Tällä palstalla on aina aika ajoin onnettomien naisten kysymyksiä siitä, että voiko heidän vakipanonsa alkaa oikeasti rakastaa heitä. Aina näissä tapauksissa epätoivoisesti elätellään toivoa vakavasta suhteesta vaikka totuus on, että juttu perustuu vain seksiin.
Siispä annan nyt neuvon: Älkää alkako pelkkään seksisuhteeseen, hyvät naiset. Se on nyt nähty, että ette pysty hallitsemaan hommaa. Otatte sen kuitenkin liian vakavasti, ihastutte mieheen tosissanne. On rasittavaa, että nykyajan muodin takia kaikki luulevat olevansa niin vapaamielisiä kuin olla ja voi. Sitten vaan itketään.
Miehet pystyvät ottamaan seksisuhteen pelkkänä seksinä. Heille tämä ei tuo ongelmia. Heille tällainen järjestely on vain onnekas juttu. Koskaan ei seksisuhteessa oleva mies itkeskele vakavamman jutun perään vaan on tyytyväinen. Nykyajan naisilla on jokin ihme tarve todistaa itselleen ja muille, että ovat kuin Sinkkuelämää-sarjan Samantha. Se on kuitnkin biologiankin kannalta mahdotonta, naisilla on biologinen tarve vakiintua ja saada turvaa tuleville jälkeläisilleen. Miehillä ei ole tätä tunnetta, he eivät biologisesti joudu sitoutumaan mahdolliseen lapseen samoilla määrin. Kyseessä on alitajuntainen, biologinen voima. Sitä ei poista nykyajan muuttunut kulttuurikaan.
Siksi on parempi, että naiset etsisivät miehen, joka haluaa heidän kanssaan olla muutenkin kuin vain seksin takia. Näin vältyttäisiin monelta sydänsurulta ja tälle palstalle TURHAAN esitetyiltä kysymyksiltä. Vastaushan niihin on selvä: Vakipano ei ala rakastaa sinua.
Siispä annan nyt neuvon: Älkää alkako pelkkään seksisuhteeseen, hyvät naiset. Se on nyt nähty, että ette pysty hallitsemaan hommaa. Otatte sen kuitenkin liian vakavasti, ihastutte mieheen tosissanne. On rasittavaa, että nykyajan muodin takia kaikki luulevat olevansa niin vapaamielisiä kuin olla ja voi. Sitten vaan itketään.
Miehet pystyvät ottamaan seksisuhteen pelkkänä seksinä. Heille tämä ei tuo ongelmia. Heille tällainen järjestely on vain onnekas juttu. Koskaan ei seksisuhteessa oleva mies itkeskele vakavamman jutun perään vaan on tyytyväinen. Nykyajan naisilla on jokin ihme tarve todistaa itselleen ja muille, että ovat kuin Sinkkuelämää-sarjan Samantha. Se on kuitnkin biologiankin kannalta mahdotonta, naisilla on biologinen tarve vakiintua ja saada turvaa tuleville jälkeläisilleen. Miehillä ei ole tätä tunnetta, he eivät biologisesti joudu sitoutumaan mahdolliseen lapseen samoilla määrin. Kyseessä on alitajuntainen, biologinen voima. Sitä ei poista nykyajan muuttunut kulttuurikaan.
Siksi on parempi, että naiset etsisivät miehen, joka haluaa heidän kanssaan olla muutenkin kuin vain seksin takia. Näin vältyttäisiin monelta sydänsurulta ja tälle palstalle TURHAAN esitetyiltä kysymyksiltä. Vastaushan niihin on selvä: Vakipano ei ala rakastaa sinua.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Mutku asiat menee oikeesti aina niin että itse sitä haluais tehdä välillä muutakin kun sekstailla, mutta nainen haluu mua koko ajan. Eikä oo ees tyhmä nainen joten sen kaa ois kiva tehä muutakin. Silti kaikki yhteinen aika menee sängyssä. Emmä valita, mut...
Lapset on tehty jo aikapäiviä sitten. Nyt nautitaan vain seksistä, tosin vain fiksujen miesten kanssa. Parempi näin kuin olla elottomassa liitossa.
Mä en myöskään haikaile elottomaan suhteeseen, vaikka mies miten haluaisi olla mun kanssa. Enkä haikaile lapsiakaan, vaikka mies miten haluaisi niitä teettää vartaloni avulla.
Seksiä saattaa kaivata elämään aika ajoin, mutta siinä kaikki.
Kyllä olen itse asiassa nainen. Mielenkiintoista, että täällä heti otaksutaan kirjoitukseni perusteella minut mieheksi. Kanssasisarten hölmö käyttäyminen voi ärsyttää myös naisia, hyvät ihmiset.
Mikä hemmetin biologinen tarve? Selitä tarkemmin, mikä tämä naisten biologinen tarve vakiintua, jota miehillä ei ole? Nyt puhun taas omista kokemuksistani & havaintojeni pohjalta, mutta miehet tuntuvat olevan vähintään yhtä hanakoita sitoutumaan kuin naisetkin. Se on herttaista. Ja joskus rasittavaa.
Joillekin seksisuhde sopii ja toisille ei. Näin se on sekä miehillä että naisilla. Se on kyllä totta, että kokonaisvaltaisinta nautintoa seksi tuottaa silloin kun on rakastunut ihmiseen jota rakastelee. Mutta näin se taitaa olla monella miehelläkin?
Ai mikä biologinen tarve? No kauan kauan sitten ei ollut vielä tällaista modernia yhteiskuntaa. Ihminen on periytynyt apinasta eli eläimestä. Eläimillä se on aina mennyt niin, että emo saa vastuun poikasista kantaa yleensä yksin. Siksi raskaus on ollut aina naispuolisille eläimille suurempi riskisijoitus kuin uroksille. Ihmiset ovat perineet tämän altajuntaisen ajattelun, halusit tai et.
Joitain tutkimustuloksia tästä alitajuisesta ajattelusta kiitos. Sinun sanasi ei vakuuta meitä pätkääkään muuten.
Koko eläinkunta tai edes nisäkkäät ovat huono esimerkki siitä, että vain naaraat kantavat poikasesta vastuun yleensä yksin.
Ihmisellä on kyky hahmottaa ja hallita omia alitajuisiakin ajatuksiaan/tarpeitaan. Melkoinen paviaani saa olla ihmisenä jollei kykene hallitsemaan käytöstään.
Minun mielestäni tälle alitajuiselle ajattelulle on parempikin vastine ja se on tyhmyys.
Esim. Triversin tutkimus, jonka perusteella on laadittu vanhemmuuteen investoinnin malli. Mallin mukaan jälkikasvun tuottaminen on naisille suuri investointi, miehille ei. Sinä kun et osaa kirjoittaa edes nimimerkkiäsi yhteen vaikka se yhdyssana onkin, niin et varmaan ymmärrä tällaisia asioita.
Alitajuntaisia ajatuksia EI voi hallita, koska ne eivät nimensä mukaisesti ole tietoisia, niitä ei voi tajuta, sori vaan.
... todennäköisesti saat naisilta katkeria ja raivostuneita vastauksia, missä kiistetään kaikki ja haukutaan sua naista saamattomaksi luuseriksi. :) Jään mielenkiinnolla odottamaan naisten tulistuneita vastauksia, eli antaa palaa, siskot! :D
katkeria viestejä? Päinvastoin, tämä nainen ainakin kiittää ja kumartaa ap:lle rehellisestä ja suorasta kannanotosta. Minä olisin pikemminkin odottanut miehiltä jos ei nyt ihan katkeria niin ainakin kiistäviä vastailmauksia, jotta markkinoilla säilyisi hyväuskoisia naisia tiettyä tarkoitusta varten käytettäviksi.
Saanen olla vähän eri mieltä. Nyt, kun olen jo melkein nelikyppinen nainen niin alan harrastaa nimenomaan näitä seksisuhteita ilman mitään tyhmiä velvollisuuksia ja sitoutumisia. Ihanaa!! Ja ennenkaikkea varattuja miehiä, jotka eivät jää roikkumaan. Naisetkin osaavat nauttia ja valita parhaat päältä..
Suomessa mies joutuu usein tyytymään ylipäänsä johonkin reikään...
No minulla on kyllä omakohtaista kokemusta ihan päinvastaisesta toiminnasta. Alkuunsa sovitaan, että kyse on pelkästä seksistä jne, kun minä olen kuitenkin varattu eikä pienintäään aikomusta jättää puolisoa. Noh, eipä mene aikaakaan kun tämä vakipano alkaa jo vinkumaan, että pitäisi olla enemmän hänen kanssaan kaiken muunkin yhteisen tekemisen merkeissä, olla yötä hänen luonaan ja lopuksi kaiken huippuna vaatii nyk. kumppanin jättämistä ja oikean suhteen aloittamista!
Oman kokemuksen nojalla suosittelen siis, että seksisuhteita harrastavat vain varatut ihmiset niin, että molemmat osapuolet varattuja. Ei ne miehetkään pysty pelkkään seksiin, ei ainakaan minun kokemusten nojalla.
Suhdetta aloitettaessa oikein erikseen kerroin, mihin olen halukas (seksiin, mukaviin yhteisiin hetkiin, jutusteluun kaikesta mahdollisesta) ja mihin en (oikeaan suhteeseen, mustasukkaisuuteen, ystäviin ja sukuun tutustumiseen). Mies oli sitä mieltä, että mainio järjestely.
Ja mihin päädyttiin? Yhteiseloa pitäisi kuulemma harkita. Tekstiviestit pitäisi näyttää. Enemmän pitäisi käydä yhdessä ulkona.
Jep jep. Kyllä ne miehetkin osaa. Ei se ole sukupuolesta kiinni.
(Eikä tartte älähtää. Meillä on parisuhteessa sivupanolupa, molemmilla.)
En voikaan harrastaa mitään tilapäisjuttuja koska kuitenkin vain jäisin kärsimään niistä. Ehkäpä tämä vääristää tilastollista otosta ja vain ne miehet jotka tuohon pystyvät, harrastavat irtojuttuja.
ne ihmiset panosuhteita jolla pää kestää..on turha sanoa että tää kohdistuisi pelkästään naisiin.
Mulla on kokemuksia tilanteista kumminkinpäin.
Tilanne on ollut esim.silleen et mä kuvittelen että mulla ja miehellä on "pelkkä" seksisuhde. Sitten mies alkaa muutamien kertojen jälkeen puhua lapsista ja tulevaisuudesta.
On niinkin käynyt että olen ihastunut vakipanoon-ja laittanut poikki kun olen tajunnut tilanteen mahdottomuuden. Mutta onko se mahdotonta, ettei hoidosta voisi tulla sitä omaa kultaa?
Väittäisin että siinä hyvää seksiä harrastaessaan monen miehenkin päässä herää ajatus-josko tässä olisi ihminen jonka kanssa haluaisin sekstata jos nyt ei elämäni loppuun niin vakituiseen kuitenkin.
Ylipäätään melkoinen todistelu täällä alkoikin heti ja vastaväitteiden sarja. Mikä tarve on todistella, jos olen muka väärässä? Ja jos täällä nyt edes JOKU on saanut vakipanon ihastumaan itseensä, niin pitää silläkin tulla oikein kehumaan: osoittaa vain, miten äärimmäisen harvinainen kokemus moinen on naiselle.
on joku tarve todistella että miehet on tunteettomia panomiehiä. Mitähän egon kohotusta silläkin haet.
Mun "ongelma"on se että mun suhteet on aina seksisuhteita. Jos on molemminpuolista vetovoimaa niin en viitti odotella, punkkaan vaan tai vaikka keittiön pöydälle;) Sitten jossain vaiheessa alkaa miettimään että uskaltasko tohon ihastua.
Sillon kantsis varmaan keskustella pelisäännöt selviksi. Miksi se puhuminen vaan on niin vaikeaa.
Se, että joku omiin kokemuksiinsa nojaten kertoo, miten asiat yleisesti ovat - vai se, että joku omiin kokemuksiinsa nojaten kertoo, miten itselle on käynyt?
Ja niin. Kun avaa keskustelun, kannattaa varautua myös vastaväitteisiin. Kun yleistää rankasti ja vähän isällisestikin, saa ihan varmasti vastaukseksi omakohtaisia kokemuksia poikkeuksista. - Ei tästä sullekaan olisi mitään iloa, jos kaikki vain toteaisivat, että joo, olet ihan oikeassa.
Ja, sanottakoon se nyt vielä tässä, minun mielestäni sukupuoli ei ole määräävä tekijä tässä asiassa. Kokemus, elämänkatsomus, harkinta - niillä on merkitystä yli sukupuolirajojen.
Jotenkin sitä kuvittelisi, että jos aloitat keskusteluketjun ja esität siinä jotain "totuuksia", niin niitä saisi kommentoida ja esittää omia mielipiteitään /kokemuksiaan, tämä kun on KESKUSTELUpalsta.
jos naiset eivät olisi älähtäneet, julistaisit, että oikeassa olit. Kun älähtivät, julistat, että on niin harvinaista, että pitää älähtää.
Luulenpa, että edustat itse juurikin tuota takertuvaa miestyyppiä!
"Jos naiset eivät olisi älähtäneet, julistaisit, että oikeassa olit. Kun älähtivät, julistat, että on niin harvinaista, että pitää älähtää."
Täysosuma!! :D
Tuo pätee niin moneen keskusteluun täällä. Jos kukaan ei vastaa luokattomaan kirjoitukseen, narsistinen kirjoittaja julistaa olevansa oikeassa. Jos luokattomaan kirjoitukseen vastataan, se on älähtämistä.
Mistä lähtien KESKUSTELU on ollut älähtämistä? Siitä lähtien, kun ihmiset eivät kestä sitä, että joku on heidän kanssaan eri mieltä.
Miksi aloittaja ÄLÄHTI tämän keskustelunavauksen tänne? Miksi häneen on KALAHTANUT niin voimakkaasti se, että naisilla on pelkästään seksisuhteita miehiin? Ei tosin häneen, tietty.
Aloittaja voi puolestani julistaa itsensä uudeksi Caesariksi, koska hän tekee niin joka tapauksessa. Aiheeseen en jaksa ottaa muuta kantaa kuin, taaksepäin elämää katsovana, "parempi elää sata vuotta leijonana kuin päivä lampaana". Että tämmöinen älähdys. :)
"Miehet pystyvät ottamaan seksisuhteen pelkkänä seksinä. Heille tämä ei tuo ongelmia. Heille tällainen järjestely on vain onnekas juttu. Koskaan ei seksisuhteessa oleva mies itkeskele vakavamman jutun perään vaan on tyytyväinen.
...
Vakipano ei ala rakastaa sinua."
Kertoisitko vielä, mistä tuollaisia miehiä löytyy?!?
Pitäisi olla olemassa vakipanosuhteen säännöt, mielellään lakipykälin varmistettuna...
- kukkia ei saa tuoda
- ei saa jäädä yöksi
- ei saa kysellä muista miehistä
- ei saa kysellä uudesta tapaamisesta
- ei saa pyytää ulos syömään
- ei, et edelleenkään saa jäädä yöksi
- ...
eleet karsiutuu siinä vaiheessa, kun haluat oikean suhteen miehen kanssa.
että pitäisi vedättää? Hmh, mä en tykkää valehtelusta...
BTW, romanttisista eleistä tulee romanttisia vasta sitten, kun vastaanottaja ne sellaisiksi käsittää. Sitä ennen niitä kutsutaan epätoivoisiksi yrityksiksi ;)
annapas ensin määritelmä mikä on "vakipano"....? (voi hitsi vieköön, ku oli ruma sana):DD
eikös ihan oikeessakin suhteessa harrasteta tuota lajia :))
pittäiskö sit meitin otusten jotenkin huomata, et oonko se "hyh hyh-sana", vaiko halluuko ukko meistä muutaki?
loppukaneetti: rakasteluun tarvitaan molempii...
Vakipano on sellainen sana, mitä en omasta kumppanista tosiaankaan käyttäisi! Jos mieheni sanoisi minua vakipanokseen... Huhhuh. Eli kyllä siinä on kyse ns. tavanomaisten suhteiden ulkopuolisesta säännöllisestä panemisesta.
Ihmeellinen kysymys, haluuko mies muutakin. Siis? Mulla ei ainakaan ole tapana ensimmäisenä testata miehen munaa, kyllä mä ensin mielummin tutustun siihen pääkoppaan. Ja jos jonkun kanssa päädyn sänkyyn esim. baari-illan päätteeksi, niin ei helvetti, en todellakaan ala siitä mitään parisuhdetta rakentamaan! Kirjaa kun ei voi lukea alusta loppuun, sanoi kerran eräs viisas.
Jos sun tarvii miettiä, haluaako mies susta muutakin kuin patjan korvikkeen, niin sulala ei mene kovin vahvasti.
Loppukaneetti: rakastelu ja paneminen ovat kaksi eri asiaa.
Miksikö keskustelun aloittaja aloitti tämän keskustelun? Tarkoitus oli ihan hyvää hyvyyttään neuvoa sinisilmäisiä naisia kertomalla elämän realiteeteista. En ymmärrä, miten tämä nyt minun egooni liittyy. Tehkää mitä teette, mutta ainakin joku yritti varoittaa...