Pakko miellyttää ?

En ymmärrä itseäni, kun minulla on ihan sairaalloinen halu miellyttää muita ihmisiä sillä että en uskalla koskaan sanoa mitään negatiivista ja koen todella vahvasti muiden ihmisten surut ja murheet.Mies suhteissani(tälläkäkin hetkellä) olen aina törmännyt taloudellisissa vaikeuksissa oleviin, joita olen sitten rahallisesti auttanut.Ottaa ihan ketusti aivoon tälläinen kiltteys , kun on sitten kuitenkin sellainen olo että muut käyttävät hyväksi.Tässäkin suhteessa koen jotenkin että on minun velvollisuuteni autaa kyseistä henkilöä vaikka ei edes asuta yhdessä.Olen yrittänyt kovettaa itseäni, koska itsekin tiedostan tämän ongelmani, mutta on niin
vaikeaa muuttaa perusluonnettaan.
Haluaisin niin olla kova ja kylmä, koska tuntuu
että nykyään vain sillä pärjää.
Onko muilla tämmöistä "kiltteys" ongelmaa ?
51111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet sairastunut läheisriippuvuuteen. Googlaa lisää tietoa netistä tai lainaa kirjoja kirjastosta.

Äänestä

Mulla on myös samaa vikaa. Kiltteys, sovitteleminen, joustaminen, riitojen vältteleminen, toisten kuunteleminen jne ovat ihan hyviä taitoja, mutta välillä niitä tulee tehtyä liikaa. Rahaa olen myös lainannut, mutta onneksi olen saanut omani takaisin. Työelämässä osaan pitää puoleni, mutta yksityiselämässä se on jotenkin vaikeampaa. Ärsyttävää!

En varsinaisesti halua itseani kovettaa, vaan oppia tervettä itsekkyyttä. Ei aina olla se toisten auttaja, vaan opetella pyytämään apua myös toisilta. En enää halua murehtia liikaa toisten sanomisista tai tekemisistä. Nyt olen tätä "itsekkyyttä" vähitellen opetellut, sillä kiltteilyni edellisessa suhteessa veti takin melko tyhjäksi ja itsetunnon kuralle.

Äänestä

Kai sussa on edes vähän asennetta, että osaat myös pistää vastaan ja sanoa suorat sanat? Vai nieletkö kaiken paskan ihan hiljaa vaan?

Äänestä

miellytin, pelkäsin että toinen jättää jos sanon poikkipuolisen sanan. siispä hankkiuduin eroon moisesta moskaseurasta kun taas kerran joudun jätetyksi ja petetyksi. muutin toiselle puolelle kaupunkia, lopetin huonot elämäntavat (jotka ennen yhdisti kaikenmaailman renttuihin) ja olin sinkkuna, hieman yksinäinen mutta koko ajan onnellisempi siitä etten joudu olemaan jatkuvasti tossun alla ja hyväksikäytettynä. Päätin alkaa elelemään ihan yksin...kunnes tapasin reilun puolen vuoden päästä elämäni miehen, joka ei takuulla ole kiinnostunut loisimisesta pätkääkään. Jam mikä tyyppi kaikinpuolin :D

Eli siis opetus oli se, että vaihda seuraa.

Äänestä

Valitettavasti sinulaistasi käytetään hyväksi mennen tullen. Tee nyt ainakin niin että älä missään tapauksessa anna rahaa jos haluat auttaa. Jos jollain on nälkä osta perunoita. Tupakkaa ja viinaa ei kukaan välttämättä elämiseen tarvitse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hermo menee kirjoitti:

En ymmärrä itseäni, kun minulla on ihan sairaalloinen halu miellyttää muita ihmisiä sillä että en uskalla koskaan sanoa mitään negatiivista ja koen todella vahvasti muiden ihmisten surut ja murheet.Mies suhteissani(tälläkäkin hetkellä) olen aina törmännyt taloudellisissa vaikeuksissa oleviin, joita olen sitten rahallisesti auttanut.Ottaa ihan ketusti aivoon tälläinen kiltteys , kun on sitten kuitenkin sellainen olo että muut käyttävät hyväksi.Tässäkin suhteessa koen jotenkin että on minun velvollisuuteni autaa kyseistä henkilöä vaikka ei edes asuta yhdessä.Olen yrittänyt kovettaa itseäni, koska itsekin tiedostan tämän ongelmani, mutta on niin
vaikeaa muuttaa perusluonnettaan.
Haluaisin niin olla kova ja kylmä, koska tuntuu
että nykyään vain sillä pärjää.
Onko muilla tämmöistä "kiltteys" ongelmaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu