Oltiin yhdessä 7 vuotta, olin 16v. kun alettiin seurustelemaan. Kaipasin vapautta, joten lähdin. Tosin en ole sen jälkeen ollut juurikaan yksin. Siitä tulee keväällä 2 vuotta, edelleen ollaan hyviä kavereita ja joskus ollut puhetta, että yritetään vielä. Sit jossain vaiheessa, kunhan molemmat on aikuistunut tai jotain..
Edelleen soitellaan ja käydään kahvilla jne.
Ongelma on siinä, että olen kihloissa, mutten tiedä voinko ikinä olla ihan tosissaan kenenkään muun kanssa. Häntä minä rakastan. Ja tiedän että hänkin minua.
Edelleen soitellaan ja käydään kahvilla jne.
Ongelma on siinä, että olen kihloissa, mutten tiedä voinko ikinä olla ihan tosissaan kenenkään muun kanssa. Häntä minä rakastan. Ja tiedän että hänkin minua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vastaan ihan pelkkään otsikkoon.
Aina se, että saa pakit ei ole sitä ettei olisi ollut tunnetta ihmistä kohtaan joka on kertonut välittävänsä.
Rakkaus ja välittäminen ei todellakaan kuole vaikka sille ei voinutkaan antaa vastinetta samalla tapaa kuin itse sai. Ei se ole sinun syysi, että sait pakit. olet silti sydämessäni
Jos todella rakastat häntä - ja hän myös sinua, puhukaa asiasta ja tehkää ratkaisuunne yhdessä. Jos oikein ymmärsin, olet kihloissa toisen kanssa? Annan kokeneena neuvon - ota hänet ketä rakastat, ei ketään korviketta. Olet ehkä muuten koko elämäsi sidottuna ihmiseen jota et rakasta ja kaipaat toista. Se on väärin kaikkia osapuolia kohtaan.
Minulle kävi niin. Jätin nuoruudenrakkauteni, koska halusin katsella muutakin. Tulin vahingossa raskaaksi, joten meni toisen kanssa kihloihin ja naimisiin. Nuoruudenrakkauttani en ole unohtanut ikinä ja rakastan häntä vieläkin. Hän odotti minua monta vuotta, vaikka olin toisen kanssa naimisissa.
Erostani on nyt muutama vuosi. Hän on puolestaan nyt varattu, avoliitossa, ei lapsia. Olemme tapailleet ja molemminpuolinen tunne on säilynyt. Fyyistä suhdetta meillä ei ole, vaan syvä henkinen yhteys. Hän tehköön ratkaisunsa ja minä odotan - vaikka loppuikäni. Jos en saa häntä, olen mieluummin yksin.
Tyttö hyvä, sinun pitää tehdä päätöksesi. Nykyinen toimintasi vaan satuttaa turhaan kaikkia osapuolia.
Olen itse ollut vastaavassa tilanteessa, tosin vain siinä surullisen ritarin osassa. Naiseni, jota rakastan vieläkin (vaikka aikaa on kulunut yli kymmenen vuotta) lähti takaisin ensirakkautensa luo. Ei kai se onni kauaa kestänyt, mutta ei ilmeisesti halunnut palata luokseni. Syytä siihen en tiedä.
Meidän suhteessamme ei kaiketi ollut mitään vikaa, hän vain rakasti jotain muuta. Käsittääkseni tämä oli myrkyttänyt hänen edellisetkin suhteensa. Vaikkei hän sitä myöntänytkään, kertoi vain ettei halua satuttaa.
Itselleni asiat rupesivat selviämään ehkäpä ikävimmällä mahdollisella tavalla. Olin siihen aikaan yötöissä erään paikallisen ravintolan ovella. Muija sanoi lähtevänsä viettämään tyttöjen iltaa johonkin toiseen anniskeluravintolaan ystävättäriensä kanssa. Eräs kaverini kysyi vaivihkaa ravintolaan tullessaan minulta että milloin olimme eronneet, en osannut vastata tähän. Kysyin, että mistä hän on saanut moista päähänsä. Vastaus oli tyly ja pudotti minut heti maan tasalle "Akkas vietti laatuaikaa erään ravintolan nurkkapöydässä jonkun toisen miehen kanssa". Jätin paikkani ovella ja lähdin tarkistamaan asiaa. Kaiken sen jälkeen mitä olimme kokeneet ja mistä olimme keskustelleet hän, ilmeisesti hetken mielijohteesta (tai niin ainakin jälkeenpäin sain kuulla) olikin jättänyt tyttöjen illan sikseen ja lähtenyt ensirakkautensa kanssa viettämään mukavaa iltaa. Mikään ei ole niin hirveää katsottavaa kuin se, että näkee naisen, jota rakastaa enemmän kuin elämää suutelevan jotain toista.
Selviydyimme vielä tästä "kriisistä", ehkä siksi että annoin anteeksi. Rakkauden tähden, mutta silti tämä asia nakersi minua sisältäpäin, joka ikinen kerta kun olin töissä, tai missä tahansa muualla kuin naiseni vieressä. Lopetin työni ovimiehenä ja päädyin raksahommiin. Mutta minulle tuli jo naiseni käytöksestä selväksi että hän ei rakasta vain minua, vaan myös jotain muuta. Siitä kumpaa hän rakasti enemmän minulla oli vain aavistuksia, yksinäisinä, pelon täyttäminä öinä.
Sitten yksi kaunis päivä, hän teki jotain anteeksiantamatonta. Olin järjestänyt hänelle yllätykseksi kylpyläloman, jota varten olin ottanut töistä pari päivää "pekkasia". Olin lähtevinäni aamulla normaalisti töihin, mutta kävinkin vain asioilla, parin tunnin päästä. Palatessani kotiin, parkkipaikalla oli vieras auto, eteisessä vieraat kengät ja sängyssä "vieras" mies, naiseni kanssa. Tämä "vieras", eli hänen ensirakkautensa. Oli ilmeisesti vain "sattumalta" tullut kyläilemään. Sattumaa tai ei, tätä suhteemme ei kuitenkaan enään kestänyt.
Rakastin häntä, uskoin että hänkin. Ainakin jossain vaiheessa rakasti myös minua. Mutta hänen ensirakkautensa pilasi suhteemme, tai ehkä hän vain halusikin sitä. Hän ei vaan tahtonut myöntää sitä minulle, eikä itselleen. Olisi ollut vaan niin paljon helpompaa, kun hän olisi sanonut sen jo aikaisemmassa vaiheessa. Rakastin häntä todella ja tämän asian ajatteleminen saa vieläkin kyyneleet silmiini.
Rohkaisin kuitenkin mieleni, että voisin pelastaa jonkun muun samalta kohtalolta. Miehesi huomaa kyllä sen, jos edes ajattelet jotain muuta. Hän ei välttämättä sano siitä, mutta osoittaa sen jollain toisella tavalla. Jotkut tulevat väkivaltaisiksi ja jotkut, kuten minä vain sulkeutuvat.
TYTTÖ HYVÄ, MIETI MITÄ SINÄ OIKEASTI HALUAT. TEE PÄÄTÖKSESI JA PUHU SEN JÄLKEEN MOLEMPIEN MIESTEN KANSSA. KUN OLET PÄÄTÖKSESI TEHNYT, PYSY SIINÄ ELÄKÄ JÄTÄ "TAKAOVEA" AUKI SILTÄ VARALTA ETTÄ SAATAT TULLA KATUMAPÄÄLLE. KOSKA SE TUHOAA SUHTEEN. ET VOI TIETÄÄ SITÄ TUNNETTA MIKÄ MIEHEN SISÄLLÄ VALLITSEE SILLOIN, KUN HÄN EI VOI LUOTTAA RAKKAIMPAANSA.
Toivottavasti tämä ei ole liian myöhäistä, mutta en toivo kenellekkään samaa kohtaloa minkä itse koin.
-MJ