Puhuttaisko

Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta, en mitään vastakkainasettelua tyyliin "meilläpä onkin näin", vaan LASTEN näkökulmasta tätä asiaa:)

ALUSTUSTA:

Vieraannuttajat ovat usein mielenterveysongelmaisia joko diagnosoimattomasti tai tutkitusti. Yleensä kyse on rajatilatasoisesta häiriöstä, joka vääristää vakavasti henkilön todellisuudentajua.

Vieraannuttajavanhemman psyykkinen häiriö siirtyy helposti lapseen. Siksi osapuolen, joka raivoisasti yrittää saada lapsen huollon yksin itselleen, ei ehkä pitäisi saada huoltoa ollenkaan. Vieraannuttamistapauksia selviteltäessä on käynyt ilmi, että lähivanhemman syytteet entisen puolison riitaisuudesta, väkivallasta tai muista vakavista rikkomuksia lasta tai puolisoa kohtaan ovat olleet jopa suora peilikuva lähivanhemman omasta toiminnasta.

Erittäin vakavalla asteella vieraannuttajan ei enää tarvitse olla aktiivinen. Motivaatiotasolla vieraannuttava vanhempi ei enää anna etävanhemmalle mitään arvoa, viha ja halveksinta ovat kaiken kattavia. Hän tuntee vahingoniloa ja mielihyvää etävanhempaa koskevista kielteisistä uutisista. Hän kieltäytyy puhumasta toiselle vanhemmalle.

Lopulta lapsi on sekoittunut vieraannuttajaan ja imee itseensä vanhemman päätökset, tunteet ja vihan sekä verbalisoi ne ominaan. Lapsikin uskoo, että etävanhempi on roisto ja alinta kastia, ja näkee sekä vanhemman että koko perhehistorian kielteisenä. Lähivanhempi on tuhonnut lapsen etävanhempaa koskevat muistot. Lapsi on kyvytön sekä muistamaan että ilmaisemaan mitään positiivisia tunteita etävanhemmastaan.
Täysin vieraannutettu lapsi ei halua minkäänlaista kontaktia toisen vanhempansa kanssa. Hän ilmaisee vain kielteisiä tunteita tätä vanhempaa kohtaan ja vain myönteisiä tunteita toista vanhempaa kohtaan. Lapsi on menettänyt lapsille ominaisen molempiin vanhempiin kohdistuvan tunnevalikoiman.

Tärkein pointti:
Kaikki lasta koskevat riita-asiat vaikuttavat lapsen terveeseen kasvuun kielteisesti. Mitä suuremmista erimielisyyksistä on kyse ja mitä suurempi rooli lapsella on riita-asian käsittelyssä, ja sitä suurempi on vahinkojen mahdollisuus.
Toiseksi, lapsen psyykelle on vahingollista jos häneltä viedään mahdollisuus terveeseen suhteeseen toisen vanhempansa kanssa.

"Seuraavat lapsen ja lähivanhemman käyttäytymispiirteet muodostavat vieraannuttamis-syndrooman Gardnerin mukaan:

1) Panettelukampanja etävanhempaa vastaan

2) Heikot, absurdit tai vähäpätöiset perustelut torjunnalle

3) Ambivalenssin puute lapsessa; pitää etävanhempaa kokonaan pahana ja lähivanhempaa kokonaan hyvänä. Myöhemmin tällainen alkeellinen ajattelutapa voi laajentua kaikki elämänalueet läpäiseväksi mustavalkoajatteluksi ja voi aiheutua split, psyyken jakautuminen, pohjaksi vaikealle narsistiselle eli itsetunnon häiriölle.

4) Itsenäinen ajattelija -ilmiö. Lapsi väittää, että hänen vastenmielisyytensä etävanhempaa kohtaan on itsenäisen ajattelun tulosta, kun se todellisuudessa on lähivanhemman manipuloinnin seurausta. Onko kyseessä itsenäinen ajattelu, voidaan todeta lapsen iästä: alle kouluikäinen harvoin kehittää oman tahdon näissä asioissa. Asiaa voidaan testata esim. ambivalenssin puutteen avulla: muistaako lapsi spontaanisti mitään positiivista etävanhemmasta?

5) Lapsen antama, vieraannuttavan vanhemman käsityksiä heijastava tuki tälle vanhempien välisessä konfliktissa

6) Syyllisyyden puuttuminen etävanhempaan kohdistetun julmuuden ja/tai hyväksikäytön johdosta, ei kiitollisuutta. Vieraannuttavalla lähivanhemmalla on usein mielenterveysongelmia, esim. hysteria, paranoia tai psykopatia taikka luonnehäiriö, joka voi sisältää näitä piirteitä. Syyllisyyden puuttuminen liittyy psykopatiaan tai sen tyyppisiin piirteisiin, jotka lähivanhemmasta siirtyvät lapsiin. Lähivanhempi ja lapset eivät tunne lainkaan kiitollisuutta etävanhemman antamista lahjoista tai elatusavuista, vaan esittävät ne uhrausten sijaan manipulointioyrityksinä.

7) Lainattujen mielikuvien olemassaolo. Esittäessään väitteitä etävanhemman tekemistä vääryyksistä lapset käyttävät lähivanhemmalta oppimiaan aikuismaisia termejä niiden sisältöä tietämättä, kysyttäessä lapselta etävanhemmasta tulee helposti "nauhoitus päälle". Lapsen puhe kuulostaa mekaamiselta, ulkoa opitulta kuten koulun näytelmä, ilman asiaankuuluvia tunteita tai tunteita vääristellen.

8) Vihamielisyyden leviäminen torjutun vanhemman ystäviin ja/tai sukulaisiin. Isään suunattu vihakampanja ei ole julmaa pelkästään hänelle, vaan usein koko isän puoleiselle suvulle.
Vieraannuttamisen seurauksena lapselle kehittyvät psykiatriset ongelmat

Vieraannuttaminen on taudinkuva, joka liittyy vaikeisiin huolto- ja tapaamiskiistoihin, joissa lähivanhempi pyrkii joko tahallaan tai puolittain tahallaan vieraannuttamaan lapsen etävanhemmasta, yleensä isästä. Se merkitsee lapsen psyykkistä pahoinpitelyä, ja usein myös sitä, että lähivanhempi on kelvoton huoltajaksi, koska lapsenhuoltolain nojalla huoltajan velvollisuuksiin kuuluu ylläpitää lapsen suhdetta toiseen vanhempaan. Se voi merkitä myös elinikäistä psykiatrisen haitan tuottamista lapselle.

Normaali eroviha on lyhytaikaista ja edesauttaa eroamista toisesta puolisosta. Nämä ovat pitkittyneitä huolto- ja tapaamiskiistoja, joissa seurauksena on jopa lopullinen välien katkaisu lapsen ja toisen vanhemman välillä tai ainakin sen suhteen häiriintyminen. Normaalissa erossa ja vihanpidossa ei ole kyse siitä, että lapsi lopullisesti vieraantuisi, vaan yleensä tilanne selkeytyy kun pari vuotta on mennyt, ja lapsen suhde toiseenkin vanhempaan säilyy. Näissä vieraannuttamistapauksissa on säännönmukaisesti patologisia piirteitä, erityisesti lähivanhemman mielenterveysongelmia. Niissä pyritään parisuhdekostoon: Vuosikausia saatetaan purkaa kaikkea omaa pahaa oloaan entiseen puolisoon kun ei nähdä mitään vikaa itsessä.

Nuorempi lapsi vieraantuu hyvinkin nopeasti, jos ei enää näe toista vanhempaansa. Jos on kyseessä jo kouluikäinen lapsi, niin hän kyllä muistaa pidempään, ja tietysti lähivanhemman on yhä hankalampi vieraannuttaa häntä etävanhemmasta. Usein kun on kyse vanhemmasta lapsesta, tämä vieraannuttamisprosessi voi kestää vuosikausia, samoin kuin nämä oikeusprosessit, joiden avulla itse asiassa ylläpidetään henkisessä mielessä vielä parisuhdetta – entisestä kumppanista ollaan riippuvaisia purkamalla häneen pahaa oloa.
1581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lapsen iällä on suuri merkitys siinä, miten itsenäiseen ajatteluun hän kykenee, ja millainen elämänkokemus ja tietämys lapsella on.

Valitettavasti, mitä nuorempi lapsi, sen luontevammin hän eläytyy "vieraannuttajan" kohtaloon ja tukee tätä.

Vanhemmilla lapsilla voi olla kova paikka huomata omassa äidissä/isässä pelottavia piirteitä. Ikävää heillekin.

Vahvat lapset ymmärtävät ja osaavat hakea tukea pysyäkseen omassa kannassaan ja elämään oman näkemyksensä mukaan. Eli eivät hyväksy vieraannuttamista. Parhaimmillaan (ja pahimmillaan...) lapsi onnistuu tukemaan vieraannuttajaa pääsemään epäterveestä tarpeestaan eroon. Ja sehän ei ole lapsen tehtävä. Ei ainakaan silloin, kun on vielä lapsen iässä. Aikuiset "lapset" tietysti ovat omiaan tukemaan myös omia vanhempiaan mielenterveyden häiriöissä, vaikka rankkaa se saattaakin olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vieraannuttamisesta kirjoitti:

Toivoisin asiallista keskustelua aiheesta, en mitään vastakkainasettelua tyyliin "meilläpä onkin näin", vaan LASTEN näkökulmasta tätä asiaa:)

ALUSTUSTA:

Vieraannuttajat ovat usein mielenterveysongelmaisia joko diagnosoimattomasti tai tutkitusti. Yleensä kyse on rajatilatasoisesta häiriöstä, joka vääristää vakavasti henkilön todellisuudentajua.

Vieraannuttajavanhemman psyykkinen häiriö siirtyy helposti lapseen. Siksi osapuolen, joka raivoisasti yrittää saada lapsen huollon yksin itselleen, ei ehkä pitäisi saada huoltoa ollenkaan. Vieraannuttamistapauksia selviteltäessä on käynyt ilmi, että lähivanhemman syytteet entisen puolison riitaisuudesta, väkivallasta tai muista vakavista rikkomuksia lasta tai puolisoa kohtaan ovat olleet jopa suora peilikuva lähivanhemman omasta toiminnasta.

Erittäin vakavalla asteella vieraannuttajan ei enää tarvitse olla aktiivinen. Motivaatiotasolla vieraannuttava vanhempi ei enää anna etävanhemmalle mitään arvoa, viha ja halveksinta ovat kaiken kattavia. Hän tuntee vahingoniloa ja mielihyvää etävanhempaa koskevista kielteisistä uutisista. Hän kieltäytyy puhumasta toiselle vanhemmalle.

Lopulta lapsi on sekoittunut vieraannuttajaan ja imee itseensä vanhemman päätökset, tunteet ja vihan sekä verbalisoi ne ominaan. Lapsikin uskoo, että etävanhempi on roisto ja alinta kastia, ja näkee sekä vanhemman että koko perhehistorian kielteisenä. Lähivanhempi on tuhonnut lapsen etävanhempaa koskevat muistot. Lapsi on kyvytön sekä muistamaan että ilmaisemaan mitään positiivisia tunteita etävanhemmastaan.
Täysin vieraannutettu lapsi ei halua minkäänlaista kontaktia toisen vanhempansa kanssa. Hän ilmaisee vain kielteisiä tunteita tätä vanhempaa kohtaan ja vain myönteisiä tunteita toista vanhempaa kohtaan. Lapsi on menettänyt lapsille ominaisen molempiin vanhempiin kohdistuvan tunnevalikoiman.

Tärkein pointti:
Kaikki lasta koskevat riita-asiat vaikuttavat lapsen terveeseen kasvuun kielteisesti. Mitä suuremmista erimielisyyksistä on kyse ja mitä suurempi rooli lapsella on riita-asian käsittelyssä, ja sitä suurempi on vahinkojen mahdollisuus.
Toiseksi, lapsen psyykelle on vahingollista jos häneltä viedään mahdollisuus terveeseen suhteeseen toisen vanhempansa kanssa.

"Seuraavat lapsen ja lähivanhemman käyttäytymispiirteet muodostavat vieraannuttamis-syndrooman Gardnerin mukaan:

1) Panettelukampanja etävanhempaa vastaan

2) Heikot, absurdit tai vähäpätöiset perustelut torjunnalle

3) Ambivalenssin puute lapsessa; pitää etävanhempaa kokonaan pahana ja lähivanhempaa kokonaan hyvänä. Myöhemmin tällainen alkeellinen ajattelutapa voi laajentua kaikki elämänalueet läpäiseväksi mustavalkoajatteluksi ja voi aiheutua split, psyyken jakautuminen, pohjaksi vaikealle narsistiselle eli itsetunnon häiriölle.

4) Itsenäinen ajattelija -ilmiö. Lapsi väittää, että hänen vastenmielisyytensä etävanhempaa kohtaan on itsenäisen ajattelun tulosta, kun se todellisuudessa on lähivanhemman manipuloinnin seurausta. Onko kyseessä itsenäinen ajattelu, voidaan todeta lapsen iästä: alle kouluikäinen harvoin kehittää oman tahdon näissä asioissa. Asiaa voidaan testata esim. ambivalenssin puutteen avulla: muistaako lapsi spontaanisti mitään positiivista etävanhemmasta?

5) Lapsen antama, vieraannuttavan vanhemman käsityksiä heijastava tuki tälle vanhempien välisessä konfliktissa

6) Syyllisyyden puuttuminen etävanhempaan kohdistetun julmuuden ja/tai hyväksikäytön johdosta, ei kiitollisuutta. Vieraannuttavalla lähivanhemmalla on usein mielenterveysongelmia, esim. hysteria, paranoia tai psykopatia taikka luonnehäiriö, joka voi sisältää näitä piirteitä. Syyllisyyden puuttuminen liittyy psykopatiaan tai sen tyyppisiin piirteisiin, jotka lähivanhemmasta siirtyvät lapsiin. Lähivanhempi ja lapset eivät tunne lainkaan kiitollisuutta etävanhemman antamista lahjoista tai elatusavuista, vaan esittävät ne uhrausten sijaan manipulointioyrityksinä.

7) Lainattujen mielikuvien olemassaolo. Esittäessään väitteitä etävanhemman tekemistä vääryyksistä lapset käyttävät lähivanhemmalta oppimiaan aikuismaisia termejä niiden sisältöä tietämättä, kysyttäessä lapselta etävanhemmasta tulee helposti "nauhoitus päälle". Lapsen puhe kuulostaa mekaamiselta, ulkoa opitulta kuten koulun näytelmä, ilman asiaankuuluvia tunteita tai tunteita vääristellen.

8) Vihamielisyyden leviäminen torjutun vanhemman ystäviin ja/tai sukulaisiin. Isään suunattu vihakampanja ei ole julmaa pelkästään hänelle, vaan usein koko isän puoleiselle suvulle.
Vieraannuttamisen seurauksena lapselle kehittyvät psykiatriset ongelmat

Vieraannuttaminen on taudinkuva, joka liittyy vaikeisiin huolto- ja tapaamiskiistoihin, joissa lähivanhempi pyrkii joko tahallaan tai puolittain tahallaan vieraannuttamaan lapsen etävanhemmasta, yleensä isästä. Se merkitsee lapsen psyykkistä pahoinpitelyä, ja usein myös sitä, että lähivanhempi on kelvoton huoltajaksi, koska lapsenhuoltolain nojalla huoltajan velvollisuuksiin kuuluu ylläpitää lapsen suhdetta toiseen vanhempaan. Se voi merkitä myös elinikäistä psykiatrisen haitan tuottamista lapselle.

Normaali eroviha on lyhytaikaista ja edesauttaa eroamista toisesta puolisosta. Nämä ovat pitkittyneitä huolto- ja tapaamiskiistoja, joissa seurauksena on jopa lopullinen välien katkaisu lapsen ja toisen vanhemman välillä tai ainakin sen suhteen häiriintyminen. Normaalissa erossa ja vihanpidossa ei ole kyse siitä, että lapsi lopullisesti vieraantuisi, vaan yleensä tilanne selkeytyy kun pari vuotta on mennyt, ja lapsen suhde toiseenkin vanhempaan säilyy. Näissä vieraannuttamistapauksissa on säännönmukaisesti patologisia piirteitä, erityisesti lähivanhemman mielenterveysongelmia. Niissä pyritään parisuhdekostoon: Vuosikausia saatetaan purkaa kaikkea omaa pahaa oloaan entiseen puolisoon kun ei nähdä mitään vikaa itsessä.

Nuorempi lapsi vieraantuu hyvinkin nopeasti, jos ei enää näe toista vanhempaansa. Jos on kyseessä jo kouluikäinen lapsi, niin hän kyllä muistaa pidempään, ja tietysti lähivanhemman on yhä hankalampi vieraannuttaa häntä etävanhemmasta. Usein kun on kyse vanhemmasta lapsesta, tämä vieraannuttamisprosessi voi kestää vuosikausia, samoin kuin nämä oikeusprosessit, joiden avulla itse asiassa ylläpidetään henkisessä mielessä vielä parisuhdetta – entisestä kumppanista ollaan riippuvaisia purkamalla häneen pahaa oloa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu