Tulenpa tännekin kyselemään... Osaisiko joku sanoa, mikä on Flashdance-ohjelmassa usein soiva "psykedeelisen" kuuloinen laulu? Välillä lauletaan ja välillä soi semmoinen erikoinen musiikki. En osaa juuri muuten kuvailla kuin tuolla sanalla psykedeelinen. Saa heittää vapaasti arvauksia jostain kasarihitistä. :D
Valitettavasti olen aina töissä tuohon aikaan, joten sanoista ei saa siellä metelissä selvää. Ne musiikkipätkät on aika pitkiä eikä laulua ole paljon. Uskoisin, että ohjelmaa kuuntelevat voisivat hoksata, mistä biisistä on kyse, se kun jotenkin poikkeaa niistä kaikista muista. Kuulostaa ehkä vähän Stranglersiltä. Gary Numanin Carsia veikattiin jo, se se ei ole.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.