Tilanteeni on mielestäni hieman outo. Tai mistä minä tiedän, ehkä olen vain hieman pihalla kaikesta.
Tapasin kolme vuotta sitten mieheni, rakastuin. Tällä hetkellä rakastan häntä täydestä sydämestäni edelleen, teen oikeastaan mitä vain, jotta hän olisi onnellinen/olisimme onnellisia.
Mieheni kyllä sanoo, että rakastaa minua, mutta minusta tuntuu harvoin siltä. En nyt tarkoita mitään "hän ei tuo kukkia tai anna koruja"- stooria, vaan ihan sellaista tavallista elämää. Itse ajattelen mieheni parasta: teen meille ruokaa (usein mitä hän haluaisi), kyselen kuulumisia, olen kiinnostunut hänestä/hänen työstään, pusuttelen ja seksiäkin saa kun haluaa - tiedättehän te miten ollaan toiselle mukavia. En voisi koskaan pettää häntä. Minä...jotenkin vain olen hänelle. Kyllä hän pussailee kun sille päälle sattuu, mutta usein ajattelen, että ajatteleeko hän koskaan mistä minä tulen onnelliseksi. Joskus tuntuu siltä, ettei hän ymmärrä mitä on rakkaus toiseen ihmiseen ja se kaikki mitä ainakin minä teen sen eteen.
Itkettää vaan koko tilanne. En haluaisi luopua hänestä mistään hinnasta, mutta joskus tuntuu siltä että menisin tässä ihan "hukkaan". Ei saa takaisin sellaista panostusta tähän suhteeseen, mitä minä mielestäni teen. Tiedän hänen huonon itsetuntonsa ja olen koettanut tsempata/kehua häntä tasaisen varmasti. Kukaan ei vain tsemppaa minua! Tuntuu kuin antaisin itsestäni hirveästi saamatta mitään takaisin. No, joku voi sanoa: älä laita peliin niin paljon. Mutta kun minusta rakkauteen kuuluu suhteeseen panostaminen, toisen huomioiminen, toisen tekeminen onnelliseksi.
En tiedä, osasinko selittää kunnolla.. Mutta saa sanoa mielipiteitä ja kokemuksia. Olenhan tätä jo märehtinyt puolisen vuotta.
Tapasin kolme vuotta sitten mieheni, rakastuin. Tällä hetkellä rakastan häntä täydestä sydämestäni edelleen, teen oikeastaan mitä vain, jotta hän olisi onnellinen/olisimme onnellisia.
Mieheni kyllä sanoo, että rakastaa minua, mutta minusta tuntuu harvoin siltä. En nyt tarkoita mitään "hän ei tuo kukkia tai anna koruja"- stooria, vaan ihan sellaista tavallista elämää. Itse ajattelen mieheni parasta: teen meille ruokaa (usein mitä hän haluaisi), kyselen kuulumisia, olen kiinnostunut hänestä/hänen työstään, pusuttelen ja seksiäkin saa kun haluaa - tiedättehän te miten ollaan toiselle mukavia. En voisi koskaan pettää häntä. Minä...jotenkin vain olen hänelle. Kyllä hän pussailee kun sille päälle sattuu, mutta usein ajattelen, että ajatteleeko hän koskaan mistä minä tulen onnelliseksi. Joskus tuntuu siltä, ettei hän ymmärrä mitä on rakkaus toiseen ihmiseen ja se kaikki mitä ainakin minä teen sen eteen.
Itkettää vaan koko tilanne. En haluaisi luopua hänestä mistään hinnasta, mutta joskus tuntuu siltä että menisin tässä ihan "hukkaan". Ei saa takaisin sellaista panostusta tähän suhteeseen, mitä minä mielestäni teen. Tiedän hänen huonon itsetuntonsa ja olen koettanut tsempata/kehua häntä tasaisen varmasti. Kukaan ei vain tsemppaa minua! Tuntuu kuin antaisin itsestäni hirveästi saamatta mitään takaisin. No, joku voi sanoa: älä laita peliin niin paljon. Mutta kun minusta rakkauteen kuuluu suhteeseen panostaminen, toisen huomioiminen, toisen tekeminen onnelliseksi.
En tiedä, osasinko selittää kunnolla.. Mutta saa sanoa mielipiteitä ja kokemuksia. Olenhan tätä jo märehtinyt puolisen vuotta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse olen elänyt samanlaisen suhteen, joka kesti kaiken kaikkiaan 8 vuotta. Samalta tuntui ja ihmettelin kun en saanut itse kokea rakkauden tekoja. Mies kyllä sanoi joskus jopa rakastavansakin ja lopulta myös sanoi: "pitäiskös meidän mennä naimisiin" ja mehän myös menimme. Mutta sitten yllättäen viime vuonna ilmoittikin, ettei taida oikein tietää mitä rakkaus on ja otti ja lähti.
Eli hän oli ollut kanssani ilmeisesti vain siksi että kuuluu olla jonkun kanssa, hän sanoi rakastavansa, koska niin yleensä tehdään ja hän meni kanssani naimisiinkin, koska niin vaan pitää tehdä.
Minä rakastin ja kärsin. Mitä siitä lopulta sain? Rikkinäisen sydämen kun avioliitto päätyi eroon.
Älä jää suhteeseen, jossa sinua pidetään itsestäänselvänä. Toivon kuitenkin, että olet ennen lähtöäsi tunteistasi kertonut miehellesi ja kertonut myös, että harkitset eroa. Sillä saattaahan olla, että jos hän ei tiedä sinun voivan huonosti, ei hän osaa korjata toimintaansa, vaikka haluaisikin.
Jos sitä halua ei löydy, lienee todellakin syytä lähteä, ennen kuin satutat itseäsi vielä pahemmin. Rakkauteen nimittäin kuuluu suhteeseen panostaminen ja toisen huomioiminen. Jos sellaista ei ole, ei rakkauttakaan todennäköisesti ole.
asumuseroa tai aikalisää.
Meillä oli vähän sama tilanne hiljakkoin. Minä nostin kissan pöydälle ja avomies muutti omaan osoitteeseen. Nyt olemme asuneet näin kaksi kuukautta ja minusta tuntuu ihan hyvälle.
Rakkautta on ainakin minun puoleltani ja luulisin myös tuon toisen osapuolen kohdalta, koskapa sähköpostia pukkaa päivittäin ja hän poikkeaa tuossa pyörähtelemässä tosi usein.
Minä odotan sitä päivää kun hän huomaa joko rakastavansa minua tai sitten ei. Omien sanojensa mukaan hän ei ole varma. Minä tiedän omat tunteeni ja olen valmis odottamaan. Ja jos hänen puoleltaan ei enää rakkautta löydy niin voi voi. Suru on varmasti suuri mutta selviän siitä kyllä. Hänen tarvii vain itse tehdä omat päätöksensä ja selvittää ajatuksesna, en aio painostaa tai kysellä.
Olen käynyt saman läpi :(
Otin aikalisän ja vein mieheni Lappiin ...siellä keskellä ei mitään, kun muita ei ollut vietimme leirielämää viikonverran, tuli puitua kerrankin molempien tunteet ja tarpeet kunnolla. Molemmat olemme kortemme kekoon kantaneet. Se lomareissu auttoi ja nyt kun siitä on kulunut kolme vuotta on kaikki hyvin suhteessamme vieläkin.
Käymme aina kesäisin siinä samassa paikassa Lapissa ja juhlimme " suhteen uutta alkua" siellä.
Tsemppiä Sulle =)
Niin, kiitos kaikille vastanneille.
On vaan mielestäni niin surullista se, että kun löytää sitten viiden vuoden "etsinnän" jälkeen miehen, joka niinä parhaina aikoina on paras mies minulle, tässä käy näin. Ja kun miehessäni ei sinällään ole mitään vikaa tai syytä. Siis hän ei ole väkivaltainen tai ryyppää päivä tolkulla - nämä syyt ehkä selkeyttäisivät tätä tilannetta edes vähän.
Olen sanonut hänelle tästä asiasta. Sanoin, että rakastan häntä ja haluaisin olla hänen kanssaan, mutta välillä tuntuu sen olevan mahdotonta (syitä). Hän vain sanoo, ettei tule ilman minua toimeen ja että rakastaa minua paljon. Ei hirveesti auta tässä tilanteessa!
Kun ajattelenkin eroa ja sitä, mitä kaikkea meillä on ollut ja pitäisi olla tulemassa ja sitä, että tästä pitäisi vaan lähteä, sydäntä raastaa. Kun sitten ajattelen tätäkin tilannetta, ei kai tunnu yhtään sen paremmalta.
Funtsinta jatkuu..
Womsu: "Nyt olemme asuneet näin kaksi kuukautta ja minusta tuntuu ihan hyvälle.
Rakkautta on ainakin minun puoleltani ja luulisin myös tuon toisen osapuolen kohdalta, koskapa sähköpostia pukkaa päivittäin ja hän poikkeaa tuossa pyörähtelemässä tosi usein.
Minä odotan sitä päivää kun hän huomaa joko rakastavansa minua tai sitten ei. Omien sanojensa mukaan hän ei ole varma"
Onko sulla Womsu käväissyt mielessäsi, että tää sun miehes pitää sua sähköpostilla ja piipahduksillaan kuumana ja varalla siihen saakka, kunnes saa pokattua itselleen uuden naisen??? Siellä on varmasti kierrokset menossa... Ja sitten käy niin, että yks kaks kaveri häviää ja sinä kuulet, että uusi suhde on pystyssä...
nyt ei puhuta mistään naisten miehestä ja tunnen mieheni sen verran hyvin, että ei hän ainakaan ole uutta naista pokaamassa. Ja samalla pitää minut varalla. Hän ei kertakaikkiaan ole sellainen.
Ei minuakaan ihan arkisilla asioilla kuumana pidetä, niin miehen kipee en ole. Sähköpostit koskee lapsiani, koiraamme ja kissaamme. Sairauteni eri käänteet kiinnostaa. Hän kuskaa minua lääkärissä, hoidoissa ja kaupassa. Lapsiani harrastuksissa.
Mistään seksisuhteesta ei nyt ole kuýsymys, odotellaan tilanteen selkiytyvän.
että hän rakastaa paljon onko hän kuitenkin erikseen sanonut että ei ole valmis ottamaan sinun tarpeitasi enemmän huomioon? Jos pyydät jotain konkreettisia muutoksia? Yleensä kokemukseni mukaan miehelle täytyy selittää hyvin suorin sanan kääntein minkä oikeastaan haluaa suhteessa muuttuvan - ehkä heillä on vähemmän vastaavia tarpeita joten niiden olemassa olon ymmärrys ei tule heille "luonnostaan".Eikä varsinkaan se miten niihin vastataan.
Hei!
On olemassa monia hyviä kirjoja, jotka auttavat selventämään omia ajatuksiaan ja tunteitaan siinä, mitä haluaa suhteeltaan.
Suosittelen tässä yhtä, valitettavasti tekijän nimeä en saa mieleeni: Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu. Kirjakaupoistakin taitaa vielä löytyä, toisinaan hyvinkin edullisesti.
Kirjassa on myös kymmenen kohdan lista, mitä hyvä suhde pitää sisällään. On hyvin valaiseva.
Itse luin aikanaan kirjan useampaankin kertaan, kun tein töitä yllättävän eroni ja tunteitteni kanssa. Se auttoi kasvussa ja irtautumisessa, jos myös oleman terveesti itsekäs.
Hyvä, toimiva suhde vaatii työtä ja vastavuoroisuutta.
Voimia ja rohkeutta!