Moi!
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa viitisen vuotta ja minusta tuntuu, että olen todella riippuvainen hänestä. Haluaisin päästä siitä eroon.
Asumme tällä hetkellä eri paikkakunnilla ja minulle tekee todella tiukkaa, että pystyn olemaan erossa hänestä. On rasittavaa, kun tiedostaa asian itse, mutta ei vain pääse riippuvuudesta eroon. Pystyn vierailemaan suht koht usein hänen luonaan arkena ja viikonloput vietämme aina yhdessä. Olemme siis yhdessä n. puolet ajasta. Silti se tekee aina tiukkaa se toinen puolisko ajasta, kun emme ole yhdessä.
Käyttäytymiseni varmaankin ahdistaa kumppaniani, vaikka hän ei ole mitään sanonutkaan. Tiedän, ettei hänelle ole muodostunut samanlaista riippuvuutta minuun. Hänelle ei ole niin vaikeaa olla erossa. Olemme siinä suhteessa erilaisia.
Mitä siis voisin tehdä? Asia alkaa olemaan minulle ongelma, koska haluaisin antaa toiselle tilaa hengittää ja olla itsenäisempi. Olen myös jonkin verran mustasukkainen, mutta sitä en koe ongelmaksi. Tiedän/uskon, että kumppanini ei minua pettäisi, sillä hänellä on lähipiirissä ollut pettämistä ja hän tietää, että se todella satuttaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Etkö voisi keskustella miehesi kanssa tästä asiasta? Kysyt miten tämä häneen vaikuttaa ja sen sellaista. Kai sulla on omia kavereita, työsi tai opiskelusi?
Olemme jonkin verran keskutelleetkin asiasta, mutta ei hän ole myöntänyt, että se häntä vaivaisi. Hän on toisaalta ymmärtäväinen, mutta ihmettelee myös asiaa, koska hänellä ei ole vastaavaa ongelmaa minua kohtaan.
Opiskelen kyllä ja minulla on myös ystäviä, mutta ei se tunnu auttavan. Opiskeluun riippuvuus on myös vaikuttanut jonkin verran. Opiskelusta ei oikein meinaa tulla mitään. Olen siis koulun osalta tullut aika saamattomaksi. Ystävien kanssa vietän kyllä aikaa, mutta yksin ollessani alan masentua. Jos lähden ystävieni kanssa iltaa viettämään, en pysty nauttimaan siitä kovin kauan, koska alkaa ahdistamaan ero kumppanistani. Ahdistus johtunee siitä, kun tiedän, että kotona ei kumppani ole odottamassa. Silloin, kun poikaystäväni on luonani odottamassa, pystyn kyllä hyvillä mielillä juhlimaan.
Veikkaan että aikaa myöten noi fiilikset laantuu. Suhde on nyt vaan suht tuore. Mutta odotahan nyt kun aikaa kuluu ja suhteeseen tulee arki, niin eiköhän se sun riippuvuutesi mieheen helpota jonkin verran.
En kyllä usko ollenkan että miestäsi haittaa että olet hänestä riippuvainen. Itse ainakin saan tuollaisesta tyydytystä. Sitäpaitsi uskon kyllä että hänkin on sinusta riippuvainen ainakin jos miehelläsi on vielä seksihaluja tallella;) Miehille voi olla vaan välillä vaikeaa myöntää oikeat tunteensa ja siksi eivät välttämättä aina sano asioita mitä heidän pitäisi sanoa.
Uskon että ongelma ei ole että tahdot päästä eroon riippuvuudesta vaan tahdot että saisit selvän todisteen siitä että miehesi tuntee samalla tavalla sinua kohtaan. Jos vietätte puolet ajasta yhdessä niin se ei voi olla kenenkään mielestä liikaa joten ainakin tilaa hänellä on, ehkä liikaakin mutta ei vaan saa sanotuksi... Ja tottakai miehesi tahtoo ja tarvitsee sinun halausta silloin tällöin. Tai ainakin jonkun halausta ja en usko että se halaaja on kukaan muu kuin sinä:)
Ei teillä mitään ongelmaa ole sillä jokainen rakkauden haluinen ihminen on tai ainakin tahtoo olla riippuvainen jostakin tyypistä. Jos hänellä ei ole toista niin se olet sinä tai sitten ei kukaan. Joten ainakin tekstisi perustellaa hän on riippuvainen sinusta. Jos sinä et olisi riippuvainen hänestä niin olisiko se muka merkki siitä että välität?? ei minusta.
että tiedostat "ongelmasi", sillä silloin jo olet voitolla ja voit alkaa työstää asiaa. On esim.paljon hyvää, aiheeseen liittyvää kirjallisuutta! Jos nyt(tarkoitan nuorena) pystyt työstämään tuollaisen asian, sinulla on "tukevat eväät" myöhempään elämään! Tsemmppiä ja onnea elämäsi matkalle!
Tiedän aivan tarkalleen mistä puhut. Minulla syynä riippuvuuteen on ollut 10 vuoden seurustelusuhde ennen tätä nykyistä. Siinä suhteessa olimme ehkä noin yhden yön erillään. Eli kuin paita ja perse. Nykyinen mieheni on todella "itsenäinen". Olemme olleet yhdessä kanssa viitisen vuotta ja nyt alkaa helpottamaan. Voin jo olla kotona rauhassa, jos mies lähtee esim. toiseen kaupunkiin viikonlopuksi pitämään hauskaa. Minullakin asia vaikutti koulun käyntiin.
Neuvoa en osaa antaa muuta kuin että yritä mennä miehesi "tahdilla" ja pikku hiljaa sopeudut siihen itsekin. Ja sopeutuminen on ehdotonta, koska aikuisten elämässä pärjää paljon paremmin, jos oppii olemaan itsensä kanssa.