akk koulutus alkaa joulukuusa,mahtavaa
työtön
Nimetön
3293
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hanki nimi siihen mennessä.
Heko heko ja onnea.
Uutisissa kerrottiin että Pirkanmaa hankkii rakennusalalle Kiinasta hitsaajia. Ei voi olla mahdollista etteikö kotimaassa olisi ammattitaitoisia hitsaajia työttöminä. Asiantuntija kommentoi kuitenkin että näin olisi.
Tämähän on ammattiliiton asia, vai mitä mieltä olette muut.
Silloin vanhaan hyvään aikaan, kun työläisille maksettiin työstä ja meillä oli ihmisoikeuksia työelämässä, tuota olisi kutsuttu rikkurityövoimaksi. Nykyään se on ulkomaista vuokratyövoimaa. Jos sama olisi tapahtunut 80-luvulla, tiedossa olisi ollut taatusti yleislakko ja nyt? Pelkkää päiden pyörittelyä ja media uutisoi tilanteen työvoimapulana.