Etiopiassa uskonnollista väkivaltaa

Etiopiassa muslimit häiritsivät koptikristittyjä heidän viettäessään vuosittaista uskonnollista juhlaansa. Häirintä muuttui väkivaltiseksi ja levisi koskemaan muitakin kristittyjä. Sadat kristityt ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi. Useita kristittyjä on surmattu, tuhansia on ajattu kodeistaan ja kyläyhteisöistä. Muslimit ovat polttaneet myös parikymmentä kirkkorakennusta ja joitakin kirkkoja on muutettu väkivaltaisesti moskeijoiksi.

Eräänä sunnuntaina tuhannet muslimit hyökkäsivät babtistikirkkoon, jossa oli koolla 800 kristittyä jumalanpalveluksissa. Hyökkääjät pakottivat miekoilla uhaten kristityt valitsemaan kuoleman tai islamilaisen uskonnontunnustuksen lausumisen.

Väkivalta alkoi Lounais-Etiopiassa, mutta levisivät eri puolille Etiopiaa. Etiopian armeijan joukkoja on siirretty väkivalta-alueille rauhoittamaan tilannetta. Muslimit vaativat islamilaisen sharia-lain voimaan asettamisen alueilla, joissa muslimit ovat enemmistönä.

Etiopian väestöstä noin 40 % on kristittyjä ja noin 45 % muslimeja.
4282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kumma kyllä maltilliset muslimit ovat jäämässä vähemmistöön kaikkialla maailmassa. Syykin taitaa olla yksinkertainen, heidän uskonveljensä tappavat heidät.

Äänestä

KATSOKAA MITÄ MAILMALA TAPAHTUU NYT.JÄRKEÄ PÄÄTÖKSIIN,ETEI IDIOOTIT TULE HILLUMAAN TÄNNE.

Äänestä

Anttilan ja Tuomiojan rauhaa rakastavat muslimit?
Luin RV- lehdestä: Etiopiassa tuhannet muslimit ovat kääntyneet Kristityiksi muutaman viime vuoden sisällä. Sen vuoksi on puhjennut rajuja vainoja. Miksi muslimeita oli tullut uskoon. (Huom! ei suinkaan näiden herätys hörhöjen ansiosta.Siellä ei kukaan julistanut ilosanomaa. Ei ilmeisesti heillä kellään ollut siihen valmiuksiakaan. Joten Jeesus itse ilmestyi heille)
Vaan eräällä alueella Etiopiaa on koettu erikoista läpimurtoa.
Jeesuksen ilmestyttyä moskeijassa rukoileville muslimeille.
Seurauksena noin 80 paikallista islamilaista johtajaa on kääntynyt Kristityksi. Nyt he opiskelevat Raamattua. Suunnilleen näin oli kirjoitettu viimeisessä RV-lehdessä

Äänestä

Pimeyden palvelijoilla ei ole muuta keinoa kuin
väkivalta. Totuus on valoon verrattava asia. Kun valo saadaan sytyttää totuuteen meltyvät valitsevat sen. Pimeydellä ei olisi mitään mahdollisuutta selviytyä tässä taistelussa. Ainoa
keino on väkivaltaan turvautuminen. Se ei ole todellisen Jeesuksen oman lopullinen tuho, mutta
pimeyttä palvelemaan antautuneet alentuvat jo julmuukissa ihmisyydestään petojen tasolle.
Jeesus sanoi: "Sitä varten olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta kuulee minun ääneni". Niinkuin ei Jeesusta voitu lopullisesti tuhota, niin ei myöskään häneen uskovia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mr XX kirjoitti:

Etiopiassa muslimit häiritsivät koptikristittyjä heidän viettäessään vuosittaista uskonnollista juhlaansa. Häirintä muuttui väkivaltiseksi ja levisi koskemaan muitakin kristittyjä. Sadat kristityt ovat joutuneet hyökkäysten kohteeksi. Useita kristittyjä on surmattu, tuhansia on ajattu kodeistaan ja kyläyhteisöistä. Muslimit ovat polttaneet myös parikymmentä kirkkorakennusta ja joitakin kirkkoja on muutettu väkivaltaisesti moskeijoiksi.

Eräänä sunnuntaina tuhannet muslimit hyökkäsivät babtistikirkkoon, jossa oli koolla 800 kristittyä jumalanpalveluksissa. Hyökkääjät pakottivat miekoilla uhaten kristityt valitsemaan kuoleman tai islamilaisen uskonnontunnustuksen lausumisen.

Väkivalta alkoi Lounais-Etiopiassa, mutta levisivät eri puolille Etiopiaa. Etiopian armeijan joukkoja on siirretty väkivalta-alueille rauhoittamaan tilannetta. Muslimit vaativat islamilaisen sharia-lain voimaan asettamisen alueilla, joissa muslimit ovat enemmistönä.

Etiopian väestöstä noin 40 % on kristittyjä ja noin 45 % muslimeja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu