Saimme kihlattuni kanssa 28.9.2006 ensimmäisen yhteisen lapsemme,ihanan pikkuprinsessan. olimme onnellisimpia kuin koskaan ennen mutta vain kolme päivää myöhemmin maailmani romahti,kihlattuni löytyi kotoa kuolleena. kuinka tämmösestä voi selvitä? pahimmalta tuntuu se ettei näe toista enää koskaan ja se kun aattelee että kuinka onnellinen isä oli tytöstä ja toivoi sitä enemmän kuin mitään muuta ja hetki vain ja kaikki on toisin.
kuolema tulee silloin kun sitä vähiten odottaa
Rakkaansa menettänyt
122475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Otan hyvin syvästi osaa suureen suruusi.
Elämä antaa, elämä ottaa. Olen hyvin pahoillani, että sinulle kävi näin. Lapsessa jatkuu rakkaasi elämä. Sen avulla jaksat. Hänkin tahtoisi niin.
Voin vain toivoa Sinulle kovasti voimia, ihmisten ja Taivaan Isän tukea surutyössäsi. Jonain päivänä näet kyllä jo valoakin...
Tv. Poikansa (19v) menettänyt äiti
Otan osaa suruusi.
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Mikään ei maailmassa ole niin surullista kuin läheisensä menettäminen. Tiedän surusi ja tuskasi. Me olemme menettäneet 19v. pojan tänä vuonna. Tämä tuska ja raastava kipu sydämessä tuntuu koko ajan. IKÄVÄ ja KAIPAUS rakasta lasta kohtaan on suuri.Vieläkin ootan että poikamme tulee jonain päivänä koti ovesta sisään ja huutaa että hei. Vaikka tiedän että niin ei käy, silti tuntuu siltä.
Voimia ja jaksamista sinulle t. sureva äiti
tiedän miltä sinusta tuntuu,minäkin odotan joka päivä että rakkaani tulisi ovesta sisään ja sanoisi että kaikki on hyvin. olisin vain toivonnut että isi olisi saannut olla tyttärensä kanssa edes hetken kauemmin. näen koko ajan mielessäni kuvan kun rakkaani pitää tyttöä sylissä heti syntymän jälkeen ja se sattuu.
Olen todellakin mukana surussasi. Minäkin menetin poikana tänä vuonna, kesäkuussa. Hän lähti oman käden kautta, aivan yllättäen. Kyllä elämä romahti ja nyt niitä pirstaleita keräillään, kauan. Voimia meille kaikille, jaksamista.
Itse olen menettänyt 10-v lapseni onnettomuudessa ja voin kuvitella vaan kuinka kipeä sun sydämesi nyt on.
Lapseni kuolemasta on jo aikaa, 6 v, mutta toisinaan vieläkin tulee kauhea ikävä.
Esim. tänään kun pääsin töistä ja näin pari lapseni oloista pikkupoikaa joilla oli superstar kengät jalassa, poikani oli kengistään hyvin "ylpeä" silloin, olihan ne "isojen poikien" kengät, minulle tuli kauhea kaipuu jälleen (välillä tekisi mieli huutaa koko maailmalle kuinka vieläkin rakastan lastani ja että ei rakkaus kuole vaikka elämä päättyykin).
Silloin kun lapseni kuoli, yritin kaikin keinoin etsiä jotakin hyvää asiasta (sitähän sanotaan, et kaikella on tarkoituksensa ja et, pahasta asiastakin voi löytää jotakin hyvää..). Kyselin papeiltakin, et mitä niin pahaa olemme voineet tehdä, että meidän perheemme joutuu tälläisen he...tin käymään läpi...
Etsin sitä "elämänlankaa" kaikkialta..
Aikaa on nyt kulunut ja en voi muuta sanoa kuin, että olen onnellinen, että juuri minä sain olla lapseni äiti,sain tutustua häneen ja sain rakastaa ja hoivata lastani ja muistin sen hänelle myös kertoa.
Sinulle, rakkaansa menettänyt, toivoisin todella paljon voimia ja ajattele niitä kauniita asioita joita saitte kokea, sitä että teillä on suloinen pieni ihmistaimi ja , että miehesi sai lapsenne nähdä ja kokea edes hetken sen ihmeen kun saa olla isä..
Voimia.
tuntuukose suru samalle kuuden vuoden pässtä vai onko se helpompi voitko lähettää vastauksen sähköpostiini
Olet joutunut todella kovan paikan eteen elämässäsi. Johonkin sellaiseen, ettei edes pahimmissa painajaisissakaan osaisi ajatella mitään tällaista. Rakas kumppanisi on pois, mutta olette tehneet yhdessä tämän ihanan lapsen, jonka kanssa jatkatte elämää. Elämää on vain jaksettava jatkaa, muistot kauniit seuranasi. Lapsessasi on osa rakastasi. Hän on elämäsi suurin lahja, mistä saat voimaa ja uskoa tulevaan. Pidä huolta itsestäsi ja muista pyytää apua ja tukea läheisiltäsi. Sinä selviät. Rakkaasi seuraa teidän elämäänne sieltä rajan toiselta puolelta, hän on läsnä.
Otan osaa.
Mutta voithan olla onnellinen siitä, että kihlattusi ehti nähdä tytön, ehti iloita hänestä. Että sai sen, mitä toivoi enemmän kuin mitään muuta.
Pystyt näkemään kihlattusi edelleen tytössänne.. Rakasta häntä siis miehesikin edestä.
menetin myös mieheni ja lasteni isän muutamia vuosia sitten.Lasten ollessa aivan pieniä.Suru oli toki sanoinkuvaamaton.Sinun suruusi,ikävääsi ei auta mikään muu kuin aika.Rankka matka, ylös pikkuhiljaa...Itse selvisin aikoinaan niin, kun lääkäri sanoi minulle, että suru on kuin kasa hiekkaa.Jotkut lapioivat kerrallaan täysiä lapiollisia,toiset heittävät murunen kerrallaan sivuun...silloin päätin lapioida koko kasan pois,ja pikkuhiljaa tie elämään alkoi.Yritä jaksaa, tiedän,että tässävaiheessa muisteleminen ei auta,vaan tuo sen ikävän pintaan..Koitat antaa itsellesi aikaa,ja luvan surra-mutta muista, että anna myös itsellesi lupa jatka elämää..
minkä ikäisiä teidän lapset olivat isän kuollessa?
olivat 2,5 ja 1v.eli aika pieniä.vanhempi muisteli todella pitkään, nyt pikkuhiljaa kyselyt ovat jääneet-ja muistelut.onneksi.itse koin sen vaikeana,kun pääsin jaloilleni, niin aina tuli tipahdus ja suuri ikävä ja suru.itse tiesin pärjääväni,ja osasin tunteitani käsitellä, mutta sääli ja suru lapsien puolesta kuluttivat.Tuntui vaan niin pahalta, kun parivuotias joka ilta odotti odottamistaan että isi tulee töistä.Itselleni annoin luvan elää normalia elämää ja luvan iloita,joskin alussa siitä tuli todella kauheat syylisyydentunteet.Eihän ilo kuulu suruaikaan...mutta pikkuhilja sen syyllisyydentunteen sai työnnettyä taka-alalle.
Otan osaa suruusi. Itse menetin avopuolisoni viime heinäkuussa ensimmäisen lapsemme ollessa 5 kk ikäinen. Arkea täytyy jatkaa vaikka se pahalta tuntuukin. Itseäni on auttanut paljon tyttäreni, jonka vuoksi on aamulla sängystä noustava. Meillä oli vauvan kanssa onneksi alkuhankaluudet jo voitettu ja elämä sujui jonkinlaisen rytmin sanelemana.
En voi edes kuvitella millaista sinulla on ollut. Synnytyksen jälkeinen hormonimyräkkä, vastasyntynyt vauva (jonka kanssa elämä osaa olla erittäin avutonta vaikka olisi molemmat vanhemmat elossa) ja järjettömän suuri suru ja järkytys kerralla. Elämä on epäreilu. Ei sitä voi ymmärtää.