Kun mieheni kanssa olimme kaksin, anoppi kattoi pöytään yhtä monta lautasta kuin oli vierailijoita, siis miehelleni ja minulle omat lautasensa.
Nyt kun on lapsia, minulle ei kateta omaa lautasta, vain miehelleni ja lapsille. Mikä ihme tapa tämä on? Anopin mukaan voin syödä sitten kun lapset ovat syöneet, lasten lautaselta tai samalta lautaselta. Mikä ihmeen tapa tämä on? Selvä vinkki anopilta, etten ole tervetullut, minun mielestäni. Seuraavalla kerralla kylään lähtee vain mieheni, lapset ja minä jäämme kotiin
Nyt kun on lapsia, minulle ei kateta omaa lautasta, vain miehelleni ja lapsille. Mikä ihme tapa tämä on? Anopin mukaan voin syödä sitten kun lapset ovat syöneet, lasten lautaselta tai samalta lautaselta. Mikä ihmeen tapa tämä on? Selvä vinkki anopilta, etten ole tervetullut, minun mielestäni. Seuraavalla kerralla kylään lähtee vain mieheni, lapset ja minä jäämme kotiin
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joskus muinoin, satakuntavuotta sitten, nainen seisoi palvelemassa ruokakuntaa ja kaikkien syötyä kyllikseen nainen putsasi keittoastian pohjalta itselleen.
Voisiko anoppisi olla NIIN iäkäs?
Mutta - mikäli yhtään olen ymmärtänyt, niin palveltavaan ruokakuntaan kuului vain työtätekevä väki - anoppisi kuitenkin kattaa lapsille??? Todella erikoinen tapaus, enpä ole ennen kuullut vaikka tälläkin palstalla on melkomoisia legendoja heitetty!!
Ehkäpä aikomasi menettely on viisain ratkaisu. Jotain pyttyilyä tuossa on takana, silloin on parasta pysyä kotona. Tässä maailmassa on aivan liikaa muutenkin tilaisuuksia pahoittaa mielensä.
Usein joku kirjoittaa palstalla huonosti käyttäytyvistä lapsista tai nuorista, ja saa silmilleen sitten näiden lasten kasvattajat.
Annetaan ymmärtää, että lapsen kehityksen jarru on ulkonaisten käytöstapojen opettelu ja kohtliaisuus.
Vedotaan siihen, että eihän ne toisetkaan...
No, kun ihminen kasvatetaan ilman käytöstapojen alkeitakaan, niin hänestä voi tulla tosi outojen tapojen harrastaja, niin kuin nyt tämä anoppi, joka ei kata lautasta miniälle.
Tulee mieleen Erkki Tantun pilapiirros, missä eukko pitää kippoa kallellaan katin ylämuolella ja huutaa taakseen:"Syöpkö miniä, vai ennetaanko kissall?"
Olemme kehittäneet käytöstavat omaksi viihtyvyydeksemme. Niitä tulisi kunnioittaa.
eli ikää 65 vuotta. Ja muuten olen ihan puheväleissä anopin kanssa, mutta hänen käytöstapansa ihmetyttää. Enkä ole mikään uusi tuttavuus, olen tuntenut mieheni 10 vuotta.
Näin päin meillä tunnetaan.
Anoppi ei ehkä liene aivan ikäloppu, mutta hänen kasvatus juontaakin (ilmeisesti) juurensa sieltä sadan vuoden takaa, siis vanhemmilta ja esivanhemmilta.
Kyllä miniän osa maatalousyhteiskunnassa oli "mopen" osa, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Anoppi saattoi silloin lausahtaa, että "syökö miniä (ruoan rippeet) vai annetaanko kissalle ?
Sanon vain, että onneksi emme enää elä maatalousyheikunnassa. Luepa hyvänä kulttuurisena lähteenä Kantelettaresta "Morsiamen valitus", joka menee suurin piirtein näin:
Appi karhuna kartanolla,
anoppi sutena sisällä,
kyty kyinä portuassa,
nato nauloina pihalla...
että silleen se miniän (morsion) elämä
ennen vanhaan järjestyi.
Eikä näy asenteet paljon parantuneen nykyaikaan ja tietoyhteiskuntaan tullessa.
Kannatta silti pitää puolensa ja näyttä rajansa.
osallistu ruokailuun.sano että ei niin väliksi syötkö vai et.eikö miehesi huomaa mitään?minä ainakin vetäytyisin enkä liioin juuri leukojani laksuttelisi vaan kuuntelisin sekä ottaisin välimatkaa koko ihmisiin
Ystäväni kertoi aivan ihmeissään, että kun hän oli ensi kertaa kylässä anoppilassa, oli ruoka katettu muille, paitsi anopille, joka seisoi hellan ääressä muiden syödessä, ja palveli sieltä käsin pöytään. Juoksutti ruuat ja vei pois astioita kuin joku sisäkkö.
Anoppi oli siihen jo lapsuuden kodissaan tottunut. Miehet ja vieraat söivät pöydän ääressä ja naiset odottivat hellan äärellä vuoroaan.
Tämä kattaus sinulle ja lapselle yhteisellä lautasella on varmaan eri asia. Anoppi ilmeisesti oletti, että pidät lasta sylissäsi ja syötät hänet ensin, ja sitten syöt itse loput.
Ehkä se kävisi yksin ja aamiaisella, mutta kyllä ruokavieraille kuuluu lautaset jokaiselle, niin että sano vain reilusti seuraavalla kerralla asiasta.
Kyllä minäkin olen muutaman kerran miniänä loukkaantunut, kun appilassa pojalle kyllä tarjotaan saunaoluet tai iltadrinkit, mutta eipä minulle. Tai sitten esim. iltaruoan valmistuttua pojan nälkähän se on ensimmäinen, joka pitää tyydyttää.
Kyllä on appivanhemmat tahvoja, ei voi muuta sanoa.
Minä puolestani kyllä kutsun kaikki pöytään tasapuolisesti ja huolehdin, että jokainen saa saunajuomisensa (jopa soittelen niille, jotka eivät vielä ole paikalla, että haluavatko saunajuomisia jne.).
ONPAHA KOOMINEN ANOPPI ....OTAPPA SEURAAVALLA KERRALLA OMA LAUTANEN MUKAAN , JOSPA SILLÄ SITTE SÄTEILIS. SEURAAVANA SE VARMAA KEKSII ETTÄ MINIÄ VOI PYHKIÄ PE....NSÄ SEN JÄLKEE SAMAA PAPERII KUN MUUT ENSIN ON SEN HOMMAN HOIDELLU.
Tuo omalautanen-ehdotus on kyllä mielestäni ihan hauska. Olisi mielenkiintoista nähdä, kun sinä kaivat lautasen kassistasi ja sanot, että kyllä meillä näitä lautasia on ihan jokaiselle katettavaksi saakka. Ei tarvitse likaisilta syödä.
Entäs, jos pokkana vain istut pöytään ja pohdit vaikka ääneen, että: " eikö se mummi meinaa itse mitään ottaa?". Jos lautasia on yksi liian vähän, niin pakkoko se on vieraan olla, jolta se puuttuu :)
Aivan osuvasti sanottu ;) Rumaa käytöstä tuo anopin käytös, älä alistu moiselle! Tai sitten sovit miehen kanssa että hän jää ilma lautasta ensikerralla niin niin mitenhän anopin suu vääntyy sen jälkeen?!
Ei nämä anoppitarinat näytä olevan mitään huhua tai legendaa vaan totista totta. Eli anopit hoi, jos lapset pitävät isovanhempiin liian vähän yhteyttä niin tämä on varmasti osasyy.
Minulla on asiat onneksi mallillaan ja siitä olen kiitollinen :)
Perhe on pahin!
Tuo ”tapa” on vanha.
Äitini *1918 mukaan; äitien pitää syödä lapsenlautaselta syy; samalla lapselta jäänyt ruoka.
Siskoni *1946 ilmoitti, ettei ole mikään laskiämpäri.
Ruoka joka on lapsen lautasella, on tarkoitettu ja varattu lapselle, jos ei syö menköön laskiämpäriin.
Jonkin aikaa äitini/mummi otti sitten jäänneistä lihat omalle lautaselleen, mutta ajan kanssa opi antamaan lapselle annoksen, jonka tämä myös söi.
Pienen annoksen laittaminen lapselle, oli mummille suurin vaikeus. Jäännösruoka vain opetti; täyteen lastattu lautanen, ei lisää ruokahalua.
Lapsesta tuntuu mukavammalta pieni maistiaisannos ja lisää ottaminen, silloin ruokaa menee vatsaankin.
Siskoni oli itse kuitenkin äidin kopio, hän änkesi vieraittensa lautaselle väkisin lisäannokset.
Ehkäpä täytyy se oma lautanen viedä... Enkä suostu lasteni jättämää ruokaa syömään. Yritän laittaa heille todella vähän ruokaa lautaselle kylässä, ettei jäisi tähteitä. Lisää on aina helpompi ottaa ja liian täysi lautanen ei ainakaan lisää ruokahalua.
Emme ole juurikaan vierailleet sukulaisilla muutamaan vuoteen ulkomaankomennuksen takia ja nyt kun tulimme takaisin, tutut ihmiset ovat muuttuneet ihan kummallisiksi. Vai onko meiltä vain unohtunut tavat? No mieskin oli tapauksesta niin kummissaan, ettei osannut sanoa pöydässä yhtään mitään.
Ihan käsittämätöntä.
Älä anna anopillesi sitä valtaa, että perheenne jakautuu vierailujen yhteydessä niin, että sinä jäät yksin kotiin ja muut menee anoppilaan. Siinähän pahoittuu niin sinun, lasten kuin miehesikin mieli. Ota ens kerralla kaikille pahvilautaset, eipähän tavi edes tiskata.
Jo on aikoihin eletty.
Kyllä' sinä voit sanoa anoppilassa, että lapsi syö omalta lautaseltaan.
Ei siitä tarvitse nostaa äläkkää, vaan käyttää normaalia puhetapaa.
Jos anoppi on edelleen sitä mieltä, että se on tarpeetonta, sanot, että lapsen kotikasvaukseen kuuluu tällaiset pöytätavat, ja että sinähän nämä lautaset tiskaat joka tapauksessa.
...kodin jossa näin toimitaan. Siis emäntä palvelee muita ruokailun ajan ja syö itse viimeksi, silloinkin miehensä lautaselta(?!?!). Kaikki muut tosin saavat oman lautasen. Karjalaista syntyperää. Mummoni on myös Karjalasta ja hän joskus kattaa vain vieraille kahvit, näin silloin jos on itse juuri kahvitellut.
Ihan ei nyt liity anoppi-miniä -suhteeseen, mutta lautasiin ja pöytäkattauksiin kuitenkin...
Aina kun perheineni vierailen vanhan äidinäitini luona (ikää 81 vee) hän kattaa kahvipöytään yhden kupin liian vähän. Eipä ole koskaan tullut mieleen, että se olisi joltain vieraalta pois. Ehei! Mamma on sen kansan ihminen, joka vain seisoi hellan ja pannun välissä passaamassa muita. Hän oli juuri se, jonka muistan kaapineen sitten kattiloiden pohjilta itselleen ruokaa, kun muut ovat syöneet.
Alkuperäiselle: kyllä musta tuntuu, että vanha anoppisi jättää sen oman lautasensa/kuppinsa laittamatta. Istu vain pöytään ja sano, että "tottakaihan anoppikin nyt ottaa!"
Itse ainakin aina istun mamman pöytään ja hymyillen kehotan häntäkin juomaan seuraksemme. Vastustelun jälkeen hän aina mielissään istuukin pöytään.
(En lukenut kaikkia vastauksia, saatoin käsittää jotain väärinkin).