Olen eronnut ensimmäisestä rakkaudestani 4 v. sitten. Suhteemme alkoi ollessamme kovin nuoria melkeinpä lapsia ja kesti yhdeksän vuotta. Itse lähdin suhteesta ja hyppäsin melkeinpä heti uuteen suhteeseen. Olin voinut pahoin kauan jo suhteessa, mutta puhumisen taito puuttuui mieheltäni, eikä hän halunnut ymmärtää suhteessamme olevan jotain vikaa. Suhdettamme ei siis yritetty korjata mitenkään. Ero oli miehelleni kovin kipeä ja kärsin myös paljon itseni ja hänen puolestaan alkuhuuman laannuttua uudessa suhteessani. Näiden neljän vuoden aikana olen seurustellut tämän uuden mieheni kanssa hyvällä ja huonolla menestyksellä välillä kaivaten takaisin exän luokse. Vaikka exäni on useampaan otteeseen seurustellut näiden vuosien aikana, aina hän jaksoi kaivata minua takaisin ja kauan myös jaksoimme yhdessä elätellä toiveita paluustamme yhteen. Tilanne on ollut itselleni todella raskasta ja samoin varmaankin hänelle, kun ei ole tiennyt mitä tehdä. Tänä syksynä hän meini kihloihin ja ilmoitti minulle selvästi, että juttumme on ohi, ettei jaksa enää tätä epäselvyyttä elämässään. Ymmärsin kyllä, vaikka vaikeaa se oli. Toisaalta helpotti, joten niinpä ajattelin vihdoinkin jatkaa elämääni nykyisen mieheni kanssa. Tulevaisuutta olemme suunnitelleet tosissaan ja perheestäkin haaveillaan. Koin jo olevani onnellinen, kunnes exäni ilmoittikin taas kaipuunsa minuun. Luulin vain, että olemme ystäviä ja sitä vain halusinkin tai niin ainakin luulin itsestäni. Nyt ajatukseni ovat ihan sekaisin. Tiedän, että minun tulisi sanoa ei exäni lähestymisyrityksille, mutta kun itsellä on suuret tunteet häntä kohtaan niin tunteet voittavat järjen. Aina olen tiennyt, että tietyllä tavoin tulen häntä rakastamaan aina. Tiedän, että pitäisi kai vain jatkaa elämää eteenpäin. En jaksaisi enää sitä tunnemyrskyä sisälläni, mitä olen monta vuotta jo kantanut. Jaksan taas miettiä, että pitäisikö meidän todellakin palata yhteen, kun tämä erossakin oleminen on niin vaikeaa? Toisaalta mietin, että meillä on ollut tilaisuus siihen, mutta emme ole palanneet, joten emme kai sitten kuulu. Miksi on vain niin pirun vaikeaa päästää menneisyydestä irti?
Ollako vai eikö olla?
scarlet
1779
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niinhän se on, että menneisyydestään ei voi päästä irti, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Tilanteesi on kyllä haastava. Paha sanoa, mitä siinä tulisi tehdä. Näin ulkopuolisena on helppoa kuitenkin sanoa, että sinun kannattaa tehdä selvä päätös suuntaan taikka toiseen: unohtaa ex (ja vaikka ottaa häneen selvää etäisyyttä) tai yrittää paluuta ex:n kanssa. Kirjoituksessasi oli muuten merkillistä se, että siinä korostui selvästi ex:n asema, kun taas nykyinen jäi sivuosan rooliin. Mitä se kertoo, sen tiedät sinä itse.