Elän suht toimivassa parisuhteessa. Ollaan asuttu yhdessä nyt kaksi vuotta ja kihloihin mentiin puolitoistavuotta sitten. Ongelmana on, etten saa unohdettua exääni kokonaan. Rakastan nykyistä poikaystävääni, mutta... Välillä haluaisin vaan pakata kamat ja lähteä. Muuttaa sinne mistä tulinkin ja etsiä exäni. Onko tämä ihan normaalia? Kuinka saan unohdettua hänet?
Tiedän, ettei hän (exäni) ottaisi minua takaisin, mutta silti jaksan elätellä jotai tyhmää toivonkipinää. Joskus hän soittaa ja selittää kuinka hän haluaisi siirtää kelloa taaksepäin aikaan, jolloin erottiin, ja pitää minusta kiinni, eikä laskea niin helpolla minua menemään. Ja hän sattuu soittamaan aina silloin, kun olen päättänyt unohtaa hänet. Kun olen tullut siihen päätökseen, ettei hän minua haluaisi tosissaan kuitenkaan. Olen vaihtanut puhelinnumeroa ties kuinka monta kertaa juuri hänen takiaan, mutta aina hän onnistuu kaivamaan sen jostain.
Sisimmässäni tiedän, että jos hän ottaisi minut takaisin, hän tekisi vaan sen siksi, että jätin hänet silloin, ja hän haluaisi kostaa sen minulle. Kun erosimme, hän vannoi ettei kukaan saa loukata häntä ilman, ettei hän kostaisi. Hän haukkui minut sillon kokonaan, kuinka vaan kuulemma leikin hänellä, ja juuri kun sain hänet rakastumaan, jätin hänet. Ei asiat ihan niin ole, muttei hän sitä suostu ymmärtämään vaikka kuinka selittäisin.
Välillä hän väittää että tekisi mitä vain, jos palaisin hänen luokseen ja sanoo, että mennyt on mennyttä, ettei kanna enää kaunaa.
Nykyisellä poikaystävälläni on alkoholin käytön kanssa ongelmia. Kännipäissään hän haukkuu ja heittelee minua, ylistää entisiä tyttöystäviään ja kertoo, kuinka hän ottaisi heistä kenet tahansa takaisin jos vain saisi. Seuraavana päivänä hän kuitenkin pyytää anteeksi ja sanoo rakastavansa minua.
Olen tehnyt kerran sen virheen, että pyysin exäni hakemaan minut pois kotoani, koska nykyinen poikaystäväni oli baarissa umpikännissä ja uhosi tulla kotiin "selvittämään" asioita kanssani. Säikähdin niin paljon, etten keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä karkuun. Tällöin exäni sai tietää missä asun ja kaikista ongelmista nykyisessä suhteessani. Nyt hän saattaa tulla minua vastaan, kun olen lenkillä, pyytää mukaansa ja uhkailla poikaystävääni. Aina kun poikaystäväni on baarissa, exäni tulee kotiini "hakemaan minua turvaan" oma-aloitteisesti, ilmottamatta minulle mitään.
Olen tilanteessa josta en itse löydä ulospääsyä. Rakastan nykyistä poikaystävääni, ja juuri kun olemme saamassa asioita kuntoon, exäni tekee sen mahdottomaksi. En ole koskaan pettänyt nykyistäni, enkä haluaisikaan, mutta pelkään että juuri silloin kuin olen haavoittumaisillani, exäni tulee ja puhuu minut ympäri. Onko kellään kokemuksia vastaavasta? Kuka voisi auttaa minua?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Noh, sen voisi sanoa ettei tuo nyt ainakaan mitenkään "normaalilta" kuullosta. Ei sinun ajatuksesi, nykyisesi kännirupattelut eikä etenkään exäsi yhteydenotot.
Ehkä sinun pitäisi ensin saada varmuus siitä että mitä sinä itse haluat. Kovasti kertomuksestasi voisi päätellä sen että kyllä se ex sinut takaisin ottaisi. En sitten tiedä miten se toimisi muttei hänkään sinua ole ollenkaan unohtanut ja selvästi on vielä kiinnostunut. Oikein paljonkin.
Mutta jos oletetaan että oikeastaan 2 miestä on sinusta kiinnostunut: nykyisesi ja exäsi, niin silloinhan vain sinä olet se jonka pitää valintasi tehdä. Olet kihloissa nykyisesi kanssa, se kai kertoo siitä että olet valintasi tehnyt? Eli jos haluat jatkaa tässä suhteessa niin lopeta se exän miettiminen. Paluun spekulointi. Puhelut hänen kanssaan. Hän voi selittää sinulle mitä tahansa muttei niillä ole mtn merkitystä jos sinä olet puolesi valinnut. Mutta ellet osaa päättää ja surffaat nykyisen ja exän väliä (ajatuksissasi) niin tietysti ex on sen huomannut ja puhuu sinua ympäri jos itse on vielä kiinnostunut.
Exän toiminta on sitten toinen juttu, saattaahan sitä pikaistuksissaan jätettäessä sanoa vaikka mitä muttei tuollainen pommittaminen toisen tyttöystävää kohtaan kovin kypsän ihmisen käytökseltä vaikuta. Nykyisesi kännisekoilut ovat myös vähän huolestuttavia.
Mutta yhtä kaikki, sinä olet vastuussa omasta elämästäsi ja omista päätöksistäsi. Joskus tuollaisissa tilanteissa paras ratkaisu on olla jonkun aikaa ihan yksin, muistaa että on olemassa muitakin miehiä kuin nykyinen ja ex. Ellei kumpikaan tunnu hyvältä niin silloin on parempi olla yksin ja jossain vaiheessa ehkä löytää joku sellainen jonka kanssa et mieti uutta etkä vanhaa exää. Jos suhteessaan on onnellinen ja rakastunut niin ei ne exät paljon kiinnosta.
Tsemppiä!
Jatka elämistä. Sitten joskus kuolet. Hyvin näyttää menevän vielä.
Hankkiudu eroon molemmista. Pakkomielteinen exäsi vain kilpailee huomiosta nykyisesi kanssa ja haluaa "voittaa" sinut häneltä. Sen jälkeen hän luultavasti kostaisi sinulle juuri niin kuin itsekin arvelit. Eihän tyyppi, joka tuolla tavalla kyylää exänsä tekemisiä voi olla normaali. Ja mitä siihen alkoholiongelmaiseen nykyiseen tulee, niin millaiseksi kuvittelet loppuelämäsi hänen kanssaan? Pitääkö hänen heittää sinut seinään niin lujaa että vammaudut pysyvästi, ennen kuin lähdet?
nimim. psykopaatin loukussa. Ajattelehan kahdesti??? alkoholi jo itsessään enteilee vakavia ongelmia...!!!
HERÄÄÄ AJOISSA!!!!