sormitukset

Miten kannattaisi opetella sointujen sormitusten vaihtoja, että ne alkaisivat sujua nopeasti? Sointuja osaan jo melko paljon, mutta vaihdot sointujen välillä ei oiken vielä suju. C-F-G7 sointujen välillä vaihtemalla oppii kuulemma hyvin kyseisten sointujen sormitukset ja vaihdot. Osaatteko kertoa jotakin muita vastaavia neuvoja, tai ihan mitä tahansa neuvoja sointujen sormitusten opetteluun. Kiitos! :)
4989
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

1) Valitse kaksi sointua, joiden keskinäiset vaihdot tuntuvat hankalilta

2) Jos mieleen ei tule yhtään biisiä, missä näitä sointuja lyödään nopeasti peräkkäin useasti, keksi sellainen itse (hölmökin kappale käy, sitä hauskempaa on opettelu)

3) Veivaa kappalettasi päivittäin muiden soitantojen välissä, näin kumpikaan soittotreeni ei käy kyllästyttämään. Lihasmuisti on soinnuissa ensisijaisen tärkeää, ja ko. muisti toimii parhaiten kunnollisten palautusjaksojen jälkeen (ainakin minulla)

4) Voila. Tee sama muille vaikeille soinnuille.

Äänestä

Onhan soinnuista olemassa vaikka miten paljon eri variaatioita.

Tuossa hyvä linkki, joka on ollut täällä usein, eikä lisä pahaa tee. Paljon kätevämpi kuin joku 1000 kitarasoinnun kirja.

Sitäpaitsi eri biiseissä saattaa ylempää otettu sointu toimia paremmin kuin alempaa jne.

Ite oon tehnyt taulukko laskentaan (exceliin) oktaavin pätkiä otelautoja, sopii poikittain kaksi rinnakkain ja neljä päällekkäi, eli kahdeksan.

Toiseen taulukkoon täplät joilla kopsaan hetkessä uudett soinnut, sitten tulostan A4 paperiin, siis kahdeksan aina saa yhteen.

Eli tuolla yhdistelmällä olen sointuja opetellut.
Siis ei ole pakko aina soittaa sitä vaikeinta sormitusta, noita kun kai tehty kosketinsoinnuista, ajattelematta yhtään, miten sormet vääntyy oikeisiin paikkoihin.

Katsopa tuosta vaikka G:n helpoin variaatio, painat vain ylä e:n 3:nauhalta ja soitat neljä ylintä. On tuo viimeinen eli kuudes vaihtoehto.
Ei kyllä läheskään niin mehukas kuin tuo perusvaihtoehto jossa soi kaikki kielet. Mutta vaikka Tuomari Nurmion "Huda huda" biisissä nopea vaihtaa A ja G, sekä siihen sopii kyllä.

Tässä linkki taas kerran.
http://www.all-guitar-chords.com/index.php?ch=F&mm=m6&v=9

Sitten on joitain mitä ei tuosta löydy, niin sitten 1000 nuotin kirja, siitä taas puuttu vaikka miten paljon sellasia mitä tässä linkissä on.

Äänestä

Pari kertaa olen myös jostain lukenut, että ennen nukkumaan menoa soittamalla kehittyy hyvin, koska nukkuessa lihakset ja lihasmuisti kehittyisivät, eli sormituksetkin menisivät paremmin lihasmuistiin. Onko tällaisissa jutuissa mitään perää?

Äänestä
  • Kaippa se lihas ja hermomuisti kehittyy levossa samaan tapaan kuin lihaksetkin.

    Henkilökohtaisesti en usko että on väliä mihin aikaan päivästä soittaa.
    Itselläni on ainakin niin, että ennen nukkumaanmenoa ei soittamisesta tule mitään jos on oikein väsynyt. Entäpä jos se huono soittaminen sitten jääkin sinne hermomuistiin?

    Itse pidän tärkeinpänä soiton oppimisessa sitä, että opettelee koko ajan paremmaksi, tarkemmaksi ja kiinnittää huomiota miten soittaa.

    Muuten on vaarassa tulla vain rämpyttäjäksi, kehitys lakkaa jos ei koko ajan ota uusia haasteita, ja pyri soittamaan mahdollisimman hyvin.

    Tällä en toki tarkoita, että soittamisesta ei saisi nauttia, tärkeintä että se maistuu hyvältä, toki voi välillä fiilistellä ja irrotella, sitä sitten vaan joskus huomaa että nyt menee hyvin.
    Aivan kuten bodatessakin, yhtenä päivänä vaan painot on kevyitä, voimaa on vaikka miten, ja pitää laittaa lisää rautaa. Se juuri on palkitsevaa.

    Tämä on vähän sama juttu, että jos joka päivä kiipeät kymmenen kertaa viidenteen kerrokseen, et kehity yhtään nopeammaksi, jos et lisää koko aja vauhtia, eli haastavuutta.

    Soittamisessa kyllä minun mielestä ei vauhti ole alkuun tärkeä, vaan täsmällisyys ja oikeat otteet ja täsmälliset sormitukset.
    Aikaa myöden sormet menee oikeisiin paikkohin miettimättä ja katsomattta, mutta kyllä se ainakin minulta hieromista vaatii.
    Vauhtia sitä myöden lisää kun sormet tottelee ja menee oikein nopeamminkin.

    Tässäpä latelen viisauksia, vaikka en hääppöinen soittaja olekaan, mutta tuolla tavalla on tarkoitus kehittyä paremmaksi vähän kerrallaan.

    Tällä tarkoitan sitä, että joku saattaa tehdä, esim. vaikkapa kaivurikuski, vuosia töitä, mutta ei välitä kehittää taitojaan, odottaa vaan että tulis ilta. Tällainen kuski, saattaa olla aika tumpelo, vaikka kokemusta onkin.
    Toisella, nuorella kuskilla on taas kova hinku kehittyä "parhaaksi" kuskiksi, hän miettii koko ajan, mitä voi kehittää, mihin pitää kiinnitää huomiota, oppii virheistään eikä masennut niistä, pyrkii kehittämään käden ja silmän herkkyyttä ja tarkkuutta koko ajan, joka päivä.
    Tällaisella motivaatiolla kehittyy aikaa myöden todellisia ammattilaisia.

    En osaa sanoa, kumpi on tärkeämpi ominaisuus, tahto kehittyä hyväksi, keskinkertaisilla lahjoilla, vaiko luontainen lahjakkuus, mutta alhaisella itsekonttrollilla ja motivaatiolla.

    Se on kuitenkin varmaa, että todellisia huippuja kehittyy vain, jos on huippulahjakas, sekä huippumotivoitunut.

    Olikos se Timo Tolkki joka sanoi, että 14 - 19 vuosina hän soitti 8 tuntia per päivä, siis vaikka ei ihan noin olisikaan, niin pakko jo olla motivaatioitakin.

    Tärkeintä kuitenkin on, että musiikkia on päässä, sekä halu tuoda se sieltä ilmoille, muuten ei ole mitä sieltä kitaraan laskettelee, oli hermotukset ja motoriikka miten hyvät tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


beg1nner kirjoitti:

Miten kannattaisi opetella sointujen sormitusten vaihtoja, että ne alkaisivat sujua nopeasti? Sointuja osaan jo melko paljon, mutta vaihdot sointujen välillä ei oiken vielä suju. C-F-G7 sointujen välillä vaihtemalla oppii kuulemma hyvin kyseisten sointujen sormitukset ja vaihdot. Osaatteko kertoa jotakin muita vastaavia neuvoja, tai ihan mitä tahansa neuvoja sointujen sormitusten opetteluun. Kiitos! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu