Kristikunta elää nyt suuren hajaannuksen ja syvän luopumuksen tilassa olemisen, (paikoillaan polkemisen) aikaa, ns. uneliaisuuden valtaamina! Valvomattomuudessa ajauduttu eksytykseen / suureen hajaannukseen. Jolloin raatelevat sudet on päässyt raatelemaan ja aiheuttamaan lisää hajaannusta, epäuskoa, pelkoa ja eritavoin ja tasoin kärsimystä ”lampaissa”, Kristukseen kastetuissa.
Kuitenkin vielä uskotaan Jumalaan ja Jeesukseen, vähän puhutaan ja jotain pientä vähän tehdäänkin. Mutta, ei eletä, eikä toimita Raamatun uudentestamentin, Kristuksen Jeesuksen ja apostolien opetusten perustalta ja mukaisesti. Keskinäisessä rakkaudessa ja huolenpidossa eläen ja vaikuttaen, toistensa kunnioittamisissa kilpaillen, näin Kristusta Jeesusta ja / Jumalaa yli kaiken rakasten, ja lähimmäisiä, niin kuin oltaisiin itse se tuskissaan elävä lähimmäinen. Ollaan hyvin kaukana tästä Raamatullisesta, apostolisesta maailmalle valkeudeksi ja kunkin seurakunnan maalleen suolaksi, seurakuntayhteys ja elämä mallista
Näin vääryyksien uhreja, ”ryöstettyjä ja haavoitettuja” (eritavoin syrjäytettyjä) vääryyden mukaan toimivan yhteiskunnan, 85% evLut. ”seurakunnan” jäsenistä muodostuvan. Ja lisäksi muiden ”seurakuntien” tai lahkojen (puolueiden) jotka ovat pääasiassa johonkin tuntemattomaan demokratiaan uskovaisten lahkojen, eli siis PUOLUEIDEN syystä. Joita nämä eksyneet ja eksytetyt ”lampaat” tukee ja ylläpitää! Valitsemalla ja valtuuttamalla hädissään ja ymmärtämättömyydessään, näitä puolueita edustavia, väärään ja väärin johtajikseen, ryöstäjikseen ja ”lypsettäviksi” myyville, kukin itselleen ja koko kansakunnalle, herroina ehdoitta hallitsijoikseen
Näin nämä vääryyksien ja pahuuksien uhreina ahdingossa eri syistä elävät, evLut. yhteiskunnan jäsenet tekee. Jotka eivät tiedä, eikä ymmärrä, miksi uhriksi joutuivat. Miksi jouduttiin onnettomuuteen, tai miksi jouduttiin petoksen tai uskottomuuden tai muun kärsimyksiä tuottavan pääasiassa, kaupallisen (laittoman) = epäoikeuden mukaisen, tuotannon ja palvelun lypsy ja kuritus koneiston osaksi ja uhriksi.
Tästä Kristityt on suurimmassa vastuussa, koska eivät ole varoittaneet eikä valistaneet näistä vääryyden ja pahuuden puolesta toimivista demokratiaan tai muuhun vastaavaan, ”hiekka” perustalla olevaan, uskonnon puoluelaisista, ja rahan valtaa käyttävistä kaupallista riisto tuottajista, sekä erilaisista, huijaus bisnes ihmisistä ja palveluilla lypsävistä, laittomuuden tekijöistä. Joita nämä eksyneet tai eksytetyt ns. ”yht. kuntalaiset”, ovat valinneet ja valtuuttaneet, tai vain hiljaa hyväksyvästi ja mukautuneet näiden väärin ja väärien valitsijoiden hyväksymiin ratkaisuihin ja tulokseen!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ennustuksesi lokakuussa maahan iskeytyvästä isosta kuumasta meteorista heitti häränpyllyä niin iloisesti, että kuka sinun vuodatuksiasi enää ottaa todesta?
Vaihdat aina ennustuksisi uusiin hölmöilyihin.