahaa, juhannusterveiset, ym.jutut, joissa hän kertoo missä on ja mitä tekee, keiden kanssa jne. Enkä tiedä poistanko koskaan hänen viestejään..On asioita, joista luovuttaa sitten pikkuhiljaa, kun niitä ei enää näe eikä kuule, vaikka haluaisi..Voimia sinullekin.